Hormonipiikin apu riippuu täysin siitä, johtuuko koiran käytös testoista vai perusluonteesta. Kokeillahan kannattaa, eihän siinä varsinaisesti mitään häviä, varsinkin kun koiraa ei olla käyttämässä jalostukseen (näin ymmärsin, koska pallien poistosta oli puhe). Ei kannata tuudittautua siihen, että kaikki ongelmat häviävät piikin myötä, vaan varautua seuraavan 10 vuoden olevan enemmän tai vähemmän samanlaista kuin koiran tähän astinen elämä (pomotusta ja uhoamista). Tosin tuo ikäkin tuonee oman osansa, murrosikäiset eivät ole niitä ihanimpia, koirissakaan. :D Pallien poisto tuo sitten omat "ongelmansa", lihominen ja joillain yksilöillä liiallinen rauhallisuus.
Näyttelytuloksista tai niiden puutteista sen verran, että ne eivät kerro hölkäsen pöläystä. "Oikealle" tuomarille kun vie koiran, saa sille koinsyömälle rakillekin "huipputuloksia", näitä kutsutaan näyttelypiireissä nimellä "eri-automaatti". Vanhempien näyttelytuloksetkaan eivät lupaa, että jälkeläisistä tulisi hyviä. Oma moninkertainen BIS-voittajani oli isästä, joka ei saanut koskaan parempaa kuin 2. näyttelyistä ja äidillä oli pari SA:ta. Samaisesta pentueesta sisko sai sertit helposti (rodussa, jossa osallistujamäärät ovat KR-näyttelyissäkin 30-50, erikoisnäyttelyissä 100-200).
Paljon riippuu rodusta, lyhytturkkiset ovat "ympäri vuoden" näyttelykunnossa, pitkäturkkiset tietyt ajat. Esimerkkinä oma, kohta 2-vuotias narttuni, joka on tähän mennessä ehtinyt käymään vain yhdessä näyttelyssä, koska tekee puolen vuoden välein juoksun, pudottaa karvansa keskivertoa nopeammin ja kasvattaa tuskastuttavan hitaasti. Tarkoitus oli ilmoittaa Turkuun, mutta aloitti juuri juoksun ja todennäköisesti on karvaton tammikuun lopulla. Jos sitten keväällä / kesällä ehtisi käydä yhdessä tai kahdessa näyttelyssä...
Aikaa myötenhän se koirasilmä kehittyy, jos sitä haluaa kehittää. Itselläni on oma maku oman rodun suhteen, vanhempien näyttelytulokset eivät merkkaa pentua ottaessa yhtään mitään, vaan katselen 5 polven sukutaulua ja siellä olevia koiria. Jos ne miellyttävät omaa silmää ja ovat sen näköisiä, millaista haluan katsella kotioloissakin, olen askeleen lähempänä pentua. Toki katselen sitä samaista sukutaulua terveyden ja luonteen osalta, tällä perustein jouduin odottamaan nuorimmaista useamman vuoden, kivoille nartuille käytettiin mälsiä uroksia, mälsille nartuille käytettiin kivoja uroksia.
Näyttelytuloksista tai niiden puutteista sen verran, että ne eivät kerro hölkäsen pöläystä. "Oikealle" tuomarille kun vie koiran, saa sille koinsyömälle rakillekin "huipputuloksia", näitä kutsutaan näyttelypiireissä nimellä "eri-automaatti". Vanhempien näyttelytuloksetkaan eivät lupaa, että jälkeläisistä tulisi hyviä. Oma moninkertainen BIS-voittajani oli isästä, joka ei saanut koskaan parempaa kuin 2. näyttelyistä ja äidillä oli pari SA:ta. Samaisesta pentueesta sisko sai sertit helposti (rodussa, jossa osallistujamäärät ovat KR-näyttelyissäkin 30-50, erikoisnäyttelyissä 100-200).
Paljon riippuu rodusta, lyhytturkkiset ovat "ympäri vuoden" näyttelykunnossa, pitkäturkkiset tietyt ajat. Esimerkkinä oma, kohta 2-vuotias narttuni, joka on tähän mennessä ehtinyt käymään vain yhdessä näyttelyssä, koska tekee puolen vuoden välein juoksun, pudottaa karvansa keskivertoa nopeammin ja kasvattaa tuskastuttavan hitaasti. Tarkoitus oli ilmoittaa Turkuun, mutta aloitti juuri juoksun ja todennäköisesti on karvaton tammikuun lopulla. Jos sitten keväällä / kesällä ehtisi käydä yhdessä tai kahdessa näyttelyssä...
Aikaa myötenhän se koirasilmä kehittyy, jos sitä haluaa kehittää. Itselläni on oma maku oman rodun suhteen, vanhempien näyttelytulokset eivät merkkaa pentua ottaessa yhtään mitään, vaan katselen 5 polven sukutaulua ja siellä olevia koiria. Jos ne miellyttävät omaa silmää ja ovat sen näköisiä, millaista haluan katsella kotioloissakin, olen askeleen lähempänä pentua. Toki katselen sitä samaista sukutaulua terveyden ja luonteen osalta, tällä perustein jouduin odottamaan nuorimmaista useamman vuoden, kivoille nartuille käytettiin mälsiä uroksia, mälsille nartuille käytettiin kivoja uroksia.
