Maailmankatsomusthread (uskontokeskustelut kaikki tänne)

[gonzaless]

Pedofiilille saarnattiin synnit anteeksi: Vältti poliisin

Vanhoillislestadiolaiset edustaa taas.. Mikä vittu voi uskovaisilla olla päässä vialla kun on pakko paneskella pikkulapsia! Ja jesse antaa anteeks!

Ps. Yleistäminen on perseestä. Tiedän 99% pilaa loppujen maineen


Edit. Propsit Jamille nopeista sormista!
Ja toisessa threadissa puolustin yleisten kirkkoverojen suuntaamista hyvään työhön... Se ei liity kantaani varsinaisista uskovaisista, jota muokkaa yllä olevat otsikot

 

[Japi]

Pedofiilille saarnattiin synnit anteeksi: Vältti poliisin

Vanhoillislestadiolaiset edustaa taas.. Mikä vittu voi uskovaisilla olla päässä vialla kun on pakko paneskella pikkulapsia! Ja jesse antaa anteeks!

Ps. Yleistäminen on perseestä. Tiedän 99% pilaa loppujen maineen


Edit. Propsit Jamille nopeista sormista!
Ja toisessa threadissa puolustin yleisten kirkkoverojen suuntaamista hyvään työhön... Se ei liity kantaani varsinaisista uskovaisista, jota muokkaa yllä olevat otsikot

Kun sitä hyvää työtä pitäisi tehdä jotenkin kirkosta erillään, ne rahat mitä kirkko saa veroina pitäisi mennä jollekkin virkamiesjärjestölle mistä puuttuu tuo satuhahmot ja muut tarinat mitkä mahdollistavat nuo pedofiliat sun muut kun siellä on jollain niin paljon valtaa satujen takia. Tuossakin ilmitulleessa tapauksessa seurakunnan paskat saa niskoilleen se joka sen sieltä ulos vuoti, ei tuo saarnamies eikä pedofiili. Ja lapset kärsii edelleen, mut hei uskonnot on hyvä juttu niinkuin kaljukin on täällä mainostanut.

Ja kukas se minuakin arvosteli kun toin tuota pedofiliaa esille, parempi olisi varmaan vaieta, niinkuin tuolla haluavatkin.

 

[Japi]

Vähän vaati etsimistä mutta nähtävästi tuo on hesarin kuukausiliitteestä kun alkuperäinen juttu on niin pitkä.
4 sivuinen juttu tapauksesta, kaikkensa tehnyt johtaja ettei homma etenisi mihinkään. Ja kuten epäilinkin niin uhkaillut niitä jotka asian halusivat julkistaa.
Lestadiolaisjohtaja antoi hyväksikäyttäjän välttää poliisin - Vanhoillislestadiolaisuus - Sunnuntai - Helsingin Sanomat

Olavi ei oo ekaa kertaa asialla jo vuonna 2011 on taiteiltu kuvaa miehestä.


Ja sit vielä joku kysyy että miksi uskontoja pitää vastustaa?

Ja toinen saarnaa että jumala on hyvä ja antoi vapaan tahdon.

Kyllä on sadistinen paska jos tuollaisen sallii noille lapsille tehtävän ja antaa omien järjestöjiensä johtajina toimia tuollaisia tyyppejä. Parempaa todistetta ei voi saada siitä että jumalaa ei ole olemassa kuin lukea tämä juttu ajatuksella ja miettiä että eikö mikä tahansa omnipotentti olisi hommaan puuttunut jos olisi olemassa. Ihan sama olisiko nimi shiva jahve vai horus.

 

[jorimantysalo]

HS: Pedofiilille saarnattiin synnit anteeksi: Vältti poliisin | Uusi Suomi

Tietenkin yksittäistapaus eikä tietenkään "oikeaa" kristinuskoa mutta avaa ehkä hieman uskonnottomien epäilyksiä ja vastenmielisyyttä uskontoja ja uskonlahkoja kohtaan.

Eräs valtionkirkon puolustus, nyt jo harvemmin nähtävä, on suojavaikutus "lahkoja" vastaan. Mutta ainakin tämä lahko toimii täysin evlut kirkon suojissa. Olisiko heikompi valtionkirkko tuottanut heikemmän lestadiolaisuuden, ja vähemmän rikoksia?

 

[Aleksei]

No varmaankin jokainen rukoilee omia juttujaan ja on todennäköisesti aika henkilökohtainen asia. Tuskin nyt mitään maailmanrauhaa on järkevää rukoilla. Ne voi olla ihan arkisia asioita. Toimivuudesta on lukemattomia kokemuksia.
Tosin henkilökohtaisesti minun on helpompi suorittaa rukoukseni enkelille, koska näen heidät Jumalan sanansaattajina ja helpommin ymmärrettävinä olentoina. Jumala on aika abstrakti ainakin minun järjelle.

Kun mainitset toimivuuden niin millä mekanismeilla uskot että rukoukset asioihin vaikuttavat? Uskotko että joku/jokin oikeasti vaikuttaa asioiden kulkuun rukouksen jälkeen (A) vai uskotko ennemminkin että esimerkiksi salille enemmän voimia rukoillut ihminen itse suggestoi itsensä parempaan suoritukseen (kuten esimerkiksi onnistuneen suorituksen etukäteen kuvittelemalla) (B) . Tai sitten kolmas tapa johon itse uskon eniten. Asiat tapahtuu eri syistä jos ovat tapahtuakseen (tietyllä todennäköisyydellä) ja aina silloin tällöin rukous sattuu kohdalleen kuten pitkäveto (C). Nämä onnistumiset sitten muistetaan vaikka osumatarkkuus on itseasiassa harvinaisen huono todennäköisyyslaskennan perusteella.

