Yhteiset rahat/huolet?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja japa
  • Aloitettu Aloitettu
Kyllä nyt jotain myyjän tai siivoojan hommia AINA löytyy jostain. Eli kaupan kassalle vain siitä, jos ei muuta duunia löydy. :)
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Aloittajalle en osaa sanoa muuta, kun että jätä ihmeessä tyttöystäväsi ja etsi joku ikäisesi työelämässä jo vakituisesti oleva nainen (jos "laiska muijasi" vasta opiskelee, niin todennäköisesti hän on sinua huomattavasti nuorempi).

Onneksi ette ole syntyneet Ranskaan, Italiaan, Itä-Eurooppaan, Aasiaan jne. jne...................... Tollaisella asenteella olisi nimittäin huomattavasti hankalampaa löytää edes jotenkin sopivaa kumppania. :D
 
T.K. sanoi:
Onneksi ette ole syntyneet Ranskaan, Italiaan, Itä-Eurooppaan, Aasiaan jne. jne...................... Tollaisella asenteella olisi nimittäin huomattavasti hankalampaa löytää edes jotenkin sopivaa kumppania. :D

No noissa maissa naiset vastaa tyypillisesti kokonaan kodin- ja lastenhoidosta, joten ei se välttämättä niin ihmeellinen lottovoitto ole saada juuri Suomalainen nainen.
 
Sitä se vuoskausien opiskelu teettää. Kyllä meilläkin kuule kaikki menee, vaikka kumpikin on ollut töissä kymmenen vuotta vakituisesti. Menot kasvaa tulojen myötä. Kylläkait sitä hommaa nyt jotain löytyy - onko vaatimukset ja odotukset kenties liian suuret?
 
Minä en kyllä ymmärrä sitä, miksi mennä naimisiin jos ei voi elämää rahallisesti tai minkään muunkaan puolesta muuttaa yhteiseksi. Niin kauan kun vasta "katellaan sietääkö toista", niin hommat voi olla puoliksi, mutta naimisiin mennessä päätetään ollaanko oikeasti yhdessä vai ei.
No mutta empä ymmärrä monia muitakaan asioita, niin samapa tuo.
 
Meillä avon kanssa on nämä raha-asiat on kyllä aiheuttaneet muutamaan otteeseen riitojakin.. Mies maksoi jossain vaiheessa oikeastaan kaiken. :nolo: Itselläni kun ei rahaa ollut ja miehellä oli rahaa maksaa, niin ihan hyvin pärjättiin pelkästään toisen rahoilla. Olihan mulla tietty jonkin verran rahaa, mut mies ei halunnut, että käyttäisin ne mihinkään vuokraan sun muuhun. Sovittiin, että mä ostan itselleni vaatteita sun muuta "tarpeellista" ja hän maksaa asumisen. Vanhemmat olis kyllä varmasti auttaneet mua, mutta kun avon kanssa molemmat oltiin sitä mieltä, että ei rahaa pyydetä, jos ei ole todellinen hätä.. Nyt sit ollaan hyvin pärjätty, molemmat maksaa oman osuutensa. Nykyään tosin asutaankin jo isommassa asunnossa, kun mitä silloin, kun avo maksoi.. Välillä kyllä huolettaa, että mitenhän tässä pärjätään, mutta aika näyttää.. Mulla on tällä hetkellä tosi hyvin töitä (vähän jopa liikaakin), mut talvella saattaa työt vähentyä ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Isäni onkin sanonut ottavansa mut firmaan töihin, jos vaan haluan/tarvitsen lisää rahaa. Saa nyt nähdä miten käy.. Toisaalta, saattais olla mielenkiintoista olla "pikku-sihteeri" siinä firmassa.. Ja oppis ainakin paljon uutta ja hyödyllistä. :thumbs: Ja onneksi avolla on kuitenkin vakituinen työ..
Mutta tuskinpa avo enää tahtoisi maksaa kaikkea.. :rolleyes: On isompi vuokra ja uudempi auto, kun mitä sillon joku aika sitten.. Saattais käydä avonkin rahat vähän vähiin jossain vaiheessa.. :itku:
Mut pakko toivoa, että hyvä tuuri olisi kerrankin mulla matkassa mukana ja tulevat vuodet menis hyvin. :worship:
 
