On muuten paskapuhetta, että johtajuusopein
kasvatettu koira eläisi jossain pelossa ja vain siksi tottelisi. Toinen yleinen väite on, että koirasta tulisi jotenkin passiivinen ja innoton, lenkillä perässä laahaaja. Sallikaa mun nauraa. :D Tervetuloa vaan meille katsomaan.
Omistajaansa kunnioittava eli nöyrä koira ei ole sama kuin pelokas koira. Pelkäävä koira näyttää ihan erilaiselta, eikä sillä ole mitään tekemistä nöyrän käytöksen kanssa. On jotenkin nurinkurista myös väittää, että omistajaansa pelkäävä koira tulisi hyvin kutsusta luokse. Koiran käytöstä ja kehonkieltä pitää opetella lukemaan ja ymmärtämään. Meillä on luoksetulot iloisia juttuja, jolloin koira saa kyllä kehuja jo matkalla, mikä vaan innostaa sitä entisestään. On kiva huomata, että koira on innokas tulemaan luokse ja ihan jalkoihin kiinni sen vuoksi että siitä on kivaa kun minä kutsuin, eikä siksi että mulla on atrilli taskussa.
Johtajuuteen kuuluu muutakin kuin pelkkä kurinpito, nimittäin luottamus. Sun täytyy olla sen kurinpitäjän lisäksi myös se, kuka pitää koko lauman puolia kaikissa ikävissäkin tilanteissa. Luottamus täytyy olla kuitenkin molempiin suuntiin, että sitä voi ylipäänsä olla. Koiraan luottaminen vaatii helvetin paljon luottamista omaan itseensä ja uskoa että hallitsee tilanteet vaikka koira olisi irti.
Mä menin oman koirani kanssa hyvin pitkälle namimenetelmin ensimmäisen vuoden. Tahvo oli muuten ihan kelpo koiruus, mutta kun ikä rupesi lähentelemään puoltatoistavuotta niin se ei enää kuunnellut mua tippaakaan missään tilanteissa ulkona ollessa. Irti kun päästi, hetken se jaksoi pysyä messissä kunnes se otti ja lähti ja tuli kun tuli. Siihen asti olin sen namilla tai pallolla palkannut kun se oli käskystä tullut luokse. Remmissä se ei vetänyt kieli sinisenä, mutta remmi kireällä kulki kuitenkin, ei räyhännyt toisille koirille, mutta yritti kyllä kaikin voimin päästä niiden luokse ohitustilanteissa.
Vuosi harjoiteltiin hihnassa kävelyä niin, että pysähdyttiin kun hihna kiristyi ja palkka heti kun koira löysäsi hihnan. Kontaktiharjoituksia harjoiteltiin ensin kotona ja tokokentällä, sitten kaukana toisista koirista ja sitten koirien lähellä. Joka kerran sillä petti keskittyminen toisen koiran lähestyessä ja niin lähdettiin taas alusta. Eikä sitäpaitsi elämää voi elää niin että harjoittelee toisten koirien kohtaamista kaukaa. Aina joku paukkaa kulman takaa kun olet koiraa pissattamassa ja homma menee plörinäksi, kun ette ole vielä siinä vaiheessa koulutusta. Voi jeesus mitä paskaa, anteeksi nyt vaan! :D Lisäksi kotona se jäi raapimaan ovea ja ulisemaan, sekä kotona ollessa se seuraili jatkuvasti.
Erästä bloggaajaa lainatakseni, en ole synnynnäinen Tuire Kaimio jolla on lehmän hermot hinkata jotain perusasioita vuositolkulla ilman mitään konkreettista edistymistä. Mulla rupesi viime keväänä niin sanotusti läikkymään yli, koska ulkoilu rupesi jo olemaan aika hankalaa. Remmilenkille ei huvittanut mennä kun tuo veti ohitustilanteessa käden rakoille ja olkapään melkein sijoiltaan, irti ei huvittanut päästää metsässä, kun ei tiennyt mistä junaradalta tai maantien vierestä sen saa käydä kaapimassa jätesäkkiin. Kotona vitutti kun ei kusella saanut rauhassa käydä ilman että joku piipittää oven takana.
Sitten lainasin koirankorjauskirjan, ihan vaan huvin vuoksi. Totesin että tässähän on jumalauta järkeä ja etsin sopivan kouluttajan jolle varasin ajan. Koiran luonne testattiin aivan aluksi. Tahvolla on kova hermorakenne ja dominoiva luonne. Lisäksi sillä ei ollut silloin miellyttämisen halua, ei luottamusta, eikä kunnioitusta mua kohtaan yhtään. Lisämausteena siihen vielä suuri riistavietti.
Käytiin kouluttajan ohjeistuksella ja avustuksella tuo korjausprosessi läpi, josta kerron mielelläni jos jotakuta kiinnostaa. Sen jälkeen tuo on ollut ihan eri koira. Hihnassa vetäminen ja hilluminen loppui, karkailu loppui, sisällä seuraaminen loppui ja perään kiljuminen loppui. Nykyään se kuuntelee mitä mulla on sille sanottavana ja luottaa muhun. Riistaviettiä ei saa millään kytkettyä pois päältä, mutta sitä saa kyllä hallittua. Täytyy vaan osata ennakoida ja lukea koiraa. Kyllä se mua haastaa aika ajoin ja on minusta itsestäni kiinni mihin suuntaan se homma sitten etenee. Jos koira joskus perseilee eikä uskokaan heti, niin sitten pitää vaan olla pokkaa palauttaa se ruotuun vaikka olisi sellaisessa paikassa ettei oikein kehtaisi. Pääasia koko hommassa on se, että arkielämä on mukavaa ja suhteellisen vaivatonta, ei esitellä hyvin koulutettua koiraa.
Haluaisimpa nähdä sen velhon, joka tuon olisi yhtä kivaksi koiraksi saanut vaikkapa naksutinkoulutuksella.
Tässä muuten yksi hyvä blogkirjoitus.
http://rantahiekkaa.wordpress.com/2012/09/21/naksutinkoulutuksen-haasteista/
Huomiona vielä kun puhutaan sekaisin koirien kouluttamisesta, tapakasvatuksesta ja ongelmakoirista. Ongelmakoirien korjaaminen johtajuusopein on sitten ihan eri asia, kuin esim. pennun tapakasvattaminen johtajuusopein. Ongelmien korjaaminen on aina hankalampaa ja radikaalimpaa, kuin aloittaa puhtaalta pöydältä työstämään.
edit: Johtajakin voi olla hyvä tyyppi ja uskon että koira kunnioittaa enemmän sellaista johtajaa joka pitää sen kanssa hauskaakin, eikä vaan nipota kaikesta.
