Carnivore Diet

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Lihasta luopuminen kokonaan voi olla tuhoisaa terveydelle ja yhteiskunnan viihtyisyydelle, kirjoittaa joukko kansainvälisiä tutkijoita.

Huomaa kuitenkin: "Tässä yhteydessä tutkijat korostavat, että kun päivittäin syödään alle 75 grammaa lihaa, ei ole olemassa merkkejä siitä, että se olisi epäterveellistä."

Tuo viihtyisyys -kommentti jotenkin huvittaa, vaikka kyllähän sitä toki kesällä grillissä kärisevän muhevan pihvin ääressä viihtyy...:kuola:
 
Hyvä dokkari areenassa:

 
On kyllä todella typerää lähteä noudattamaan mitään ruokavaliota 100%, tuota voisi kutsua jo ortoreksiaksi mistä olen itsekin saanut nauttia ihan tarpeeksi.

Itselläni on vahva usko kiinalaiseen lääketieteeseen jossa yksi perusperiaate on että älä noudata mitään ruokavalioita. Saman toteamuksen olen kuullut monen asiantuntijan suusta.
Viimeisenä kirja Endurance Diet, jossa selviää että maailman parhaimmat, kovakuntoisimmat ja terveimmät urheilijat noudattavat juuri tätä tapaa. Syö monipuolisesti ja puhtaasti, mielellään lähtituotettua ruokaa, siinä se. Ruoka on maailman isoin bisnes, joten sinne mahtuu paljon kaiken maailman puoskareita sun muita anttiheikkilöitä.

Olen tutkinut carnivore dieettiä tässä viimeaikoina. Vaikuttaa hyvältä, mutta en todellakaa lähde noudattamaan tätä orjallisesti, silkkaa hulluutta, hieman vain enempi makkaraa leivän päälle.
"hieman vain enempi makkaraa leivän päälle" on aika kaukana Carnivoresta eikä varmasti tuota sinulle mitään terveysvaikutuksia, päinvastoin. Leikkeleet ja muut einekset on juurikin ne lihamaailman "pahikset" jotka lisäaineineen aiheuttaa syöpää ja muita terveyshuolia. Jos haluat kokeilla miten lihapitoinen ruokavalio toimii niin lisääpä vaikka normaalin ruokavalioosi paketti jauhelihaa päivään.
 
Sinclair ei ainakaan longevity-syistä suosittele carnivorea, vaikka se ehkä lyhyellä tähtäyksellä saa meidät voimaan paremmin.



Itsellä meni maku Sinclairiin kun jossain jaksossa kertoi käyttäneensä plastiikkakirurgiaa näyttääkseen nuoremmalta. En tiedä miksi mutta ei kyll nappaa kaveri enää yhtään. Varmasti silti ihan pätevä äijä
 
Sinclair ei ainakaan longevity-syistä suosittele carnivorea, vaikka se ehkä lyhyellä tähtäyksellä saa meidät voimaan paremmin.




Joo, mTOR jatkuvasti tapissa ei ole hyvä, mTOR ja AMPk pitäisi olla balanssisa, sen takia itse paastoilen välillä. Jos mTOR on jatkuvasti aktiivisena, keho ei pääse puhdistamaan vaurioituneita soluja ja siitä seuraa sairauksia pidemmällä aikavälillä. Lähes kaikkien AMPk:ta aktivoivien ja lisäravinteiden lääkkeiden on todettu pidentävän elinikää, lääkeyhtiöt ei vaan tietenkään puhu siitä. että paastossa AMPk aktivoituu todella tehokkaasti.



View: https://www.youtube.com/watch?v=5CtCI8h9U_k
 
Ukko on 73 ja silmän alue varsinkin ikäistään nuoremman näkönen joten helpompi uskoa kuin jos ois ollu 50 tms. Katoin mitä videoita sillä on ja joku nuorentumiskisa siellä oli päällä
 
"Ikääntyvän ihmisen veren tauriinipitoisuuden palauttaminen nuoren ihmisen tasolle voi olla lupaava ase ikääntymistä vastaan”, toteaa Yadav lehdistötiedotteessa.

Tauriinia esiintyy luonnostaan ihmisen elimistössä, jossa se vaikuttaa solujen kehitykseen. Tauriina on myös esimerkiksi äyriäisissä, kalassa ja lihassa.

 
Noniin nyt on tullut uudet ravintosuositukset ja Raportti suosittelee pääasiassa kasvipainotteista ruokavaliota, jossa käytetään runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, palkokasveja, perunaa ja täysjyväviljaa. Mimmosella carnivorella porukka täällä vetää? Ihan pelkkää lihaa? Kananmunat ja maitotuotteet mukana? Vai enemmän Paul Saladinon mallisella missä syödään hedelmiä, hunajaa ja marjoja(?) Ite tässä muutaman kuukauden aikana vähentänyt kasviksia tosi paljon ja vatsa toimii huomattavasti paremmin. Ei ole ollut sekaisin/turvottanut/pierettäny yms. Käytännössä hedelmiä, hunajaa ja marjoja hh lähteenä. Satunnaisesti leipää tullut syötyä ja heti turvottaa.
 
About kilo lihaa päivään (pääsääntöisesti nautaa eri muodoissaan). Välillä luullista possua tai kanaa. Lisukkeeksi menee 6-10 kananmunaa ja rasvoina kiertää laardi, voi, ghee. Juustoja aina silloin tällöin. Leipäjuustoa tai homejuustoa yleensä.

Oon nyt lisäillyt takaisin kohtuudella hapankaalia, laadukasta oliiviöljyä ja oliiveja.

Kertaakaan en ole pudonnut kelkasta, eli mitään muuta piipusta ei ole laitettu alas kuin yllä mainittuja. Ruuanlaitto helppoa, ruoka on maukasta, olo on kylläinen, mitään mielitekoja ei ole ja henkinen ja fyysinen vointi loistava. Win-win.
 
Viimeksi muokattu:
Noniin nyt on tullut uudet ravintosuositukset ja Raportti suosittelee pääasiassa kasvipainotteista ruokavaliota, jossa käytetään runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, palkokasveja, perunaa ja täysjyväviljaa. Mimmosella carnivorella porukka täällä vetää? Ihan pelkkää lihaa? Kananmunat ja maitotuotteet mukana? Vai enemmän Paul Saladinon mallisella missä syödään hedelmiä, hunajaa ja marjoja(?) Ite tässä muutaman kuukauden aikana vähentänyt kasviksia tosi paljon ja vatsa toimii huomattavasti paremmin. Ei ole ollut sekaisin/turvottanut/pierettäny yms. Käytännössä hedelmiä, hunajaa ja marjoja hh lähteenä. Satunnaisesti leipää tullut syötyä ja heti turvottaa.
En nyt Carnivorella ole, mutta päivässä kuitenkin 250g lihaa, kaksi munaa ja maitotuotteita. Kasviksia liian vähän, en oikein pidä niistä, hedelmiä jonkin verran, leivästä ja puurosta eli viljoista enimmäkseen otan tarvittavia hiilihydraatteja kun kestävyysurheilua harrastan. Joskus leivon herkkuja myös. Läskiä on muutama kilo liikaa. Ruoasta riippuvia terveysongelmia ei ole.
 

Game over man, game over. Nyt se punanen liha aiheuttaa jo diabetustakin. 🤡🌍

Diabetekseen sairastumista aiheuttavat Nature Medicine -lehdessä julkaistun analyysin mukaan etenkin:

  • Liian vähäinen täysjyväviljojen syöminen
  • Runsas valkoisen riisin syöminen
  • Teollisen vehnän syöminen
  • Liiallinen punaisen lihan käyttö
  • Prosessoitujen lihatuotteiden käyttö
  • Lisäksi vähäinen kasvisten, pähkinöiden ja siementen syöminen, sekä runsas hedelmämehujen juominen liittyvät diabetekseen, mutta vaikutukset eivät ole yhtä suuria.
 
Back
Ylös Bottom