Nuorena ja tietämättömänä tapasin itsekin rukoilla tavan takia silloin tällöin. Kertaalleen muistan rukoilleeni Turbo 2 skeittilautaa jonka sitten toden totta sainkin. Uskon kyllä että vanhemmat vain tiesivät minun sellaista haluavan ja ostivat sen minulle. En oikein jaksa uskoa että jumala olisi kuullut rukoukseni ja vaikuttanut vanhempieni hankintapäätökseen.


Tuli sellainenkin mieleen että tuon C-vaihtoehdon puolesta puhuu sekin että mainitset maailmanrauhan olevan rukouksen ulottumattomissa. Olisi nimittäin varmasti järjestettävissä sellainen rukouspäivä jossa esimerkiksi miljardi ihmistä rukoilisi maailmanrauhan puolesta yhden päivän aikana. Luulisi sen jo jumalaa kiinnostavan jos rukous kerran toimii. Mikä olisi pyyteettömämpi rukous kuin toivoa maailmanrauhaa?

Luulen ettei moni rukoileva itsekään oikeasti usko rukouksen toimivan millään konkreettisella tavalla. Tapana on vaan höpistä asioita yksikseen ääneen tai hiljaa mielessä ja aina välillä sitten asiat loksahtavat kohdalleen syystä tai toisesta. Tämä on toki hieno juttu mutta palaa takaisin siihen tosiasiaan miksi vähäosaisilla, vähempiälyisillä ja kovia kokeneilla on isompi tarve rukoilla ja uskoa niiden toimivuuteen. Tästä tuli muuten mieleen aika kiero juttu. Ilmeisesti esimerkiksi tuloerot ovat jumalan suosiossa kun rikkaiden ja koulutettujen ei tarvitse edes rukoilla ja asiat lutviutuu kun taas köyhille kasautuu mielenterveysongelmia, päihteidenkäyttöä ja kaikkea paskaa vaikka kuinka rukoilevat.

 

[mountainer]

^ Ihan hyvää pohdintaa.

Kun koen että rukoukseeni on vastattu niin joskus on varmasti kyse tuosta mainitsemastasi sattumasta. Joskus on varmasti kyse myös tietynlaisesta itsesuggestiosta. Itsesuggestiollakin voi saada paljon aikaan ja jos rukous toimii siinä alullepanevana rituaalina niin se on ihan fine.

Itsellä on ainakin semmoinen "moraali" että en voi rukoilla ihan minkä tahansa asioiden puolesta, esim. hyvin itsekkäiden asioiden. Ajattelen myös että korkeampi voima ei voi tehdä asioita "minun puolesta" mutta voin pyytää itselleni voimia toteuttaa vaikeat asiat.
Joku tuommoinen maailmanrauhan tai nälän poistamisen puolesta rukoileminen vaan tuntuu vähän naiivilta vaikka ajatuksena hieno onkin. Ne on pikkuisen eri tason asioita kuin meidän arkiset murheet. Tämä nyt on vain minun mielipide, asioista voi olla montaa mieltä.

Ja kun sanot että miksi Jumala sallii toisten ihmisten ajautua kurjuuteen ja toisten vaurauteen. Itse ajattelen vain että synnymme erilaisina ja erilaisiin lähtökohtiin ja teemme omat valintamme, joko hyvät tai huonot. Hyväkään korkeampi voima ei voi tehdä asioita meidän itsemme puolesta.

 

[MissEvilEve]

Tuntuu, että useesti nää "kovimmat" uskovaiset on tälläisiä elämän muutoksen tehneitä kavereita. Kynäniska opetettiin lapsesta asti uskomaan, mutta ei napannut, myöhemmin sitten elämä oli tarpeeksi karua, että uskonto kiinnosti taas. Sama juttu Kaljulla 34 vuotta (?) ei ilmeisesti uskossa ja sitten tapahtuu jotain, mikä kääntää mielen. Ja korostan sanan mielen.
Mikähän prosessi aivoissa tapahtuu, kun ollaan pohjalla ja sitten tullaan uskoon?
Jeesus se eí ole, koska jos olisi niin se varmaan auttaisi kaikki.

Tähän hieman viitaten kirjoittelinkin aiemmin.

Omien suhteellisen laajojen havaintojeni perusteella Jumalaan uskovia on pääasiassa muutamaa eri porukkaa. Niitä jotka vain uskovat Jumalaan ja pohtivat että on mahdollista että sellainen olisi eivätkä pidä asiasta juurikaan meteliä, eli eivät erityisemmin ole "uskovaisia", ja sitten muutamaa muuta kastia. Varsinainen uskovaisuus on yleensä kahden eri vaihtoehdon tilanne:

1) Kasvatetaan uskoon, eli koko lähiympäristö on uskovaisia ja jo syntymästä asti tämä on osa "aivopesua". Joillekin usko on rauhallinen ja hyvä asia, mutta mikäli perheessä ollaan hyvin uskovaisia, on mahdollista että sellaiseen uskoon kasvatetut ovat keskimääräistä enemmän ahdistuneita, pelokkaita ja onnettomia. Myöhemmin voi tulla kyseenalaistamista ja usko voidaan kieltää jos siitä on aiheutunut haittaa, tai henkilö itse on hyvin itsenäinen ja analyyttinen persoona.

