Elokuva-arvostelut!

[Tigre]

Thanks! Ja pitää muuten kiittää sua kun aikoinaan suosittelit ginza.se sivustoa josta löytää todellakin erikoisia helmileffoja ja vielä suomiteksteillä! Tilasin allaolevat leffat, jotka tuli pari päivää sit postilaatikkoon.

The Assassin
Farewell my Concubine
House of Flying Daggers

 

[descent]

The Neon Demon

Nicolas Winding Refn on monessa, mutta erityisesti yhdessä mielessä täysin harvinaislaatuinen ohjaaja. Hän on kyennyt ohjaamaan puhtaasti kerronnallisen, täysin tarinavetoisen elokuvan, jossa kuvaus on raa'an autenttista ilman mitään kuvallista kikkailua tai symbolista analogiaa ja on myös onnistunut siinä täydellisesti. Parhaana esimerkkinään Pusher-trilogia (1996, 2004, 2005). Mutta tämän lisäksi hän kykenee ohjaamaan lähestulkoon puhtaasti audiovisuaalisen taideteoksen, jossa tarina itsessään on äärimmäisen kevyt ja oikeastaan kaikki mainitusta audiovisuaalisesta maailmasta erillinen arvo perustuu puhtaasti symboliikkaan. The Neon Demon on tästä ohjaajansa äärimmäisin esimerkki.

Nicolas Winding Refn on aiemmin mainitulla aivan järisyttävän upealla Pusher-trilogiallaan "kannuksensa ansainnut" tanskalainen ohjaaja, josta onneksi voidaan nykyään jo melko vakiintuneesti puhua NWR:nä. Mies ohjasi reilu 10 vuotta sitten mestarilliset, mutta Hollywoodissa ymmärrettävästi heikosti menestyneet elokuvansa Bronson (2008) ja Valhalla Rising (2009). Pari vuotta myöhemmin hän onnistui yhdistämään oman audiovisuaalisen nerokkuutensa tarpeeksi konkreettiseen ja traditionaaliseen kerronnalliseen ilmaisuun, jonka lopputuloksena syntynyt riittävän helposti lähestyttävä mestariteos Drive (2011) oli melko suuren luokan hitti jopa Hollywoodissa. Joskin elokuvan tunnettavuudesta siellä kiitoksensa ansaitsee toki myös tuolloin nousevan hypetyksen alla ollut Ryan Gosling.

Parivaljakon seuraava elokuva Only God Forgives (2013) olikin amerikkalaisyleisölle jälleen aivan liian outo pala purtavaksi ja The Neon Demon ei ainakaan näitä Driveen ihastuneita katsojia yritäkään mielistellä takaisin.

The Neon Demon kertoo juuri Los Angelesiin muuttaneesta mallin urasta haaveilevasta 16-vuotiaasta Jessestä (Elle Fanning). Hänellä on lahjanaan luontainen kauneus, jonka arvo tässä vääristyneessä ja kipeässä mallimaailmassa saa elokuvassa uskottavasti täysin kohtuuttomat mittasuhteet. Juonesta itsestään on sen enempää turha kertoa, mikä johtuu toisaalta sekä ulkoisen tarinan ohuudesta mutta toisaalta täydellisestä turhuudesta yrittää kirjallisesti avata elokuvan tarinaa yhtään enempää.

Mikäli elokuvaa taiteen -ja/tai viihteenlajina arvottaa poikkeuksetta nimenomaan hyvien henkilöhahmojen, toimivan tarinan ja eheän kerronnan pohjalta, voi The Neon Demonin aivan huoletta jättää täysin omaan arvoonsa. Mitään tällaisia arvoja elokuvalla ei nimittäin ole ja katsojalla on mielestäni oltava harvinaisen suuri kiinnostus elokuvien audiovisuaalisuutta ja/tai symbolista lähestymistapaa kohtaan, jotta tästä elokuvasta olisi edes lähtökohtaisesti saatavissa jotakin irti. Se on nimittäin hyvästä kronologisesta käsikirjoitusvetoisesta elokuvakerronasta jopa korostetun irtautunut outolintu, joka juuri ja juuri onnistuneesti heiluttelee keskisormea mallimaailmalle ja samalla myös koko amerikkalaiselle viihdeteollisuudelle, Hollywood mukaanlukien.