Mielenkiintoinen keskustelu. Meillä tilanne on kehittynyt sillai että opiskeluaikana kumpikin tehtiin duunia (usein kumpikin useampaa) mutta käytännössä elettiin vaimon rahoilla ja meikä tuhlasi omat hillot harrastuksiin. Aikas paljon tuli kanssa lainailtua vaimolta (silloiselta tyttöystävältä) rahaa. Nyt taas tilanne on niin että vaimo hoitaa lapsia kotona ja minä olen duunissa ja maksan valtaosan laskuista. Eikä siinä mitään. Välillä tulee kuitenkin pakottava tarve tuputtaa vaimolle ylimääräistä "hemmottelu" rahaa kun muistuu mieleen kuinka kuppasin sitä opiskeluaikana. Omatunto kolkuttaa.

Me ollaan mielestäni siinä mielessä onnellisessa asemassa että koskaan (hyvin hyvin harvoin) tulee sanomista toisen "omista hankinnoista" tai menoista. Ehkä meillä on nykyään niin samanlaiset periaatteet rahan kanssa. Ensin maksetaan yhteiset pakolliset laskut sillä periaatteella että kumpi tienaa enemmän, maksaa enemmän. Osa säästöön ja loput tuhlataan miten kumpikin parhaaksi näkee. No ei lasten menojen jälkeen enää hirveesti tuhlattavaa jää, mutta kuitenkin.

Ymmärrän aloittajan tuskan kuitenkin aika hyvin, tai luulen ymmärtäväni.

Omana onnenani on ollut myös se että vaimo on todella yrittävä ihminen opiskelun ja työnteon suhteen. Tällainen meikäläisen tapainen peruslaiska jätkä tarvii jonkun aina välillä potkimaan perseelle ja antamaan esikuvaa. Rehellisesti voin sanoa että ilman vaimoa olisin tuskin koskaan tehnyt näin paljon duunia, opiskellut ja ylipäätään saanut elämää näin hyvään reilaan. Ehkä aloittajan vaimokekin ottaa positiivista esimerkkiä kunhan aika kuluu. Itseäni aikoinaan rupesi hävettämään oma saamattomuus kun tyttöystävä sen kuin porskutti.
 
Mike sanoi:
IMO ei voi ymmärtää miten kaksi rakastavaa ihmistä eivät voi elää yhteistaloudessa sovussa.
:haart: :haart: :haart:

Mutta vakavasti puhuen, kyllä jokaisen pitäisi edes jotain työtä kyetä tekemään ja huolehtimaan osaltaan toimeentulosta eikä jättää kaikkea kumppanin niskaan. Toisaalta ei oikeasti rakastamaansa ihmistä pysty kyllä heittää pellolle vain sen vuoksi et perheen talouspuoli on alkanu rakoileen.. Ehkä sit parempi tosiaan et suhde loppuu tässä vaiheessa jos edes tommosia ajattelee.
 
japa sanoi:
Elikkä ei mitään muuta kuin peruseläminen enää jäisi jäljelle. Olenko valmis tinkimään kaikesta? En todellakaan tiedä! Kun ei se emäntä paljoa saa opintotukeakaan taas syksyllä.

Mitä vikaa on peruselämisessä? Minä elän näillä näkymin seuraavat 20 vuotta jatkuvasti alle toimeentulonormin opintolainoja pois maksaessa. Taskurahaa jää 10 euroa viikossa kun ruoka ja vuokra sekä pakolliset laskut on maksettu. En omista autoa enkä matkustele yhtään minnekään.

