Koulutuksen suhde palkkaan ja työn mielekkyyteen

[vilho_kanuuna]

Olin perjantaina tutustumassa eraassa lakifirmassa joka on TOP5-listallani "firmat joissa haluan tyoskennella". Rakastuin taysin seka henkilokuntaan etta toimistoon (eniten ehka henksuravintolan terassiin mista naki koko Lontoon keskustan yli). Siina paivan mittaan tajusin miten alyttoman onnekas olen, koska olen aidosti kiinnostunut valitsemastani alasta enka ole ikina kokenut etta opiskelujen eteen nakemani vaiva olisi ollut hukkaan heitettya. Valitsemani ala on myos arvostettu ja silla riittaa hyvapalkkaista tyota. Tiedostan, etta paivat tulevat olemaan pitkia ja tyosta tulee iso osa elamaa, mutta se henkilokohtainen nautinto minka saan uuden oppimisesta ja etenemisesta voittaa pienet epamukavuudet.

Minulle on aina ollut selvaa, etta koulutus tuo mielekkaan tyon ja mielekkaan palkan. Ilman koulutusta en ikina paasisi tekemaan haluamiani toita, joten esim. yliopistoon meno on ollut varmaa siita lahtien kun 12-vuotiaana paatin mita haluan tehda. Nyt kun tyopaikkojen haku alkaa olla ajankohtaista (valmistun 2014 mutta 2015 training contractien haku on nyt kaynnissa), olen tajunnut miten vahan koulutus loppupeleissa merkitsee. Arvosanat ovat toki ensimmainen karsintaperuste (taalla yo-tuloksetkin otetaan huomioon, pitaa olla tietty maara UCAS-pisteita tai ei paase edes hakemaan parhaisiin firmoihin), mutta vaikka ne ovat kunnossa, iso osa hakuprosessista on viela edessa. Pitaa olla koulun ulkopuolisia aktiviteetteja ja vastuuhenkilona toimimista, pitaa olla oikeanlainen persoona, sosiaalisesti lahjakas, ammattimainen kaytokselta, kiinnostunut hakemastaan firmasta, pitaa osoittaa tietamysta maailman tapahtumista ("commercial awareness") jne jne. Koulutus ei enaa takaa tyopaikkaa, se vain avaa ovet hakemaan tyopaikkaa.

Täytyy kyllä ihailla Alyssan määrätietoisuutta. Hän tuntuisi olevan meikäläisen vastakohta. Mulla ei taida vieläkään olla tiedossa mitä haluaisin tehdä. Vähän ajopuuteorialla on menty tähän asti. Töitä en koulun eteen ole koskaan tehnyt. Läksyjäkään en käytännöllisesti katsoen olleenkaan. YO-kirjoituksiin luin Taru Sormusten Herrasta - kirjat, en muuta. Opin jo ihan ala-asteella, että kun tunnilla on 100% mukana niin se riittää. Eihän sillä lailla mitään kiitettäviä tullut. Sitä perus 7,5 - 8 keskiarvoa.

Kauppiksen kävin kun en muuta keksinyt. Sekin meni siinä sivussa kun harrasti ja dokaili. Ennemmän kuitenkin harrastamista - onneksi. Sitten tekuun jossa lorvin muutaman vuoden. Eihän siitä mitään tullut, kun olisi tällä päällä pitänyt vähän lukeakkin.

IT ala kävi tuolloin 90 - luvun lopussa kuumana ja jotain osaavat pääsi alan rahakkaisiin hommiin. Minä pääsin jollain tuella valtiolle harjoittelijaksi. Sekin meni niin että silloisella esimiehellä vähän "kummitteli" ja se otti mut hommiin sen takia että en osannut mitään, mutta tulin ihmisten kanssa toimeen, häneltä se kun ei oikein onnistunut.

