No, ehkä mä sitten kirjotan sellasen.
Tuossa oli mielenkiintoinen huomio:
"Japani tuottaa ylijäämää itselleen rahoituksellisesti, mutta samanaikaisesti sen valtiontalous on alijäämäinen, KOSKA Japanin yksityinen sektori on niin valtavasti finanssiylijäämäinen." -Björn Wahlroos
Suurin osa sivuuttaa tämän huomion olankohautuksella, ja toteaa, että vielä paremmin menisi, kun se valtiontalouskin olisi ylijäämäinen tajuamatta ettei tämä oikeastaan ole mahdollista.
Talous kannattaa jakaa kolmeen osa-alueeseen: julkinen, yksityinen ja ulkoinen. Jos yksi näistä sektoreista kuluttaa vähemmän kuin mitä sen tulot ovat (eli säästää), yksi tai molemmat muu(t) sektori(t) kuluttavat enemmän kuin niiden tulot ovat (kuluttavat siis säästöjään tai juoksuttavat vajeita).
(S – I) + (T – G) + (M – X) = 0
tai
(S – I) = (G – T) + (X – M)
Saving (S) Investment (I)
Taxes (T) Government Spending (G)
Imports (M) Exports (X)
Tämä pieni "lipsahdus" oikeastaan paljastaa sen, että Bjöörni todennäköisesti ymmärtää varsin hyvin mistä on kyse maailman mittakaavassa ja olisi voinut toki eksplikoida tätä tarkemmin. Japanin vaihtotase on
ylijäämäinen, joka tarkoittaa sitä, että jonkun tai joidenkin tois(t)en maiden vaihtotaseet ovat
alijäämäisiä. Lisäksi, Japanin valtiontalouden alijäämäisyys osaltaan tarkoittaa sitä, että tämä osaltaan mahdollistaa sen, että Japanin yksityinen sektori on finanssiylijäämäinen. Wahlroos: "Japani tuottaa ylijäämää itselleen rahoituksellisesti, mutta samanaikaisesti sen valtiontalous on alijäämäinen, KOSKA Japanin yksityinen sektori on niin valtavasti finanssiylijäämäinen."
Jos Japanilla ei olisi lainkaan valtionvelkaa tarkoittaisi tämä sitä, että kaikki investoinnit ovat riippuvaisia kotimaisesta säästämisestä (S-I=0) ja vaihtotaseen ylijäämästä (M-X=0<). Kun Japanin valtiontalous on lisäksi alijäämäinen, tarkoittaa tämä sitä, että Japanin yksityinen sektori on saman verran finanssiylijäämäinen (vaihtotaseen ylijäämän päälle). Kreikkojen ynnä muiden ongelmat eivät siis liitykään varsinaisesti siihen, että niiden valtiontalous on alijäämäinen, vaan siihen että niiden vaihtotase on alijäämäinen. Kreikan vaihtotaseen alijäämä on 10 prosentin luokkaa ja valtiontalouden alijäämä noin 13 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että Kreikan yksityinen sektori on n. 3 prosenttia ylijäämäinen.
Kertokaa mulle mitä helvettiä tällaisessa tilanteessa hyödyttää se, että Kreikka pyrkii vähentämään tätä valtiontalouden alijäämää? Toisaalta, ei niiden luotottamisessakaan ole mitään järkeä, kun ongelman ydin ei ole siinä, vaan EMU:ssa. Vaikka Soiniin vähän epäilevästi suhtaudunkin, niin se lippalakkivertaus on tässä tapauksessa täysin naulan kantaan: sama rahapolitiikka ei käy erilaisiin finanssipolitiikkoihin.
Tässä Bjöörn on todella aivan oikeassa: bailoutit ovat hölmö tapa lähestyä ongelmaa. Kun Björn ei kuitenkaan avaa tuota vaihtotasekysymystä lainkaan, niin tästä jää sellainen kuva, että Kreikan, Portugalin ynnä muiden talouspolitiikat ovat olleet täysin vastuuttomia ja itse asiassa Björn myös näin eksplisiittisesti toteaa. Näin ei varsinaisesti ole ollut, vaan vika on todellakin EMU:ssa. Tätähän Björn ei toki tuo esiin. EMU:n yksi keskeinen perusperiaatehan on ollut se, että otetaan rahapolitiikka pois valtioiden käsistä ja laitetaan ne alisteisiksi kansainvälisille finanssimarkkinoille (joita Björkka siis sattuu nyt sivuhuomautuksena muuten tässä ihan itse edustamaan). EMU:ssa on todennäköisesti ollut joku täysin utopistinen kuva siitä, että kaikkien euromaiden vaihtotaseet olisivat ylijäämäisiä ja EMU-alueen ulkopuolella vaihtotaseet olisivat alijäämäisiä. No, mm. Yhdysvalloissa on, mutta esimerkiksi Kiinassa ja Japanissa ei. Jos Euroopassa kerta on edelleen kansalliset taloudet (finanssipolitiikat) niin silloin täytyy olla myös kansalliset valuutat, jotka on kytketty kelluvien valuuttakurssien järjestelmään. Vain tällöin rahapolitiikka ja finanssipolitiikka voivat toimia.
Kiinan ja Japanin osalta ongelmat alkavatkin todennäköisesti liittyä kotimaisiin liikainvestointeihin. Ulkomainen kysyntä ei voi jatkuvasti riippua siitä, että muut maat ovat vaihtotaseen osalta alijäämäisiä, mutta mm. Kiina "suojaa" talouttaan pitämällä renminbin aliarvostettuna. Kun Kiina sitten käyttää varoja kotimaisiin investointeihin eikä kellään ole kuitenkaan (lopulta) varaa näitä Kiinassa tuotettuja romuja ostaa niin maailmantalous ajautuu jälleen kerran kriisiin. Kiina on siis se maailmantalouden "vastuuton" toimija. Ei Kreikka, Portugali tai muut vastaavat.
Kysymys onkin lähinnä siitä, että jos/kun valtiontalous on alijäämäinen, niin mihin nämä varat kohdistetaan? Tuetaanko niillä 1) rikkaiden ylikulutusta? Vai 2) käytetäänkö näitä varoja esimerkiksi kouluruokaan ja koulukirjojen ostamiseen? Itse uskon, että Björn valitsisi ykkösvaihtoehdon ja tästä syystä en näe toivottavana että hän olisi Suomen asioista päättämässä, vaikka vaikuttaakin olevan talousasioista valistunut. Tässä tulee arvovalinnat kyseeseen. Talous ei ole irrallaan politiikasta eikä se oikeastaan voikaan olla. Talousliberaalien käsitykset ovatkin niin herttaisen naiiveja, kuten tässä nähtiin:
Se, että Timo Soini on ainoa joka tätä EMU:n rakenteellista vikaa tuo systemaattisesti esille kertoo jotain Suomen päättäjien taloustiedoista. Suurin osa on täysin pihalla ja käy kuitenkin äänestämässä luotoista. Vaalikeskustelussa tämä menee tylsäksi pyörittelyksi siitä onko ne vakauspaketit nyt tarpeen vai ei.
Nallehan sanoi, ettei nähnyt näitä välttämättömiä lainajärjestelyjä toivottavana, vaan peräänkuulutti talouskuria.