Revi siitä. Monella on asiat paljon huonommin kuin teillä vakituisessa työpaikassa olijoilla. Ja siltikään en sano että tämä elämä olisi yhtään huonoa - päinvastoin kun ei tarvitse miettiä auton vaihtamista uudempaan tai ulkomaanmatkojen lomakohteita.

Koettakaa hei ihmiset elää rahasummalla 625 euroa kuukaudessa josta jo pelkästään asuminen ja ruoka vie 500 euroa!
 
Tervehdys! Mul ittel on sellanen tilanne et valmistun toukokussa ja työpaikka on hallussa. Muijakaverilla on kolme vuotta koulua jäljellä. Me ollaan sumplittu nii, että asumiset maksetaan puoliksi ja muut menne suurinpiirtein mun pussista. Ei se mua haittaa et mä maksan tässä vaiheessa. Tää on mun kohdalla vähän kuin sijoitus tulevaan. Muijast tulee juristi ja niil on vissii iha hyvät tulot. Ollaankin naureskeltu et sit ku se valmistuu ni mä siirryn oloneuvokseksi. Kyl me niit reissui keritään joskus myöhemminkin tehdä.
 
Hippa sanoi:
Kauhean ryöpyn Japa sai päällensä.

En mä välitä :D

Tässä on oikeastaan tullut yllättävää keskustelua ja mielenkiintoisia kantoja asiaan. Tekisi mieli spekuloida muutamia jyrkkiä kannanottoja tuolla alkupuolella että onko koskaan ollut tiukkaa tai ollaanko sitä viellä liian sinisilmäisiä näiden asioiden suhteen. Ja tietenkin näihin asioihin vaikuttaa myös elämän eriarvot jotka mielestäni ovat suhteessa siihen että miten asioihin suhtaudutaan ja mitä on elämässä jo koettu.
Olen sitä mieltä että jos tämän threadin olisi aloittanut nainen niin kannanotot olisivat olleet erilaisia miehiltä.
Karkeasti sanottuna naisilta on tullut yllättävän hyviä kommentteja ja loppuakohti on muiltakin alkanut tulla samansuuntaisia ajatuksia ja kannanottoja. Myös hieman varttuneemilla näyttäs olevan enemmän kokemusta sekä uskallusta myöntää tosiasioita. Olisko sitten niin että kun hieman pitemmälle ihmiset miettivät asiaan niin eipä se enää niin yksinkertaista ollutkaan että raha ei merkitse mitään...

Tuosta työn saannista niin olen ollut aina samaa mieltä kuin esim. Heikki että sitä saa jos haluaa, mutta nyt pitää pikkuhiljaa rueta epäilemään omaa kantaansa sillä on tuossa emäntä käynnyt aikapaljon firmoja läpi ja kaikissa sama vastaus ei ole mitään.
Edelleen ollaan siinä jamassa että se edellis vuosien vakipaikka ei sano juuta tai eitä.
Yksi firma noin 40:tä on sanonut harkitsevansa mutta muuta ei ole kuulunut.
Kokoajan kysellään lisää...

Lopputyössä on tosiaan koulun suositus että johonkin firmaan sidottu juttua.
Sen verran siitä että mä en ymmärrä että miksi sen pitäisi olla mielekäs vaan mielestäni se on ihan sama että mistä sen tekee kun vaan saa sen tehtyä ja kunnon arvosanan ja valmistuu. Ja jos ei löydy töitä kesälle niin sitten perkele pitää rueta tekemään se valmiiksi ja vaikka syksyllä saada jotain duunia. Sillä opiskelua ei ole kuin muutama tunti viikossa niin tänä keväänä kuin ensisyksynä. Itse olen painanut duunia ja opiskelua samalla ja moni muu.

Mielenkiintoista on myös se että vain yksi on ehdottanut sitä "taktista" eroa ja sitten hakemaan yhteiskunnalta tukea? Ja kukaan ei ole ehdottanut sossun luukulle itkemistä.