Yllättävän nopeesti ne atk-tukihommat oppi ja asiakkaatkin oli ymmärtäväisiä vaikka ei musta aluksi juurikaan apua ollutkaan. Juttelin akkojen kanssa mukavia ja pomo sai kehuja kuinka hyvä työntekijä olin Sain harjoitusjakson jälkeen jatkaa osa-aikaisena tekun ohessa. Koulu ei pahemmin edistynyt, mutta sitten tuli tieto että jonkun ajan kuluttua tulee virka hakuun, mutta kauppiksen tutkintko ei riittäisi.

Hirmu kiireellä sitten suunnitelma siitä miten saisi nopeasti edes tradenomin paperit kouraan. Vaihdoin tekun atk-puoleta kauppiksen AMK:n vastaavaan. Hirveallä väännöllä ja perseennuolemisella sain neuvoteltua sellaisen opsin että kaikki mahdolliset tekun ja kauppiksen läpäistyt kurssit sain hyväksiluettua, parhaat useampaan kertaan

Juuri silloin aloittelin projektipäälliön "uraa" ja sainkin hommat sumplittua niin että samalla kun tein jotain tehtävää, syntyi projektiin dokumentaatiota - ja päinvastoin. Neuvottelujan se vaati, kun tehtävien aiheet eivät olleetkaan sitä mitä opettajat halusivat, mutta rupattelun jälkeen yleensä kaikki onnistui. Itse asiassa yhden monen opintoviikon kurssin, joka oli projektityöskentelystä, sain sovittua niin että tehtiin koko luokka sitä mun töissä käynnissä olevaa projektia. Homma eteni aika mukavasti kun sain melkeen 20 avustajaa Vaatihan se organisointia, mutta kuitenkin.

Lopputyö meni samalla logiikalla. Ylimääräistä hommaa tuli siis melko vähän ja tradenomin paperit oli kädessä alle vuodessa.

Nyt on sitten valtiolla väännetty jo melkeen 15 vuotta. "Ura" on edennyt melko nopeesti ja kolleegat onkin lähes kaikki jonkinlaisia päälliköitä yms. joilla liksakin on melkeen tonnin kovempi kuin mulla tällä hetkellä, vaikka samoja hommia tehdäänkin.

Työ on tällä hetkellä pelkkää paperin pyörittelyä. Lomaa on ensi vuonna se reilu 3 kk, jos ja kun lorahat vaihtaa lomaksi. On aikaa lapsille ja harrastuksille.

Toiminnan kehittämisen hommia siis tehdään ja ihan mukavaahan tämä on. Nyt kun tarkemmin ajattelee niin tärkeimpiä taitoja mitä tässä työssä vaaditaan on miettiä miten asiat tehdään mahdollisimman tehokkaasti, mahdollisimman pienillä resursseilla (eli miten pääsee mahdollisimman helpolla ). Ja sitten tietysti tarvitaan vuorovaikutustaitoja että saadaan muutokset läpi käytännössä.

nimim. tuurilla ne laivatkin seilaa.

ps. tämä vaan ikäänkuin vastakkaisena esimerkkinä Alyssan tapaukseen

 

[NHB]

Itselläni ei koskaan ole ollut mitään päämäärää. Olen vain pyrkinyt kehittämään itseäni ja saamaan CV:n näyttämään hyvältä mahdollisia tulevaisuuden tarpeita varten. Sitä teen vieläkin. Ilman erityistä lahjakkuutta esimerkiksi uuden kielen opettelu työn ohella aikuisiällä teettää työtä, mutta uskon vakaasti sen olevan vaivan arvoista. Piru kun olisi tajunnut jo lapsena, että koulussa voisi oppia siistejä juttuja. Niinkin yksikertainen asia kuin kielitaito avaa useita ovia.

Niillä eväillä lähdin liikkeelle, mitä kotoa reppuun mukaan sain ja nyt paikkaillaan tuon perinnön jättämiä aukkoja. Olen täysin tyytyväinen työhöni, palkkaani ja urakehitykseeni. Näistä lähtökohdista on saatu irti aikalailla maksimit. Parin vuoden päästä seuraava siirto lienee ajankohtainen.