The Neon Demon saikin jo Cannesissa valtaisat buuakset yleisöltään, joten lisää mahdollisia yhteistyökymppaneita ainakaan Hollywoodin puolelta NWR ei varmastikaan ole tällä elokuvallaan saanut. Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan ohjaajan ura seuraavaksi kehittyy ja jäikö The Neon Demon jopa ohjaajansa joutsenlauluksi Hollywoodissa.

The Neon Demon on kuvastolliselta, tyylilliseltä ja temaattiselta ilmaisultaan kuin David Cronenbergin vanhempi tuotanto Gaspar Noen ohjaamana, joskin myös Darren Aronofskyn Black Swan (2010) on The Neon Demonin selkeä innoittaja monestakin eri aspektista tarkasteltuna. Näistä yhtymäkohdista huolimatta elokuva seisoo kuitenkin ongelmitta omilla jaloillaan. The Neon Demon on ollut monelle kriitikolle helppo luokitella kategoriaan "tekotaiteellinen", joka on kuitenkin terminä niin auttamattoman typerä, ettei sitä ainakaan "oikeissa arvosteluissa" toivoisi enää näkevän käytettävän. Kyseessä on nimittäin täydellisen subjektiivinen termi, joka käytännössä tarkoittaa vain; "Minä en ymmärtänyt elokuvaa enkä itse nähnyt sitä taiteellisena, joten sen on oltava tekotaiteellinen".

The Neon Demonia on ainakin osittain markkinoitu kauhuelokuvana, jollainen se omalla häiriintyneellä tavallaan ehdottomasti onkin. Mutta mikäli odottaa edes pienissä määrin perinteisemmän kauhun äärimmilleen venytettyjenkin raamien sisälle mahtuvaa kauhuelokuvaa, joutuu varmasti pettymään rajusti. Ja samanaikaisesti myös täysin ymmärrettävästi turhautumaan sille tyylille ja kauhun muodolle, jonka kanssa NWR elokuvassaan operoi.

Elokuvan näyttelijät ovat The Neon Demonissa ohjaajalleen puhtaasti työkaluja, joista Elle Fanningia lukuunottamatta jokaisen olisi voinut korvata käytännössä mallinukella tai jopa sellaisen torsolla ilman, että elokuvan oma voima olisi siitä juurikaan kärsinyt. Elle Fanning on kiistatta oleellinen osa koko elokuvan sielua omalla viattomalla ulkonäöllään. Ja nimenomaan ulkonäöllään. NWR onnistuukin The Neon Demonissa luomaan hämmästyttävän ambivalenssin tunteen, jossa hän tuntuu sylkevän päin ulkoisen kauneuden suhteettoman suurta arvostusta ollen samalla itse elokuvansa kanssa lähes täysin nimenomaan tästä ulkoisesta kauneudesta riippuvainen. Tämä varmasti tarkoin harkittu epäsuhta onkin jättänyt monet arvailemaan koko elokuvan motiiveja.

Kokonaisuudessaan The Neon Demon on ohjaajansa erikoisin elokuva ja on äärimmäisen helppo ymmärtää, mikäli joku arvostelee elokuvan vain yhden tähden arvoisesti. Elokuvaa voi suositella vain todella laajan ja ehkä erikoisenkin elokuvamaun omaaville ihmisille ja silloinkin melko suurella varauksella. Sillä allekirjoittaneenkin kohdalla on todennäköisesti hyvin päivä -ja/tai fiiliskohtaista, millä voimalla elokuva onnistuu kulloinkin iskemään, jos onnistuu lainkaan. Sillä vaikka nyt perjantaisen katselukokemukseni perusteella sille olenkin jopa mestariteoksen kruunua sovittelemassa, voisi se toisella katselukerralla näyttäytyä NWR:n tähänastisen elokuvauran grandioottisena ja pateettisena antikliimaksina.

Mutta se elokuvasta ja muusta taiteesta jotain niin hienoa tekeekin. Taide on harvoin mustavalkoista, kertakäyttöistä tai vain hyvää tai huonoa. Se vain velloo ja on olemassa ja siitä kiinnostunut ihminen voi sitä pyöritellä, käännellä ja katsella eri kulmista, jolloin koettu lopputulos on aina erilainen ja hyvin usein myös uusia kokemuksia herättävä.

