Ikääntyminen

[VelttoV]

30 lähestyy täälläkin päin uhkaavasti. Vähän jo alkaa tuntea itseänsä papaksi noissa pintaliitopaikoissa...

1. Krapula siis ihan oikeasti kestää sen 2-3 vuorokautta.
2. Alkaa jo väsyttää kahdelta
3. Kotiin ei todellakaan kävellä vaan taksilla oli rahaa eli ei (kortilla)
4. Jollakin tavalla tyytyväinen, koskei ole mennyt naimisiin ja hankkinut kolmea mukulaa. Aika nahistuneen näköisiä nämä kakskymppisenä menneet äijät ja heidän vaimot on muuttunut 55kg teiniprinsessoista 85kg jokinorsuiksi. (no offence).
5. Nyt kun katsoo ylioppilastyttöjä tuntee itsensä hieman likaiseksi.
6. Nyt alkaa olla paras ikä iskeä niitä 20 vuotiaita. Joskus kateellisena nuorempana katsoi kun wanhat äijät vei parhaat naiset. Nuoret tytöt kokevat aina olevansa aikuisempia, mitä oman ikäiset pojat.
7. Nyt jos syö paljon lihoaa.

 

[Kusimato]

Muistakaa vanhukset sitten vanheta arvokkaasti, mikään ei ole huvittavampaa kuin ns. "aina nuoret" jotka kampaa danny-tukkansa pulinsa päälle. (Huijaakseen ketä?) Ja 80-luvun raybanit otsalla nojaa bemarin ikkunasta pihalle ja huutaa Kaisa Kakskymppiselle "viuuuuhh tsiidaa mikä missu sähän oot kuin Jane Fonda Barbarellassa"

Sekä keski-ikäiset rouvat jotka 10cm pakkelimaskin takaa kuikulevat parikymppisiä horjuen ja kikattaen 30cm korkeissa korkkareissa ja minihameessa. Älkööt myös äijät, hetken vapauden kaipuun siivittämä osta 1500cc moottoripyörää ja ajako sillä rekan kylkeen. Sillä näitä ritariässiä löytyy jotka haluavat tuulettaa rintakarvojaan, ja verestää muistoja, kun silloin vuonna kaulukset ja DDR pappis kulki 70.

 

[Proteos]

Huomaakohan tuota mitenkään missään vaiheessa vai hiipiikö se vanhuus huomaamatta elämään? Pitänee ottaa indikaattoriksi varmaankin levykokoelma ja katsoa koska sinne ilmestyy ensimmäinen Tauno Palon taltiointi.

Viimeistään siinä vaiheessa huomaat kun housuihin "hiipii" tahtomatta biisoni/pilssivesi etu - tai takaressuun juuri sinä päivänä kun ajattelit elää villisti ja jätit vaipan laittamatta aamulla. Silloin tiedät olevasi vanha.

 

[Mariko]

Meitä tänä vuonna kolmenkympin rajan rikkojia näyttäisi olevan useita... Mites on, miten olette ajatelleet viettää tuota historiallista päivää? Itsellä tulee syyskuun lopussa 30 täyteen ja ei vielä mitään suunnitelmia. Vois kai sitä jotain kivaa tehdä, kun vaan tietäisi mitä.

Vai mentäiskö Pakkiksen kolmikybäset jonnee räkälään istumaan tuoppien ääreen muistelemaan kaunista nuoruutta? Siin olis jotain herkkää

 

[darker]

Marikon posti oli erittäin hyvä, lukuisia pointteja joita olen itsekin usein miettinyt.

Saavuttamisesta ja vanhuudesta: selkäsairauden takia vietin pari vuotta enimmäkseen sängyssä. Mietiskelin silloin, että tällaistakohan elämä on vielä vanhana miehenä; jos selkäni ei parane ollenkaan ja estää opiskelun ja työn ja monta muutakin kaunista asiaa. Virtsa karkaili hermojen ollessa puristuksessa - eläkkeellähän sitä on aikaa pestä pöksyjä, ja onneksi en sentään paskonut housuihini, tuumailin hieman hämilläni samallla kadehtien ainakin toisella aivopuoliskollani ulkona kirmaavia kavereitani.

