Koulutuksen suhde palkkaan ja työn mielekkyyteen

[Kaapeli]

Onko kuinkamonelta edes kysytty koulutodistuksia töihin hakiessa? Minä oikein yllätyin kun tässä männäviikolla uusi pomo kysyi mikä olen koulutukseltani. Tokihan ne koulut CV:ssä löytyy mutta missään duunipaikoissa ei ole koskaan senkummemmin niiden perään kyselty.

Olen työskennellyt ammateissa, joihin edellytetään tiettyä korkeakoulutusta, mutta koskaan ei ole todistuksia kyselty asian varmentamiseksi. Suomessa luotetaan sokeasti siihen, että CV:n merkinnät pitävät paikkansa.

Tämä on laittanut miettimään, että jos meillä on paljastunut kourallinen valelääkäreitä, niin sen täytyy olla vain jäävuoren huippu. Kuinkakohan monta tuhatta meillä on valekoulutettuja sellaisilla aloilla, joissa kouluttamattomuus ei ole yhtä helposti havaittavissa tiedon puutteesta ja virheistä?
Useimmat korkeakoulutetut ammatit opitaan työtä tekemällä ja suoraan koulun penkiltä töihin tulevalta ei odoteta kovin kummoista käytännön osaamista, joten periaatteessa tutkinnoistaan valehteleminen olisi helppoa työnhaussa.
Jos taas valehtelee työhistoriastaan, niin se on jo paljon helpompi havaita osaamisen puutteessa. Vuosia alalla työskennelleen odotetaan jo osaavan tietyt asiat muutenkin kuin vain koulukirjan avustuksella.

 

[Max131]

Mitä sitten todistuksiin tulee, niin nyt kun haaveilen alanvaihdosta, niin todellakin ketuttaa että nuorena kiinnosti enemmän se kuppilassa istuminen kuin hyvien kouluarvosanojen metsästys. Suht tuskaista tässä iässä istua 3 iltaa viikossa iltalukiossa jotta saa hyvät paperit käteen. Minua ei siis kiinnosta yliopisto-opiskelu enää, joten AMK papereilla saa siinäkin suhteessa pyyhkiä persettä. Mutta kevääseen mennessä on lukiopaperit taskussa ja sitten vaan kohti uutta uraa (ja ~20k/v PIENEMPÄÄ palkkaa, mutta taatusti parempaa elämänlaatua :D).

Mihin nää lukiopapereita tarvitset, jos et jatko-opiskelupaikkaa varten?

Tämä on laittanut miettimään, että jos meillä on paljastunut kourallinen valelääkäreitä, niin sen täytyy olla vain jäävuoren huippu. Kuinkakohan monta tuhatta meillä on valekoulutettuja sellaisilla aloilla, joissa kouluttamattomuus ei ole yhtä helposti havaittavissa tiedon puutteesta ja virheistä?
Useimmat korkeakoulutetut ammatit opitaan työtä tekemällä ja suoraan koulun penkiltä töihin tulevalta ei odoteta kovin kummoista käytännön osaamista, joten periaatteessa tutkinnoistaan valehteleminen olisi helppoa työnhaussa.
Jos taas valehtelee työhistoriastaan, niin se on jo paljon helpompi havaita osaamisen puutteessa. Vuosia alalla työskennelleen odotetaan jo osaavan tietyt asiat muutenkin kuin vain koulukirjan avustuksella.

On aloja, joissa voi olla aika vaikeaa lähteä ponnistamaan ilman koulupohjaa. Juristit, mainitut lääkärit, psykologit, opettajat, lastentarhan opettajat, erityispedan puolelta tulevat ja niin edelleen. Voihan sitä yrittää, mutta ei pitäs olla kummoinen tehtävä huomata, että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Siitä en tiedä, että mikä merkitys koulutuksella tai "valekoulutuksella" on ei-luvanvaraisissa ammateissa. Tai onko muodollisella koulutuksella niin merkitystä vai ei. Julkinen rekrytointi on asia erikseen, mutta yksityisellä puolella luulisi olevan sama, minkälaisia lappusia on taskussa, mikäli homma vaan hoituu. Toisaalta tarjontaa on tänä päivänä varmasti sen verran, että koulut alkaa olla käytynä jokseenkin monella, ja nää työn kautta oppineet kovat ammattilaiset ovat yhä harvemmassa. Siis yleisellä tasolla.

 

[Taratin]

Mihin nää lukiopapereita tarvitset, jos et jatko-opiskelupaikkaa varten?