 

[Tigre]

Todella hieno iso syväulotteinen arvostelu. Toivon todella et saisit esim sen Hereditaryn johonkin episodi tms sivustolle. Meinaan niin hyvä arvostelu tuokin on et aivan heittämällä tuokin pääsisi johonkin just episodiin tms sivustoon!

 

[Tigre]

Mun piti tänään arvostella The Assasin josta en saanut mitään irti koska vitutti yks asia elämässä, joten jätin kesken. Pitää joskus yrittää uudestaan kun on hyvä päivä, saattaa olla vaikka miten hyvä. Tosin enää ei vituta mut haluan katsoa ja arvostella jonkin muun leffan, se The Assasin joskus myöhemmin. Ei pitäis kattoo leffoja jos vitutttaa pahasti jokin asia.

 

[descent]

Todella hieno iso syväulotteinen arvostelu. Toivon todella et saisit esim sen Hereditaryn johonkin episodi tms sivustolle. Meinaan niin hyvä arvostelu tuokin on et aivan heittämällä tuokin pääsisi johonkin just episodiin tms sivustoon!

Kiitos paljon! Melkein mietin, josko saisi aikaiseksi joskus niin päin, että jos joku harvinaisen varmasti ainakin arvostelun arvoinen elokuva tulisi pe ensi-iltaan, niin menisi silloin katsomaan, tekisi sitä la ja su ja pistäisi sunnuntai-iltana eri paikkoihin. Tosin sitten olisin niin kriittinen, että se olisi vuosi ensi illasta ehkä olla valmis :D

(Ps. Hopeanuoli-ketju on auki, mutta en ole vielä lukenut, että ei ole unohtunut :D )

 

[Tigre]

joo se on tosi kiva ja arvostan kun jotkut jaksaa sen käydä lukemassa, kun ei oo mikään lyhyin arvostelu, mä en vaan osaa sitä kaikkeuta sen jutuissaan mitenkään tiivistää ytimekkääksi kun siinä on niin saatanasti kaikenlaista asiaa.

Nyt kattoo Tuulen Laakson Nausicaä:ta ja sit jossain vaiheessa arvostelua siitä. Tehnytkin varmaan yli 5v sitten lyhyen arvostelun siitä mut haluan tehdä noin loistavasta leffasta paljon kattavamman arvostelun.

 

[descent]

joo se on tosi kiva ja arvostan kun jotkut jaksaa sen käydä lukemassa, kun ei oo mikään lyhyin arvostelu, mä en vaan osaa sitä kaikkeuta sen jutuissaan mitenkään tiivistää ytimekkääksi kun siinä on niin saatanasti kaikenlaista asiaa.

Nyt kattoo Tuulen Laakson Nausicaä:ta ja sit jossain vaiheessa arvostelua siitä. Tehnytkin varmaan yli 5v sitten lyhyen arvostelun siitä mut haluan tehdä noin loistavasta leffasta paljon kattavamman arvostelun.

Tässä ketjussa on nykyään kuitenkin niin vähän kirjoittelua ja arvosteluita, että eipä se haittaa, jos se vähä mitä tänne kirjoitetaan, on sitten vähän laajempaa tavaraa. Toki olisi mukavaa, että ihan kaikenlaista leffa-arvostelua saisi tässä ketjussa lukea vähän enemmänkin. Itsekin katsoin viime viikolla (ei töitä ja lepoviikko salilta) varmaan 12-15 elokuvaa, mutta enpä tehnyt arvostelua kuin yhdestä. Pitäisi viitsiä tehdä edes joku lyhyt useammin, kun noissa katsomissani olisi joukossa varmasti paljon sellaisia, jotka helposti menevät tutkan alta ohi, mutta joista moni tykkäisi.

 

[Tigre]

Nausicaä of the Valley of the Wind (1984) - IMDb 8,1

halusin ettiä tohon oikein dystooppiset kuvat. koska koko leffa on sitä.

