No onhan nää kirjotukset varmaan yks elämän ylihypetetyimpiä juttuja. Esimerkki: kirjoitin E:n historiasta. Hyvä arvosana, mutta mitä mä teen sillä? En yhtään mitään. Historia jossain korkeakoulussa ei kiinnosta tippaakaan, valitsin historian pakolliseksi kirjoitettavaksi vain koska satuin olemaan hyvä siinä. Eli eihän tosta jäänyt kuin muisto paperille, neljä kun on pakollista kirjoittaa.
Jännää, että näin lukion loppuvaiheessa on motivaatio täysin nollassa, kun melkein kolme vuotta sitä kirjotusten lähestymistä on varoiteltu ja huudettu niskaan. Ainoastaan äidinkielen ja osittain englanninkin menestyminen kiinnostaa, sen lisäksi ois tarkotus kirjoittaa ruotsi ja lyhyt matikka, jonka tosin varmaan vedän juostenkusten (onneksi on ylimääräisenä). Hirveä morkkis että piti mennä joku matikka valitsemaan, en tee sellaisella yhtään mitään jatko-opintoja ajatellen. Enkä ole erityisen hakakaan siinä. Vittu että voi ihminen olla
Olishan se nyt kuitenkin kiva saada hyvät paperit edes sen takia, ettei ne homehtuneet vuodet tossa laitoksessa tunnu menneen täysin hukkaan. Mitä lukion jälkeen, en oo aivan varma. Kulttuurialan puolelta mediatuotanto kiinnostaisi, mutta se on olevinaan jotenkin helvetin muodikas ala, että hakijoita on paljon, ja näihin mahtuu paljon kokeilijoita. Kiinnostaisi kyllä ihan aidosti, ja rahkeetkin varmaan riittäisi (= hyvä koulumenestys).
Myös työllisyysmahikset mietitytti jossain vaiheessa, mutta tollasella alalla taitaa mun käsittääkseni työllistyä sitä helpommin mitä etelämmäksi mennään. Mutta siitähän se riemu ratkesi, kun kuulin radiosta uutisen, että sosiaalialan paikkoja lisätään rutkasti ja kulttuurialalta vastaavasti karsitaan puolet. Noh, yrittänyttä ei laiteta.