Leuanveto

Meta title: 💥 Leuanveto – Yläkropan kuninkuusliike ja kilpailu egojen sekä voimien rajasta

Meta description: Keskustelua tekniikasta, ohjelmista, lisäpainoista ja kehityksestä – kuka repii eniten ja millä tyylillä?**

mä kyllä suosittelisin lepäilyn opettelua. on ehdottomasti taloudellisempaa olla vetämättä putkeen, vaikka se oiskin nopeempi tapa saada toistot täyteen. hapot kuitenkin kasautuu ja roikkumalla saa niitä viivästytettyä ja toistoja tulee lisää. ellei jaksa roikkua, sitten on ongelma eri paikassa eli gripissä.

se pieni dynaamisuus ala-asennossa on hyvin tärkee ja kun pienen roikkumislevon jälkeen lähtee taas veteleen, voi tehdä semmosen parin sentin esivedon ja sitten ottaa siihen sen pienen pompun taas. tällä hyväksikäytetään lihaksen elastista energiaa ja se säästää paljon. kuten sanoin, erittäin tärkeetä opetella. parantaa rytmiä ja tulostakin vaikka kuinka.

tauot tulis pitää selkeesti ennen happoja. jos esim. pystyy vetään 30 putkeen, voi pikkusen tauottamalla vetää 35 hyvinkin. ei liikaa taukoja, mutta esim. just joku klassinen laskeva pyramidi. on myös psyykkisesti helpompaa vetää alenevia sarjoja 15, 10, 5, 3, 2, 1, 1... kuin aatella koko ajan nousevaa toistomäärää ...21, 22, 23, 24, 25... ihminen vaan toimii parammin sillai.

lisäksi roikkuessa ois hyvä pystyä vähentään venytystä pikkusen heilumalla, et veri kiertää. levon pituus on siis muutamia sekunteja, ei sen kummempaa, mutta merkitys on aika suuri. sen takia suosittelisin myös tekeen suorien sarjojen lisäksi intervalleja, että tottuu mokomaan. kaikissa treenisarjoissa, teki ne miten tahansa, ois erittäin tärkeetä pitää se sama rytmi ja tekniikka koko ajan, ettei tuhlaa voimia heilumiseen jne.
 
Heti suorituksen alussa ennen ensimmäistäkää leukaa vai siellä välissä kun ollaan jo vedelty leukoja ja sitte yritetään saaha lisää? Kisoissa ku tuli kateltua voimaleuanvedon tämän hetken ykkösnimen Timo Lauttamuksen vetoja, niin tuli kummasteltua sitä kun se jäi VETO-komennon jälkeenki vielä roikkumaan sekunniksi-pariksi ennen ku lähti vetämään. Kyllä SE-tulos silti napsahti, eli tuskin moisesta suurempaa haittaa voi olla.
Oon kyllä itekki huomannu, että tuolla toistojen välissä "lepäily"/turha roikuskelu vie vähän voimia ku lähtee paineet kropasta, eikä niitä saa enää kunnolla kerättyä takasi laskeutumatta tangosta alas välissä. Jos sen leuan saa ikään kuin "pompautettua" sieltä alhaalta, pitämättä minkäänlaista taukoa välissä niin kyllä se tuntuu kevyemmin nousevan. En kyllä oo huomannu tosta haittaa olevan, jos sen tauon pitää siellä sarjan alkupuolella kun vielä kevyesti nousee. Parissa viimesessä toistossa tuo on suurin ongelma. Enpä osaa sanoa miten moista vois lähtee korjailemaan. Jto kertoilkoon omat vinkkinsä, jos moisia on.

Tulee rimpuiltua siinä joka toiston välissä muutama sekuntti. Jos yrittää putkeen vetää ees kaks leukaa niin se on jo hirveää heilumista. Voimaleuanvedossa on menny nyt 146 kiloa helposti mutta 110 tekee tiukkaa tehä ees 8 koska pitää roikkua ja tasapainottaa nostoa alhaalla ja ylhäällä.:(
 
Ei tuo nyt niin kamala suhde oo. Itellä on se voimaleuanveto 150 ja n. 108-110 kilolla menee 12 leukaa tällä hetkellä, n. 110-112 kilolla ehkä vaan 11. Sulla kuitenki on muutaman kilon alempi tuo voimaleuanveto, joten toki tuolla 110 hieman vähemmän menee. Vastais ehkä samaa ku mulla n. 115 kg ja tuskinpa mullakaa menis niillä raudoilla ku se 8-10 leukaa.

Voisit ehkä saaha yhen tai kaks leukaa enemmän tossa sarjassa, kun saatais nuo heilumiset ja ylipitkät tauot poissa. Ensimmäiset 3-6 leukaa pitäs saaha ilman mitään taukoa, sitte semmonen lyhyt keskittyminen/kevyt hengitys alhaalla ilman että paineet kuitenkaa lähtee kropasta (niinku käy jos rupeaa liikaa ilmaa puhaltelemaan ulos) ja sen jälkeen sitte taas pari leukaa ja sama uusiksi. Näin ainaki ite hoidan ton. Heilumisen ehkäsyyn en osaa antaa ihmeempiä vinkkejä, jalkoja nyt ei kamalasti kannata heilutella välttämättä, niinku omalla painolla vedellessä. Tuo nyt ei niin pitkä sarja silti vielä oo että suurempia määriä maitohappoja ehtis syntyä tai hengästyä, mistä jto puheli. Omalla painolla tai erityisen keveillä painoilla vedellessä tuo tarpeeks runsas tauottelu on toki tärkeää.
 
kyllä musta tuntuu että en saa tehtyä lopuun tuota 8vkn putkea mistä aiemmin mainitsin. olen nyt 7x4 sarjat saanut päätökseen. aika paljon raskaampaa kun 3n sarjat. paljonkohan tuossa sarjojen välissä kärsis taukoilla kun tulee vika viikko.
 
Ei tuo nyt niin kamala suhde oo. Itellä on se voimaleuanveto 150 ja n. 108-110 kilolla menee 12 leukaa tällä hetkellä, n. 110-112 kilolla ehkä vaan 11. Sulla kuitenki on muutaman kilon alempi tuo voimaleuanveto, joten toki tuolla 110 hieman vähemmän menee. Vastais ehkä samaa ku mulla n. 115 kg ja tuskinpa mullakaa menis niillä raudoilla ku se 8-10 leukaa.

Voisit ehkä saaha yhen tai kaks leukaa enemmän tossa sarjassa, kun saatais nuo heilumiset ja ylipitkät tauot poissa. Ensimmäiset 3-6 leukaa pitäs saaha ilman mitään taukoa, sitte semmonen lyhyt keskittyminen/kevyt hengitys alhaalla ilman että paineet kuitenkaa lähtee kropasta (niinku käy jos rupeaa liikaa ilmaa puhaltelemaan ulos) ja sen jälkeen sitte taas pari leukaa ja sama uusiksi. Näin ainaki ite hoidan ton. Heilumisen ehkäsyyn en osaa antaa ihmeempiä vinkkejä, jalkoja nyt ei kamalasti kannata heilutella välttämättä, niinku omalla painolla vedellessä. Tuo nyt ei niin pitkä sarja silti vielä oo että suurempia määriä maitohappoja ehtis syntyä tai hengästyä, mistä jto puheli. Omalla painolla tai erityisen keveillä painoilla vedellessä tuo tarpeeks runsas tauottelu on toki tärkeää.

Aijjaa jos se on nuin normaalia kuitenki niin ei kait siinä sitten mitään. :) Mitä mieltä oot siitä kun vedin joku aika sitte vaan mahdollimman paljon painoa ylös jotain 3-10 toiston sarjoja enkä miettiny miten vedän ja nyt kun keskityn vetämään sen kunnolla selälle ja mahdollisimman vähän käsilllä niin reeni painoa joku 10-20 kiloa vähemmän, kumpi on tehokkaampaa? En sitte tiiä tajusko tuosta mitään. :D Vois alkaa itekki kilpaileen leuanvedossa kun ite oon 17 vuotta niin oltas aika lailla samassa sarjassa, mutta toki oisit eellä ainaki jonku aikaa. ;)
 
mitähän ihmettä ihmiset tekee, kun alkavat heiluun??? en mä ite kiiku minnekään. jalat pysyy nätisti kropan alla suorana tai vähän koukussa. yleensä se ongelma tulee vetosuunnastakin. sen tulis olla suoraan ylös, eikä sivulta katsoen mitään kaaria minnekään.
 
