Yksikkötyökustannusten pitäisi pudota Suomessa paljon, että työpaikkoja alkaisi taas syntyä. Nyt tavoiteltu 15% on puhdasta kosmetiikkaa. Toisin sanoen sekä palkkojen että työn sivukulujen pitäisi pudota. Palkat eivät vaan voi pudota ennenkuin eläminen on halvempaa, eikä eläminen halpene, ennenkuin keinotekoinen asuntopula ja joka kategoriassa maailman huippuluokan verotus tippuvat. Palkat eivät myöskään putoa työn tuottavuutta vastaavalle tasolle, elleivät työmarkkinat ala seurata kysynnän ja tarjonnan riippuvuussuhteita, mihin vaaditaan työnlainsäädännön romuttamista. Verotus taas ei voi pienentyä niin kauan kun julkinen sektori on näin suuri. Eikä julkista sektoria voi pienentää, ennenkuin yksityiselle sektorille alkaa syntyä työpaikkoja. Ansiotason putoaminen verrokkimaiden tasolle taas tekee nykyisen eläkesysteemin jatkamisen mahdottomaksi, koska maksajia ei ole yksinkertaisesti tarpeeksi.
Aikamoinen pirunnyrkki.
Miten maamme on johdettu tähän umpikujaan onkin sitten mielenkiintoinen kysymys. Muistelen jotain lausuntoja ajalta kun Suomi liittyi EMUun, että meidän pitää alkaa markkinataloudeksi, mutta joko nämä hurskaat puheet unohdettiin tai pää vaan päätettiin työntää hartioita myöten pensaaseen. Nokiabuumi sitten vielä lykkäsi väistämätöntä vuosikymmenellä, mutta voisi kuvitella, että jotain olisi voitu edes vahingossa kehittää vähemmän vahingolliseen suuntaan. Toinen mielenkiintoinen kysymys on se, mitä maalle tulee tapahtumaan ja missä aikataulussa, koska kykyä demokratian kautta peruuttaa umpikujasta ei yksinkertaisesti ole olemassa.
Simppeli ratkaisu olisi erota eurosta. Kuten pysähtynyt käkikello, Väyrynen oli kerran oikeassa. Tosin euroero voi johtaa vielä suurempaan rysäykseen kuin em. uudistusten toteuttaminen.