2) Ei olla oltu koko elämää uskossa, mutta tullaan yhtäkkiä uskoon, eli koetaan jonkinlainen herätys. Herätykseen liittyy hyvin voimakkaana yhtäläisyytenä aiempi pidemmän ajan henkinen pahoinvointi, erilaiset riippuvuudet, ongelmat yhteiskunnassa sopeutumiseen, yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute, sekä mielenterveysongelmat. Näitä voi olla vain jotain, tai sitten kaikkea.

Useimmiten uskoon tuleminen (juurikin se yhtäkkinen) on siis ominaista henkilöille jotka kokevat paljon vastoinkäymisiä (usein omasta toiminnastaan johtuen) eivätkä ns. "normaalien" ihmisten tavoin kykene selviytymään elämästä muille ihmisille tavallisin keinoin, eli tarvivat huomattavasti suurempaa apua muilta, ja tukea elämäänsä esim. uskomalla johonkin suurempaan (etsitään omalle elämälle turvaa ja tarkoitusta). Yksinäisyys ja voimakas tarve kuulua johonkin ovat myös vahvoja tekijöitä ajamaan uskontojen puoleen (siinä samassa kuin esim. rikollisuuteen ja huumeiden käyttöön, usein rikollisjärjestöissä jne epämääräisissä porukoissa olevilla henkilöillä on tavallista suurempi tarve kuulua porukkaan ja olla osa jotain isompaa). Monilla vahvasti uskoon tulleilla ja täydellisen muutoksen elämässään tehneillä on taustalla mielenterveysongelmia, ja esim. masentuneilla, epävakaan persoonallisuushäiriön / rajatilapersoonallisuushäiriössä eläville, ja useimmille skitsofreenisiä taipumuksia omaaville (tai skitsofreniaa sairastavilla) syvä yhtäkkinen uskonnollisuus ja herätys ovat keskeisiä tekijöitä.

Viimeisimpää ihmistyyppiä sävyttää useimmiten häpeän tunne omasta itsestä/tekemisistä, erilaiset pelkotilat ja se että ihminen kokee olevansa jollain tapaa eksynyt. Henkilö voi tuntea olevansa jollain tapaa vajavainen ja puutteellinen ilman jotain isompaa ulkoista tekijää joka hänet pelastaa, ja uskonto tarjoaa tähän parhaimman tyydytyksen.

 

[mountainer]

En halua että kukaan puolustautuu tätä kirjoitusta vastaan sillä tämä ei ole syytös, eikä ole tarpeellista selitellä omaa uskoaan. Itse toivon jokaiselle kaikkea hyvää, mutta kieltämättä tuntuu hieman pahalle jos ja kun huomaa että toiset muuttuvat uskoon tulonsa jälkeen lähinnä mielisairaan oloisiksi. Tietysti pääasia on että ihmisellä itsellään on hyvä olla, mutta toisinaan omaa hengellistä heräämistä kannattaisi myös hieman kyseenalaistaa, sillä kyseessä voi olla myös esim. jonkun mielisairauden puhkeaminen ja ammattilaisen kanssa keskustelu voisi olla paikallaan.

Lainaan tässä MEE:n aikaisempaa kirjoitusta tässä ketjussa. Uteliaisuudesta kysyn että mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla lauseella? En hirveästi uskovaisia saati heidän psyykkisiä ongelmiaan tunne mutta tuo kuulostaa melko hurjalta.

 

[carcayu]

Eräs valtionkirkon puolustus, nyt jo harvemmin nähtävä, on suojavaikutus "lahkoja" vastaan. Mutta ainakin tämä lahko toimii täysin evlut kirkon suojissa. Olisiko heikompi valtionkirkko tuottanut heikemmän lestadiolaisuuden, ja vähemmän rikoksia?

Hyvä pointti. Keskustelu velloo lähinnä kristinusko vs. ateismi linjalla. Jos tarkastellaan uskonnollisuutta laajemmin näkisin dogmaattisten uskontojen vahvuuden juuri siinä, että seuraaja on vähemmän altis huonojen johtajien vaikutukselle. Julkisia dogmeja voi jokainen yksilö tarkastella ja tulkita omista lähtökohdistaan. Traditio antaa vuosien saatossa koeponnistettua tietoa siitä, miten uskonnon seuraaminen ja dogmin eriävät tulkinnat ovat seuraajilleen aiheuttaneet. Kulttiuskonnon vaara piile siinä, että karismaattisen johtajan valta on suurempi ja hänellä on mahdollisuus päivittäin ohjata kehitystä haluamaansa suuntaan. Uskon että Lestadiuksen tarkoitus oli aikoinaan hyvä. Hän nousi lappilaisia vainonnutta alkoholismia vastaan ja tuli perustaneeksi oman lahkon, joka jossain määrin tepsikin alkoholiongelmiin. Suurimpia kannattajia olivat ukkojen ryyppäämiseen kyllästyneet naiset. Eivät latentit pedofiilit. Sikäli on varsin puusilmäistä todeta uskonnon aiheuttavan ainoastaan negatiivisia vaikutuksia. Monesti huvittaa, kun pakkislaisten arvot ovat usein lähellä kristittyjen arvomaailma, mutta kirkko nähdään kuitenkin vihollisena. Tässä on nähdäkseni yksi aivan turha uskonsota, joka onneksi rajoittuu tässä tapauksessa nettivouhkaamiseen. :D

Nähdäkseni sillä ei ole merkitystä onko uskonto valtionuskonto vai ei. Kannatan valtion ja kirkon erottamista, koska mielestäni hengellinen toiminta tulisi erottaa politiikasta.

 

[EkonJeesusKeppi]

Vääräuskoisten ja harhaoppisten vastustuksesta huolimatta todellisen Luojan sanoma vain jatkaa voittokulkuaan.