Viellä kerran kaikille sinisilmille ja vasta rakastuneille: en mä nyt ihan tosissaan ollut sillä eroamisella :rolleyes:

Mitä vikaa on peruselämisessä?
Se vika että olen sitä 25vuotta kokenut ja olen tehnyt työtä näiden asioideni eteen vuosia että olen edes tässä jamassa sekä samoin että meillä ollut suhteessakin asioita ja tapahtumia joilla on harmaata arkea väritetty. Mikään ei ole tullut helpolla. Ja kun tiedän molemmat osapuolet suhteesta niin osaan kuvitella että päivästä toiseen töllön tai netin ääressä istuminen ilman mitään piristystä tai muutosta odotettavissa vei kummaltakin hermot. Tässä voi ihan hyvin käydä niinkin että mä tässä jään yksin kun minulla ei ole tarpeeksi rahaa yhteiseen elämään vaikka luopuisinkin kaikesta omistani.
 
Kun mentiin yhteen oli molemmilla opinnot loppusuoralla, minulla vielä paskahommia että sai laardia leivän päälle. Minulla pieni opintolaina, hänellä isompi. Sitten alettiin päästä alan hommiin kiinni niin jäi kulin työt molemmilta. Tiukkaa oli. Niin tiukkaa että jokainen hankinta mietittiin yhdessä. Ei katsottu kuka rahan ansaitsee vaan mihin se riittää, ja se maksaa jolla rahaa on. Sen jälkeen on menty eteenpäin, tyyliin "tyhjästä aloitettiin ja nyt on jo miljoona (mummoa) velkaa." Ei ole mun rahoja ja sun rahoja, on vain yhteinen potti. Jos toinen ei onnistu tuomaan pottiin mitään vaikkapa puoleen vuoteen, tai kahteen, niin toinen maksaa. Selvähän se on ettei kumpikaan perseellään makaa. Työtä se on kotiäidinkin työ (tai -isän).

Esimerkki: myytiin asunto ja maksettiin voitoilla isommat (vaimon) opintolainat pois. Sitten ostettiin jäljelle jääneillä penneillä minulle polkupyörä. Vaimo siis niisti yhteisestä potista 10000 erkkiä ja minä 500. Vituttaako? Ei tietenkään, koska vaimonani hänen velkansa olivat minunkin ongelmani.

Se tietysti auttaa jos on suht samanlaiset elämänarvot. Eikös partneriksi kannata katsoa joku joka ajattelee perusasioista, mm työstä ja rahasta, samalla tavalla???

PS Aina kun oli todella tiukkaa alussa, siis piti valita maksetaanko lasku ajallaan vai ostetaanko viikonlopuksi juustoa ja jopa meetvurstiakin, vittuiltiin toisillemme että "sä oot mun kanssani vain mun rahojeni takia!" Näiden aikojen muistona eukko ei vieläkään osaa/uskalla hankkia itselleen mitään kivaa vaikka olisi varaakin. Parhaillaan ylipuhun häntä ostamaan parit €500 jalokivet että saisi kerrankin hienon ja arvokkaan korun teetettyä. Mutta akka se vaan parsii vanhoja pikkuhousujaan ja pähkäilee kunneonniinkalliikki.

Ei varmaan monella miehellä ole tällaista ongelmaa...
 
Jos parisuhde rakentuu sen varaan että pitää olla tietty määrä kalliita harrastuksia, leluja, etelänmatkoja, kesämökki järven rannalla ja auton vaihto joka toinen vuosi niin sitten ehkä kannattaa panostaa rikkaamman partnerin hankintaan. Kuinka hyvin tämä rahan kanssa pelaaminen täyttää elämässä olevaa muuta tyhjyyttä, se onkin sitten toinen asia.