Opiskelupaikkaa varten tietysti. Sanoin että yliopisto-opiskelu ei enää kiinnosta ainakaan urakehitystä ajatellen, tämä IT limbo on niin nähty eikä muukaan akateeminen ura millään tavalla houkuttele. Hankin lukiopaperit koska se on vaivattomampaa kuin korottaa huonoa toisen asteen tutkintotodistusta.

 

[Max131]

^ "kohti uutta uraa" tuossa vähän hämäsi.

 

[Taratin]

No eikös se ole kohti uutta uraa jos meinaa alaa vaihtaa? Vai jäikö siitä mielikuva että tarvitsen lukiopapereita päästäkseni johonkin töihin? :D

Papereita on kertynyt kyllä ihan riittämiin ja nykyinen duuni on hyvin palkattu, haastava ja satunnaisesti jopa mielenkiintoinen. Ja käytännössä olisi mahdollisuudet edetä mihin vain. Mutta kun ei nappaa tuhlata elämäänsä työssä mistä ei oikeasti nauti kun muitakin mahdollisuuksia on. Varsinkin kun asuntolainakin alkaa olla maksettu joten mitään pakottavaa tarvettä tienata ei ole.

 

[Herhi]

Eipä ole multakaan kysytty koulupapereita varmaan sitten ekan oikean duunin. Silloin ne tais tsekata jopa lukiopaperit, vaikka olinkin just amk:sta valmistumassa.
Sen jälkeen ei ole katottu ees vanhoja työtodistuksia, saati oltu kiinnostuneita koulupapereista. Aina mä silti ne oon haistatteluihin rehannut.
Aika sokeaa luottamista on kyllä ollut vain hakijan sanaan. Tosin suomalaiseen mentaliteettiinhan kuuluu lähinnä itsensä aliarvioiminen, joten johtuisikohan tuosta?

 

[Kaapeli]

On aloja, joissa voi olla aika vaikeaa lähteä ponnistamaan ilman koulupohjaa. Juristit, mainitut lääkärit, psykologit, opettajat, lastentarhan opettajat, erityispedan puolelta tulevat ja niin edelleen. Voihan sitä yrittää, mutta ei pitäs olla kummoinen tehtävä huomata, että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Väitän, että näistä mainitsemistasi esimerkiksi peruskoulun ja lastentarhan opettajat pärjäisivät valekoulutettuina vakuuttavasti ilman kummoista vaivannäköä.
Lastentarhan opettajille korkeakoulututkinto on melkoista ylikouluttamista muutenkin. Lyhyen kurssin tai ammattikoulun käyneet perhepäivähoitajat ja päiväkotiavustajat tekevät käytännössä aivan vastaavia hommia ilman tutkintoa.

Myöskään vaikkapa ala-asteen opettaja ei tarvitse kovin ihmeellistä osaamista, kunhan tulee toimeen lasten kanssa. Opetuksen aiheet eivät ole niin vaativia etteikö niistä keskiverto peruskoulun käynyt selviäisi opettajanoppaiden avulla. Oikeastaan Suomessa moni toimii laillisesti peruskouluopettajana täysin ilman minkäänlaista pätevyyttä alalle: Meillä kuka hyvänsä vanhempi voi ottaa lapsensa kotiopetukseen ja kouluttaa heidät itse peruskoulun läpi.

 

[Mattih3]

Väitän, että näistä mainitsemistasi esimerkiksi peruskoulun ja lastentarhan opettajat pärjäisivät valekoulutettuina vakuuttavasti ilman kummoista vaivannäköä.
Lastentarhan opettajille korkeakoulututkinto on melkoista ylikouluttamista muutenkin. Lyhyen kurssin tai ammattikoulun käyneet perhepäivähoitajat ja päiväkotiavustajat tekevät käytännössä aivan vastaavia hommia ilman tutkintoa.

Myöskään vaikkapa ala-asteen opettaja ei tarvitse kovin ihmeellistä osaamista, kunhan tulee toimeen lasten kanssa. Opetuksen aiheet eivät ole niin vaativia etteikö niistä keskiverto peruskoulun käynyt selviäisi opettajanoppaiden avulla. Oikeastaan Suomessa moni toimii laillisesti peruskouluopettajana täysin ilman minkäänlaista pätevyyttä alalle: Meillä kuka hyvänsä vanhempi voi ottaa lapsensa kotiopetukseen ja kouluttaa heidät itse peruskoulun läpi.