Pastafarian politician takes oath of office wearing colander on his head

 

[MissEvilEve]

Lainaan tässä MEE:n aikaisempaa kirjoitusta tässä ketjussa. Uteliaisuudesta kysyn että mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla lauseella? En hirveästi uskovaisia saati heidän psyykkisiä ongelmiaan tunne mutta tuo kuulostaa melko hurjalta.

Tarkoitan ihan sitä mitä siinä lukeekin, tuo toinen kirjoitukseni kenties avasi asiaa enemmän?

Mutta siis rautalangasta: Usein ns. uskonnollinen herätys on hyvin voimakas kokemus henkilölle itselleen ja hän saattaa muuttua todella radikaalisti, ei pelkästään käytökseltään vaan myös persoonaltaan. On hienoa jos rikollinen lopettaa rikokset, alkoholisti juomisen ja narkomaani suoneen piikittämisen, mutta se harvoin jää vain siihen. Ulospäin siitä uskonnollisesta herätyksestä näkyy usein muitakin piirteitä, ja yleensä ne ovat siis sellaisia joita henkilö itse ei ymmärrä/tunnista itsessään.

Selkeimpinä esimerkkeinä voi olla esim. voimallinen saarnaaminen, muiden käännyttäminen, uskosta jatkuvasti puhuminen, jatkuva raamatun lainaaminen omiin puheisiin, muiden ihmisten tuomitseminen/pelottelu helvetillä tai ikuisella kadotuksella jne. ovat ominaisia psyykkisesti sairastuneille ihmisille. Monet myös kertovat Jeesuksen tai Jumalan puhuvan heille, eli kuulevat ääniä päässään, tai näkevät näkyjä. Joillain on myös selkeää Jumalan "ohjausta" mieleen (yleisiä skitsofrenian oireita). Esim. akuuttipsykiatrian osastolle potilaita tuodessa monet "saarnaavat" muille potilaille ja hoitajille, ja läheiset ovat huomanneet puhkeavan mielisairauden selkeästi vasta "uskoon tulemisen" jälkeen. Henkilö siis voi muuttua täysin ja läheiset sitten usein huolestuvat juurikin näistä yhtäkkisistä Jeesus-puheista ja muista sellaisista seikoista. Se että uskoo johonkin Jumalaan tai toivoo sellaisen olevan olemassa ei tee kenestäkään hullua. Psyykkisesti sairastuneilla ihmisillä harvemmin onkaan sellaista tavallista uskoa vaan asennoituminen on hyvin kiihkeää tai voimallista.

 

[Masterpiece]

On hienoa jos rikollinen lopettaa rikokset, alkoholisti juomisen ja narkomaani suoneen piikittämisen, mutta se harvoin jää vain siihen. Ulospäin siitä uskonnollisesta herätyksestä näkyy usein muitakin piirteitä, ja yleensä ne ovat siis sellaisia joita henkilö itse ei ymmärrä/tunnista itsessään.

En ole asiaa tutkinut, mutta jotenkin minulla on se tunne, että esimerkiksi tapauksissa, joissa on päästy huumeista (tai vast.) eroon Jeesuksen avulla jätetään huomiotta ne, jotka eivät ole pääseet irti ja jotka eivät ole kyenneet muuttamaan elämäänsä. Enemmän kuulee tapauksia, joissa se Jebus on auttanut pääsemään jostakin asiasta eroon, ja sitä sitten kerrotaan ehkä paikallisessa seurakunnassa. Mutta toisaalta kukaan ei ole kuuntelemassa niitä, jotka eivät ole päässeet yli. Olettaen edes, että tällaiset henkilöt edes kertoisivat turvautuneensa uskontoon. Ehkäpä näiden parantuneiden tarinat dominoivat sitä kenttää, joka pitää sisällään lähestymisyritykset yliluonnollista kohtaan, koska ei-parantuneet eivät yksinkertaisesti kerro omasta tapauksestaan.

 

[mountainer]

^^ Nuo antamasi esimerkit oli niitä mitä vähän ajoin takaa. En tiedä mikä noissa on syy ja mikä on seuraus mutta aika kipeeltä kuulostaa.
Sinänsä luulen että semmoinen terve, aito korkeamman voiman löytäminen tapahtuu noista mainitsemistasi vaihtoehdoista varmasti tuon jälkimmäisen kautta. Lähinnä siksi että kun ihmisellä menee elämä päin helvettiä ja positiiviset asiat on vähissä niin se rukous saatta olla tyyliin ainoa valoa elämään tuova juttu. Silloin sen voima on helppo huomata. Käytän sanaa korkeampi voima. Joku voi puhua Jumalasta/Jeesuksesta/Kristuksesta/pyhästä hengestä/tms..., varmaankin samasta asiasta eri nimillä, kuitenkin meitä korkeampi hyväntahtoinen voima.

Täällä on kyllä ihan mielenkiintoista keskustelua kun threadia lukee taaksepäin. Joidenkin kirjoituksista on paistanut läpi semmoinen että tietty uskoon kuuluva pyrkimys hyvään elämään on muodostunut taakaksi eikä hommassa ole nähty enää mieltä niin raamattupiirit on jätetty. Toisaalta uskossa olevat korostavat autuutta minkä usko tuo ja sitä että se on tavoittelemisen arvoinen.

Voisin esittää kysymyksen täällä kirjoitteleville uskoville. Ehkä tästä on puhuttu mutta kun sivuja on niin paljon niin ei osunut silmään.
Uskotteko että pahaa tehnyt ihminen päätyy Helvettiin? Ja jos niin onko hänen sieltä mahdollista enää pelastua? Ei tarvitse heittää sitaattia mistään pyhästä kirjasta, kertokaa vain oma mielipiteenne ja miksi.