Elokuva kertoo ajasta, jolloin on kulunut 1000 vuotta ”Tulen seitsemän päivää”- nimellä kutsutusta sodasta, jossa jumalsoturit tuhosivat ihmisten teollisen sivilisaation. Ihmiskunta oli kuluttanut Maan rikkaudet, saastuttanut ilman ja lopulta muovannut jopa eläviä olentoja tahtonsa mukaan. Ihmiskunnan rippeitä uhkaa alati leviävä, valtavien sienten muodostama saastemeri eli Fukai. Lisäksi Tuulen laaksoa suuremmat naapurivaltiot Pejite ja Tolmekia käyvät sotaa planeetan herruudesta.

Tuo idea juonessa on musta ehkä jopa siistein mitä on missään leffassa. Siitä jo valtavat plussat leffalle. Aatelkaa jos tuosta juonesta tehtäis oikea elokuva. Aivan mieletön fallout leffa tulis. Leffan aloituskohtaus on osattu tehdä todella tyylikkästi. Mies tulee ratsullaan aavikolla tuulen ulvoessa kaasunaamari päässä saastuneen ilman takia katsomaan kivääri turvanaan erästä kylää ja huomaa, että se on tuhoutunut kokonaan ja pääkalloja sun muita löytyy yhdestä mökistä, johon mies toteaa taas yksi tuhoutunut kylä. Tuo kohtaus osattiin tehdä niin, että tajusi jo alusta lähtien miten tuhoon tuomittu maailma on ja pahemmaksi vaan menee. Tuon helkkarin siistin juonen toteutus on aivan timanttia ja tuo oli vasta yksi tyylikkäästi tehty kohtaus lukemattomista muista. Mm se oli pirun siisti kohtaus tunnelmaltaan kun oli aivan pimeä yö ja hirveä tuuli, niin yks tyyppi tuli herättämään prinsesssa Nausicaään ja kun menivät ulos katsomaan, niin Nausicaää huomasi ylhäällä synkkien pilvien yläpuolella liikkuvan hohtavan kohteen joka paljastui lopulta valtavaksi sotakoneeksi. Tollainen pimeys ja synkät maisemat on muutenkin leffassa hyvin paljon näkyvänä asiana ja nimenomaan pimeässä tapahtuvat isot räjähdykset on karulla tavalla siistin näköisiä voimistaen vaan dystooppisuuden ja laajaan sodan tunnetta.

Leffaan on osattu luoda pirun siisti ja synkkä dystopia ja se dystopian tunnelma. Murto osa ihmiskunnasta on vaan jäljellä, koko maailma raunioina, saastunut ilmakehä jossa kuolee ilman kaasunaamaria, sitten tappava saastemeri vaan leviää ja valtavat tsernobyl ötökät leviää saastemeren mukana ja kaiken tuon lisäksi on vielä maailmansota käynnissä ja leffassa on paljon järjettömän massiivisia sotapommikoneita, hävittäjiä ja tankkeja mukana. Leffaan on saatu aivan helvetin siisti maailmanlaajuisen sodan ja tuhon tunne ilmaan. Tuosta maailman laajuisesta sodan ja tuhon tunteesta, niin ne jäätävät pommikoneet kun lentää milloin minkäkin näköisessä säätiloissa (kuvassa) loi aivan huikeaa tunnelmaa. Pilvien yläpuolella ollen aurinko taustalla pilvien takana, saastemeren yläpuolella täydessä myrkyllisessä sumussa ja etenkin yöllä pilkkopimeässä kun pommikoneet lentävät niin se maailman lopun lähellä oleva uhka on todella voimakasta tunnelmaa luova asia. Se on kanssa upean näköistä kun lopun tähtien loistaessa pimeässä ammutaan valoraketteja ja hävittäjien ohjukset rääjähtävät ja valaisevat kaukana horisontissa, saati jumaliste se kun en kerro minkä takia mut räjähtää ydinpommi leffassa tietyssä kohtaa ja se oli kyllä siinä pimeydessä ihan huikean näköistä karulla tavalla kun ydinpommi valaisee koko paikan.

