Manuxelta hyvä postaus, kuten myös Hupelta tuolla aiemmin tässä ketjussa. Olen ennenkin sitä sanonut, että ihan turha vaahdota Suomesta kekkoslovakiana ja paskaläpenä, ellei ole oikeasti asunut muualla. Jotain 2-4vkon turistireissuja ei lasketa, ei niissä kerkeä kunnolla nähdä ihmisten kusipäisyyttä ja ihanuutta (ihan turha väittää, että pääsääntöisesti siellä ja siellä on niiiiin ihqui KAIKKIA vrt. Suomen morkkidepiskusipäälaumat, kusipäiden ja hyvien tyyppien määrä on melko vakio, mutta kulttuurin ja uskontojen myötä ne ilmenevät eri lailla, joten asian tarkkaan havaitsemiseen menee aikaa), ei kaikkia elämänkustannuksia ja elämänlaatua (se asuminen tärkeimpänä), vaaditaan ainakin kuukausien asumista.
Itehän en kerinnyt nuorena asua sen kummemmissa banaanitasavalloissa, kuin Ruotsissa ja Englannissa. Että sinänsä esim. Hupella on todella hyvin vertailupohjaa, koska on asunut ilmastoltaan ihanassa, mutta ehkä hieman likaisessa ja köyhässä valtiossa eli Thaikuissa, sekä kai monella tavalla Suomea muistuttavassa, mutta myös monella tavalla erilaisessa Saksassa ja nähnyt näitä asioita myös perheellisen miehen näkökulmasta, ei vain yksinäisen ja ehkä ahkerasti pilestävän siirtotyöläisen.
Mutta oman kokemukseni perusteella voisin muuttaa ihan helposti Ruotsiin töihin ja asumaan, ainakin pohjoisempaan Ruotsiin, joka on kai jopa kulttuurillisesti lähellä Suomea. Göteborg tuntui olevan aika kaukana ja niin tuntuisi olevan Tukholmakin. Noissa etelämmän Ruotsin suuremmissa kaupungeissa on makuuni ihan liikaa ällöttävän epärehellisen pintaliitomyönteistä halipusinaminami muovikuorta ihmisten käytöksessä, kielessä ja kulttuurissa ja minä siedän moista todella huonosti. Ei sillä, toisaalta isoissa kaupungeissa pystyy hukkumaan nautinnollisesti massaan niin halutessaan (se sopii mulle, olen mieluiten taustapiru, kuin framilla posottamassa) ja kyllä sieltä sen epäaidon kuoren altakin paljastuu kusipäät ja hyvät tyypit ja sitten minkä tahansa Kainuun pikkupitäjän tyyliin vain hengailee niiden hyvien tyyppien kanssa maksimaalisen aikamäärän ja pysyy mahdollisuuksien mukaan kusipäistä erossa. Perussettiä missä tahansa.
Englantia en jaksaisi. Se kulttuurillinen ihastus häipyi multa hyvin nopeasti, kun huomasi asumisen surkean tason, mutta silti törkeät hinnat, ihmisten epäaitouden (semmoista semijenkkiläistä muovisuutta, samaa ilmenee monissa ruotsalaisissa), liikenteen kamaluuden (törkeän kapeat ja huonokuntoiset tiet, joita ihmiset kaahaavat osin ihan paskoilla rotteloilla täysin reikäpäisesti) ja koulutuksen hinnat. On myönnettävä, että Englannissa terveydenhoidon helppo saatavuus ja matala hinta yllätti erittäin myönteisesti, se oli iso plussa. Noh, kai Englannissakin pystyisi pitemmän päälle vitunmoisella työllä ja tienestillä (olisiko semmoista saatavilla?) paikkaamaan asumisen laatua, eli rahaa likoon vain. Liikenteen ikäviä piirteitä ja koulutuksen puutteellisuutta ei taas oikein millään. Sekin Englannissa joskus häiritsi, että mistä tahansa ravintoloista tuntui olevan melkein mahdotonta saada terveellistä ruokaa. Esim. Sainsburysista, Tescosta ja Waitrosesta, siis perusmarketeista kyllä löytyi järkevääkin ruokaa, kun tiesi, mitä etsii, tosin vähintään Suomen hinnoilla (paitsi leipä tuntui olevan naurettavan halpaa), mutta mikä helvetti siinä on, että rafloissa on lähes 100% roskaruokaa tarjolla? Aina ei edes perus "A pot of tea. And oh, a slice of brownie too." tilaus kahvilassa mennyt sinne päinkään, vaikka kahvila olisi vaikuttanut hyvältä. Jostain syystä silti tuli karmeen makuista kuraa teenä ja kuivahtanutta ja ihan liian vähän suklaata sisältävä siivu mukabrownieta isolla hinnalla. Omituista, ei noita ole vaikeaa järkätä maukkaiksi.