Kuinkas monta vuotta sulla on työkokemusta opettajan hommista kun tiedät että se hoituu keneltä tahansa vasemmalla kädellä ilman mitään koulutusta täysin ongelmitta? On totta, että kuka tahansa järkevä aikuinen voi opetella itse sen ala-asteen biologian opetettavat sisällöt, mutta tämä ei todellakaan ole varsinkaan ala-asteen opettajan työssä se haastavin asia. Se, että tiedät miten jokin asia on, ei tarkoita että osaat opettaa sen 20:lle pienelle lapselle ja samalla hoitaa sen koulun tärkeimmän tehtävän, eli lasten kasvatuksen.

Laki valitettavasti edelleen mahdollistaa kotiopetuksen, mutta onneksi sitä ei kovin moni Suomessa käytä.

 

[carcayu]

Laitetaanpa hieman omaa näkökulmaa koulutuskeskusteluun.

Mä olin aina tosi kiltti lapsi ja menestyin hyvin koulussa. En muista, että kotona olisi korostettu koulun tärkeyttä. Isä tosin muistutti usein, että englantia pitää osata nykymaailmassa. Isä on viisas mies. Peruskoulun aineista kielet on lopulta tärkeimpiä oikeaa elämää ajatellen.
Menin peruskoulun jälkeen lukioon, koska niin kaikki muutkin menestyneet oppilaat tekivät. Lukiossakin menestyin hyvin, mutta lukion jälkeinen ura oli täysin hämärän peitossa.

Minulle oli kuitenkin itsestään selvää, että haluan koulutuksen, josta saa selkeän ammatin. Mitään suuria intohimoja uran suhteen en koskaan tuntenut. Olin kuitenkin sikäli kunnianhimoinen, että halusin yliopistoon. Vaihtoehdoista ainoastaan tekninen ala ei herättänyt ahdistusta. Niinpä pyrin ja pääsin korkeakouluun opiskelemaan sähkötekniikkaa. Tuolloin IT-alan rekrytointi veti todella hyvin ja äkkiä olinkin ohjelmistopuolella. Koulu tuli kahlattua urheilun, juhlimisen ja seurustelun sivussa, vaikka enimmäkseen tuntuikin tervanjuonnilta.
Enää en menestynyt erityisen hyvin, mutta sain käteeni DI:n paperit 5 vuodessa. Tältä pohjalta on duunia väännetty nyt 10 vuotta 5 eri firmassa.

Rationaalisesti ajatellen olen erinomaisessa duunissa. Siisti sisätyö, ei pahemmin stressiä, ei ylitöitä, vaihtelevia nakkeja, harmittomat työkaverit ja kohtuullinen palkka. Tässsa vaiheessa uraa alkaa kuitenkin häiritä enemmän ja enemmän se, etten ole oikeasti kiinnostunut työstäni. Aikoinaan naureskelin tyypeille, jotka opiskelivat kiinnostavia juttuja vailla selkeitä työnäkymiä. Hyvin nuo näyttää sittemin pärjänneet. Kaikki ovat jotenkin löytäneet oman lokeronsa ansioiden hankkimiseen. Tulot eivät useinkaan vastaa omiani, mutta nämä tyypit oikeasti tykkäävät siitä mitä tekevät. Toki omalla alallanikin on paljon nörttejä, jotka elää ja hengittää tätä juttua. Ikävä kyllä en itse kuulu tähän ryhmään.

Jos mulla joskus on lapsia niin pyrin rohkaisemaan niitä kuuntelemaan intuitiotaan. Tekemään ahkerasti sitä mistä tykkäävät ja kehittymään hyviksi siinä omassa jutussaan. Koulutus voi olla yksi väylä tämän tavoitteen saavuttamiseksi, mutta mikään itseisarvo se ei ole. Uskon myös, että omien lahjojen ja intohimojen seuraaminen yhdistettynä ahkeruuteen tuo elämiseen riittävän tulotason myöhemmin. Olipa ala rationaalisesti ajatellen miten "turhan" oloinen tahansa. Ahkeruuden lisäksi tarvitaan toki myös nöyryyttä. Jos vaikkapa urheilu on se oma juttu pitää ymmärtää, ettei kaikista tule ammatiurheilijoita. Tällöin on mahdollista hakeutua vaikkapa liikunnanopettajaksi tai fysioterapeutiksi. Mielestäni huonoin strategia on hankkia tutkinto alalta, jolle ei ole lahjoja eikä palavaa kiinnostusta ja kilpailu duuneista on kovaa.