Leffa ei todellakaan ole mikään ns kapea alainen/pieni muotoinen, vaan leffa on kaikkeudessaan iso kokemus tosi moniulotteisella maailmallaan. Sit tärkeä maininta aivan helvetin siististä äänimaailmasta, tukee tosi hyvin leffan dystooppista tunnelmaa. Lisäksi leffa on hyvin profeettamainen leffan keskeisimmän asian kanssa ja sen kautta moninaisten leffan erilaisten tunnelmien lisäksi tunnelmaltaan myös erittäin tarunhohtoinen ja jumaltarustoinen ja tuossa siinä keskeisessä mainitsemasani jutussa todella kaunis visio ajatuksen sisällöltään yhdistyen niihin muistelukohtauksiin jotka olivat kanssa siistejä kun ne sisältää karuja tapahtumia ja kuitenkin soi samalla perkuleen kauniita Joe Hisaishin säveliä ollen nuo muistelukohdat karulla tavalla kauniita ja koskettavia.

Leffan pääpointtina on mm niinkuin monessa muussakin Miyazakin leffoissa, ihmisen ja luonnon välinen suhde ja luonnon kunnioittaminen. sekä mm myös se että yksin ei pärjää vaan yhteistyö on se sana että tasapainoisuus ja rauha saadaan aikaan maailmassa ja leffa kertoo myös ihmisten pahistenkin pohjimmiltaan löytyvästä hyvyydestä ja empatiasta ja kun puhutaan empatian tunteesta niin se on ja vahvasti eritoten ohmujen eli niiden jättimäisten kuoriaisten syvyyksissä. Leffassa myös pohdiskellaan todella paljon, mikä on oikein ja mikä ei ollen niin et asiat ei ole todellakaan ihan mustavalkoisia, muunmuassa että kuka on pahis, kuka hyvis ja missä se raja menee. Kun maailmanlopun tulon ja sitä kautta supistuvan elinympäristön ja kaiken sen uhkaavuuden takia joidenkin muiden valtioiden ihmiset jotka tuntuvat vihuilta, niin he vaan tekevät asiat niin koska tuollaisessa leffan juonen sisällössä ei ole vaan mitään muita vaihtoehtoja ja kyllähän kun miettii, että jos olis maailmansota käynnissä ja myrkyllinen saastemeri leviää tehden lopun ihmisistä niin kyllähän siinä tulee erimielisyyksiä eri valtioiden ja ihmisten kesken että miten toimitaan kun kaikki on päin v:tä KOKO maailmassa ja se on ja sodan turhuus on myös isona teemana ja itsestään selvyyksinä ihmisten pitämät asiat ei olekaan ihan itsestään selviä ja Nausicaä on aivan tajuttoman hyvin tehty henkilöhahmo, jolla on moraali kohdallaan ja on erittäin velvollisuuden tuntuinen asettaen itsensä täysin hengenvaarallisiin tilanteisiin, että muut pelastuisivat ja koska Nausicaä on niin symppis ja urhea hahmo että kaikki leffassa tuulen laaksossa nojautuu uskoen häneen.
Loppu on kyllä yksi ikimuistoisemmista kauneudessaan jossa on paljon ajatusta takana ja tuossa lopussa ilmenee leffan isoin pointti. Pinnan alta löytyvästä ihnimillisyydestä ja tai vahvemmin sanottuna empatiasta ja toivosta joka ei saisi koskaan hiipua.

Valtavan moniulotteinen maailmaltaan, törkeän siistin post apocalyptinen ja jumaltarustoinen kokemus joka on lopulta erittäin koskettava ja kaunis kokemus kaiken maailman laajuisen sodan keskellä olevasta empatiasta.

10

 

[Tigre]

Minkä tasoisena @descent pitäisi Lars Von Trierin Melancholiaa. Oma lyhyt mielipide on et ei niin syvällinen asioiltaan kuin Antichrist mut silti paljon vertauskuvauksellisuutta ja muuta ajatusta sisältävä leffa. On muuten äärimmäisen masentava leffa. mutta se on vaan plussaa kun ohjaaja on onnistunut siinä mitä varmaan yrittikin.

 

[descent]

Minkä tasoisena @descent pitäisi Lars Von Trierin Melancholiaa. Oma lyhyt mielipide on et ei niin syvällinen asioiltaan kuin Antichrist mut silti paljon vertauskuvauksellisuutta ja muuta ajatusta sisältävä leffa. On muuten äärimmäisen masentava leffa. mutta se on vaan plussaa kun ohjaaja on onnistunut siinä mitä varmaan yrittikin.