Mutta aiempiin tätä aihetta koskeviin postauksiini viitaten täytyy sanoa, että vuosi vuodelta Suomen ilmasto painaa, väsyttää ja tympii yhä enemmän. Osittain se johtuu varmaan iän karttumisesta, mutta osittain siitäkin, että nykytyössäni mun on pakko joka työpäivä olla hyvinkin läheisesti sen sään kanssa tekemisissä. Olin joulukuussa 2011 ihkaekan kerran eläissäni (jep, vasta 37v, aika surkeaa) ns. aurinkolomalla Kanariansaarilla. Oli ihan perushalpispakettimatka, jonka pääpointti oli aurinko ja lämpö, muu ei kiinnostanut ja lähdin hyvin plusmiinusnolla neutraalilla asenteella liikkeelle, ei ollut odotuksia muusta, kuin levosta, auringosta ja lämmöstä. On pakko myöntää, että pelkästään lomakohteen täydellinen ilmasto (kesällä siellä onkin sitten liiankin kuumaa) teki korvien väliin ihmeitä. Eli kävi muutamankin kerran mielessä, että mitenhän minä voisin täällä ansaita elantoni, että olisipa täällä kiva asua. Nuo ajatukset laajenivat esim. asumiseen, pakkohan oli, jos vuosista olisi kyse. Asuminen olisi siellä aika paljon halvempaa, kuin täällä. Ensinnäkin hankintahinta on asunnoissa matalampi (tosin yllättävän vähän matalampi, jos puhutaan vastaavasta laadusta), mutta esim. lämmityskulujahan ei oikein ole, paitsi veden lämmitys ja se olisi aika helppo minimoida. Loppukaneettina voisin sanoa, että aiemmin aina naureskelin ihmisten "Vittu tätä loskapaskakylmää ei jaksa!" Suomimanauksille ja etelän aurinkokohteiden kaipuulle. En naureskele enää, koska ymmärrän nyt tuon kaipuun mainiosti ja kaipaan aurinkoon ja lämpöön itsekin.
Pääasiassa kai mä pysyn Suomessa siksi, että tiedän tästä yhteiskunnasta jo kohtalaisen paljon ja opin koko ajan lisää ja tämä maa on kulttuurillisesti ja kielellisesti koti. En ajattele mitään pitäjää tai taloa kotina, vaan koko Suomen valtiota. Tiedän muutamiakin ihan hyviä vaihtoehtoja tienata elantoa, mua ei ole hirveästi köyhyysloukku pelottanut vähään aikaan. Näin ei olisi kovin pian missään muussa valtiossa, vaikka osaan ruotsia ja enkkua niin hyvin, että pärjäisin niillä Ruotsissa ja enkkua pääasiassa käyttävissä maissa kielen puolesta hyvin. Muualla menisi kumminkin aikaa oppia sen maan lainsäädännöstä ja tavoista perusteet, että löytäisi paikkansa työmarkkinoilta, eikä tarvitsisi ressata elannon tienaamisen puolesta. En jaksa enää moista sopeutumisprosessia näin vanhana. Täten pitää vain löytää keinot pärjätä pimeyden, kylmän, lumen sekä jään kanssa.