No, lyhyesti sanottuna minun oli kohdattava maailma sellaisena kuin se oli, harhaluulot oli karistettava harteilta ennen kuin ne olisivat vetäneet minut liian syvälle. Ensin sitä oppi erottelemaan hyvät ja huonot, oikeat ja väärät, tärkeät ja turhat asiat toisistaan kun ymmärsi tehneensä virheitä elämässään. Sen jälkeen monet asiat paiskasivat kättä pään sisällä, niin että tietty asia saattoi olla yhtä aikaa sekä huono että hyvä olematta varsinaisesti kumpaakaan. Pienistä asioista tuli isoja, isot asiat tuntuivat pieniltä. Lopulta lakkasin erottelemasta asioita jyrkästi, maailmaan ilmestyi muitakin värejä kuin ne jotka vain olin tahtonut nähdä.

Vanhuus ja nuoruus ovat käsitteitä, joille itse kukin antaa sisällön. Minä en enää kysele, olenko vanha tai keski-ikäinen tai nuori, sillä olen sellainen kuin olen ja täsmälleen tässä hetkessä. Muu on sitten harhailua, olipa suuntana sitten menneisyys tai tulevaisuus. (Tietysti vanhoille miehille annetaan lupa uneksia nuorista tytöistä ja toisin päin. :D )


Eräs hyvä ystäväni ei voi käsittää, miten erityisesti häntä vanhemmat ihmiset ovat taloudellisesti huonommassa asemassa kuin hän itse, toisin sanoen hänen mielestään tällaisten ihmisten saavutukset ovat surkeita - ja tällaiset ihmiset saavutustensa kaltaisia. Ystäväni siis katselee useimmiten maailmaa aika erikoisten linssien läpi: linsseissä on sisäänrakennettuna eräänlainen mittari, jolla mitataan rahaa, yhteiskunnallista asemaa ja valtaa. Miten monipuoliset ne ovatkaan! Ja vain yksi virhe, mitättömän pieni: mittari on niin pitkälle erikoistunut, ettei se enää tunnista muita maailman asioita, mutta sehän ei haittaa, sillä vain isot, kiiltävät ja tärkeimmät asiat ovat lopulta näkemisen arvoisia.

Tästä tulikin pitkä posti, mutta loppuun vielä hauska Zen-tarina. Opetuksen voi miettiä itse kukin.

Two monks, Tanzan and Ekido, were walking down a muddy street in
the city. They came on a lovely young girl dressed in fine silks,
who was afraid to cross because of all the mud.

"Come on, girl," said Tanzan. And he picked her up in his arms,
and carried her across.

The two monks did not speak again till nightfall. Then, when they
had returned to the monastery, Ekido couldn't keep quiet any
longer.

"Monks shouldn't go near girls,' he said, "certainly not
beautiful ones like that one! Why did you do it?"

"My dear fellow," said Tanzan. "I put that girl down, way back in
the city. It's you who are still carrying her!"

 

[Quadzilla]

Erityisesti pidän siitä, miten itsetuntemus on kehittynyt. Se, että on monta kertaa vienyt itsensä äärirajoille ? ja osittain ylikin ? sekä fyysisissä että henkisissä suorituksissa on tehnyt sen, että nykyään tunnen rajani, kroppani, vahvat ja heikot osa-alueeni aika hyvin.

Allekirjoitan ton täysin omalla kohdallani, vaikken kauhean vanha vielä olekaan. Itsensa ja kehonsa tuntemus auttaa monissa hommissa. Etenkin punttihommissa tuosta on todella suurta apua. :thumbs:

 

[mho]

Tämä on masentava threadi. Mutta niin totta. Itsellä on vuosi vuodelta syntymäpäivän aikoihin isompi kriisi, mihin se elämä oikein menee? Ei ole koskaan ollut paineita "menestymisestä" tai "saavuttamisesta", ainoa tavoite on että olis onnellinen ja joka aamu ois mukava herätä. Onnistuu vaihtelevasti.