Lyhyesti sanottuna tykkään kyllä hyvinkin paljon. Mutta Antichrist on joo vielä kovempi. Paras Lars von Trieriltä näkemäni elokuva on ehdottomasti Breaking the Waves, joka on sitten jo aivan täysin huikea elokuva. On ollut ajatuksena pitkästä aikaa katsoakin se.

 

[Tigre]

Ouraid, kiva kuulla et säkin tykkäät siitä! Tää kuva btw imo kertoo tosi hyvin leffan siitä aivan helkkarin melankolisesta /masentavasta tunnelmasta...

Toiseen asiaan. Noista kolmesta leffasta mitkä tilasin ginza.se sivustolta niin Farewell my Concubinen nimisen leffan takakannessa luki et mestariteos ja siitä takakannen kuvauksesta huomasi et tää on monen monen kaltaista teemojen ja tosi monitasoisien ison eri ajanjaksojen tasolle ulottuva paljon asioita sisältävä leffa ja lefaa kestää vielä melkein 3h että aattelin vaan että jumaliste tällainen iso leffa pitää katsoa päivänä jolloin pystyy paneutumaan tuollaiseen leffaan kunnolla ja suunnittelin perjantaille leffan katsomista EHKÄ, koska silloin kerkeän mitä todennäköisemmin syventyä tuollaiseen leffaan.

Tänään leffana toimii Octavio Spencerin tähdittämä Ma joka vaikutti viimeksi kun kävin niin teatterin aulassa näkyvän posterin perusteella mielnkiintoiselta kun on sellainen lasimaisesti särkynyt kansikuva. Imdbn pisteitä en oo uskaltanut katsoa vaan haluan katsoa leffan ilman mitään ennakkoluuloja suuntaan tai toiseen.

 

[descent]

Olisi kiva pidempikin arvostelu kirjoittaa ja erityisesti Clintin uran kaaresta vähän höpöttää, mutta Netflixiin pamahtanut The Mule on katsomisen arvoinen, joskin Clintin uran "uudempaan aaltoon" peilaten pettymys. Eli ei mikään Gran Torinon tai Million Dollar Babyn tasoinen elokuva ja jää kauas Clint Eastwoodin uran täydellisimmästä suorituksesta, eli Mystic Riveristä. Silti viihdyttävää, ajatuksia herättävää ja poliittisesti raikkaan epäkorrektia kerrontaa ja ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva melkein kaikille.

 

[Tigre]

Voi herranjumala et se Ma oli ihan karmeeta kuraa. Samoin kun aloirin kattoo Naomi Wattsin tähdittämää alla olevaa leffaa... 'vihoviimeinen kerta kun vuokraan jonkin leffan ilman et kurkkaan imdbn pisteitä. Oisin säästänyt 10e jos olisin käyänyt kattoo imdn pisteitä kun ne on kuitenkin niin suuntaa antavia. The Wolf Hour esim olin aivan päätöntä menoa. Leffa ei tiennyt yhtään et mikä se haluaa olla. Tungettu täyteen erilaisia teemoja eikä tiennyt tosiaan yhtään mikä leffa haluaa olla...

The Wolf Hour (2019) ⭐ 4.9 | Drama, Mystery, Thriller

1h 39m | R

www.imdb.com

 

[Alicia]

Till det som är vackert

Hieman ongelmaisen taustan omaava parikymppinen tyttö (Alicia Vikander) ihastuu Mozartin musiikkiin ja pääsee konserttitaloon töihin.
Karismaattinen kapellimestari (Samuel Fröler) alkaa flirttailemaan ja viettelee hänet.
Tyttö on pakkomielteisesti ihastunut sekä mieheen, että työpaikkaansa.
Mies dumppaa hänen tylysti ja samalla puhuu tytön työpaikan alta ja tyttö jää tyhjän päälle.
Jääräpäisesti tyttö yrittää vielä saada kaiken takaisin.

Vaikka tarina oli aika ennalta arvattava, niin olipa virkistävää nähdä Alicia Vikander välillä luonnollisemman oloisessa roolissa, ajalta ennen Hollywoodia (?).
Varmaan ensimmäinen kerta, kun pidin hänestä. Tässä roolissa hänessä näkyi herkkyyttä ja aitoutta (muutama hänen vakiomaneerinsa näkyi, mutta silti).