 

[Herhi]

Kuinka laajalta alueelta olet hakenut töitä? Jos ei ole esteitä lähteä vähän kauemmaksikin toiselle paikkakunnalle, kai se on pakko jostain päin Suomea tärpätä.

Ihan hyvä pointti muuten.
Itekin lähdin Satakuntaan yhen älyttömän hyvän vuoden määräaikaisuuden perään, kun se tarjottimella mun eteen lyötiin. Ankeaa aikaa se oli (kun elämä oli Pirkanmaalla ja Uudellamaalla), vaan kyseinen duuni nimekkäässä firmassa näyttää edelleen mun CV:ssä tosi hyvältä.

Ja vaikka tosiaan ei jäädäkseen menisi muualle, asiat on helppo järjestellä jos vain oikeasti haluaa. Ja kun on siellä jossain muualla töissä, sieltäkäsin on jossain vaiheessa ihan jees taas etsiä hommia sieltä missä tahtoisi olla. Jos siis se paikka ei tunnu omalta sijaintinsa vuoksi.

 

[Marinaadi]

Pitaa olla koulun ulkopuolisia aktiviteetteja ja vastuuhenkilona toimimista, pitaa olla oikeanlainen persoona, sosiaalisesti lahjakas, ammattimainen kaytokselta, kiinnostunut hakemastaan firmasta, pitaa osoittaa tietamysta maailman tapahtumista ("commercial awareness") jne jne. Koulutus ei enaa takaa tyopaikkaa, se vain avaa ovet hakemaan tyopaikkaa.

Ihan suhteellisen naurettavaa imo, et pitää about koko muu elämä ympäröidä mahdollisen duunin ympärille. He vaatii sitä, he vaati tätä, jeejee.

Edittinä siis, ettei ollut hyökkäys sua kohtaan Alyssa. Lähinnä oma asenne näitä nykyisiä työ-elämän vaatimuksia kohtaan, pitää olla sitä ja tätä ja tuota. Työ merkkaaa about itelle vaan kuitenkin sitä pakollista pahaa, mikä päivästä pitää uhrata, et pystyy keskittyy elämiseen.

 

[Riese]

Mielenkiintoinen ketju, näitä asioita tulee itsekin aina välistä pohdittua. Tällä hetkellä välistä työt seuraa kotiin, stressiäkin jonkin verran riittää, päivät on pitkiä ja rahaakin vois saada enemmän. Toisaalta taas, tässä ollaan vasta kannuksia hankkimassa ja työporukka on pääpiirteissään aivan mahtava. Ei oikein tunnu että loppuelämää haluaisi elää näin kiireisenä. Sitäkin on tullut pohdittua, että makselee tässä ensin seuraavat 10v lainoja pois ja sitten ryhdytään toden teolla elämään omilla ehdoilla. Pitkät lomat ja joku 3-4 päivän työviikko itse mielivaltaisesti päivät päättäen olisi se ihanne. Tosin nykyisessä työssä tuo on aivan mahdotonta, ehkäpä sitten vaan pitää ottaa tavoitteeksi downsiftaaminen..

Aika moni taitaa ajatella noin, mutta aika harva sitten enää pystyy/haluaa työntekoa vähentämään vanhempana. Sitä kun on hyvässä uraputkessa ja palkka koko ajan nousee niin harva niistä viitsii luopua. Ja kyllä siihen stressiin ja kiireeseenkin tottuu ja jää jopa vähän koukkuun.

 

[Jakob]

Ihan suhteellisen naurettavaa imo, et pitää about koko muu elämä ympäröidä mahdollisen duunin ympärille. He vaatii sitä, he vaati tätä, jeejee.