Aijjaa jos se on nuin normaalia kuitenki niin ei kait siinä sitten mitään. :) Mitä mieltä oot siitä kun vedin joku aika sitte vaan mahdollimman paljon painoa ylös jotain 3-10 toiston sarjoja enkä miettiny miten vedän ja nyt kun keskityn vetämään sen kunnolla selälle ja mahdollisimman vähän käsilllä niin reeni painoa joku 10-20 kiloa vähemmän, kumpi on tehokkaampaa? En sitte tiiä tajusko tuosta mitään. :D Vois alkaa itekki kilpaileen leuanvedossa kun ite oon 17 vuotta niin oltas aika lailla samassa sarjassa, mutta toki oisit eellä ainaki jonku aikaa. ;)
Eiku nyt ku mietin tarkemmin, niin taitaahan mun 8 toiston ennätys olla siellä 120 kilon tienoilla :D Tai vähän yliki ehkä.. Ei aina muista iltasella kirjotellessa niin tarkkaan moisia, mutta toki tuo vaihtelee kovasti ihmisillä että paljoko saa vedeltyä toistoja suhteessa ykkösmaksimiin. Tuo sun heiluminen se on kumma homma, ite en kykene kyllä heilumaan yhtään lisäpainoilla vedellessä. Toivottavasti ei tekniikka oo tämmönen, rupes mietityttämään ku tuosta heilumisesta puhelit..
Mää ainaki vetelen leukoja ihan vaan painojen kasvatus mielessä ja hyvin se selkä näinki kasvaa, käsiin ite haluaisin kovemmat massat, mutta hankalapa sitä on siirtää rasitusta niin että menis vaan lähinnä käsille. Pelkään vähän, että moisessa tekniikkakikkailussa käy niin että mitä enemmän pistät rautaa, niin sen enemmän tekniikka muuttuu entisenkaltaseksi eikä lihasten tarvi sitte nähä vaivaa kehittymiseen. Toki jos saat tismalleen yhtä hyvänä säilytettyä tuon tekniikan kerrasta toiseen, niin toimiihan se sillon noinki. Rupiahhan ihmeessä kisailemaan, kovat tulokset miehellä näkyy olevan ikään nähen :)
 
Joo siis se heiluminen ei oo tollasta vaan, mitehän tuon selittäs :D Sillon ku laskeudun niin jalat kääntää kattoa kohti että koko kroppa on suorana, tullee sillain takakeno ja sitte ku kädet on suorana niin heilun taakse ja eteen kerran ja sitten saan pysäytettyä heilumisen ja alan taas vetämään. Kisailua oon aatellu voimannoston puolella kun niissä pärjäis huomattavasti paremmin kuin leuanvedossa, paitsi sitte ku on leuanveto +160 niin vois käydä kisoissaki ku kehtaa jo mennä :)
 
Meni viime vkl polvi siihen kuntoon, että pitää toistaiseksi jättää kyykyt ja mavet pois.. Siitä johtuen ajattelinkin, että nyt olisi hyvä sauma panostaa leuanvetoon oikein kunnolla. Painoa on vähän päälle 100kg ja leukoja menee vastaotteella varmaankin 8-10, riippuu tekeekö ihan puhtaita.

Eli jos joku osaa neuvoa hyvän ohjelman joka on tarkoitettu nimenomaan leukojen parantamiseen niin antaa tulla! Pitkin päivää on vähän hankala vedellä, mutta kyllä sekin onnistuu jos on pakko..
 