Ja miten voi ihminen ilahtua siitä, että näkee elokuvassa räkää itkevän ihmisen sieraimissa?
Tämä on varmaan niin harvinaista.
Jenkkileffoissahan yleensä vierii kyllä (pipetillä silmäkulmaan tiputeltuja) kyyneleitä, mutta ei ilmene minkäänlaista limakalvoturvotusta,
kasvot eivät punehdu mistään kohdasta, eikä liikutus muutenkaan näytä kovin aidolta, koska itkevän henkilön täytyy näyttää jopa itkiessään hyvältä.

Sekä ohjaus että casting olivat hyvin onnistuneita.
Pidin.
Ja vähän itkinkin.

8,5/10

 

[descent]

Till det som är vackert

Hieman ongelmaisen taustan omaava parikymppinen tyttö (Alicia Vikander) ihastuu Mozartin musiikkiin ja pääsee konserttitaloon töihin.
Karismaattinen kapellimestari (Samuel Fröler) alkaa flirttailemaan ja viettelee hänet.
Tyttö on pakkomielteisesti ihastunut sekä mieheen, että työpaikkaansa.
Mies dumppaa hänen tylysti ja samalla puhuu tytön työpaikan alta ja tyttö jää tyhjän päälle.
Jääräpäisesti tyttö yrittää vielä saada kaiken takaisin.

Vaikka tarina oli aika ennalta arvattava, niin olipa virkistävää nähdä Alicia Vikander välillä luonnollisemman oloisessa roolissa, ajalta ennen Hollywoodia (?).
Varmaan ensimmäinen kerta, kun pidin hänestä. Tässä roolissa hänessä näkyi herkkyyttä ja aitoutta (muutama hänen vakiomaneerinsa näkyi, mutta silti).

Ja miten voi ihminen ilahtua siitä, että näkee elokuvassa räkää itkevän ihmisen sieraimissa?
Tämä on varmaan niin harvinaista.
Jenkkileffoissahan yleensä vierii kyllä (pipetillä silmäkulmaan tiputeltuja) kyyneleitä, mutta ei ilmene minkäänlaista limakalvoturvotusta,
kasvot eivät punehdu mistään kohdasta, eikä liikutus muutenkaan näytä kovin aidolta, koska itkevän henkilön täytyy näyttää jopa itkiessään hyvältä.

Sekä ohjaus että casting olivat hyvin onnistuneita.
Pidin.
Ja vähän itkinkin.

8,5/10

Kiva nähdä uusia arvostelijoita täällä, tai en sun arvosteluihin ainakaan aiemmin ole törmännyt. Tervetuloa pieneen joukkoomme :D Hyvä arvostelu ja on todellakin kiva nähdä, kun rajusti itkiessä tulee räkää ja suusta vähän sylkeä, kuten oikesti, jos kunnolla "poraa". Eikä mitään pientä kaunista kyyneltä vähän valuttaa. Hyvä pieni huomio

 

[Alicia]

Kiva nähdä uusia arvostelijoita täällä, tai en sun arvosteluihin ainakaan aiemmin ole törmännyt. Tervetuloa pieneen joukkoomme :D Hyvä arvostelu ja on todellakin kiva nähdä, kun rajusti itkiessä tulee räkää ja suusta vähän sylkeä, kuten oikesti, jos kunnolla "poraa". Eikä mitään pientä kaunista kyyneltä vähän valuttaa. Hyvä pieni huomio

Arvostelen harvakseltaan ja kirjoittamani arvostelut on yleensä aika suppeita ja niukkoja.
Joskus saattaa irrota muutama lause.

Tämä taitaa olla ensimmäinen, annoin 1/10 pistettä:

22.10.2006
V niin kuin verikosto :1:
Tuo yksi piste on maskista.

Syy tuon ensimmäisen arvostelun kirjoittamiseen varmaan oli, että tämä monen kehuma mestariteos ja lempileffa olikin mielestäni niin paljon p*skempi leffa, kuin olin osannut odottaa .

