Intermittent Fasting - Pätkäpaasto

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
No jaa, perinteinen ja perinteinen. Aika moni on varmaan kuullut 5-2-systeemistä.

Olen käsittänyt. että 5-2 systeemissä ollaan viikossa 2x24h kokonaan paastossa. Näin ainakin Brad Pilonin systeemissä. Tuossa tutkimuksessa tuli kuitenkin syötiin paastopäivinäkin, mikä on aika erikoista. Olis kiva tietää oltiinko siinä siis syömättä mikä aika ja pästiikö missään vaiheessa edes paastotilaan. Ei tuon tutkimuksen dataa voida oikeen mitenkään soveltaa joka päiväiseen pätkäpaastoiluun.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Täytynee myös ilmoittautua tänne mukaan ja kertoa omat lyhyet kokemukset IF:sta.

Noin kolme viikkoa sitten aloitin IF:n, ihan vaan mielenkiinnosta ja alkuun tarkotuksena poltella sitä kuuluisaa tiukassa olevaa ala-vatsan-pelastusrengasta, josta jatkeeksi sitten kun siltä tuntuu niin siirtyä plussittelemaan ja lisäilemään lihaksia. Aloituspaino ~86kg, Elokuun 14.päivä otetun inbodyn mukaan rasvaprosentti 15%. Semmonen laihaläski siis ainakin peilikuvasta päätellen. Treenien puolesta tarkotus hakata pari kertaa viikossa starting strength tyylillä, isoilla liikkeillä sekä vähän kehonpainohommia kun kotoa löytyy korkeat paralletit sekä leuanvetotanko. Cardiota tulee harrastettua pyöräilyn / uinnin merkeissä 1-2krt/vko.

Ruokailuista:
Tuohon 8 tunnin aikaikkunaan oli kyllä helppo ahtaa kaikki mahdollinen tavara naamariin, söin kolmella aterialla ja välillä 12-20. Parina ensimmäisenä päivänä nälkä iski hieman ennen puoltapäivää ja sitä ruokailua odotti kuin kuuta nousevaa. Tästä pari päivää eteenpäin ei se nälkä enää yllättänytkään silloin kuin sen piti ja tuupista katseltuani Thomas Delauerin ja Edward V:n fasting / keto videoita, tulin valaistuneeksi mahdollisista pidempien pätkäpaastojen(warrior/omad) hyödyistä ja vähän kuin itsestään ruokailuikkuna rupesi pienentymään koko ajan ja nyt viimeiset neljä päivää on menty vain yhdellä aterialla päivässä. Hiilarit oon myös pyrkinyt tiputtamaan max 50g/pvä, jolloin on ilmeisesti mahdollista että olisi tuo itse paastoon pääseminen nopeampaa.
Alkuun en laskeskellut kaloreita yhtään, enkä siis rajoittanut minkään saantia mutta viikko sitten otin kalorilaskurin mukaan helpottamaan snadeilla miinuksilla olemista + hiilarien rajoittamista vähän helpompi seurailla.
Nälkää huuhtelin alussa alas kahvi/vissy/vesi mutta nyt oon ottanu tavotteeks että kahvikin menisi syömisikkunan sisäpuolelle. Kummallisesti kahvi ei enää putoa niin hyvin jos ei syö mitään :D
Nykyisellään tulee tankattua tuo ateria 17 aikoihin eikä tosta nälästä hirveesti oo merkkejä ja jos onki niin menee ohi juomalla lasin vettä ja tekemällä jotain.

Treenailuista:
Alussa vireystila oli huippua ja painot kolisi salilla hyvin mutta lieneekö nyt sitten adaptaatiota / miinuksilla olon seurausta kun tuntuu raskaammalta treenit kuin aloittaessa. Ei siis kuitenkaan ole voimat missään kohtaa loppuneet tai painoja joutunut tiputtamaan. Kehonpaino treeneissä taas tapahtuu tappavaa kehitystä, eli sarjojen toistomäärät menee ylöspäin todella hyvää tahtia. :offtopic: Kehonpainoharjoitteluun oon tässä tykästynyt sen verran jotta voi olla mahdollista että salilla käynti muuttuu enempi 1krt/vko ja siellä sitte häsään isoilla liikkeillä milloin voimaa ja milloin bodailuja. Niin ja treenit tulee tehtyä aina aamusella, 06-12 välillä, jolloin kehon pitäis olla paasto-tilassa.

Yleistä:
Tuntuu että energiaa riittää kellon ympäri. "Helpottaa" elämää kun ei tarvii jatkuvasti ravata jääkaapilla / olla keittiössä kokkailemassa. En tiedä onko haitta vai hyvä juttu mutta unentarve näkyy hieman vähentyneen, josta miinuksena täytyy mainita että välillä ollut nukahtamisen kanssa ongelmia kun alottanut paastoilun.
Näillä pienillä kokemuksilla tuntuu itselleni olevan melko napakymppi tälleen yhden aterian taktiikalla, enkä vielä ainakaan keksi muita huonoja puolia kun nuo satunnaiset nukahtamisvaikeudet.
Ja tänään aamupaino näytti vaa'alla 79.95kg. Voin siis täysin puhtaalla omallatunnolla käydä lapseni neuvolassa vaa'alla.
 
