Asioilla on puolensa
Folks, let's face the facts:
Munuaisten toimintaa voidaan tutkia mittaamalla verestä aineita, jotka erittyvät munuaisten kautta pois. Jos erittyminen on munuaistaudin vuoksi häiriintynyt, aineen määrä veressä suurenee. Yleisimmin tarkoitukseen käytetään kreatiniinia.
Kreatiniini liittyy lihasten energia-aineenvaihduntaan. Lihaksissa on kreatiinia ja kreatiinifosfaattia, jotka ovat tärkeitä lihassolujen energian tuottamisessa. Energia-aineenvaihdunnan reaktioissa kreatiinista muodostuu kreatiniinia. Huom, ovat eri aineita! Kreatiniinia elimistö ei pysty käyttämään, vaan siitä on päästävä eroon. Se siirtyy lihaksista helposti vereen ja sieltä munuaisiin, joiden keräsissä se suodattuu nopeasti munuaisputkiin ja virtsaan. Kreatiniinia muodostuu suunnilleen sama määrä eri päivinä. Nämä ominaisuudet tekevät sen käyttökelpoiseksi munuaistoiminnan mittariksi.
Muodostuvan kreatiniinin määrä riippuu lihasten massasta. Sen vuoksi miehillä sitä syntyy enemmän kuin naisilla, joten heillä viitearvokin on suurempi. Lihaksikkailla miehillä kreatiininin arvo voi olla yli viitearvojen, vaikka heidän munuaisensa ovat täysin terveet. Viitearvoihin vaikuttaa myös ikä, lapsilla ne ovat pienemmät kuin aikuisilla.
Munuaisten vajaatoiminta suurentaa kreatiniinin pitoisuutta veressä. Munuaiset ovat yksi esimerkki siitä, miten elimistössä on monissa kohdin varakapasiteettia. Jos toinen munuainen puuttuu tai poistetaan, kreatiniiniarvo pysyy vielä normaalina, sillä yksi munuainen pystyy hoitamaan homman vielä hyvin. Munuaisen vajaatoimintaa syntyy vasta, kun sairaus molemmissa munuaisissa huomattavasti heikentää niiden toimintaa.
Kreatiniini mittaa munuaisten vajaatoimintaa yleensä. Siitä ei voi päätellä mitään munuaistaudin luonteesta. Jos vajaatoiminta todetaan, seuraavaksi selvitetään munuaistaudin tarkempi diagnoosi. Tässä käytetään munuaisten kuvantamista kaikututkimuksella tai tietokonekuvauksella. Usein tarvitaan munuaisesta ontolla neulalla otettu näytepala (biopsia), jonka patologi tutkii mikroskoopilla.
Vielä tarkempi kuva saadaan, kun mitataan suoraan kreatiniinin poistuma . Siinä kreatiniini mitataan yhtä aikaa seerumista ja virtsasta. Tutkimuksessa ilmoitetaan lukuna, joka ilmoittaa, kuinka monta millilitraa seerumia munuaiset pystyvät sekunnissa puhdistamaan kreatiniinista. Tulos pitää suhteuttaa ihmisen kokoon, jonka mittana käytetään ihmisen ihon pinta-alaa. Tulos vakioidaan "standardi-ihmisen" pinta-alaan 1,73 m2. Viitearvo on yli 1,4 ml/s /1,73 m2. Sen ylittävä arvo merkitsee, että munuaisen toiminta on normaali.
Että näin. Tsemppiä Boogie. Ja tämä loputon spekuloiminen sikseen.
Tarkoitin ketjua täällä pakkiksella, sehän katkesi kun kanan lento silloin. Mikä on edelleen minusta täysin ymmärrettävää.Onko tässä ketjussa itse pääjehu selitellyt jotain paskaa??
Minusta sen on tehnyt joku muu kuin itse Bogi.
Mutta nämä väittelyt eivät varmaankaan kuulu tähän Boogin omaan ketjuun, vai mitä.