 

[MissEvilEve]

Mua kiinnostaisi kuulla muiden sellaisten näkemyksiä/kokemuksia jotka eivät usko Jumalaan, että miten te näette/koette läheiset tai tutut ihmiset ketkä ovat uskossa tai tulleet uskoon? Itselläni on aika paljon kokemuksia ja näkemyksiä tästä ja voisin antaa jotain esimerkkejä ihan asian mielenkiintoisuuden vuoksi.

1. Hyvän ystäväni äiti tuli uskoon joskus 25 vuotta sitten. Tätä ennen edelsi aika epämääräisissä kuvioissa, sellaisen miehen vaimona joka ryyppäsi, katosi ryyppyreissuillaan, ja sitten kuoli epäselvissä olosuhteissa jonkun ryyppyporukan metsäpaikalla kalliolta alas tippuen. Kyseinen nainen oli kokenut elämässään paljon tuskaa ja kärsimystä perhe-elämän osalta, ja orastavia mielenterveysongelmia oli paljon, lähinnä masentuneisuutta jne (itsemurhayrityksiä kolmisen kappaletta). Kun mies kuoli nainen tuli uskoon. Ensin alkoi hengellisen musiikin kuuntelu kotona ja hengellisissä kokouksissa käyminen. Hän alkoi hakea tukea uskovaisesta yhteisöstä ja aluksi kaikki vaikutti vielä suhteellisen "normaalilta". Sitten hän alkoi saarnaamaan uskosta kaikille, yritti noudattaa Raamatun sääntöjä ja jos ei niissä onnistunut, koko suurta tuskaa ja kärsi näistä synneistään. Masennuskaudet pahenivat aina jumalanpelon aikana, ja itsemurhayrityksiä tuli lisää. Sitten tuli taas parempia aikoja, mutta mielenterveysongelmat ja uskonnollinen paasaus olivat aika isossa roolissa, hän mm. pelotteli lastaan helvettiin joutumisella jne. Akuuttipsykiatrian osastolla (eli suljetulla) nainen oli useita kertoja parinkymmenen vuoden aikana. Kun molemmat tyttäret tulivat aikuisiksi, he toimittivat äitinsä useita kertoja pakkohoitoon kun hän alkoi kertoilemaan siitä kuinka kuulee Jumalan ääneen ja puhuu hänen kanssaan jne. Sairaalajaksot auttoivat aika hyvin aina noin vuodeksi eteenpäin (hoitojaksot olivat kuukaudesta kolmeen ja diagnoosi taisi olla vaikean masennuksen aiheuttama psykoosi), mutta omissa oloissaan hän aika nopeasti siirtyi taas hakemaan tukea uskosta, joka kuitenkin pahensi mielenterveysongelmia aika tavalla. Nykyisin hän on suhteellisen seesteinen ihminen ja rauhoittunut. Mielenterveysongelmat on ja pysyy, mutta hän ei enää "hörhöile" uskon kanssa ja kaikki virsien laulamiset ja hengellisissä kokouksissa ravaamiset on jääneet pois. Uskoo kyllä jollain tavalla Jumalaan, mutta on itse kertonut että mielisairaus teki hänet sellaiseksi että se usko oli mitä oli.

2. Yksi serkuistani, minua muutamia vuosia nuorempi henkilö kääntyi uskoon tuossa reilu kymmenen vuotta sitten, reilu parikymppisenä vaikean armeijajakson ja päättyneen parisuhteen jälkeen. Sukumme ei ole uskovaista, pääasiassa vain tapakristittyjä. Serkkuni oli jo lapsena hieman erilainen kuin muut. Pärjäsi huonosti koulun jälkeen yksin ja hän vietti paljon aikaa mummolassa arkisinkin. Häntä paijattiin ja hoivattiin muita lapsia enemmän, oli sellainen arka tapaus. Jotenkin sitten armeijassa ja tämän eron yhteydessä hän koki olevansa kai kovin yksinäinen ja eksyksissä, ja meni mukaan helluntaiseurakunnan toimintaan. Siitä sitten alkoikin alamäki mitä en nyt kaikilta osin erittele. Mummolassa piti kieltää uskosta puhuminen koska aina siellä ollessaan yritti alkaa käännyttämään mummoa ja vaaria, ja puheli sitten muitakin sukulaisia nähdessään aina näistä uskon jutuista. Mummo minulle joskus huolestuneena kertoi että on huolissaan pojasta kun on mennyt tämmöiseen uskontojuttuun mukaan, ja kyllä se tietysti huolestuttavaa olikin kun muuten ihan iloisesta (vaikkakin arasta ja hiljaisenpuoleisesta) lapsenlapsesta tuli yhtäkkiä vähän kukkuu-tapaukselta vaikuttava. Pahin aikajakso oli ensimmäiset vuodet tästä herätyksestä, nyt hän on joko luopunut uskostaan tai rauhoittunut sillä saralla kun mitään ei ole asiasta enää puhuttu. Asia on kuitenkin ollut aika vaikea koko suvulle ja harmikseni myös hieman vaiettu asia, vanhempansa ainakin häpeävät hänen uskoon tuloaan ja siitä ei puhuta kellekään joten en tarkkaan tiedä tilannetta ja sitä onko hän normalisoitunut.