Olen käsittänyt. että 5-2 systeemissä ollaan viikossa 2x24h kokonaan paastossa. Näin ainakin Brad Pilonin systeemissä. Tuossa tutkimuksessa tuli kuitenkin syötiin paastopäivinäkin, mikä on aika erikoista. Olis kiva tietää oltiinko siinä siis syömättä mikä aika ja pästiikö missään vaiheessa edes paastotilaan. Ei tuon tutkimuksen dataa voida oikeen mitenkään soveltaa joka päiväiseen pätkäpaastoiluun.

Oon käsittänyt että 5 päivää viikossa syödään +/-0 kalorit ja niinä kahtena päivänä syödään n. 500-600kcal. Eli syödään mutta rajuilla miinuksilla.
 
500-600kcal päivä jos ei ole pelkkää proteiinia päästään varmaan aika lähelle puhtaan paaston vaikutuksia.

Eikös Brad Pilonin dieetissä olla vain 2x aamusta aamuun 24h syömättä ilman kalorien laskentaa ?

Taas Michael Mosleyn kehittämässä 5/2 ruokavaliolla syödään se 500kcal paastopäivinä.
 
Mutta onhan siinä iso ero syökö 500-600 kcal vai ei mitään. Paasto katkeaa mahdollisesti useaan kertaan. Olen käsittänyt että nimenomaan yhtämittaisessa paastossa tulee näitä hyötyjä esille.
 
(pätkä)paastoa ja painonpudotukseen tähtäävää dieettiä sekoitaan vähän turhan usein samaan, vaikka ovat käytännössä eri asioita ja IF:kin on vain yksi työkalu jälkimmäisen toteutukseen. IF:lläkin voi nostaa painoa ihan ok, pidemmän aikavälin kokonaiskalorit ratkaisee miten paino muuttuu.
 
Zone-sarja -42%
500-600kcal päivä jos ei ole pelkkää proteiinia päästään varmaan aika lähelle puhtaan paaston vaikutuksia.

Eihän tällä ole mitään tekemistä paaston, ja esimerkiksi sen hormonaalisten vaikutusten kanssa. Käsitääkseni iso osa paaston hyödystä/vaikutuksista tulee kasvuhormonin suuresta noususta paastotilassa, ja insuliinipiikki katkaisee tämän kasvuhormonin erityksen.
 
Öö paaston hyödyt siis nimeen omaan kun kasvuhormonit laskevat ja solujen jakautuminen hidastuu kehoo alkaa huoltamaan itseään.

Matala proteiinin saanti on yhdistetty ihmisillä ja kaikilla nisäkkäillä pitkään ikään. Pienet ihmiset tai vaikka koirat välttävät monia sairauksia ja elävät pidempään koska heillä on vähemmän kasvuhormonia

Toki jos miettii bodausta tai urheilua atleettisessa mielessä niin proteiinin saanti aina hyväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta onhan siinä iso ero syökö 500-600 kcal vai ei mitään. Paasto katkeaa mahdollisesti useaan kertaan. Olen käsittänyt että nimenomaan yhtämittaisessa paastossa tulee näitä hyötyjä esille.

Keskieuroopan tunnettuimmassa paastokeskuksessa joka on toiminut jo vuosikymmenten ajan ihmiset menevät parantumaan potilaat saavat 200-300kcal kasvissose keiton joka päivä välttääkseen asidoosi kriisin.
Ja tällä ruokamäärällä silti saadaan paaston kaikki vaikutukset.

Näillä ihmisillä jotka eivät ole kääpiöitä puuttuu vain kasvuhormoni kokonaan eikä heidän joukossaan tunneta ainuttakaan syöpätapausta tai sairauksia he kuolevat kaikki vain vanhuuteen. Vaikka useammat heistä ovat ylipainoisia ja tupakoivat.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Öö paaston hyödyt siis nimeen omaan kun kasvuhormonit laskevat ja solujen jakautuminen hidastuu kehoo alkaa huoltamaan itseään.

Olen ollut siinä käsityksessä että paasto nimenomaan nostaa kasvuhormonitasoja merkittävästi, ja tämä on iso osa paaston terveysvaikutuksia. Jos pistät googleen "fasting growth hormone" niin tulokset kertovat kyllä ihan muuta kuin tuo mitä kirjoitit.
 
Pätkäpaasto nostaa varmasti kasvuhormoni tasoja sitä en kiistä koska tarvittavat kalorit tulee kuitenkin joka päivälle.
Kun miettii urheilua ja suorituskykyä niin kasvuhormoni on varmasti hyvä asia. Mutta solutasolla se nopeuttaa vanhenemista.