Hienoa että tähänkin keskusteluun saatiin vastakkainasettelu stereotyypeistä "laiskat perseellään istuvat työttömät" ja luterilaisen keskiluokan statussymbolit itselleen rohmuavat etelänmatkailijat. Minä vähän luulen että siellä aurinkorannan lämmössä on tasan tarkkaan saman verran virikkeitä kuin kotimaan räntäsateessa. Kaikki riippuu omasta asenteesta.
 
Inkeri sanoi:
Mutta vakavasti puhuen, kyllä jokaisen pitäisi edes jotain työtä kyetä tekemään ja huolehtimaan osaltaan toimeentulosta eikä jättää kaikkea kumppanin niskaan. Toisaalta ei oikeasti rakastamaansa ihmistä pysty kyllä heittää pellolle vain sen vuoksi et perheen talouspuoli on alkanu rakoileen.. Ehkä sit parempi tosiaan et suhde loppuu tässä vaiheessa jos edes tommosia ajattelee.

Ei mitään lisättävää. :worship:

japa sanoi:
Tekisi mieli spekuloida muutamia jyrkkiä kannanottoja tuolla alkupuolella että onko koskaan ollut tiukkaa tai ollaanko sitä viellä liian sinisilmäisiä näiden asioiden suhteen. Ja tietenkin näihin asioihin vaikuttaa myös elämän eriarvot jotka mielestäni ovat suhteessa siihen että miten asioihin suhtaudutaan ja mitä on elämässä jo koettu.

Tämäkin pitää täsmälleen paikkansa. Tuosta tiukkuudesta puheenollen, vajaat puolitoista vuotta sitten olin itse niin tiukoilla rahan suhteen (long sad story, sattui muutamakin astetta epärehellisempi työnantaja lyhyen ajan sisään...), että jouduin lainaamaan ystävältäni rahaa vuokranmaksua varten... Mutta siitäkin huolimatta olisin valmis elättämään kumppaniani noissa em. poikkeustapauksissa (opiskelu, vanhempainloma, äkillinen työttömyys). Mielestäni se vain kuuluu asiaan, että kun parisuhteessa ollaan, niin toista autetaan ja tuetaan - myös rahallisesti, jos niikseen tulee.

Toki tässäkin pitää ottaa huomioon se, että mehän emme tiedä kuin yhden näkökannan tilanteeseen - japan kertoman. Japan puolison tarinahan voisi taas olla täysin erilainen... ja totuus todennäköisesti siellä jossain puolivälin keskipaikkeilla. :piis:

Sen verran kysyisin ketjun aloittajalta, että mitä itse asiassa haet tältä keskustelulta? Päätöshän sinun on kuitenkin tehtävä itse, suuntaan tai toiseen. Ja jos tilanne tosiaan on sen, että aktiivisesta etsimisestä huolimatta emäntäsi ei vain kertakaikkiaan saa töitä, niin siinä tapauksessa sinulle ei ihan hirveästi niitä vaihtoehtoja jää...

protsku sanoi:
Mitä vikaa on peruselämisessä?

Niinpä, sitä minäkin ihmettelen. Ei se, että harrastukset ovat halpoja, tarkoita sitä, että pitäisi vain tv:n tai netin ääressä notkua ja tuijottaa toisiaan. Nimim. kokemusta on voin vakuuttaa, että pienelläkin rahalla saa aikaan monenlaista kivaa, jos vain yhtään viitsii miettiä. Kirjaston kirjat ja lehdet eivät maksa mitään, ulkoilu eri muodoissaan myös on ilmaista (OK, välineet voivat toki jotain maksaa, mutta esim. kävelykengät ja jonkinlaiset ulkoiluvaatteet kuitenkin löytynevät ihan jokaiselta), ja myös halpoja ja silti ihan hyviä kuntosaleja löytyy myös. Erilaiset lautapelit ovat myös mukavaa ajanvietettä, eikä niiden hankkiminenkaan mitenkään kalliiksi tule, voihan niitä ostaa vaikka isommalla porukalla jos niikseen tulee.