Twenty pull-ups challenge ainaki toimii hyvin.. Onhan siihen leuanvetomaksimin kehittämiseen monta erilaista ohjelmaa, mutta progressio siinä on IMO tärkeintä. Ja tosiaan se ettei hirveästi tule putkeen samanlaisia treenejä.
 
Mikäs paikka mulla on heikko, kun leuanvedot poikkeuksetta jää viimeisistä senteistä vajaaksi, ts. tanko voi tulla otsaan asti, mutta jää siihen? Onkos tähän jotain apua?
 
ihan yläosassa leukoja auttaa, yllätys yllätys rinta, ojentajat ja vatsa, jos vetää selkä köyryssä. jos taas ns. nätillä tekniikalla, takahartiat, lavanlähentäjät ja ojentajat. tee osatoistoja siellä yläosassa niin homma etenee. keskity vetään se tanko kainaloihin.
 
Kiitoksia!
 
Jaahas, aattelin tässä ottaa käyttöön The twenty pull-ups challengen progression. Kehtaako ton ohessa tehdä jotain muuta selkäjumppaa, esimerkiksi soutuja? Itsellä ainakin tuppaa hauis väsähtämään, kun usein ja paljon treenailee selkää, ei niinkään selkä.
 
Reeni kaverin teki tämän jossain välissä ja ihan surutta teki kulmasoutu tai soututaljaa päälle. Mutta ei tietenkään raskaasti vaan sillain semi kovasti. :)
 
Tervehdys!

Olen harvoin silmäillyt thradia ja innoistuin puolivuotta sitten vetelemään leukoja tavallaan bodaus mielessä sekä samalla max toistomäärän kasvattamisessa.
Kertokaapa asiantuntijat mikä on paras treeni / menetelmä sekä lihasmassan kasvattamiseksi että maksimitoistomäärän lisäämiseksi. Olen yrittänyt kasata jto:on vastauksista johtolankaa, mutta en ole aivan saanut siitä sovellettua itselleni toimivaa tapaa.

Saan maksimissaan noin 12 puhdasta leukaa. Treenasin syystalven siten, että käytin yhden päivän viikossa vetelemällä kotona leukoja (treenaan muuten 3-4 krt. viikossa 2-jakoisesti kaikki lihasryhmät, selälle ainoastaan leuat kaikilla variaatioilla). Aloitin aamulla ja tein 6kpl 9 toiston sarjaa, sitten 6 sarjaa 8 toistolla, 6X7, 6X6, 6X5, 6X4... palautukset vaihtelivat viidestä minuutista puoleen tuntiin sarjojen välillä. Päivittäinen toistomäärä saattoi olla 250 kunnes lihakset olivat lähes hyytelöä.

Viimeaikona olen tehnyt "pyramidiharjoitusta": 1x8, 1x7, 1x6, 1x5, 1x4 n. 1-2min palautuksilla ihan max loppuun asti, sitten n. 15min tauko ja taas 1x8, 1x7, 1x6, 1x5, 1x4 n. 1-2min palautuksilla. Otteina leveä myötäote, kapea vastaote, leveä myötä niskan taakse, kapea myötä, leveä ristikkäinen ote vuoroin molemmin päin. Nykyään junnaa jotenkin paikoillaan.

Mikä olisi siis optimaalinen tapa (bodaus ja max. toiston kasvatus) harjoitella leukoja jos teen niitä kahtena päivänä viikossa? Suurkiitos vastauksestanne!
 
Reeni kaverin teki tämän jossain välissä ja ihan surutta teki kulmasoutu tai soututaljaa päälle. Mutta ei tietenkään raskaasti vaan sillain semi kovasti. :)

itse teen juuri 20 pull appia ja ohessa on tullut riuhdottua jos mitäki taljaa ja kulmasoutua,
noi leuanvedot teen yleensä eri reenissä ku selkäreenissä, eli jos ma on rinta ja muut hässäkät niin teen lopuks leuat ja selkäpäivänä sitten muita rimpuiluja
en tiiä onko tässä järkeä, joten odottelen murskapalautetta :D
 
Back
Ylös Bottom