- Liittynyt
- 6.3.2005
- Viestejä
- 2 873
Kai sen on tässäkin ketjussa joku maininnut, mutta muistutetaan vielä että myös tempausvala on olkapäille todella hyvä liike, nimenomaan tukilihasten ja yleisen "jämäkkyyden" kannalta. Lisäksi se ei jäykistä olkapäitä, vaan päinvastoin parantaa liikkuvuutta ja pakottaa olkapäiden aktiiviseen venyttelyyn, jos liikettä haluaa edes pystyä tekemään.
Jos joku ei tiedä millaisesta liikkeestä on kyse, niin tässä mallivideo nätillä tekniikalla. Sopiva aloituspaino on tyhjä tanko tai harjanvarsi, pienetkin kilomäärät painaa oikeasti paljon ja tuon videon raudat ovat jo todella hurjat.
Jup, itte pääsin juurikin tuolla liikkeellä eroon olkapääkivuista. :thumbs:
Olkapään tulehdus on syytä hoitaa ennen kun alkaa ehkäiseviä liikkeitä tekemään. Paskana olevan on annettava parantua ensin... sitten tempausvalalla liikkuvuutta lisää, ja ehkä joitain kiertäjien liikkeitä hilupainoilla.
Mun mielestä kipu tulee selkeästi etupuolelle. Tosin välillä tulee epämääräisempi vihlaisu joka tuntuu tulevan nivelen sisältä. Takaolkaan en ole saanut tuota kyllä paikallistettua.
Kipu olkapään edessä yhdistettynä kiertäjävaivaan on hauiksen pitkän pään tulehdus/ärtyminen. Tuo tulee erittäin harvoin itsekseen, kyllä tuossa ylläolevassakin tapauksessa veikkaisin pääsyyksi supraspinatuksen tulehdusta jota ei ole hoidettu, ja joka on alkanut ärsyttää ja tulehduttaa hauiksen pitkää päätä. Kipu tuntuu erityisesti kun otat esim jostain vähän hartialinjan alapuolella olevasta vaakapuusta kiinni ja käännyt sitten selin siihen puuhun niin että käsi sojottaa suorana taaksepäin edelleen pitäen kiinni siitä puusta. Aiheutti ainakin minulle pistävän/vihlovan kivun olkapään etuosaan.

