Normaalisthan tuohon peruskasvatuspakettiin kuuluu kolme käyntiä kouluttajalla, mutta me käytiin vaan kaksi kertaa koska välimatka on aika pitkä. Kaikki samat asiat kuitenkin käytiin läpi, mitä normaalissa kasvatuspaketissa.
Ensin käytiin kävelyllä, missä kouluttaja arvioi koiran käytöstä ja itse sai kertoa mitkä ongelmia meillä on. Meillä se kaikkein suurin syy oli lähteä kouluttajalle tuo karkailu. Muut korjaantui siinä ohessa, vaikkakaan ei ilman työtä.
Sen jälkeen tehtiin luonnetesti nukeilla ja testattiin ääniherkkyys. Tämä luonnetesti on erittäin tärkeä osa koko juttua. Sen avulla kouluttaja osaa mitoittaa korjausprosessin vahvuuden koiran ominaisuuksien mukaan. Tahvo todettiin hermorakenteeltaan kovaksi. Kova tarkoittaa sitä että koira toipuu elämänsä järkytyksistä nopeasti ja jatkaa elämäänsä eteenpäin tuosta noin vaan. Testin perusteella luottosuhde minun ja mieheeni oli täysin nollassa, puolustusviettiä koiralla ei juurikaan löydy, eikä se säiky ääniä. Kouluttaja sanoi että just sellainen koira jonka se ottaisi itselleen jos vain saisi. :D Näiden tulosten perusteella meidän korjausprosessimme voitiin pitää täydellä teholla. Olen kuullut joitain väitteitä, että herkillekin koirille määrättäisiin aina samanlainen muttei pidä paikkaansa. Kaverin koira sai huomattavasti lievemmän kuin meillä ja käytiin siis samalla kouluttajalla.
Saimme ohjeeksi pitää kolmen viikon mittaisen huomioimattomuusjakson eli jääkauden. Jääkauden tarkoituksena on ns. ottaa koiralta tulpat pois korvista ja laskea egoa alemmas. Jääkausi ei itsessään kuitenkaan korjaa mitään käytösongelmia. Hihnakävely opetettiin kuntoon kokokiristävällä (mä inhoan termiä kuristuspanta, koska ei sillä ole oikein käytettynä tarkoitus hirttää koiraa) ketjupannalla ja kiellontehosteena käytettiin kolinapurkkia. Me saatiin ohjeeksi täyttää tyhjä oluttölkki muttereilla ja kivillä puoleen väliin tai yli, eli todella kovatehoiseksi siis. Näitä tölkkejä piti olla toki useampia kuin yksi, siksi että se on aina tilanteen vaatiessa käsillä. Korostan että purkilla EI ole tarkoitus heittää koiraa vaan lähelle sen jalkoihin.
Säännöt oli simppelit. Koiraa ei huomioitu mitenkään, paitsi jos se aloitti seuraamisen tai se tuli liian lähelle meidän henkilökohtaisessa tilassa (alle metrin päähän), niin silloin sille ärähdettiin. Jos seuraaminen jatkui tai se ei poistunut tarpeeksi kauas, niin sitten ärähdettiin ja tehostettiin kieltoa purkilla. Ärähdyksen tai kiellon samanaikainen käyttö purkin kanssa on tärkeää, sillä siitä purkista ei ole tarkoitus tulla väline mitä koira tottelee, vaan tehostaa sinun käskyäsi. Sen tarkoitus on toimia vähän samoin kuin lauman johtaja palauttaisi hampaillaan alempiarvoisen ruotuun. Meillä riitti molempiin pelkkä ärähdys. Ainoa kerta kun meillä lensi purkki ekalla viikolla oli se, kun kun tultiin töistä kotiin ja koira oli ovella vastassa hillumassa. Sen jälkeen se ei enää ollut. Ruoka ja lenkkeily hoidettiin ihan normaalisti ilman mitään ylimääräistä huomiota kuitenkaan. Kaikki harrastukset piti pistää pannaan ja koira piti pitää kiinni aina ulkona. Periaatteessa ensimmäisellä jääkausiviikolla hihnakävelyyn ei vielä kuulunut puuttua mitenkään, mutta koska meillä oli se kahden käyntikerran paketti, me käytiin jo silloin ensimmäisellä kerralla kouluttajan kanssa läpi toisen jääkausiviikon juttuja. Käytiin pienellä kävelyllä missä kouluttaja näytti meille miten toimitaan. Oikeankokoinen ketjupanta kaulaan (oikein päin että se löystyy heti), terävä ja nopea nykäisy samalla kieltäen, kun koira meinaa kiristää hihnan. Tuon ensimmäisen lenkin jälkeen meidän koira ei ole enää vetänyt.
Toisella jääkausiviikolla koiraa sai ruveta kieltämään tuhmuuksista ja puuttumaan osittain hihnakäyttäytymiseen. Silloin sai siis virallisesti ruveta puuttumaan vetämiseen ja kieltämään kaikesta mistä koira vetää kierroksia, paitsi ei vielä toisista koirista. Oikeastaan ensimmäisten päivien jälkeen koira muuttui sisällä aika flegmaattiseksi ja vietti aikaansa omissa oloissaan, niin sitä ei silloin tarvinnut juuri mistään kieltää. Koira ei jäänyt flegmaattiseksi älkää huoliko, se muuttui tarmokkaaksi itsekseen heti sen jälkeen kun jääkautta ruvettiin purkamaan.
Tokalla viikolla siis ainoastaan tuohon hihnakäyttäytymiseen tarvi meillä aktiivisesti puuttua. Kieltäminen tapahtuu aina ennemmin kuin vasta siinä vaiheessa, kun koira on jo kierroksilla. Parhaiten sen näkee korvien asennosta milloin pitää kieltää. Koira saa siis katsoa vastaantulijoita aivan kaikessa rauhassa, mutta kiihtymiseen pyritään puuttumaan jo silloin kun se on vasta ajatuksen tasolla. Ensin kielletään tiukasti sanomalla ei. Jos ei kielto tehoa niin kielletään uudelleen ja paukautetaan purkki koiran jalkoihin ja tämä toistetaan vaikka kymmenen kertaa ellei se usko. Mä kielsin sitä tokalla viikolla linnuista, autoista, lapsista, pyöräilijöistä, oravista, kaivinkoneista yms. Hävetti ihan jumalattomasti, kunnes kovetin itseni. :D
Toisen viikon lopulla käytiin taas kouluttajalla. Silloin koiralle tehtiin laumahäätö ja harjoiteltiin irtioloa muiden koirien läsnäollessa. Laumahäätö tapahtui meidän kohdalla niin, että paikalla oli minä, mies ja koira, ja sitten siellä oli kouluttaja, avustaja ja avustajakoiria. Avustaja meni koiran kanssa maneesin toiseen päähän ja valmistautui häätämään meidän koiran pois. Me lähdettiin kävelemään vastakkaiseen suuntaan, samalla päästettiin Tahvo sanaakaan sanomatta irti. Oletetusti se lähti heti avustajien luo, jolloin se häädettiin sieltä pois. Me käveltiin yhä toiseen suuntaan. Tässä kohtaa se lähti tulemaan takaisin meidän luo. Kun koira oli n. kymmenen metrin päässä me käännyttiin yhtä aikaa, heitettiin kummatkin koiraa kolinapurkilla ja karjuttiin sille että häivy! Me oltiin varustauduttu kumpikin ripakopallisella purkkeja, kun ei voinut tietää miten sinnikäs se on. Jääkausi oli kuitenkin suoritettu aika pedantisti, joten Tahvo oli aika valmista kauraa siinä vaiheessa. Se pysähtyi heti ensimmäisesti kerrasta aloilleen, aika masentuneen oloisena ja riiputti päätään. Jos se olisi pyrkinyt uudelleen omin luvin luokse, sama homma olisi toistunut tarvittaessa niin monesti että se antaa periksi. Meillä meni siis helposti. Sen jälkeen kun näki, että se ei enää yrittänyt luokse me saatiin kutsua se iloisesti luokse ja paijata sitä. Ei ollut riemulla rajaa kun se sai tulla meidän luo. En ole koiraa niin onnellisena luoksetulosta ikinä nähnyt. :D Sitten tehtiin erinäisiä ohitusharjoituksia koira irti ja hihnassa, missä kiellettiin samalla tavalla kiihtymisestä kuin toisella viikolla muistakin kohteista.
Kolmannella viikolla koiralla oli yhä samat säännöt sisällä, lenkillä puututtiin nyt myös koiraohituksiin, koiraa piti ruveta opettamaan irtioloon sekä sille sai antaa huomiota kerran päivässä.
Neljännellä viikolla jääkauden sai purkaa täysin, sitten piti vain opetella elämään uudelleen sillä jääkausi ei ole mikään pysyvä olotila, eikä loppuelämä ole vain pelkkää ei:n hokemista. On siis pitänyt hakea se tasapaino huomion ja kurin suhteen kohdilleen. Koirat on erilaisia ja jotkut kestää enemmän vapauksia kuin toiset. Tahvo on jotain siitä välimaastosta. Säännöt pitää olla tietyissä asioissa aika ehdottomat, mutta kaikista turhanpäiväisistä asioista nipoilu ei tee sekään hyvää meidän suhteelle. Meillä niitä ehdottomuuksia on vain muutama. Sitten on sellaisia mitättömiä juttuja jotka sallin tai kiellän riippuen tilanteesta. Koira ei opi tällä mitään kaavamaista käytöstä, mutta ei sen tarviikaan enkä mä sitä haluakaan. Esimerkkinä vaikka se, että meillä koira saa mennä sohvalle, mutta voin mä sen sieltä käskeä poiskin. Näitä hetkiä voi olla vaikka se että mä haluan tulla sohvalle itse ja koira on mun nurkassa, tai se että oon just imuroinut ja meille on tulossa vieraita. Ei sohva ole meillä mikään auktoriteettikysymys eikä koira siitä hämmenny jos sitä joskus kielletään olemasta siellä.