Nykyään jos katselen kotona ja leffa alkaa vaikuttaa todella ei-kiinnostavalta/huonolta, niin jätän sen suosiolla kesken.
Harmikseni olen joutunut jättämään muutamia leffoja kesken, vaikka niissä on suosikkinäyttelijöitäni mukana.
Joitain tällaisia mitä tulee mieleen, on mm. Avengers-leffat, edes Chris Pratt ei auttanut... ja Robin Hood (2018), jossa oli lahjakas ja söpö Taron Egerton, mutta ei vaan pystynyt...
Ehkä kokeilen vielä joskus uudelleen.

Vaikka jotkut leffat eivät ole yhtään makuuni, niin monen muun makuun ovat ja se on ihan ok

 

[Antsukka]

Terminator: Dark Fate

2/5


Aika samaa tasoa kuin aikaisempi Genisys. Tusinatoimintaa, joka ei tuo mitään uutta tai mielenkiintoista sarjaan, jonka olisi pitänyt loppua vuonna 1991. Ohjaajalle iso miinus itse toimintakohtausten käsittämättömästä sekavuudesta, kameraleikkaukset ovat aivan liian lyhyitä, jotta katsoja saisi selkeän kokonaiskuvan tapahtumista. Hamiltonia ja Schwarzeneggeriä on tietysti kiva nähdä valkokankaalla, mutta siihen se lysti jääkin.

 

[Alicia]

Terminator: Dark Fate

2/5

Aika samaa tasoa kuin aikaisempi Genisys...

Mun mielestä oli parempi kuin Genisys, vaikka samankaltaisuutta olikin.

...Tusinatoimintaa, joka ei tuo mitään uutta tai mielenkiintoista sarjaan, jonka olisi pitänyt loppua vuonna 1991.

Eih... pitkän linjan Termisfanina olen surrut jo vuosikausia sitä, kun nämä loppuvat... kerrassaan ihkua, kun nyt tuli uusi... jossa mukana Linda ja Arska.

Näihin pitää varmaankin olla samalla tavalla fani, kuin Star Warseihin tms., että toimii (ne Star Warsit ei toimi minuun).
Kävin hakemassa etukäteen lipun premiumpaikalle, ensi-iltaan.
Salissa olikin minä mukaan laskettuna 10 ihmistä.
Mut ei se mitään, vähemmän kännykän näpyttelijöitä häiritsemässä.

Linda oli cool kuin mikäkin.
Gabriel Luna Rev 9

9/10

 

[Alicia]

Niin tosiaan Terminaattori on viime vuodet vietellyt rauhaisaa elämää.
Ei sentään ex-marine kokkina vuorilla, mutta muuten asustellut metsän keskellä.

Spoiler

Terminaattori (Arnold) oli ampunut Sarah Connorin (Linda) pojan Johnin (Edward) 1998.

Kun Sarah tapaa nyt Terminaattorin, ensi töikseen ampuu kolme laukausta tämän rintaan.
Naimisissa oleva Terminaattori, joka nykyisin tunnetaan Carl nimisenä verhoilijana, toteaa, että tässäpä sitä onkin vaimolle selitettävää:
"This will be very hard to explain to Alicia."

 

[Rest-Pause Addict]

sarjaan, jonka olisi pitänyt loppua vuonna 1991.

Olenko ainut, joka oikeasti piti T3:sta (julkaistu 2003)? T1 ja T2 ovat tietenkin kummatkin mestariteoksia ja T2:sen kuvaamiseen ei edes löydy sanoja. Joten jos kolmosta verrataan 2 ekaan leffaan, jotka edelleen 11/10 leffoja, niin ei se vedä vertoja niille, ei sitten millään.

Leffa on nautittava, koominen kokonaisuus ja toiminta on hyvää, edelleen ei lähelläkään T2 tasoa, eikä siinä ole T1:sen piinaavaa tunnelmaa. Arska on tietenkin aina tässä roolissa hyvä ja muut roolisuoritukset ovat ok tasoisia.
Ja lopetus oli huikea!

Mielestäni kolmosen asemaa heikentää juurikin 1 ja 2 loistava kokonaisuus. Jos kuviteltaisiin, Rise of the Machinesin olevan stand alone leffa, niin ehkä sitä pidettäisiin parempana, koska sitä ei voitaisi verrata T1:seen ja T2:seen.

T3 on silti toiseksi paras jatko-osa Terminator- sarjassa.