 

[Taratin]

^ carcayulle haluaisin huomauttaa että koskaan ei ole liian myöshäistä vaihtaa alaa. Itsekin olen aika tarkalleen 8v tässä IT maailmassa pörissyt menemään ja nimenomaan ilman sen suurempaa intohimoa tai kiinnostusta alaan. Minä olen vanhemmiltani perinyt sellaisen paheksuttavan mallin että töistä voi tykätä, tai sitten voi jopa tehdä ihan jotain muuta. Nyt kuitenkin vihdoin tiedän mitä haluan tehdä "isona", ja vaikka se onkin ehkä vain hupsu haave niin olen valmis tekemään kaikkeni sen toteuttamiseksi, enkä vielä ole valmis edes ajattelemaan muita vaihtoehtoja.

Turhaan siis kelaat että olisitpa uskaltanuty seurata intuitiotasi, tai että et kuulu johonkin onnekkaaseen joukkoon joka on löytänyt oman paikkansa ehkä vähän pienemmällä liksalla. Tietysti se vaatii että on valmis tinkimään tulotasosta. Mutta minä ainakin olen valmis maksamaan aika paljon siitä ettei töissäkäynti tunnu elämän hukkaan heittämiseltä.

 

[Weak]

Ensimmäistä valmistumisen jälkeistä työpaikkaa hakiessani multa kysyttiin muistaakseni suuremmassa osassa haastatteluja koulun paperit. Sittemmin inssitoimistoni "vuokrasi" minut erääseen firmaan töihin, jossa haastattelussa kyllä katsottiin koulupaperitkin.

Uskoisin, että ne paperit tosiaan merkkaa/katsotaan ensimmäistä tai max ensimmäisiä työpaikkoja hakiessa. Sen jälkeen kiinnostaa vain työkokemus, koska se osaaminen on jo osoitettu. Koulusta tulleena se on vähän hankala osoittaa muutoin kuin koulupapruilla.

Jotenkin tuo yrityspuoli kiehtoo, vaikka en ole kuin puoltoista vuotta ollut palkkatyöläisenä. Olisi hienoa päästä vaikka oman inssitoimiston osaomistajaksi... No, ehkäpä siinä minulle tulevaisuuden tavoitetta Nykyinen työ on onneksi kivaa, kun en ole kauan edes ehtinyt sitä tehdä. Muutenkin yleensä kiinnostavat asiat ovat kaikki. Saapa nähdä koska sitä kyllästyy.

 

[SIC-]

Minäkin olen vähän samanlaisessa tilanteessa kuin carcayu. Siisti sisätyö, ok palkka ja ei sen kummemmin stressiä. Kuitenkaan tämä ei ole se mitä oikeasti haluaisin tehdä loppuelämäni ja sitä miettii, että josko sitä vaihtaisi alaa jossain vaiheessa. Ainut vaan, että en tiedä mitä haluaisin tehdä. Luulenpa, että sitten kun keksin sen, niin vaihdan alaa. Ei tämä työ nyt mitään tervanjuontia ole, mutta ei tässä pääse toteuttamaan itseään mitenkään.

 

[carcayu]

^ carcayulle haluaisin huomauttaa että koskaan ei ole liian myöshäistä vaihtaa alaa.

Tämä on tiedossa ja homma on työn alla. Vaikeinta on ollut nähdä ja hyväksyä se, mitä oikeasti elämältä haluaisi. Ei mulla 17 vuotta sitten ollut mitään käsitystä asiasta, enkä olisi osannut mitenkään valita toisin. Toisaalta silloin taisin myös kuvitella, että teknologia olisi varmaan mielenkiintoista. Eihän sitä tiedä ennenkuin kokeilee.

 

[Taratin]

^ Sama. Onneksi nykyään on mahdollista, eikä lainkaan tavatonta opiskella uuteen ammattiin aikuisena. Tietysti vähän ketuttaa ettei tullut aikaisemmin valaistumista uravalinnan suhteen, mutta kaikki tää on elämää ja kokemusta. Minustakin koodaaminen oli kivaa kunnes ryhdyin sitä opiskelemaan. Jos olisin päätynyt johonkin keskimääräistä huonommin palkattuun duuniin nuorena niin varmana tässä vaiheessa kadehtisin sellaisia jotka ovat siinä asemassa kuin minä nyt. No, kaikkea pitää kokeilla :D

 

[Kaapeli]

Kuinkas monta vuotta sulla on työkokemusta opettajan hommista kun tiedät että se hoituu keneltä tahansa vasemmalla kädellä ilman mitään koulutusta täysin ongelmitta?

"Keneltä tahansa vasemmalla kädellä". Kiva, kun hoidat keskustelussa minunkin osuuteni, niin voit kohta käydä sitä itseksesi.

Ja vastauksena kysymykseen muutama kuukausi.

On totta, että kuka tahansa järkevä aikuinen voi opetella itse sen ala-asteen biologian opetettavat sisällöt, mutta tämä ei todellakaan ole varsinkaan ala-asteen opettajan työssä se haastavin asia. Se, että tiedät miten jokin asia on, ei tarkoita että osaat opettaa sen 20:lle pienelle lapselle ja samalla hoitaa sen koulun tärkeimmän tehtävän, eli lasten kasvatuksen.

Kasvatus kuuluu pääasiassa vanhemmille ja koulun tehtävä on opettaa elämässä tarvittavia taitoja ja tietoja.

En ole väittänyt etteikö ala-asteen opetus olisi haastavaa. Väitän, että peruskouluopettajan tehtävä ei todellakaan ole lähellekään vaikeimpia ammatteja hoitaa valetutkinnolla kenenkään asiaa huomaamatta. Jos pärjää lasten kanssa sekä hallitsee opetuksen sisällön, voi olla aika vaikea ulkopuolisten huomata muodollisen pätevyyden puutetta. Esimerkiksi seuravalmentajat, kerho-ohjaajat jne. opettavat ja paimentavat kouluikäisiä lapsia usein menestyksekkäästi ilman korkeakoulupätevyyttä.

Hankalimpia aloja "feikata" ovat sellaiset, joissa vaaditaan merkittävä määrä teknistä pohjatietoa; monia luonnon- ja insinööritieteitä ei esimerkiksi ole aivan helppo itseopiskella tai vetää "maalaisjärjellä", jotta osaisi vakuuttavasti esittää moisen ammattilaisen roolia kouluttamattomana.
Esimerkiksi korkeakoulussa et kyllä opeta vakuuttavasti vaikkapa jotain tilastomatematiikkaa tai mekaniikkaa, jos et ole itse sitä opiskellut kunnolla jossain.

Laki valitettavasti edelleen mahdollistaa kotiopetuksen, mutta onneksi sitä ei kovin moni Suomessa käytä.

Valitettavasti edelleen? Mitäs valitettavaa siinä on, että suomalaisilla on vapaus valita ja vaikuttaa oman lapsensa opetukseen kunhan saavutetaan lain asettamat tavoitteet?
Lähtemässä aivan lapasesta tämä hyysäys ja oikeuksiin kajoaminen maassamme, kun yleinen mentaliteetti on tällainen... On tosiaan "valitettavasti" olemassa vielä muutama asia, joita ei ole meiltä kielletty. Eikun kohti pohjoiskoreaa.

 

[Mattih3]

Ja vastauksena kysymykseen muutama kuukausi.

No kohtasitko tuon muutaman kuukauden aikana mitään ongelmia, tai huomasitko työpäivän jälkeen että jonkun asian olisi ehkä voinut tehdä eri tavalla? Vai menikö kaikki putkeen ja täydellisesti ekalla yrittämällä?

Kasvatus kuuluu pääasiassa vanhemmille ja koulun tehtävä on opettaa elämässä tarvittavia taitoja ja tietoja.

Näitä elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja ovat esim sellaiset, kuin että miten muiden ihmisten kanssa toimitaan, miten yhteiskunta ja sosiaaliset verkostot toimivat jne. Näiden opettamista sanoisin kasvatukseksi. Sitten lisäksi opetetaan hieman yleistietoa. Tietysti lasta pitää kasvattaa myös kotona, ja parhaassa tapauksessa on niin että opettajat ja vanhemmat näistä asioista jopa hieman keskustelevat keskenään.

En ole väittänyt etteikö ala-asteen opetus olisi haastavaa. Väitän, että peruskouluopettajan tehtävä ei todellakaan ole lähellekään vaikeimpia ammatteja hoitaa valetutkinnolla kenenkään huomaamatta. Jos pärjää lasten kanssa sekä hallitsee opetuksen sisällön, voi olla aika vaikea ulkopuolisten huomata muodollisen pätevyyden puutetta. Esimerkiksi valmentajat, kerho-ohjaajat jne. opettavat ja paimentavat kouluikäisiä lapsia ilman korkeakoulupätevyyttä.