Esimerkkejä olisi todella paljon annettavana, mutta tässä nyt kaksi liittyen tälläiseen herätykseen ja sen tekemään muutokseen. Näissäkin kahdessa tapauksessa aika vahvasti tulee esille se että vastoinkäymisiä on ollut ja ihmiset ovat henkisesti heikompia eivätkä kykene muiden ihmisten tavoin pärjäämään, ja usko on sitten tullut lohduksi ja turvaksi. Kun mietin kaikkia tuntemiani uskonnollisen herätyksen kokeneita, tai syvästi uskossa olevia ihmisiä, niin kyllä heillä kaikilla on jotain mielenterveysongelmia. En siis itse tunne yhtäkään psyykkisesti tervettä ja ns. "normaalia" ihmistä kenellä elämä olisi sujunut tavalliseen tapaan, ja sitten tultaisi uskoon. Minun viimeisen 20 vuoden kokemuksella lähes poikkeuksetta uskonnollisuus liittyy siis enemmän tai vähemmän siihen kun sairastutaan psyykkisesti. Tunteeko muut uskoon tulleita tai uskossa olevia ihmisiä jotka ovat ihan "normaaleja"?

Edit: Ja nyt siis luetaan pois kaikki ne ihmiset jotka vain uskovat Jumalaan mutta se jää siihen, eli eivät varsinaisesti toteuta/harjoita uskoa ja eivät siinä määrin elä uskossa vaikka uskovatkin.

 

[carcayu]

Mua kiinnostaisi kuulla muiden sellaisten näkemyksiä/kokemuksia jotka eivät usko Jumalaan, että miten te näette/koette läheiset tai tutut ihmiset ketkä ovat uskossa tai tulleet uskoon?

Edit: Ja nyt siis luetaan pois kaikki ne ihmiset jotka vain uskovat Jumalaan mutta se jää siihen, eli eivät varsinaisesti toteuta/harjoita uskoa ja eivät siinä määrin elä uskossa vaikka uskovatkin.

Koen itsesi panteistiksi, jonka on helppo elää sopusoinnussa kristillisten dogmien kanssa. Sikäli lienen siis toivomaasi kohderyhmää, koska en usko partaukkeliin, joka tuomitsee tuhmeliinit helvettiin?

Esittämäsi määritelmä uskosta ja sen harjoittamisesta on aika suppea. Minulle välittyi sellainen kuva, että määrittelet ainoastaan saarnaamisen ja sekoilun uskon harjoittamisena? Minulle uskonnon harjoittaminen on hyvin laaja käsite. Jos jokin uskonto värittää yksilön maailmankatsomusta väittäisin, että on melkeinpä mahdotonta elää täysin uskonnostaan irrallaan. Monet itsensä ateistiksi määrittelevätkin nauttivat uskonnollisista rituaaleista, kuten jouluvirsien laulamisesta kirkossa. Onko tämä merkki siitä, että he ovat salaa uskovaisia vai siitä, että uskonto on paljon muutakin, kuin mysteereitä, harhoja ja joukkojenhallintaa? Kristilliseen traditioon kuuluvaa harjoittetta voi siis suorittaa ilman ideologista vakaumustakin. Samaan tapaan kuin minä käyn bodaamassa, koska se tekee minulle hyvää. En kuitenkaan määrittele itseäni bodariksi. Tärkein ja näkymättömin uskonnon harjoittaminen tapahtuu ajatuksissa. Samaan lopputulokseen pääsee myös ilman uskontoa, jolloin tiedostettua asennoitumisen muokkaamista kutsutaan filosofiaksi. Rakasta, anna anteeksi, ole kiitollinen, kuuntele intuitiotasi jne...

Tunnen paljon normaaleja ihmisiä, jotka jakavat kristityn, hindulaisen, buddhalaisen tai shamanistisen maailmankatsomuksen.

 

[Max131]

Se on lähinnä ihan mielenkiintoista, että lähipiirissä on näitä hiukka erilaisen maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä. Näistä saa hyvin mielenkiintoisia keskusteluja aikaan, jos ja kun kumpikin ottaa vaan leppoisan asenteen, eikä homma mene miksikään tuputtamiseksi tai tuomitsemiseksi.

Noista virsistä tuli mieleen, että ison kirkon akustiikka ja kirkkourkujen soundi on niin mahtava, etten mä kirkkoon jätä astumatta, vaikka olisinkin jollain tasolla kristinuskon vastainen.

 

[mountainer]

^^^ En vastaa MEE:n kysymykseen koska se oli kohdistettu ateisteille. Sen sijaan kommentoin tuota että usko tekee ihmisistä lataamoporukkaa. Onko ongelma siinä korkeammassa voimassa vai onko ongelma siinä että nämä ihmiset eivät osaa käsitellä sitä yhteyttä korkeampaan voimaan? Tiedän joitain uskovia ja heille asia ei ole aiheuttanut mielenterveydellisiä ongelmia.

Kun sanot ettet tunne terveitä ihmisiä jotka olisivat tulleet uskoon, niin voisiko olla niin että ihmiset eivät kerro uskoon tulostaan koska pelkäävät muiden reaktioita. Itsekin uskon Jumalaan mutta siitä ei tiedä kukaan muu kuin oma äitini (ja nyt jotkut tällä foorumilla kun kirjoittelen). En vain ole kertonut asiasta koska pidän sen ihan henkilökohtaisena.

 

[MissEvilEve]

Esittämäsi määritelmä uskosta ja sen harjoittamisesta on aika suppea. Minulle välittyi sellainen kuva, että määrittelet ainoastaan saarnaamisen ja sekoilun uskon harjoittamisena?

En määrittele saarnaamista ja sekoilua ainoaksi uskon harjoittamiseksi, ne vaan ovat yksi näkyvin asia silloin kun puhutaan siitä yhteydestä mistä itse kirjoitin, eli yhtäkkisistä uskonnollisista heräämisistä ja kääntymisestä jne. Kuten sanoinkin aiemmin, Jumalaan uskovia tunnen paljonkin, ja myös uskossa eläviä on monenlaisia. Kyse oli nyt enemmänkin siitä että yhtäkkiä muututaan ja miten tämmöiset voimalliset ravistelevat muutokset näkyvät muille.

 

[MissEvilEve]

Kun sanot ettet tunne terveitä ihmisiä jotka olisivat tulleet uskoon, niin voisiko olla niin että ihmiset eivät kerro uskoon tulostaan koska pelkäävät muiden reaktioita. Itsekin uskon Jumalaan mutta siitä ei tiedä kukaan muu kuin oma äitini (ja nyt jotkut tällä foorumilla kun kirjoittelen). En vain ole kertonut asiasta koska pidän sen ihan henkilökohtaisena.

Mielestäni aika selkeästi kirjoitin (mutta tämä lieni omaa kuvitelmaani) että on paljon ihmisiä jotka uskovat Jumalaan ja ovat ihan normaaleja. Usko itsessään ei siis tee kenestäkään mitenkään hullua, enkä tiedä ketään kuka olisi salaillut uskovansa Jumalaan. Voi olla että uskonnollisia herätyksiä tulee "normaaleille terveille" ihmisillekin ja he vain salaavat sen, mutta itse hieman epäilen. Epäilykseni perustuu lähinnä siihen että miksi kaikki "terveet ja normaalit" sen salaisivat ja vain "hullut" kertoisivat? Jumalaan uskominen katsotaan kuitenkin hyväksi asiaksi noin yleisesti.

Kyseessä ei siis todellakaan ole se että joku sanoo uskovansa Jumalaan, vaan se että tullaan voimakkaasti uskoon, eletään uskossa, muututaan jne. Niin että oikeastaan sanomattakin sen huomaa, sitä ei vaan voi pitää salassa. He eivät halua, ja tuskin pystyisivätkään koska heillä on tarve jakaa sitä sanomaa Jeesuksesta, Jumalasta ym.

Miten tätä on näin vaikea selittää? :D

 

[darker]

Mua kiinnostaisi kuulla muiden sellaisten näkemyksiä/kokemuksia jotka eivät usko Jumalaan, että miten te näette/koette läheiset tai tutut ihmiset ketkä ovat uskossa tai tulleet uskoon?

Näistä on minullakin kokemuksia vuosien varrelta. Aika harva uskoon tullut on kyennyt itse selittämään kokemustaan minulle, vaikka uteliaana luonteena olen sitä kysynyt. Mutta tässä joitakin kokemuksia, jotka myös ovat vaikuttaneet omaan maailmankuvaani. Nykyään ajattelen (suuremmin paineita ottamatta, eli lähinnä joko uteliaisuutta tai mielenkiintoa tuntien), että suuret muutokset toisissa ihmisissä usein pakottavat myös itseä tarkastelemaan ilmiöitä toisista, joskus todella vieraista näkökulmista. Tällä on uskoakseni ollut omaan ajatteluun mustavalkoista asettelua välttelevä vaikutus. Eri asia on, pystynkö sitä todistamaan...

1. Vuosia sitten läheinen ystävä tuli uskoon ja liittyi helluntalaiseurakuntaan, joka ikään kuin korvasi vanhat ystävät uusilla. Vähän kyllä ihmeteltiin, miksi hänen oli katkaistava siteet kaverien kanssa, ja kun asiaa tiedusteltiin, hän vastasi, ettei halunnut elää synnissä. Ystävällä ei tietääkseni ollut mitään vahvaa uskonnollista kasvatusta, joskin äiti oli kuulunut pitkän aikaa helluntaiseurakuntaan. Ystävän käytös ja mielipiteet hyvin nopeassa tahdissa muuttuivat ainakin itselle hankalasti käsitettäviksi; en mene yksityiskohtiin, mutta esim. yhteiset harrastukset loppuivat, kun hän alkoi nähdä synnin vaaraa kaikkialla. Niin siinä sitten loppujen lopuksi kävi, ettei yhteyttä tullut pidettyä pitkään aikaan, kun maailmankuvat alkoivat käydä yhteen sovittamattomiksi. Tapasin häntä joitakin vuosia sitten, ja hän oli uskonasioista aika vaitonainen. Jos ajattelen häntä (hänen elämäänsä) mielenterveydellisestä näkökulmasta, niin kieltämättä hän oli sisäisesti varsin kiihkeäluontoinen, muttei koskaan muita kohtaan epämiellyttävällä tavalla - kunnes tuli uskoon. Joten hänen kohdallaan minun oli ja on vaikea nähdä, mitä hyvää uskoon tulemisesta seurasi, kun entisinä ystävinä näin lähinnä syrjäänvetäytymisen, irrationaalisen voimakkaan synnin pelon ja muut negatiiviset ilmiöt. Eli asian voisi tiivistää siten, että ajatellessani tätä ystävääni, koen oloni surulliseksi - en tiedä, mitä hän uskostaan sai, mutta aika moni "menetti" ystävän.


2. Eräs sukulainen tuli uskoon, elettyään päihteiden, parisuhdeväkivallan, mielenterveysongelmien kanssa toista vuosikymmentä. Hänkin liittyi helluntaiseurakuntaan, jonka karismaattinen ja mustavalkoinenkin ote varmasti miellytti häntä. Aluksi hänellä oli kieltämättä muita ärsyttävä tarve moralisoida muita, mutta se on vähentynyt, kaiken kaikkiaan hänestä on tullut tasapainoisempi ihminen mikä on mielestäni hieno saavutus kuten se olisi keneltä tahansa muultakin, oli uskossa tai ei. On vaikea sanoa, mikä osuus on uskolla ja mikä sosiaalisen ympäristön tervehtymisellä (sillä aika moni uskonnollinen yhteisö, negatiivisista piirteistä huolimatta, auttaa ihmistä voimaan paremmin kuin akuutisti päihdeongelmaiset "kaverit"). Matemaattisin termein ilmaistuna, sukulainen on uskosta johtuen tai siitä huolimatta plussan puolella, ja riippumatta siitä mistä se johtuu, voin olla iloinen hänen puolestaan. Kieltämättä jonkinlaisia yhtymäkohtia "uskoon tulossa" on löydettävissä edelliseen esimerkkiini; kummallakin ihmisellä oli tarve kuulua johonkin, ja kumpikin oli taipuvainen viemään asiat pidemmälle kuin "normaalit" ihmiset.


3. Eräs tuttava tuli uskoon, kun hänen poikansa sairastui psykiatriseen sairauteen. Varmaankin hänen kohdallaan moni ajatteli (myös minä), että vuosikausia lähes toivottomana kestänyt tilanne ja vanhempana esiin noussut syyllisyys jne. ajoivat hänet siihen pisteeseen, että voimat yksinkertaisesti loppuivat. Hänen uskonsa on kuitenkin hiljaista laatua, eikä hän koskaan ole tuonut uskoaan aktiivisesti esiin. Tämä tuttava on kuitenkin seurakunnasta todennut, ettei siitä ole ollut hänelle paljonkaan apua, sillä hänen sanojaan lainaten, "siellä kaikilla on asiat niin hyvin". Käsitin asian siten, että lopulta siellä ei ole sopivaa puhua kipeistä asioista, ja kysyinkin sitten häneltä, mitä seurakunta sitten voi tarjota. Hän vastasi, että sosiaalisia kontakteja.

4. Toinen sukulainen tuli uskoon, tai pikemmin voidaan sanoa että hänet aggressiivisesti käännytettiin uskoon. Hän kärsi mielenterveyden ongelmista ja muistakin sairauksista, oli ollut onnettomassa avioliitossa alkoholistin kanssa jne. Tulos: eräät uskovaiset hyväksikäyttivät häntä taloudellisesti, ja kannustivat häntä lopettamaan lääkityksensä, koska "vain Jumala voi hänet parantaa". Tarina ei päättynyt kauniisti. Minulta ei löydy paljonkaan ymmärrystä uskon varjolla toisia manipuloivia - usein heikossa asemassa olevia - ihmisiä kohtaan.

Esimerkkejä olisi todella paljon annettavana, mutta tässä nyt kaksi liittyen tälläiseen herätykseen ja sen tekemään muutokseen. Näissäkin kahdessa tapauksessa aika vahvasti tulee esille se että vastoinkäymisiä on ollut ja ihmiset ovat henkisesti heikompia eivätkä kykene muiden ihmisten tavoin pärjäämään, ja usko on sitten tullut lohduksi ja turvaksi.

Tällaisia havaintoja olen itsekin tehnyt. Seurakunnathan usein (vähän suuntauksesta riippuen) joko a) aktiivisesti etsivät tai b) ottavat mielellään vastaan ihmisiä, jotka syystä tai toisesta tuntevat vetoa uskon asioihin. Voidaan varmaan todeta, että hakeutuakseen johonkin aluksi itselle vieraaseen yhteisöön ihmisellä on jokin tarve, olkoon sitten lohdun tai turvan tarve, jotka ovat hyvin inhimillisiä ilmiöitä.

Kun mietin kaikkia tuntemiani uskonnollisen herätyksen kokeneita, tai syvästi uskossa olevia ihmisiä, niin kyllä heillä kaikilla on jotain mielenterveysongelmia. En siis itse tunne yhtäkään psyykkisesti tervettä ja ns. "normaalia" ihmistä kenellä elämä olisi sujunut tavalliseen tapaan, ja sitten tultaisi uskoon. Minun viimeisen 20 vuoden kokemuksella lähes poikkeuksetta uskonnollisuus liittyy siis enemmän tai vähemmän siihen kun sairastutaan psyykkisesti. Tunteeko muut uskoon tulleita tai uskossa olevia ihmisiä jotka ovat ihan "normaaleja"?

Itselläni on mielenterveyden saralta työkokemusta joten oma näkemykseni on siltä osin väkisinkin painottunut mielenterveyden kannalta toiseen ääripäähän. Mutta kieltämättä en tunne tai tiedä minäkään omasta elämänpiiristä yhtään psyykkisesti tasapainoista ihmistä, joka olisi yhtäkkiä tullut uskoon. "Hiljaisesti uskoon tulleita" tiedän kyllä useita, ja heidän elämänsä ei välttämättä sisällä suuria tai lukuisia vastoinkäymisiä. Inhimillisenä kokemuksena "uskoon tulo" on kyllä varsin mielenkiintoinen, ja käytännössä mitä rajumpana se tapahtuu, sitä enemmän se vaikuttaa muiden silmissä mielenterveyden häiriöltä. Aihettahan (siis uskonnollisia kokemuksia) on jonkun verran tutkittu tieteellisesti mm. neurotieteiden puolella, mikäli sellainen näkökulma kiinnostaa.