 

[japa]

Tämä on masentava threadi. Mutta niin totta. Itsellä on vuosi vuodelta syntymäpäivän aikoihin isompi kriisi, mihin se elämä oikein menee? Ei ole koskaan ollut paineita "menestymisestä" tai "saavuttamisesta", ainoa tavoite on että olis onnellinen ja joka aamu ois mukava herätä. Onnistuu vaihtelevasti.

Jep pitää paikkansa.
Jos jotenkin summaan omia tuntemuksia tähän ikään mennessä, niin yhtään mitään en kadu, mutta muutamaa asiaa harmittelen että olisiko pitänyt tehdä toisin.( ei olisi pitänyt panna tai sitä olisi pitänyt panna) Olisipahan ollut vanhoilla päivillä enemmän muisteltavaa :D
Varmaan olen perus tyytymätön luonne eli koskaan en ole täysin tyytyväinen, mutta tällä hetkellä on kaikki perusjutut elämässä ok ja voin harrastella kohtuulisesti ja nauttia elämästä. Samoin yritän ottaa asiat ja elämän rennommin ja annan huomisen tulla ja mennä.
Pyrin hieman rajoittamaan tyttöjen katselemista ja varsinkin rueta katselemaan hieman vanhempia.
Ja kuitenkin minulla on noin 30-40 vuotta ainakin elämää jäljellä (jos luoja suo) ja kaikki on vaan minusta kiinni kuinka onnellista ja railakasta elämää tässä elän ja tällä kokemuksella voin siihen paljon vaikuttaa.
Eli nyt kaikki ikäkriisit hemmettiin ja railakkaasti elämään :kippis1:

 

[Cooper]

Pink Floydin Time on kyllä haikein biisi koskaan. Sopii aiheeseen.

 

[taisto]

Kiva lukea muidenkin ahdistuksesta, tamakin entinen lupaus on jo vanha menetetty toivo. Kiva katsella telkkarista kun itseaan pari vuotta nuoremmat jatkat ovat jo mestareita. Olen kuitenkin kelannut, etta kait tassa on kuitenkin tullut tehtya hyvat ratkaisut, enemman minua kait harmittaisi olla 26 vuotias tyyppi kenen ainoa leipa tulee urheilusta. Tai todennakoisesti omat geenit olisivat loppuneet (sittenkin) kesken ja en olisi koskaan saavuttanut tavoitettani. Tuli tehtya omat valinnat.

Omaan elettyyn elemaan olen aika tyytyvainen, varmaankin olen tarpeeksi riuhunut ja pìsin suhde kesti kuitenkin monta monta vuotta. Tullut koettua vuosien yhdessa asuminen ja nyt yksin asuminen, molemmissa on omat hyvat puolensa. Nyt asun yksin epsanjassa, muutos tekee hyvaa mielelle ja tulee tunne siita etta elama menee eteenpain. Mita sita katumaan suhdetta ja "menetettya" nuoruutta, oli loistava kokemus.

Ammatillisesti olen aika kivassa tilanteessa, oikeastaan sellainen nuori toivo taas. Toissa on melko rankkaa koska melkein joka paiva oppii uutta, toivottavasti maaraaikaiset tyosuhteet jatkuvat jotta ei paase urautumaan. Katsotaan nyt mihin asti lahjat riittavat, tassa lajissa ei ika taida tulla heti vastaan. Paitsi jos kohta huomaa omien esimiesten olevan paljon nuorempia...

Ihminen ei ole koskaan onnellinen mutta onneksi Rauli Somerjoki ja Jouni Kateinen ymmartavat. Olen yksin kavellessa miettinyt mita kaikkea tekisinkaan jos minulla olisi monta elamaa, mutta pkl kun on vain tama yksi joten kait tama on pakko jotenkin elaa.

 

[Dreamer]

Meitä tänä vuonna kolmenkympin rajan rikkojia näyttäisi olevan useita... Mites on, miten olette ajatelleet viettää tuota historiallista päivää? Itsellä tulee syyskuun lopussa 30 täyteen ja ei vielä mitään suunnitelmia. Vois kai sitä jotain kivaa tehdä, kun vaan tietäisi mitä.