Hankalimpia aloja "feikata" ovat sellaiset, joissa vaaditaan merkittävä määrä teknistä pohjatietoa; monia luonnon- ja insinööritieteitä ei esimerkiksi ole aivan helppo itseopiskella tai vetää "maalaisjärjellä", jotta osaisi vakuuttavasti esittää moisen ammattilaisen roolia kouluttamattomana.
Esimerkiksi korkeakoulussa et kyllä opeta vakuuttavasti vaikkapa jotain tilastomatematiikkaa tai mekaniikkaa, jos et ole itse sitä opiskellut kunnolla jossain.

No se on varmasti totta ettei siitä helposti jäisi kiinni jos opettajan pätevyyttä ei todellisuudessa olisikaan, jo ihan siitäkin syystä ettei sitä opetusta ole yleensä kukaan muu aikuinen edes näkemässä. Lasten kanssa tottakai toimii erilaisia ihmisiä erilaisissa tehtävissä ja erilaisilla koulutuksilla, mutta näihin tilanteisiin liittyy myös erilainen vastuu. Mielestäni on erittäin hyvä asia että Suomessa on haluttu varmistaa yhteiskunnan lapsille tarjoaman kasvatuksen laatu vaatimalla opettajilta korkeakoulututkintoa. Lisäksi on hienoa että monet ihmiset tekevät harrastustoimintana töitä lasten ja nuorten parissa ilman alan koulutusta. Se ei tarkoita, että korttelikiekon valmentaja voisi yhtä hyvin toimia ala-asteen opettajana.

Valitettavasti edelleen? Mitäs valitettavaa siinä on, että suomalaisilla on vapaus valita ja vaikuttaa oman lapsensa opetukseen kunhan saavutetaan lain asettamat tavoitteet?
Lähtemässä aivan lapasesta tämä hyysäys ja oikeuksiin kajoaminen maassamme, kun yleinen mentaliteetti on tällainen... On tosiaan "valitettavasti" olemassa vielä muutama asia, joita ei ole meiltä kielletty. Eikun kohti pohjoiskoreaa.

Mitkä tavoitteet siinä saavutetaan, jos lapsi on kotiopetuksessa? Ainakaan sitä koulun tärkeintä tavoitetta, eli lapsen kasvattamista sosiaalisen yhteisön jäseneksi, tuo ei edistä millään tavalla. Koulussa opetettavat yleistiedot nyt voi aivan varmasti oppia kotiopetuksessakin, mutta silloin pitää kyllä kiinnittää aivan erityistä huomiota kotona opetettavan lapsen sosiaalisiin kontakteihin, jotta tämä oppii myös toimimaan muiden kanssa. Koulu on lapselle yleensä se tärkein sosiaalisten kontaktien muodostamisen ja ylläpitämisen paikka.

 

[Kaapeli]

Minä en kieltänyt korkeakoulututkinnon edellyttämisen tarpeellisuutta ja hyödyllisyyttä peruskouluopettajalta. Puhe oli yksinomaan siitä kuinka helppoa tai vaikeaa jollekin alalle on päästä ja työskennellä paljastumatta valetutkinnolla.

Mitkä tavoitteet siinä saavutetaan, jos lapsi on kotiopetuksessa? Ainakaan sitä koulun tärkeintä tavoitetta, eli lapsen kasvattamista sosiaalisen yhteisön jäseneksi, tuo ei edistä millään tavalla. Koulussa opetettavat yleistiedot nyt voi aivan varmasti oppia kotiopetuksessakin, mutta silloin pitää kyllä kiinnittää aivan erityistä huomiota kotona opetettavan lapsen sosiaalisiin kontakteihin, jotta tämä oppii myös toimimaan muiden kanssa. Koulu on lapselle yleensä se tärkein sosiaalisten kontaktien muodostamisen ja ylläpitämisen paikka.

Opetukselliset tavoitteet, joilla peruskoulumenestystä mitataan.
Vaan mitä silläkään saavutetaan, että lapsi on väkisin jossain paikallisen ongelmalähiön mamu/moniongelmais-valtaisessa helvetinkol...siis peruskoulussa kiusattavana, jossa ei ole koulurauhasta kuultukaan, ryhmäkoot revenneet käsistä ja lahjakkaiden tai erityistä lisähuomiota vaativien lapsien tarpeet unohdettu resurssien puutteessa. En tuomitse, jos joku valitseekin kotiopetuksen tai yksityiset koulut lapsensa koulurauhan ja- menestyksen turvaamiseksi.