Ei se ole naurettavaa. Sehän on hienoa, että tekee sitä mistä nauttii ja saa vielä palkkaa. Vähän kun harrastuksesta saisi palkkaa. Toisaalta sitä toivoo, että Alyssa tai kukaan muukaan joudu siihen tilanteeseen, jossa harrastuksesta tehtiin ammatti. Näin +10 vuoden jälkeen ei enää oikein kiinnosta harrastus eikä ammatti. Jäljellä on lähinnä järjetön vitutus. Mutta muutakaan ei osaa, eikä töitä muutenkaan kasva puissa, joten ollaan ja vittunnutaan täällä sitten. Joku päivä jätän tulematta ja nautin ne kaikki työttömyystuet korkojen kera :lol2:

Ja tätähän ei voi kakskymppisenä tietää, sitä pitää vaan toivoa, että nauttii töistään vielä 20v jälkeenkin. Työnteko on niin iso osa elämää, että kyllä se on todella harmi, jos se on täyttä pakkopullaa.


E: quote

 

[Jimmy Kimmel]

Itekin lähdin Satakuntaan yhen älyttömän hyvän vuoden määräaikaisuuden perään, kun se tarjottimella mun eteen lyötiin. Ankeaa aikaa se oli (kun elämä oli Pirkanmaalla ja Uudellamaalla), vaan kyseinen duuni nimekkäässä firmassa näyttää edelleen mun CV:ssä tosi hyvältä.

Tämä. Mulla oli sama homma eli poistuin Pirkanmaalta puoleksitoista vuotta Satakuntaan, kun hyvä ja CV:n kannalta tolkuttoman arvokas duuni tarjottimella eteen lyötiin. Nyt lusin tavallaan uutta tuomiota, kun ansioluetteloa parantaakseni ajelen päivässä 65 minuuttia/suunta työmatka-ajoa helvetin huonon palkan takia Varsinais-Suomeen. Eihän siinä periaatteessa järkeä ole, mutta käytännössä on, koska CV alkaa olla komeata luettavaa.

Eli kyllä mä koen tehneeni jollakin tavalla uhrauksia nuoressa iässä, kun uhrausten tekeminen vielä on ollut helppoa, jotta jatkossa homma tai siis työelämä olisi helpompaa. Mulla ne kolme ansioluettelon komeinta duunia on olleet sellaisia, että en mä niitä ole etukäteen osannut ja sen olen työhaastatteluissa suoraan sanonutkin. Olen toki aina lisännyt, että pystyn kyseiset hommat nopeasti opettelemaan.

 

[NHB]

Ja kannattaa katsella aktiivisesti myös maan rajojen ulkopuolelle. Ulkomaan kokemus näyttää hyvältä CV:ssä ja kielitaito kehittyy "ilmaiseksi". Palkka voi ulkomailla olla aivan eri luokkaa kuin Suomessa ja taloudellista houkutteluvuutta lisäävät monet veroedut.

 

[Mies847]

Aika moni taitaa ajatella noin, mutta aika harva sitten enää pystyy/haluaa työntekoa vähentämään vanhempana. Sitä kun on hyvässä uraputkessa ja palkka koko ajan nousee niin harva niistä viitsii luopua. Ja kyllä siihen stressiin ja kiireeseenkin tottuu ja jää jopa vähän koukkuun.

Noh, ei nyt tietysti voi sanoa mitään varmaksi. Mutta 10v ja velaton tilanne on ihan mahdollinen, jos ei yllätyksiä tule tai ryhdy autoja/asuntoa kovin kalliiksi päivittelemään. Appiukolta olis pieni maatilakin ehkä tarjolla siinä vaiheessa, jossa vois pientä lihakarjaa pitää. Täysin tekemättömäksi ei osais heittäytyä, mutta joku lyhyet työpäivät omin ehdoin on se unelma.
Rahastoihinkin kerätään pikkuhiljaa rahaa sillä periaatteella ettei rahan takia tarvitsisi olla väkipakolla töissä yhä nousevaan eläkeikään asti. Jotenkin on jo mennyt ohi se pahin materiavaihe, vapaa-aikaa arvostaa yhä enemmän. Tosin se mun unelma vapaa-ajan suhteen vaatii myös omakotitalon, että kattoo nyt..