Vai mentäiskö Pakkiksen kolmikybäset jonnee räkälään istumaan tuoppien ääreen muistelemaan kaunista nuoruutta? Siin olis jotain herkkää

Juu, Tampereelle pidot pystyyn ettei minulle tule pitkä matka osallistua ja sitten muutaman tuopin jälkeen yhteislauluna "Oon kolmikymppinen..."

 

[Dreamer]

Hiukan vastapainoa pessimistiseen threadin sävyyn. Täytyi kaivella muistilokeroita ja ei se elämä nykyään aivan paskaa ole "entiseen" verrattuna:

20-vuotiaana
-Ei ollut ammattia
-Ei ollut opiskelupaikkaa
-Ei ollut töitä
-Armeija oli käymättä
-Ei ollut tyttöystävää, eipä juuri muutenkaan kokemuksia naisista
-Ei ollut autoa
-Ei ollut rahaa
-Ei ollut voimaa eikä lihaksia (65kg "kynäniska")
-Asuin vanhempien luona pompoteltavana ja haukuttavana
-Vitutti niin maan #¤%&

30-vuotiaana
-Insinööri
-Koulut käyty, läksyt luettu ja kokeet läpäisty ja esitelmät pidetty
-Vakivirka kohtuu hyvässä firmassa
-Armeija käyty
-Tyttöystävä löytyy
-Auto pihassa
-Sen verran rahaa että voi kohtuuden rajoissa ostaa mitä tykkää
-Voimat kasvaneet (140kg YT>590kg YT) ja massa 65kg>100+ kg (minun mielestäni massan kasvu on kehitystä, kaikkien mielestä ehkä ei)
-Oma asunto, jossa saa mellastaa miten haluaa
-Tosin edelleen vituttaa niin maan #¤%&

 

[Kapsu]

Dreameriltä hyvä vertailu.

Itse jatkaisin tuota vielä niin, että:

50-vuotiaana
-lapset lähteneet maailmalle
-mahdollisuudet tehdä todella mitä lystää
-eikä muuten vitutakaan enään niin maan #¤%&

 

[Dreamer]

Noh, luulisin että enää 80-vuotiaana minua ei enää tietyt asiat vituta...kun en enää muista että mitä ne oli :D

 

[Amy]

Mariko kuullostaa ihan kun mun kaksoisolennolta - mutta kaikkahan me ollaan lopulta niin samanlaisia, vai?

Mulla oli yllättävän paha 30-kriisi, vaikka en edes ikäkriiseihin uskokaan. Olin vaan näköjään sopivassa tasaisemmassa elämänvaiheessa, ja heti kun vähän relasin niin kaikki vuosien varrella kertynyt ja käsittelemättä jäänyt sälä hyppäsi jostain takavasemmalta niskaan. Olen nyt vuoden niitä miettinyt, välillä ollut aivan masentunut, sitten vihainen ja seuraavassa vaiheessa katkera. Mutta nyt alkaa helpottaa. Ja alan nauttia siitä, että olen mitä olen ja kaikkea olen kokenut ja kaikesta jotain uutta oppinut.

Mulla suurinta ahdistusta aiheuttaa se kun katson mitä muut tekee (perhe, farmarivolvo, rivi- tai omakotitalo mielellään järven rannalla tai ainakin jossain "maalla", iso asuntolaina jne) ja jos sitten erehdyn vertaamaan sitä omiin valintoihini (ura, urheilu ja hauskanpitoon & ystävyyteen pohjautuva parisuhde, ulkomailla matkailu ja ajoittainen asustelu - tässä järjestyksessä). Paniikki tulee siitä että mä oon nyt taatusti tajunnut jotain väärin, ei tän pitäisi olla vaan kivaa vaan kyllähän sitä nyt kuuluisi ne muksut ja talot hankkia (anoppi suosiollisesti taustalla samaa mieltä...). Ja että jos mä en kohta päätä niin oon liian vanha mihinkään. Ihmeellistä on vielä se, että näitä valintoja saa jatkuvasti olla puolustelemassa, ihan kuin olisi rikos jos ei halua sitä "suomalaista unelmaa". Suurimmaksi osaksi olen onnellinen olooni, ja muistan että siksi olen itseäni kouluttanut ja hommia painanut että tähän pääsen.

Ja lopuksi viisaus jonka kuulin kuukakausi sitten työmatkalla pitkällä lentomatkalla vieruskaveriltani (joka oli sellainen sveitsiläinen 45-v- mies). Hän sanoi katsovansa joka aamu peiliin ja kysyvänsä itseltää "ketä aiot tänään syyttää?" - eli jokainen on oman onnensa seppä, voi tehdä elämällään ihan mitä haluaa (oikeasti - melkein kaikki esteet siinä tiellä on "maallista") ja vastaa itse tekemistään valinnoista.

Aurinkoista päivän jatkoa!

 

[Jimmy]

Mulla oli yllättävän paha 30-kriisi, vaikka en edes ikäkriiseihin uskokaan.

Ja ilmeisesti et vieläkään usko olevasi 30v, profiilissa nököttää tiukasti 29. Asian kieltäminen ei hidasta vanhenemista ;)

Paniikki tulee siitä että mä oon nyt taatusti tajunnut jotain väärin, ei tän pitäisi olla vaan kivaa vaan kyllähän sitä nyt kuuluisi ne muksut ja talot hankkia (anoppi suosiollisesti taustalla samaa mieltä...). Ja että jos mä en kohta päätä niin oon liian vanha mihinkään. Ihmeellistä on vielä se, että näitä valintoja saa jatkuvasti olla puolustelemassa, ihan kuin olisi rikos jos ei halua sitä "suomalaista unelmaa".

Toi "kuuluisi"-juttu on varmaan pilannut monta elämää. Teet kuule juuri niin kuin itsestäsi tuntuu parhaimmalle, annat anopin ja muiden sitten huolehtia omista asioistaan. Etkä todellakaan ole ainoa, jonka mielestä "suomalainen unelma" on vähintäänkin jo aikansa elänyt juttu. Rikos on se, jos menet tekemään elämällesi jotain sellaista, mitä et itse tunne oikeaksi.

 

[Jissen]

Itse olen niin ikään jäänyt ajatuksissani elämään 1990-luvun alkua. Toisinaan hämmästyn muistaessani, että olemme jo reilusti ohittaneet vuoden 2000. Jännää, miten ajantaju tai aikakäsitys muuttuu iän myötä. Olen tuuminut, että nuori ihminen rekisteröi fyysisen maailman läsnäolon useammin kuin vanhempi, jolla minuutit ja tunnitkin voivat usein vierähtää huomaamatta.

Olen lukenut jossain joskus (huoh...) psykologisen artikkelin aiheesta. Ilmiö on todellinen ja syy yksinkertainen.

Mitä nuorempi olet, etenkin lapsi, et suunnittele mitään, etkä muistele kaiholla menneitä, vaan elät tässä ja nyt. Silloin koet jokaisen minuutin kunnolla eikä mielessäsi pyöri koko ajan ajanjaksot jotka eivät tällä hetkellä ole ns. todellisuutta (vuosi sitten tein sitä... vuoden päästä teen tuota...). Mitä vanhemmaksi ihminen käy, sitä enemmän hän alkaa elämään nykyisyyden sijasta juurikin näissä ns. virtuaaliajankohdissa. Muistellaan viime kesää, tai sitä yhtä festaria viiden vuoden takaa. Samalla pohditaan sitä tulevaisuutta kun "saa vaiktuisen työpaikan" tai "on vihdoin sitä omaa aikaa kun lapset on hieman vanhemmat" tai "pääsee taas toteuttamaan vastaavanlaisen festarikokemuksen kuin silloin viisi vuotta sitten". Kuin huomaamatta päivät kuluvat siinä tutussa oravanpyörässä ilman että yhdestäkään minuutista ehtii nauttia ja koko ajan paljastuu etteivät haaveet tulevaisuudesta aina toteudu ja historiassa ne muutamat kohokohdat pysyvät muistissa.

Eikä se auta yhtään, että duunikin on niin tylsää ja epävarma. Jne.

