Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Topah
  • Aloitettu Aloitettu
Ruuhka. Koronasta johtuen salilla ollut melko rauhallista pari vuotta, mutta nyt on ihmiset uskaltautuneet takaisin ja salilla on väkeä enemmän kuin sinne on suunniteltu selkeästi mahtumaan. Yks vanhempi kaveri sanoi ettei oo vuosikymmeniin nähnyt tuolla noin paljoa väkeä. Menee enemmän aikaa miettiä korvaavia liikkeitä kuin treenaamiseen. Onneksi osan kanssa voi tehdä vuorotellen, mutta kun suuri osa noista on jotain itseä puolet kevyempiä lukiotyttöjä (ja poikia), niin ei oikein sovi samoihin penkin ja kyykkytelineen säätöihin tekemään. Lukiopojat myös ärsyttää kun ei ne kattele yhtään ympärilleen, meinaavat kävellä kokoajan päin, tai jos haen levypainoja niin seisoskelevat vain tiellä kädet taskuissa.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Katos vaan en ole ainoa jota on ruvennut ottamaan päähän ruuhka. Valtavat määrät ilmestynyt keski-iän ylittäneitä naisia isoina laumoina ja kukaan ei tunnut pahemmin treenaavan, kuhan vain rupattelevat ja varaavat kaikki laitteen ympäriltään ja myös nämä ylä-aste ja luokio/amis ikäiset sällit jotka tekevät aivan täysin samaa kuin edellä mainitut naiset. Odotan innolla tammikuun laihduttajia.
 
Fitness24/7 jäsenet voivat muutamilla saleilla varata 1-8 hengen porukan porrastettuja yksityistunteja mobiilisovelluksella. Käytännössä näyttää kuitenkin olevan mahdotonta saada niitä salivuoroja, vaan aina joutuu jonoon jonnekin 10 varasijalle, vaikka painaisi varauksen heti kun se ilmaantuu näytölle ja näytttäisi siltä kuin olisi jonon ensimmäisenä. Ei vain onnistu.
 
Oma typeryys, tuntui heti mavea tehdessä ettei tänään oo puhtia mutta piti yrittää kuitenkin nostaa 170kg. No ei tullut. Ja piti mennä yrittämään uudestaan. Ei se tullut, mutta selkä kyllä tuli kipeäksi. Toivottavasti äkkiä ohi ettei haittaa loppuviikon treenejä, joskus pitäis vaan kuunnella sitä omaa kroppaa eikä vaan mennä sillä että "kyllä se on ennenkin tullut".
 
Negatiivinen ihminen kun kaksi postausta peräkkäin tätä ketjua multa : - D

Kipeänä oleminen, kaks ja puol viikkoa, nenä vuoti ihan mielettömästi ja olot oli aika jäätävät. Kuitenkaan kuume ei noussut kuin 37:ään yhdeksi päiväksi ja muuten oli aikalailla sitä mun perus vakiota 35.4-35.7 tuo lämpö. Kuitenkaan salille ei pystynyt eikä oikein mitään muutakaan fyysistä tekemään. Kerran lumityöt tein ja sen jälkeen oli kyllä vielä pahempi olla. Painokin putosi kolme kiloa vaikka söin enemmän kuin normaalisti. Tänään oli eka päivä takaisin salilla kun vihdoin tauti viime viikon lopulla hellitti. Ei jumalauta kaikki tuntui taas oudolta, tekniikat ihan hakusessa ja ei mitään sarjakestävyyttä. Ainakin voi miettiä positiivisen kautta että nyt pitäisi olla ainakin hetki aikaa kun saa pikkuhiljaa lisätä sarjoja ja painoja joka treeniin.
 
Eniten potuttaa treenaajat jotka haisee niin väkevästi hielle että koko saliin leviää pistävä haju...On ihan normaalia että hikoilee ja vieressä voi vähän haistakkin mutta kun yksi treenaaja saa pari sataa neliötä haisemaan niin vaatteet vaihtoon ja suihkun kautta, jäätävää...Yleinen sali joten treenikamojen pesu ja hygienia kuuluu kaikille.
 