Mutta enemmän kuin näiden vaihtoehtojen paremmuuden vertailusta, minusta asiassa on kyse vapaudesta valita ja päättää itse omasta ja lapsensa elämästä. Siinä ei ole minusta mitään valitettavaa. Vapautta tässä sossulandiassa ei todellakaan ole liikaa.

 

[[venom]]

^ carcayulle haluaisin huomauttaa että koskaan ei ole liian myöshäistä vaihtaa alaa. Itsekin olen aika tarkalleen 8v tässä IT maailmassa pörissyt menemään ja nimenomaan ilman sen suurempaa intohimoa tai kiinnostusta alaan. Minä olen vanhemmiltani perinyt sellaisen paheksuttavan mallin että töistä voi tykätä, tai sitten voi jopa tehdä ihan jotain muuta. Nyt kuitenkin vihdoin tiedän mitä haluan tehdä "isona", ja vaikka se onkin ehkä vain hupsu haave niin olen valmis tekemään kaikkeni sen toteuttamiseksi, enkä vielä ole valmis edes ajattelemaan muita vaihtoehtoja.

Turhaan siis kelaat että olisitpa uskaltanuty seurata intuitiotasi, tai että et kuulu johonkin onnekkaaseen joukkoon joka on löytänyt oman paikkansa ehkä vähän pienemmällä liksalla. Tietysti se vaatii että on valmis tinkimään tulotasosta. Mutta minä ainakin olen valmis maksamaan aika paljon siitä ettei töissäkäynti tunnu elämän hukkaan heittämiseltä.

Toi vähän rohkaisi itseä avautumaan omasta tilanteesta.

Pari vuotta sitten ei ollut mitään selkeitä visioita omasta urasta, eikä liiemmin motivaatiota lueskella kauppikseen tai mihinkään muuallekaan, joten aloitin liiketalouden opinnot AMK:ssa, kun pelkillä papereilla pääsi sisään. Tuolloin uskoin, että kaupallinen ala voisi olla mun juttu ja AMK:n jälkeen voisi paremmalla motivaatiolla hakea kauppikseen.

Nyt on koulussa viimeinen vuosi meneillään ja olen tajunnut, ettei kaupallinen ala ole mun juttu, eikä hermot ja pää riitä kauppikseen. Nyt pelottaa, että tulen työskentelemään alalla, joka ei liiemmin kiinnosta ja vieläpä niissä alemmissa hommissa, jossa palkalla ei juhlita.

Ei kaupallinen ala täysin vastenmielistä ole, mutta koska liikunnan/urheilun/fysioterapian parissa työskenteleminen kiinnostaisi kovasti, niin mietin, että heitänkö potentiaalini hukkaan, jos alan väkisin yrittämään kaupallisella alalla. Uskotteko, että motivaatio nykyiseen alaan voi syttyä vielä työuralla, vai olisiko parempi alkaa jo nyt miettimään uutta koulutusta alalla, joka kiinnostaa?

Vaikka ikää on vasta 24, niin vähän stressaa ajatus siitä, että elämä olisi yhtä opiskelua kolmekymppiseksi asti. Kaupallisesta alasta voisi toki olla jotain hyötyä esim. fyssarina, mutta silti 3 vuoden opiskelujen hukkaan heittäminen on toinen asia mikä tuntuisi tyhmältä, varsinkin, kun se ei ole ilmaista veronmaksajille.

Jotain mielipiteitä tai rohkaisua?

 

[Mattih3]

Minä en kieltänyt korkeakoulututkinnon edellyttämisen tarpeellisuutta ja hyödyllisyyttä peruskouluopettajalta. Puhe oli yksinomaan siitä kuinka helppoa tai vaikeaa jollekin alalle on päästä ja työskennellä paljastumatta valetutkinnolla.

OK. Minä tulkitsin sitten väärin tämän

Myöskään vaikkapa ala-asteen opettaja ei tarvitse kovin ihmeellistä osaamista, kunhan tulee toimeen lasten kanssa. Opetuksen aiheet eivät ole niin vaativia etteikö niistä keskiverto peruskoulun käynyt selviäisi opettajanoppaiden avulla.