Ratkaisu pitäisi löytyä siitä että alkaa suunnitella nykyistä elämänrutiiniaan sellaiseksi että siitä ajastaan oikeasti nauttii ja keskittyy tähän hetkeen tulevan ja menneen sijaan. Kuinkahan moni siinäkin onnistuu?

 

[Ozwald]

...
Ratkaisu pitäisi löytyä siitä että alkaa suunnitella nykyistä elämänrutiiniaan sellaiseksi että siitä ajastaan oikeasti nauttii ja keskittyy tähän hetkeen tulevan ja menneen sijaan. Kuinkahan moni siinäkin onnistuu?

Tajusin tuon saman pari vuotta sitten, ja samalla keksin kyllä ratkaisunkin: täytyy vain pysähtyä, ottaa pari askelta taakse ja katsoa missä oikein on. Onko minulla _oikeasti_ huolia? Eivätkö asiat _oikeasti_ olekin lopulta aika hyvin? Miksi ihmeessä en siis osaa olla onnellinen juuri tässä ja nyt? Aina kun muistan tämän, huomaan olevani onnellinen ja lakkaan odottamasta sitä mikä se seuraava etappi nyt sitten kulloinkin onkaan. Suosittelen muillekin. Parhaimmillaan tuo kannattaa tehdä ihan yksinään, kun on aikaa ja hiljaista.

Minä olen kärsinyt jonkin sortin ikäkriiseistä siitä saakka kun tajusin täyttäväni 26. Edelleen muistelen kaiholla sinkkuaikoja, nykyään kun vapaata perheestä saa kovin harvoin. Sitten kun vapaa lopulta koittaa, huomaan että joo, onhan tämä ihan kivaa, mutta jos nyt toisen illan vielä jaksaisinkin, niin en enää kolmatta. Tahtoisin siis takaisin juuri siihen missä olen nyt.

En haluaisi palata enää kaksikymppiseksi, vaikka paljon varmasti tekisikin toisin. Pelkäisin ainakin sitä, etten tapaisikaan vaimoani ja saisikaan hänen kanssaan perhettämme.

Taidanpa nyt vain ottaa ne kaksi askelta taaksepäin, ja mennä onnellisena vaimon viereen nukkumaan. Ja olla murehtimatta niistä vajaasta kolmesta kuukaudesta, jolloin en vielä ole kolmekymppinen.

 

[Jissen]

Juu, meikällä tuntui että onnellisuusaste nousi huimasti kun lakkasin vapaa-ajalla huolehtimasta ns. ura-asioista ja aloin viettämään aikaani lapseni ja perheeni kanssa silleen "ei kiire minnekään, pelataan vain palloa" mentaliteetilla.

 

[protsku]

En haluaisi palata enää kaksikymppiseksi, vaikka paljon varmasti tekisikin toisin. Pelkäisin ainakin sitä, etten tapaisikaan vaimoani ja saisikaan hänen kanssaan perhettämme. Taidanpa nyt vain ottaa ne kaksi askelta taaksepäin, ja mennä onnellisena vaimon viereen nukkumaan. Ja olla murehtimatta niistä vajaasta kolmesta kuukaudesta, jolloin en vielä ole kolmekymppinen.

Mä täytin 30 jo muutamia vuosia sitten. Mikä on ollut suurin muutos? Varmaan se kun tajuaa että elämä saattaa olla jo puolessa välissä. En minäkään halua takaisin kaksikymppiseksi, ottaisin korkeintaan sen fysiikan mikä oli silloin ja jättäisin kaiken muun.

Muistan hyvin miten kaikki opiskelu- ja työasiat rasittivat silloin nuorempana. Ah sitä angstia kun mentiin maha kuralla yliopistoon johonkin tärkeään tenttiin. Nyt ei voi kuin ihmetellä että mikä siinä kaikessa oli olevinaan niin hemmetin tärkeää.

Tää elämänkoulu on sellainen juttu että sitä yrittää pelata kaikki asiat varman päälle kunnes huomaa ettei asiat mene niin. Joku nuori ihminen kuolee tai joku toinen menettää terveytensä. Teeppä siinä sitten jotain 25-vuotissuunnitelmia asuntolainan maksamiseksi tms.

Elämä on tänään, tässä ja nyt!