Kaikki tauot ja ongelmat ja kivut.
Inhottaa kun maha kasvaa, kivut lisääntyy, ikää tulee ja voimat ei oo kuin nuorella pojalla enää :(
Tuntuu kuin se olisi jopa kaikki ollut turhia ponnistuksia ja uhrauksia, ei oikein minkään vuoksi.
Toki taas paremmalla kaudella tuntuu että kannattaa ja kantaa hedelmää, kammottava laji.
 
Salille 3vk+ koronoinnin jälkeen vihdoin. Alotin selkätreenillä. 45kglla hikinen ykkönen leuoissa. Ihan vitun paska, mut täysin mitä odotinki. Erehdyin viime sulkujen kohalla pitään niin pitkään taukoo(tai no sätkin himassa vähäsen), et voimat katos radikaalisti. Pienet on huolenaiheet, mut ei se kivaa oo 😅. Mä uskon vakaasti siihen, ettei treenistä tulis pitää IKINÄ paljoa yli viikkoa taukoo, ellei oo helvetin hyvä syy. Tai itellä tatsi ainaki katoo niin nopee.
 
Eniten ärsyttää muiden ihmisten kommentit. Esim monet on sanonu mulle et ”eiks vapailla painoilla treenaaminen oo vaarallista”. Vaarallisin asia mitä mulle on käyny salilla oli se ku kompastuin kuntosalin portaissa. Ja se ärsyttää et yritän cuttaa. Bulkki oli kivempi.
 
En tiedä onko tää joku ikääntymisen merkki taas, mut ärsyttää koko ajan enemmän kanssatreenaajien itsekeskeisyys ja huonot käytöstavat. Naurettavan isot salikassit painotelineiden tiellä, heraa pukkarin lattialla ja penkeillä, maastavetoa räkissä jne. Huomioi muut ja siivoo jälkes, onko vaikeeta?
 
Joo.
Yli kolmekymmentä vuotta säännöllistä salitreeniä takana.
Lämmittely kiinnostaa koko ajan vähemmän ja samalla olisi koko ajan tärkeämpää.
Jäähdyttelystä ja muusta aktiivisesta kehonhuollosta puhumattakaan!
 
Se, että jotkut miehet salilla vahtaa kun tekee jotain liikettä. Se ahdistaa ja joskus odotan, että ne alottaa ite tekeen omaa liikettään ja teen omani samaan aikaan. Toki katsoo saa, mutta jotenki tosi suora katse, jonka tuntee vaikka ei itse edes näkisi sitä, ei tunnu kivalta enkä pysty 100%:sti keskittyä sarjaan. Vika on siis minussa itessä kun se itseä vaivaa. 😬
 
Se, että jotkut miehet salilla vahtaa kun tekee jotain liikettä. Se ahdistaa ja joskus odotan, että ne alottaa ite tekeen omaa liikettään ja teen omani samaan aikaan. Toki katsoo saa, mutta jotenki tosi suora katse, jonka tuntee vaikka ei itse edes näkisi sitä, ei tunnu kivalta enkä pysty 100%:sti keskittyä sarjaan. Vika on siis minussa itessä kun se itseä vaivaa. 😬
Ite olen semmoinen pää jäässä tuijottaja. Miettinyt muutaman kerran. Monikohan olettaa, että heitä tuijotan vaikka se olisi ihan sama olisiko päällään seisova ja jonglööraava manaatti tai vaikka palava talo niin mitään todellisuudessa näe. Pää vaan hakkaa tyhjää ja silmät seisoo päässä. 😅
 
Ite olen semmoinen pää jäässä tuijottaja. Miettinyt muutaman kerran. Monikohan olettaa, että heitä tuijotan vaikka se olisi ihan sama olisiko päällään seisova ja jonglööraava manaatti tai vaikka palava talo niin mitään todellisuudessa näe. Pää vaan hakkaa tyhjää ja silmät seisoo päässä. 😅
Toivottavasti nuo tapaukset on sellasia! Tosin en siihen silti usko, koska välillä yksi kommentoi mun suoritusta. Ihan hyvään henkeen kommentoi, mutta silti vähä ärsyttää. No, tulipahan sanottua 🤦‍♀️
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom