Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Topah
  • Aloitettu Aloitettu
Munkin mielestä puhelimen voisi hyvin sen treenin ajaksi malttaa jättää kaappiin. Ei se maailma siihen kaadu. Musiikin kuuntelun nyt vielä ymmärrän (vaikka onhan salilla nyt aina musiikkia muutenkin), mutta en sitä, että varataan joku laite/paikka ja istutaan siinä 15min puhumassa puhelimeen tekemättä mitään.
 
Ei sitä kirkossakaan räplätä älypuhelinta kesken saarnatauon.
Mahtaa olla kovat treenit jos kysytään mitä sarjatauolla saa tehdä. Eiköhän se tauko ole ihan sitä varten, että selvitään siitä seuraavasta sarjasta.

Tosin jotkut viettää salilla aikaa ja jotkut käy treenaamassa.
Aikaa voi viettää muuallakin, vaikka siinä salin respassa taikka nurkassa. Helvettiäkö sitä sinne painojen&laitteiden sekaan on mentävä viihtymään älypuhelimiensa kanssa ja miettimään mitä sitä sarjatauolla tekisi.

#Vanha liitto #Pieruverkkarit
 
Mitä kaikkea sarjatauolla saa tehdä?

Sillon tehdään bisnestä! Ainakin Leif kaverinsa kanssa, jotka soittelee sarjatauoilla (ja välillä sarjojenkin aikana) Rainerille vetoja Jokimaalle.

edit. Itse jatkan treenien kirjaamista puhelimeeni, vaikka se selvästikin joitakin ärsyttää. Tai ehkä just sen takia :p

edit2. Niin että mikä salilla potuttaa.. No ehkä eniten kässäreitten heittelijät. Meiänkin salilla kohtalaisen laadukkaat murkulat, mutta kyllä niistäkin ne kumitukset murenee ja lukitustapit katkeaa kun yli metristä (paras suoritus oli seisten pään yläpuolelta) lattialle heittää.. Vitun apinat.
 
Onko sulla kaikki henkisesti ihan okei? Mitäköhän sulle kuuluu mitä kukin tekee sarjatauoilla? Ymmärrän vitutuksen jos laitetta varataan siihen kännykän käyttämiseen eikä muuhun. Jos sarjatauot taasen on sen 1-3 min niin se ei todellakaan ole sun asia. Viimeisenä vielä että mikä valta sulla on sanoa kirjaako joku treeninsä kännykkään vai kynällä ja paperilla?

Jos sarjatauot on seittemän minuuttia laitteessa istuen kännykkä kädessä ja piuhat korvissa niin onko se susta okei? Vielä vittumaisempaa on istua jököttää siinä pitkän aikaa ilman kännykkää. Sitten kun menee kysymään "Onko vielä monta sarjaa jäljellä? - Yksi." Ja sitä viimeistä psyykataan taas puhelin kädessä istuen siinä laitteessa. Ja sä odotat. Ja odotat.
Eihän mulla ole mitään valtaa siihen mihin raapii reeninsä, ei todellakaan. Mikä valta Sulla taasen on kyseenalaistaa mun mielenterveys?
 
Eihän sua kännykkä itsessään vituta vaan pitkät tauot. Valita oikeasta asiasta, niin mielenterveyttä ei kyseenalaisteta. Joillain se kännykkä saattaa kyllä pidentää taukoja, sitä en kiistä.
 
Ei sitä kirkossakaan räplätä älypuhelinta kesken saarnatauon.
Mahtaa olla kovat treenit jos kysytään mitä sarjatauolla saa tehdä. Eiköhän se tauko ole ihan sitä varten, että selvitään siitä seuraavasta sarjasta.

Tosin jotkut viettää salilla aikaa ja jotkut käy treenaamassa.
Aikaa voi viettää muuallakin, vaikka siinä salin respassa taikka nurkassa. Helvettiäkö sitä sinne painojen&laitteiden sekaan on mentävä viihtymään älypuhelimiensa kanssa ja miettimään mitä sitä sarjatauolla tekisi.

