Tosi hyvä lainaus strongilta, kannattaa tosiaan tutustua historian tapahtumiin edes pääpiirteittäin ennen kuin alkaa laukomaan noita juutalaisvastaisia kommentteja. Suosittelen lukemaan myös Leon Uriksen Exoduksen. Jos sen jälkeen olet vielä arabisikojen puolella tässä kiistassa, tulen henkilökohtaisesti keskustelemaan asiasta kanssasi ;) (halusit tai et).
Koko tän viimeisimmän intifadan ajan mua on ärsyttänyt varsinkin akateemisissa piireissä erittäin muodikas Israelin tuomitseva asenne ja palestiinalaisten puolelle asettuminen. En näe sille muuta syytä kuin sen, että ääliöt toteuttavat periaatetta: ollaan heikomman puolella. Arabien tappiot on suuremmat ja sinne meni säälipisteet että kopsahti! Unohdetaan esimerkiksi sellainen pikkujuttu, että arabit tappaa nimenomaan siviileitä raukkamaisilla itsemurhapommituksillaan, kun juutalaiset tekevät hyvin suunniteltuja iskuja etenkin terroristipesäkkeisiin ja terroristijohtajia kohtaan.
Juutalaisia on kiusattu niin kauan, että en yhtään ihmettele sitä suurlähettilään tunteenpurkausta, mikä tässä nyt varsinaisesti oli topiccina.
Sitten naputtelen teille vähän iltalukemista. Uskonnothan on aina olleet yksi sotien ja vainojen tärkeimmistä syistä, ja juutalaisuus on ollut historian saatossa monille tahoille erityisen punainen vaate. Venäjällä poltettiin keskiajalla juutalaisia roviolla kerettiläisinä. Katariina I aikana miljoona juutalaista karkotettiin, koska he eivät suostuneet kääntymään kreikkalaiskatolaisiksi. 1800-luvulla Venäjällä oli ghetot juutalaisille. 1880-luvulla vainot yltyivät niin ankariksi, että ensimmäinen neljänkymmen juutalaisylioppilaan ryhmä taivalsi Palestiinaan, muinaiseen kotimaahansa, perustamaan ensimmäistä siirtokuntaa. Vuonna 1897 sai alkunsa sionismi, jonka päämääränä oli luoda Palestiinaan laillisesti tunnustettu juutalainen kansallisvaltio. Juutalaisten painostus eri puolilla Eurooppaa kiihtyi, 1903 Venäjällä toimitettiin ghetoissa hallituksen luvalla joukkoteloituksia. Vuosisadan vaihteessa Palestiinassa oli viitisenkymmentätuhatta juutalaista. Näihin aikoihin arabikansojen keskuudessa alkoi olla autonomiapyrkimyksiä. Koko arabimaailmassa ei ollut ainoatakaan itsenäistä tai edes autonomista valtiota tässä vaiheessa.
Se maa, mihin juutalaiset tulivat, oli hedelmätöntä erämaata. Ristiretkeläiset tekivät siellä ensin hävitystä Jumalan nimeen, sen jälkeen mongolit tulivat Aasiasta ja satoja vuosia kestäneet taistelut olivat julmimpiä mitä kuvitella saattaa. Mongolit pystyttivät muistomerkeikseen arabien päistä rakennettuja pyramideja, arabit lyötiin niin tyystin, että heidän muinoin mahtavat kaupunkinsa rappeutuivat ja viljelysalueet kuihtuivat. Tämän jälkeen tuli turkkilaisten mukanaan tuoma viiden vuosisadan mittainen feodalismi, joka tukahdutti kaiken edistyksen. Maa oli kuollut, arabit elivät liassa, köyhyyden, sairauksien ja tietämättömyyden oloissa. Näissä olosuihteissa kehittyivät arabien julmat piirteet ja fanaattinen muhamettilaisuus, rangaistustavat kuten käden poishakkaaminen varastamisesta ja nenän ja korvien leikkaaminen protituutiosta ym. Olot olivat siis käsittämättömän kurjat ja epäluuloisuus hengissä selviämisen ehto.
Epäluulo ja vihamielisyys maahan virtaavia juutalaisia kohtaan oli selvä siten jo alusta pitäen. Juutalaiset toivat alueelle valtavasti tietotaitoa, he perustivat asutusyhdistyksen, saivat uskomattomin ponnistuksin kuolleen maan viljelyskelpoiseksi ja kukoistamaan, he järjestivät kastelujärjelmät, istuttivat puita, perustivat kouluja, sairaaloita, kirjastoja ja teattereita. Tästä hyötyivät myös arabikylät, jotka saivat esim. koulutusta ja sairaanhoitoa viereisistä juutalaiskylistä. Rinnakkainelo oli ainakin paikoin sopuisaa, mutta ero kansojen välillä valtava: arabit elivät liassa ja alkeellisesti yhdessä kotieläintensä kanssa saman katon alla, kun taas juutalaisten elämä oli hyvin organisoitua ja sivistynyttä.
Balfourin julistus annettiin 1917 ja juutalaiset pystyivät ostamaan maa-alueita ja perustamaan uusia kibbutseja. Englantilaiset kuitenkin pelkäsivät arabimaailman levottomuuksia ja arabien tyynnyttämiseksi rajoittivat maahanmuutto- ja maanosto-oikeutta myöhemmin. Toisen maailmansodan julmuuksista en kirjoita mitään, mutta sanottakoon, että juutalaisia taisteli englantilaisten rinnalla sodassa aikamoiset joukot. Sodan päätyttyä yleinen sympatia oli juutalaisten puolella, mutta arabeilla oli vastapainona öljy joka painoi enemmän. Englantilaiset estivät Euroopan juutalaisten pääsyn sodan jaloista Palestiinaan.
Kun YK:ssa sitten lopulta 1947 päätettiin Palestiinan jaosta ja ympäröivät arabimaat julistivat pyhän sodan juutalaisia vastaan, heidät jätettiin täysin yksin. Kansainvälistä poliisia ei asetettu järjestystä valvomaan. Englantilaiset eivät olleet vielä lähteneet mandaatista, kun arabilaumat päätöksestä kuultuaan tulvivat Jerusalemin juutalaiseen liikekeskukseen, ryöstivät, raiskasivat ja sytyttivät tulipaloja. Englantilaiset eivät puuttuneet asiaan. Kun englantilaiset lopullisesti poistuivat, tilanne oli puoli miljoonaa heikosti aseistautunutta juutalaista vastaan viisikymmentä miljoonaa arabia, jotka ympäröivät vasta itsenäistynyttä pientä valtiota. Juutalaisten voitto oli ihme, ja sitä mukaa kun heikko alkoikin kääntyä vahvaksi, maailman myötätuntokin vaihtoi osapuolta. Että niillä taustatiedoilla mitä itselläni on aiheesta, jotka toki aina voisi olla paremmatkin, olen kyllä 100 %:sti juutalaisten puolella.