 

[Timba79]

Noh, ei nyt tietysti voi sanoa mitään varmaksi. Mutta 10v ja velaton tilanne on ihan mahdollinen, jos ei yllätyksiä tule tai ryhdy autoja/asuntoa kovin kalliiksi päivittelemään. Appiukolta olis pieni maatilakin ehkä tarjolla siinä vaiheessa, jossa vois pientä lihakarjaa pitää. Täysin tekemättömäksi ei osais heittäytyä, mutta joku lyhyet työpäivät omin ehdoin on se unelma.
Rahastoihinkin kerätään pikkuhiljaa rahaa sillä periaatteella ettei rahan takia tarvitsisi olla väkipakolla töissä yhä nousevaan eläkeikään asti. Jotenkin on jo mennyt ohi se pahin materiavaihe, vapaa-aikaa arvostaa yhä enemmän. Tosin se mun unelma vapaa-ajan suhteen vaatii myös omakotitalon, että kattoo nyt..

Minä kanssa tuota osakesäästämistä harrastan tosissaan, vähän sillä fiilikselle että joskus tyyliin 10-15 vuoden päästä kun lapset alkaa olemaan jo aikuisia, ei tartte välttämättä paahtaa enää niin täysillä.

Joku tähän tietysti voi sanoa että nyt pitäisi olla tasan toisinpäin. No niin pitäisi, mutta kun ei ole syntynyt kultalusikka suussa niin omasta selkänahasta se oma kassavirta on revittävä. Ja nyt vielä olen suhteellisen nuori niin jaksaa painaa ja vielä terveyskin pelaa. Sitä ei tiedä mitä on tulevaisuudessa.

Mutta jokainen tonni lisää tuottavassa omaisuudessa helpottaa elämää tulevaisuudessa.

 

[Alyssa]

Ihan suhteellisen naurettavaa imo, et pitää about koko muu elämä ympäröidä mahdollisen duunin ympärille. He vaatii sitä, he vaati tätä, jeejee.

Edittinä siis, ettei ollut hyökkäys sua kohtaan Alyssa. Lähinnä oma asenne näitä nykyisiä työ-elämän vaatimuksia kohtaan, pitää olla sitä ja tätä ja tuota. Työ merkkaaa about itelle vaan kuitenkin sitä pakollista pahaa, mikä päivästä pitää uhrata, et pystyy keskittyy elämiseen.

Mitä se eläminen sitten on? Hengaamista ja budin polttelua? Been there done that. Ei jaksa. Pää hajosi haasteiden puutteeseen. Ei mua haittaa valita aktiviteettejani työn perusteella. Hyvänä esimerkkinä vaikka mooting, joka on ns. Feikkioikeudenkäynti. Vie paljon aikaa ja on suht stressaavaa, mutta rakastan sitä. Kuten sanottu, olen onnekas.

Ei se ole naurettavaa. Sehän on hienoa, että tekee sitä mistä nauttii ja saa vielä palkkaa. Vähän kun harrastuksesta saisi palkkaa. Toisaalta sitä toivoo, että Alyssa tai kukaan muukaan joudu siihen tilanteeseen, jossa harrastuksesta tehtiin ammatti. Näin +10 vuoden jälkeen ei enää oikein kiinnosta harrastus eikä ammatti. Jäljellä on lähinnä järjetön vitutus. Mutta muutakaan ei osaa, eikä töitä muutenkaan kasva puissa, joten ollaan ja vittunnutaan täällä sitten. Joku päivä jätän tulematta ja nautin ne kaikki työttömyystuet korkojen kera :lol2:

Ja tätähän ei voi kakskymppisenä tietää, sitä pitää vaan toivoa, että nauttii töistään vielä 20v jälkeenkin. Työnteko on niin iso osa elämää, että kyllä se on todella harmi, jos se on täyttä pakkopullaa.


E: quote

Word, näin just.