#Vanha liitto #Pieruverkkarit

Tässä oli jotain sellaista, että jopa toivoisin asian olevan näin :D Mutta noh, kun näköjään sain mahtavan paskavyöryn niskaani, niin täytyy varmaan kääntää takkia. Kestääkö galaxy s3 pallihien? Ja onko sovellusehdotuksia treenien kirjoitteluun, facebook? Tarviiko hommata semmoinen hauiksen ympärille tuleva juttu mihin laitan sen luurin? Voinko lähteä salille jos akkua on jäljellä 10% vai otanko laturin mukaan? Koska syödään? Minkä merkkistä moottorisahaa texasin moottorisahamurhaaja käytti?

Eihän sua kännykkä itsessään vituta vaan pitkät tauot. Valita oikeasta asiasta, niin mielenterveyttä ei kyseenalaisteta. Joillain se kännykkä saattaa kyllä pidentää taukoja, sitä en kiistä.

Jep, näin se taitaa olla, annan periksi vahvemman? edessä.
 
Kyllä spiderssub puhuu iha asiaa. Eli haters gonna hate. Muaku ei vittuakaa kiinnosta mitä muut aattelee eli jatkan omilla 1-3min tauolla puhelimen näppäilyä sarjojem välissä kiitos ja näkemiin!
 
Lihakset kasvaa hitaasti, mutta nivelet vahvistuu sitäkin hitaammin. Oli pakko pukea kyynärlämppärit selkätreenissä vaikka ei ole ennen tarvinnut, koska oikea kyynärpää alkoi naksua kulmasoudun lämmittelypainoillakin. Hikoilukin lisääntyi selkeästi sitä myötä. Ja vasen ranne taas tuntuu kipuilevan aivan kuin luut ottais välillä yhteen. Ei näitä ongelmia ennen säännöllistä salitreeniä ollut.
 
Kyllä spiderssub puhuu iha asiaa. Eli haters gonna hate. Muaku ei vittuakaa kiinnosta mitä muut aattelee eli jatkan omilla 1-3min tauolla puhelimen näppäilyä sarjojem välissä kiitos ja näkemiin!

Jos olisi kanttia, niin pitäisi joskus ottaa sellainen langallinen pyöritettävä malli mukaan. Surrsurrrurr klik. surrurrur klik. Heiterrs gona heit.
 
Itseä ei niin musa haittaa, mutta se on kyllä inhottavaa ku tuut salille ja joka ikinen levytanko käytössä, ja siinä on sellasia jättimäisiä korstoja ettei uskalla saisko tehä sillä 80kg välissä, ku ne jätkät vetää 200kg
 
3 kpl M-Nutrition Anabolic Overdrive 6 kg

Orange - Sweet berry - Rasberry kiwi

-25%
Jos sarjatauot on seittemän minuuttia laitteessa istuen kännykkä kädessä ja piuhat korvissa niin onko se susta okei? Vielä vittumaisempaa on istua jököttää siinä pitkän aikaa ilman kännykkää. Sitten kun menee kysymään "Onko vielä monta sarjaa jäljellä? - Yksi." Ja sitä viimeistä psyykataan taas puhelin kädessä istuen siinä laitteessa. Ja sä odotat. Ja odotat.
Eihän mulla ole mitään valtaa siihen mihin raapii reeninsä, ei todellakaan. Mikä valta Sulla taasen on kyseenalaistaa mun mielenterveys?

Kuten kirjoitin jo aikasemmin: jos sarjatauot on järkevän mittaset niin se ei sulle kuulu räplääkö joku siinä laitteessa kännykkää vai palleja.
 
Nyt kun tästä kännykkäjutusta on puhuttu niin paljon täällä, alan tuntea (mahdollisesti kuviteltuja tai sitten ei) vihamielisiä katseita niskassani sen pari kertaa, kun olen ottanut älypuhelimen mukaan voidakseni kuvata ja sarjatauoilla katsoa omaa tekniikkaani vaikeammissa liikkeissä. :whip:
 
Prkl on mennyt ohi nuo rähinät :D Sori hirveesti jos nostin jonkun luurangon puolivahingossa esiin, jolle olette hätäpäissään kaivanut kuopan ja heittänyt keskustelun sinne. Ei ollut tarkoitus. Jatkakaa :)
 
Itselläkin yhden kerran käämit savunnut kahden n.20v mimmin takia kun heidän suurin intohimonsa juurikin kännykän räpläys.
Joskus näkee että tehdään jollain minipainolla maraton sarjaa , välillä keskeytetään kun kännyssä tärkeä asia ja eikun maratonsarjan veivaus jatkuu. Näitä onneksi näkee lähinnä niissä lähennys loitonnut härveleissä...
Minulle ihan sama mitä kukin tekee mutta onhan se muita kohtaan kohteliasta ruuhka-aikana että tekee eikä vain leiki että ne jotka on oikeasti halukkaita tekemään saisi tehdä, hiljaisena aikana jos on vapaita paikkoja niin aivan sama vaikka perse sulaisi penkkiin ja hupelin käteen.
 
Jos joku nyt toisten treenitaukoaktiviteeteista pahottaa mielensä, niin se on heidän oma ongelmansa. Jos on niin huono itsetunto, että on vapaa-ajan harrastuksen lepotauolla pakko esittää tekevänsä jotain tähellistä, niin aika mennä psykologille.
 
Itse käytän puhelinta musiikin kuunteluun salilla koska siellä soi yksinkertaisesti paska musiikki. Teen myös jumppasalissa erilaisia nopeustreenejä ja kännykkä toimii tällöin sekunttikellona. Muuten se hengailee juurikin siinä hauiksen ympärille tulevassa härpäkkeessä ;D bluetoothkuulokkeissa on onneksi voluumi, pause ja seuraava/edellinen kappale naviskat niin ei tarvitse sitä kännykkää senkään vertaa räplätä ja aiheuttaa kellekkään mielipahaa.
 
Flunssan takia vasta tänään vuoden ensimmäinen treeni. Ja voi jumalauta, että teki tiukkaa. Rauta ei liikkunut edes sitä vähää mitä yleensä ja jäätävä heikotus treenin jälkeen. Ehkä jalkatreeni ei ollut se fiksuin valinta näin alkuun vaan olisi pitänyt tehdä jotain kevyempää vaikka kädet tai sitten yksinkertaisesti pysyä vielä kotona päivä taikka kaksi.
 
Ei vittu. Ei vaan pysty. Jalkapäivät on niin perseestä. En tajua mikä mua vaivaa, mutta se on melkein joka kerta niin paska olo, että on pakko jättää leikki kesken. Nyt väänsin 55 minuuttiin 9 sarjaa etureisiä (+ lämmittelyt), eli mikään kova tahti ei ollut ja kaikki oli vielä suoria sarjoja ilman kikkailuja, mutta ekan sarjan takareisiä tehtyäni oli pakko luovuttaa. Vedin 7 dl gatoradea tuona aikana, mutta silti iski kylmä hiki, pyörrytti ja oksetti. Viime kerralla sain taisteltua treenin loppuun ja siinä taisi mennä pari tuntia. Sitä edellisellä kerralla jäi kesken. Vituttaa aika vähän kun kroppa pistää vastaan.
 
Kyllähän puhelin on hyvä tuohon taukojen mittaamiseen, jos ei omista rannekelloa ja salin kellot ovat toisella seinällä kilometrin päässä. Taukojen pituudesta ei muuten ole kyllä mitään hajua, ellei yritä laskea 120 sekuntia päässä.
 
Ei vittu. Ei vaan pysty. Jalkapäivät on niin perseestä. En tajua mikä mua vaivaa, mutta se on melkein joka kerta niin paska olo, että on pakko jättää leikki kesken. Nyt väänsin 55 minuuttiin 9 sarjaa etureisiä (+ lämmittelyt), eli mikään kova tahti ei ollut ja kaikki oli vielä suoria sarjoja ilman kikkailuja, mutta ekan sarjan takareisiä tehtyäni oli pakko luovuttaa. Vedin 7 dl gatoradea tuona aikana, mutta silti iski kylmä hiki, pyörrytti ja oksetti. Viime kerralla sain taisteltua treenin loppuun ja siinä taisi mennä pari tuntia. Sitä edellisellä kerralla jäi kesken. Vituttaa aika vähän kun kroppa pistää vastaan.

Vituttiko salilla ollessa muiden ihmisten kännykän käyttö? ;)
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom