Kiitoksia kaikille osaanottaneille informatiivisesta viestiketjusta, tuli aika monta sivua luettua ja vihdoin sain "saliharrastuksen" polkaistua käyntiin.
Alkupohjana tälle ohjelmalle oli sellainen ihan kohtalainen peruskunto. Tai ei minulla voimaa ole juuri yhtään, mutta näennäisesti on tullut puolen vuoden ajan nosteltua penkkiä/käsipainoja/tehtyjä vatsoja yms yms. Lähinnä pidetty siis peruskuntoa yllä, mitään tuloskehitystä en ole hakenut.
Ikää 22v, pituutta löytyy noin 189 ja paino vaihtelee päivittäin 77-83:n välimaastossa. Toivottavasti lähtee tuosta mukavaan nousuun pikkuhiljaa.
Otan pienen riskin ja lähden suorittamaan tätä aamuisin ennen työpäivää. Teen toimistotyötä ja tiedän että minulla ei uuvuttavan työpäivän (9 tunnin istumisen) jälkeen ole tarvittavia energiavarastoja lähteä salille. Jos olisi vähän toisenlainen työ tai jotain, niin varmasti tulisi iltapäivästä käytyä.
Mutta kyllähän tämä aamullakin ensimmäisen päivän perusteella näyttäisi toimivan ja energiat riittivät vallan mainiosti. En osaa tällä hetkellä kuvitella mitään hienompaa kun polkea letkeässä kevätauringossa puolisen tuntia salille, siellä sähäkkä treeni ja pirteänä töihin!
Ja sitten tuloksia...
Kyykky 60kg 4 x 10
Melkoista tuskaa oli :D. Olin parin viikon ajan totuttanut jalkoja tähän liikkeeseen tekemällä aamuisin hyppykyykkyjä, jotka vetivät nekin mukavasti maitohapoille kun tarpeeksi teki. Vinkkinä muillekin aloittelijoille! Jos olisi kylmiltään lähtenyt kyykkäämään, niin varmasti ei olisi jalat toimineet viikkoon. Tällä hetkellä on jaloissa hyvä fiilis, ne jopa liikkuvat!
Penkki 65 kg 10, 70kg 10+9
Leuat leveällä myötäotteella 1+0+0
Nämä eivät lähteneet millään ja kävivät vielä ikävästi olkapäihin. Yhden sain ja sen jälkeen tuli räpiköityä sellaisia noloja puolikkaita vetoja pieni määrä. Mieli tekisi vaihtaa kapeaan vastaotteeseen, mutta jospa tämä nyt tästä lähtisi.
Pystypunnerrus 35kg 10+9, 30kg 10+8
Haius 20 kg + pieni "vino" tanko (mitähän se on?) 10+10+8
Vatsoja en laskenut, niitä menee "ihan mukavasti".
Tiedän että näitä painoja ei saisi vaihdella kesken suorituksen, mutta yritin hakea sopivaa lähtötasoa itselleni. Ensi kerralla sitten tietää paremmin mitä nostella.
Mutta joo... tästä lähtee! 3kk päästä postaillaan toivottavasti hieman erilaisia tuloksia.