 

[Marinaadi]

Ehkä sitä sit joskus hiffais itekkin toivottavasti sellasen ammatin, mikä kiinnostais aidosti..ohan tässä jo jokunen vuosi mietitty:D

Ja tosiaan taas edittinä, ymmärrän kyllä sun Alyssa ja Jakobin näkemykset. Oon jopa tavallaan kade, että sulla on ollut noin selvä unelma/tavoite mitä oot sitten lähtenyt rohkeasti tavoittelemaan.

 

[D.Yates]

Toisaalta vaikka hommat kuinka kiinnostaisi, niin meikäläistä ei (enää) saa tekemään mitään ylipitkiä päiviä saati viikonloppuja. 8-16, kunnon ruokis ja kahvitauot ja kotiin.

 

[vilho_kanuuna]

Toisaalta vaikka hommat kuinka kiinnostaisi, niin meikäläistä ei (enää) saa tekemään mitään ylipitkiä päiviä saati viikonloppuja. 8-16, kunnon ruokis ja kahvitauot ja kotiin.

Amen. Työaika myydään halvalla mutta vapaa-aika on niin kallista että ei ole ainakaan mun työnantajalla siihen varaa

... ja tietää oikeasti paljonko saa palkkaa.

 

[mountainer]

Vaikkei yliopiston kaikista kursseista hirveästi työelämässä hyötyä ole niin kyllä niistä kursseista jotain käteen jäi. Joillain kursseilla sai ihan hyvää tietoa ja joillain kursseilla hyvä luennoitsija sai aikaan vähän ajattelutavan muutosta. Teknillisen yliopiston siis kävin ja teollisuudessa teen asiantuntijahommia. Se on vähän ihmisestäkin kiinni kuinka paljon niistä kursseista saa irti. Nykyiseen pisteeseen työuraa on tavallaan "ajautunut", koko ajan parempiin tehtäviin. Mutta tosi monessa kohtaa (ja edelleen) on tilanteita joissa koulussa "opitut" asiat on hyödyttäneet.

 

[Narkissos]

Ihan suhteellisen naurettavaa imo, et pitää about koko muu elämä ympäröidä mahdollisen duunin ympärille. He vaatii sitä, he vaati tätä, jeejee.

Edittinä siis, ettei ollut hyökkäys sua kohtaan Alyssa. Lähinnä oma asenne näitä nykyisiä työ-elämän vaatimuksia kohtaan, pitää olla sitä ja tätä ja tuota. Työ merkkaaa about itelle vaan kuitenkin sitä pakollista pahaa, mikä päivästä pitää uhrata, et pystyy keskittyy elämiseen.

Tiedän jopa opiskelukavereita jotka ajattelee samalla tavalla. Mun mielestä se on erittäin fiksua tehdä töitä saavuttaakseen päämääränsä ja toivoa, että se kantaa hedelmää tulevaisuudessa. Mulle on vielä käynyt niin hyvä tuuri, että saavuttamani ns. välietappi on lisännyt motivaatiota todella paljon.

Vaikkei yliopiston kaikista kursseista hirveästi työelämässä hyötyä ole niin kyllä niistä kursseista jotain käteen jäi. Joillain kursseilla sai ihan hyvää tietoa ja joillain kursseilla hyvä luennoitsija sai aikaan vähän ajattelutavan muutosta.

Olet täysin oikeassa. Mun mielestä on typerää, kun monet opiskelijat valittavat joistakin turhista kursseista ja valittavat etteivät tule koskaan tarvitsemaan näitä ja näitä taitoja työelämässä. Kuitenkin yksi kurssi usein on todella pieni osa tutkintoa ja mun mielestä aina niistä jää käteen jotain pientä tiedonjyvää.

 

[Weak]

Mitä se eläminen sitten on? Hengaamista ja budin polttelua? Been there done that. Ei jaksa. Pää hajosi haasteiden puutteeseen. Ei mua haittaa valita aktiviteettejani työn perusteella. Hyvänä esimerkkinä vaikka mooting, joka on ns. Feikkioikeudenkäynti. Vie paljon aikaa ja on suht stressaavaa, mutta rakastan sitä. Kuten sanottu, olen onnekas.