Kyllä varmaan opettajaksi tosiaan pääsisi ja pystyisi melko riskittä toimimaan väärennetyllä tutkinnolla, mutta en kyllä usko että kovin moni noin tekisi. Se tutkinto ei ole kovin vaikea suorittaa ja palkka ei ole kovin kummoinen. Ja tietysti on selvää, ettei se tutkinto mitään todellista osaamista ja työmotivaatiota (joka on opettajan työssä aika tärkeä asia) automaattisesti takaa, eikä toisaalta ole niinkään ettei ilman muodollista pätevyyttä voisi olla ihan kykenevä hoitamaan tehtävää menestyksellisesti. Mutta keskimäärin varmasti tutkinnon suorittanut selviytyy tehtävästä paremmin kuin ilman koulutusta oleva.

Vaan mitä silläkään saavutetaan, että lapsi on väkisin jossain paikallisen ongelmalähiön mamu/moniongelmais-valtaisessa helvetinkol...siis peruskoulussa kiusattavana, jossa ei ole koulurauhasta kuultukaan, ryhmäkoot revenneet käsistä ja lahjakkaiden tai erityistä lisähuomiota vaativien lapsien tarpeet unohdettu resurssien puutteessa. En tuomitse, jos joku valitseekin kotiopetuksen tai yksityiset koulut lapsensa koulurauhan ja- menestyksen turvaamiseksi.

Joissakin kouluissa tilanne valitettavasti on erittäin huono, mutta ratkaisun ei todellakaan pitäisi olla se, että kunnon ihmiset joutuvat ottamaan lapsensa kokonaan pois koulujärjestelmästä. Jos tähän on jossain todellakin jo tultu, niin sitten yhteiskunta on epäonnistunut ja pahasti. Yksityinen koulu on kuitenkin aivan eri asia kuin kotiopetus. Yksityinen koulu tarjoaa usein hyvinkin laadukasta opetusta ja kasvatusta ja myöskin niitä sosiaalisia kontakteja.

Mutta enemmän kuin näiden vaihtoehtojen paremmuuden vertailusta, minusta asiassa on kyse vapaudesta valita ja päättää itse omasta ja lapsensa elämästä. Siinä ei ole minusta mitään valitettavaa. Vapautta tässä sossulandiassa ei todellakaan ole liikaa.

Minusta siinä nimenomaan on valitettavaa, että vanhemmat saavat tuolla tavalla päättää lapsensa elämästä. Kotiopetus mahdollistaa esim sen, että erilaiset uskonnolliset kultit tai muut ääriliikkeet kasvattavat lapsensa täysin eristyksissä ulkopuolisesta yhteiskunnasta, siten riistäen heiltä mahdollisuuden normaaliin elämään. Yhteiskunnan nimenomaan pitäisi turvata jokaiselle lapselle mahdollisuus kasvaa normaaliksi yhteiskunnan jäseneksi, vaikka tämän vanhemmat sattuisivatkin vaikkapa kuulumaan uskonnolliseen kulttiin. Vaikeaahan tuollaisessa ympäristössä kasvaminen joka tapauksessa on, mutta jos kävisi koulua tavallisten ihmisten kanssa, niin olisi edes pientä toivoa että lapsesta voi vielä kasvaa terve aikuinen.

 

[Taratin]

Venom: älä nyt ainakaan niitä veronmaksajia ajattele. Kyllä sä ehdit omat opiskelusi maksella verojen muodossa vielä moneen kertaan. Jos oisin sun tilanteessa (tai jos olisin itse tuossa vaiheessa tiennyt mitä muuta haluaisin tehdä) niin ilman muuta hakeutuisin opiskelemaan uutta alaa samantien. Kaupallinen ala on toki niin lajaa että varmaan on ihan mahdollista päätyä ihan mielenkiintoiseenkin työhön. Mutta ehkä todennäköisempää on että <10 vuoden päässä kirjoitat turhautuneena pakkikselle kuinka viimeiset vuodet olet tuhlannut alalla joka ei kiinnosta. Opiskelu on mielekkäämpää nuorena kuin sitten reilu 30 vuotiaana, kun koulukaveritkin on vielä suunnilleen samanikäisiä. Riippuu tietysti paljon elämäntilanteesta, mutta jos ei ole perhettä elätettävänä vielä niin en näkisi mitään syytä mikset voisi jatkaa opiskelua.

Sitäpaitsi ei se sun nykyinen koulutus sieltä mihinkään katoa. Jos ei uusi ala sitten tunnukaan omalta niin aina voi palata siihen ei ne koskaan hukkaan heitetty. (Eli paperit kannattaa toki ottaa ulos)

Mut tää on vaan mun mielipide. Tiedän että monelle muulle se työnteko on itseisarvo, jolle tuollainen itsensä etsiskely on hyvinkin vieras tapa toimia.