Kannattaisi muistaa, että elämä on kuitenkin pääosin sitä arkea, ja ne juhlahetket ja "huippukohdat" ovat harvassa - ja että elämän ja parisuhteen onni muodostuu nimenomaan siitä hyvästä arjesta! Edelleen nimim. kokemusta on sanoisin, että jos se arki on päivästä toiseen riitaisaa kärvistelyä ja jatkuvaa epäsopua, ja ne harvat juhlahetket se (hatara) liima, joka pitää puolisot (vaivoin) yhdessä, niin kovin pitkää tulevaisuutta en kyllä sellaiselle suhteelle ennustaisi.

EDIT:
protsku sanoi:
Minä vähän luulen että siellä aurinkorannan lämmössä on tasan tarkkaan saman verran virikkeitä kuin kotimaan räntäsateessa. Kaikki riippuu omasta asenteesta.

Amen to that! :thumbs:

EDIT2: Missään tapauksessa en yritä väittää, etteikö raha olisi tärkeä asia - en ole missään vaiheessa niin väittänyt. Totta helv*tissä se on tärkeää, ilman kun ei oikein toimeen tule. MUTTA: "Raha ei tee onnelliseksi, mutta sen puute tekee kyllä onnettomaksi" - kun rahaa on tarpeeksi päivittäiseen toimeentuloon ja laskujen maksamiseen, niin mielestäni sen jälkeen on tosiaan kyse vain ja ainoastaan omasta asenteesta, miten tilanteeseen suhtautuu. Jos asenne on "voi että kun on kurjaa kun ei oo rahaa mihinkään, ei voi mennä mihinkään, ei voi tehdä mitään, voi että kun on kamalaa", niin aivan varmasti näin on. Mutta jos aktiivisesti etsii niitä halpoja ja jopa ilmaisia vaihtoehtoja, niin elämästä saa todella mukavaa laihallakin lompakolla!

Ehkä olen sitten sinisilmäinen, naiivi jne., mutta väitän sitkeästi, että ne parhaat asiat elämässä eivät ole rahassa mitattavissa eivätkä sillä ostettavissa. :)
 
Hyvä keskustelu. Älkää ampuko alas Japan rehellistä tunnustusta. Moni ei ole yhtä rehellinen. :worship:

Meillä on ollut yhteiset rahat niin kauan kun yhdessä ollaan asuttu. Tienaan itse enemmän kuin vaimo ja voin rehellisesti sanoa, että olen ollut itsekäs rahan suhteen.

Eli monet riidat olisi vältetty, jos olisin pitänyt turpani kiinni vaimon hankinnoista. Kun on itse elättänyt itsensä 16 -vuotiaasta asti, on ollut vaikea sopeutua siihen, että joku toinen käyttää minun rahojani.
 
Aah... viime päivien kuumin aihe mielessä muiden kiireiden joukossa ;)

Gillyanne sanoi:
Sen verran kysyisin ketjun aloittajalta, että mitä itse asiassa haet tältä keskustelulta?

No alkuun tämä lähti hieman sellaisen "kaikki umpikujassa" tunteella liikkeelle. Sekä siinä oli tietenki hieman enemmän ajatusta hakea sellaista laajempaa keskustelua että miten porukka käsittelee tälläiset asiat. Ja todellisia tunnustuksia siitä että kuinka tiukoille raha voi vetää parisuhteen tai aiheuttaako se riitoja. Edelleen olen sitä mieltä niin muutamista edellä poimituista postauksista kuin muustakin kokemuksesta että riidan aihe nro.1 monessa perheessä on raha tai ainakin se taustalla painaa mieltä ja siksi sitten pienikin asia saada riidan aikaan, no sitä ei täällä porukka uskaltanut tunnustaa mutta ei se mitään.
Ja sitten kun alkaa olla korvia myöten täynnä ongelmaa pyöritellyt niin joskus voi olla asiaan aika helppokin ratkaisu mutta sitä ei löydä kuin sillä että joku toinen osoittaa sen. Ajattelin sitten kokeilla sitä myös että mitä ratkaisuja mulle löytyy, mutta kaikkihan kääntyi minua päin eikä juttu edennyt laajemmaksi.
Myönnän myös että tuossa sitten oli pikkuisen provoa kotiinpäin (sillä olin jo kokeillut puhumista ja neuvomista mutta tuntui että kaikki meni kuuroille korville ja toivoin että tämä tulee luetuksi) No en sitten tiedä että mikä sitten vaikutti asiaan mutta realismi ja herääminen tilanteesen on kyllä tapahtunut.

No loppujen lopuksi niin negatiivinen kuin positiivinen keskustelu antoi kuitenkin sellaista arvojen punnintaa ainakin minulle ja ehkä hieman muuallekin?


Hyvä keskustelu. Älkää ampuko alas Japan rehellistä tunnustusta. Moni ei ole yhtä rehellinen.

Ymmärrän aloittajan tuskan kuitenkin aika hyvin, tai luulen ymmärtäväni.
Missään tapauksessa en yritä väittää, etteikö raha olisi tärkeä asia - en ole missään vaiheessa niin väittänyt. Totta helv*tissä se on tärkeää, ilman kun ei oikein toimeen tule. MUTTA: "Raha ei tee onnelliseksi, mutta sen puute tekee kyllä onnettomaksi"

Näihin edellä mainittuihin on hyvä lopettaa :rock: :worship:
 
Missähän vaiheessa suhdetta ihmiset ottaa yhteiset tilit/rahat käyttöön? Toisethan eivät ota ollenkaan.. Mun vanhemmilla kun on yhteiset rahat, niin jotenkin tuntuisi luontevalta ottaa yhteiset rahat meilläkin käyttöön. Avon mielestä asialla ei ole mtn väliä. Molempien mielestä homma toimii hyvin näin, että molemmilla on omat rahat ja tilit, mutta tuntuisi toisaalta vielä helpommalta, jos olisi yhteiset rahat. Menis ainakin kaikki puoliksi..
 
Eleonoora sanoi:
Missähän vaiheessa suhdetta ihmiset ottaa yhteiset tilit/rahat käyttöön?
...
mutta tuntuisi toisaalta vielä helpommalta, jos olisi yhteiset rahat. Menis ainakin kaikki puoliksi..

Yhteisille kulungeille yhteinen tili johon kumpikin laittaa joka kuukausi sovitun summan ja omille rahoille & ostoksille sitten säilyy molempien oma tili.

Käytännössä toimivimmaksi todettu systeemi. Täysin yhteiset rahat ovat perseestä koska on olemassa paljon kalliita henk.koht. harrastuksia, säätökohteita jne. joten miten tällaiset rahoitettaisiin täysin yhteisillä rahoilla? Toinen yrittää säästää ja toinen tuhlaa johonkin isompaan samalla? Toinen paiskii perse ruvella ylitöitä ja toinen ostaa rahoilla jotain hubaa? Ei tarvitse kummaa päättelykykyä todeta että alle parin vuoden on kunnon sota pystyssä raha-asioista.

Ehkä olen vain tiukkapipo, mutta en keksi mitään syytä miksi kaikki rahat olisivat yhteisiä. Käyttäköön kumpainenkin massia suhteessa omaan tienesti- ja säästäväisyyskykyynsä.
 
Haa... vanha rakas threadi ihan vuoden takaa kaivettu esiin.
No sen verran pitää päivittää edelleen kaikille epäilijöille, jotka vuosi sitten spekuloivat rakkautta ja sen kestävyyttä rahan suhteen niin edelleen ollaan yhdessä ja selvitty kaikista raha vaikeuksista mutta välillä oli tiukkaa ja piti todellakin karsia menoja paljon mutta nyt on asiat toisin kun yhden kesän oppiskeli kantapään kautta.
 
Back
Ylös Bottom