Ei saatana, älä lähde tolle jenkkien "I'm lucky" "I'm blessed" paskanpuhumislinjalle! Sää oot ite saavuttanu asemas työllä, et onnella. Oo ylpeä siitä. Lottovoittajat on onnekkaita, työtä asioiden eteen tekevät eivät :D

Kaikkien muidenkin pitäs ottaa mallia tosta aiemmasta Alyssan kirjotuksesta. Tavoitteet kuntoon ja sitten niiden eteen tehään hommia. Itelläkin toiminu, vaikkei mun tavoitteet hirveen korkealentosia ole VIELÄ olleetkaan Tähänastiset saavutettu, kohti uusia...

 

[Sukulaku]

Ei saatana, älä lähde tolle jenkkien "I'm lucky" "I'm blessed" paskanpuhumislinjalle! Sää oot ite saavuttanu asemas työllä, et onnella. Oo ylpeä siitä. Lottovoittajat on onnekkaita, työtä asioiden eteen tekevät eivät :D

Kaikkien muidenkin pitäs ottaa mallia tosta aiemmasta Alyssan kirjotuksesta. Tavoitteet kuntoon ja sitten niiden eteen tehään hommia. Itelläkin toiminu, vaikkei mun tavoitteet hirveen korkealentosia ole VIELÄ olleetkaan Tähänastiset saavutettu, kohti uusia...

Käsitin, että Alyssa on mielestään onnekas, kun ylipäätään löysi alan josta on niinkin kiinnostunut, että jaksaa painaa duunia sen eteen. Kaikillehan se ei ole itsestään selvää.

Esim. Stephen Hawking on onnekas, että innostui kosmologiasta eikä jalkapallosta

 

[vinkuiita]

Vaikkei yliopiston kaikista kursseista hirveästi työelämässä hyötyä ole niin kyllä niistä kursseista jotain käteen jäi. Joillain kursseilla sai ihan hyvää tietoa ja joillain kursseilla hyvä luennoitsija sai aikaan vähän ajattelutavan muutosta. Teknillisen yliopiston siis kävin ja teollisuudessa teen asiantuntijahommia. Se on vähän ihmisestäkin kiinni kuinka paljon niistä kursseista saa irti. Nykyiseen pisteeseen työuraa on tavallaan "ajautunut", koko ajan parempiin tehtäviin. Mutta tosi monessa kohtaa (ja edelleen) on tilanteita joissa koulussa "opitut" asiat on hyödyttäneet.

Totta. Onhan kursseilla toki ollut aika paljon asiaa, jota ei välttämättä koskaan tarvitse. Toisaalta yliopisto-opiskelu on ainakin minulla kasvattanut henkistä pääomaa, osaa olla sopivan kriittinen, avarakatseinen ja laittaa asiat perspektiiviin.

En koe opiskelua turhana, vaikka vielä joskus toisen tutkinnon suorittaisinkin.

 

[Weak]

Käsitin, että Alyssa on mielestään onnekas, kun ylipäätään löysi alan josta on niinkin kiinnostunut, että jaksaa painaa duunia sen eteen. Kaikillehan se ei ole itsestään selvää.

Esim. Stephen Hawking on onnekas, että innostui kosmologiasta eikä jalkapallosta

Voi olla näinkin, totta! En silti lähtisi tuollaiselle onnekas-linjalle ikinä. Loppujenlopuksi kaikki on enemmän tai vähemmän itsestä kiinni, jos ei lasketa lottovoittajia ja jotain vammautumisepäonnisuustyyppejä. Huonoa tuuria syyttäminen on häviäjien hommia.

En kyllä ite enää lähtis KOULUUN opiskelemaan. Ei vaan jaksa enää, varsinkaan töiden ohella. Mutta joitain kursseja voisin hyvin kuvitella käyväni, vaikka jonkun työtehtävän takia.