NFL pelaajat ovat Usan urheilijoista kaikkein atleettisimpia nopeimpia isoimpia eniten kasvuhormonia silti he kuolevat yli 10vuotta nuorempina entä keskiverto jenkit.
 
Pätkäpaasto nostaa varmasti kasvuhormoni tasoja sitä en kiistä koska tarvittavat kalorit tulee kuitenkin joka päivälle.

Mitä tekemistä niillä päivittäisillä kaloreilla on tässä tapauksessa? Olen ymmärtänyt että kasvuhormonitasojen nousu alkaa kunnolla vasta 24h paaston jälkeen. Toki lyhemmälläkin aikajaksolla nousua tapahtuu.

NFL pelaajat ovat Usan urheilijoista kaikkein atleettisimpia nopeimpia isoimpia eniten kasvuhormonia silti he kuolevat yli 10vuotta nuorempina entä keskiverto jenkit.

Nyt pitää ehkä muistaa että kyseessä on erittäin kuluttava ja loukkaantumisaltis laji, jossa tulee todella kovia päähän kohdistuvia iskuja. Lisäksi dopingaineiden käyttö tuskin on kovinkaan vierasta lajin huipulla.
 
Mitä tekemistä niillä päivittäisillä kaloreilla on tässä tapauksessa? Olen ymmärtänyt että kasvuhormonitasojen nousu alkaa kunnolla vasta 24h paaston jälkeen. Toki lyhemmälläkin aikajaksolla nousua tapahtuu.
.

Voi hyvin olla että lyhyillä paastoilla kasvuhormoni taso vielä nousee.

Mutta jos kaksi identtistä ihmistä jolla on samanlaiset elintavat mutta toinen syö vähemmän ja painaa 65kg ja toinen syö enemmän ja painaa 110kg.

Niin tämä pienempi ihminen elää pidempään ja välttää todennäköisesti sairauksia vanhemmalla iällä.

En usko että vuosittainen kahden viikon paastokaan sen kummempia terveysvaikutuksia tuo jos 50viikkoa syödään liikaa.

Maailman terveimmät populaatiot okinawa , lomalinda california, sardinia, heittää kaikkia yhdistää monet asiat myös vähäproteiininen ruokavalio.

Mutta mitäpä sillä väliä nämä seikat näkyvät vasta vanhemmalla iällä.

Elääkö 70v niin ku leijona vai 90v niin ku lammas.

Atleettisuus ja terve pitkä ikä ei välttämättä kulje käsikädessä.
Harvoin näkee isoja mutta tosi vanhoja ihmisiä.
 
Kalorirajoitus on käsittääkseni merkittävämpi kuin pelkkä proteiinien rajoitus jos pitkää ikää tavoittelee:
upload_2018-12-4_11-8-10.png

Lähde: https://idmprogram.com/longevity-mtor-autophagy-3/
 
Kalorirajoitus on käsittääkseni merkittävämpi kuin pelkkä proteiinien rajoitus jos pitkää ikää tavoittelee:
katso liitettä 152265
Lähde: https://idmprogram.com/longevity-mtor-autophagy-3/

Voi hyvinkin paikkaansa.

Ja asiasta toiseen.
Ortodoksi ja buddhalaiset munkit paastoavat lounaasta aamupalaan joka ikinen päivä. Heillä varmasti on vähemmän kasvuhormonia entä naturaalikehonrakentajalla joka syö kolmen tunnin välein.

Tarkoitan tällä vain että se ruoka jä määrä vaikuttaa enemmän entä ruokailurytmi kasvuhormoni tuotantoihin.
 
Mutta onhan siinä iso ero syökö 500-600 kcal vai ei mitään. Paasto katkeaa mahdollisesti useaan kertaan. Olen käsittänyt että nimenomaan yhtämittaisessa paastossa tulee näitä hyötyjä esille.

Eihän tällä ole mitään tekemistä paaston, ja esimerkiksi sen hormonaalisten vaikutusten kanssa. Käsitääkseni iso osa paaston hyödystä/vaikutuksista tulee kasvuhormonin suuresta noususta paastotilassa, ja insuliinipiikki katkaisee tämän kasvuhormonin erityksen.

Taitaa perustua tuo 5:2, jossa syödään myös "paastopäivinä" ~500kcal enemmän kalorien saannin rajoittamiseen kun taas Pilonin versiossa haetaan niitä pidemmän paaston hyötyjä.
 
Voi olla vähän objektiivinen paikka kysyä, mutta jos ajatellaan vain kasvuhormonituotantoa, niin kummalla se kohoaa enemmän, pätkäpaastolla, vai ottamalla puhdasta proteiinia aamunavaukseksi? Molemmathan sitä tekevät kuitenkin.
 
Ei minkäänlaista merkitystä mihinkään, tee ihan kummin haluat. Toki paastossa kasvuhormonit kasvaa suojelemaan lihaksia mutta ei se sillä silti kasva sen enempää.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom