En ole taas pitkään aikaan seurannut tätä keskustelua, joten haluaisitko tiivistää, mitä vastaan tämä postkeynesiläisyys on oikein asetettu? Uusklassisuutta, uuskeyunesiläisyyttä, jotain muuta? Pintapuolin vilkaisemalla tuo postkeynesiläisyys ei hyväksy edes Hicksin tulkintaa IS/LM-rakennelmasta. En pysty käsittämään, miksi jo kauan sitten esitetyt perinteistä keynesiläisyyttä arvostelevat argumentit eivät olisi enää valideja. Edelleen perinteisestä keynesiläisyydestä puuttuu täydellisesti mikroperusta, se on haavoittuvainen Lucas-kritiikille, eikä stagflaatiolle löydy uskottavaa selitystä. Oikeasti, jos joku "koulukunta" (inhoan termiä) saa julkaistuksi lähes yksinomaan omassa yksittäisessä journaalissaan (vaikkapa itävaltalainen taloustiedekin on huomattavasti enemmän valtavirtaa), niin kyllä se tarkoittaa melko voimakkaita puutteita metodologiassa tai tieteellisessä lähestymistavassa. Jos ei pysty hyväksymään reaalisuhdanneteoriapohjaisia malleja, niin kyllä myös nimellisjäykkyyksiä sisältäviä uuskeynesiläisiä malleja on rakennettu jo hyvän aikaa, ja niiden relevanssi esimerkiksi rahapolitiikan arvioinnissa on kasvussa, vaikka toki niissäkin on melkoisia puutteita esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden mallinnuksessa. On kuitenkin melkoista liioittelua hypätä 70 vuotta taaksepäin kirjoitettuun kirjaan, ja hylätä valtava määrä sen jälkeen tehtyjä edistysaskeleita makrotaloudellisessa ymmärryksessä.
Mitenköhän tähän lyhyesti vastaisi:
Ei kai tuota jälkikeynesläisyyttä varsinaisesti ole "aseteltu" mihinkään, mutta yhteistä kaikille taitaa olla neoklassisen synteesin pätevyyden kiistäminen. Oman käsitykseni mukaan myös neutraalin rahan aksiooma ja täten myös rahan kvantiteettiteoria kyseenalaistetaan vahvasti. Keynes itsekin totesi GT:n jälkeisissä kirjoituksissaan, että uusklassiset sovellukset hänen teoriastaan ovat olleet virheellisiä tulkintoja (esim. mainitsemasi Hicksin IS-LM-malli). Keynes myös piti yhteyttä moniin postkeynesläisiin tutkijoihin. Postkeynesläiset yleisesti ottaen pitävät myös rahapolitiikkaa tehottamana stimulaatiovälineenä, koska sillä ei voida pakottaa uusia rahavirtoja kuten finanssipolitiikalla voidaan. Postkeynesläisyys perustuu velkasuhteiden ja rahan ymmärtämiseen, kun taas uusklassinen taloustiede käsittelee taloutta yhtenä suurena vaihtokauppana. Tässä on hyvä esimerkki tästä erosta:
linkki.
Se ei ole samalla tapaa "koulukunta" kuin esimerkiksi monetarismi. Postkeynesläisyys jo määritelmällisesti tarkoittaa siirtymistä eteenpäin Keynesistä itsestään ja nimenomaan juuri General Theorystä. Ei se silti tarkoita sitä, että Keynes olisi merkityksetön. Esimerkiksi Keynes hahmotteli aikanaan maailmanvaluuttaa ja yhtenä keskeisenä vaatimuksena tuon toimivuudelle hän piti sitä, että rahavirtoja olisi pitänyt pystyä tuollaisessa järjestelmässä jotenkin sääntelemään. Ratkaisuksi hän ehdotti rahoitusselvitysliittoa, jossa ylijäämäisiä vaihtotaseita verotettaisiin ja nämä verotulot ohjataan alijäämämaihin investointeina. Otettiinko tällaisia seikkoja sitten lainkaan huomioon esimerksi Euroopan rahaliittoa luotaessa? No ei. Vastauksena tarjottiin SGP:tä. Oikeastaan suorana seurauksena tuosta meillä on tämänhetkinen kriisi Euroopassa.
Esimerkiksi ontologiset ja metodologiset lähtökohdat jälkikeynesläisissä lähestymistavoissa eroavat valtavirrasta, kuten valtavirran metodologisesta individualismista. Lisäksi esimerkiksi Friedman oli ontologialtaan anti-realisti (esim. v. 1953 teoksesta tulee hyvin esille). Ei ollut väliä sillä kuinka hyvin jokin malli tai teoria vastaa todellisuutta, vaan keskeistä on se, että ne ovat "riittäviä arvioita" todellisuudesta. Lopputuloksena on ajatuskehikko, joka soveltuu ainoastaan suljettujen järjestelmien analysointiin (ts. laboratorio-olosuhteisiin). Miten hyvin tällainen voi toimia avoimien järjestelmien analysoinnissa, eli inhimillisen sosiaalisen toiminnan tutkimisessa? Tämän suljetun ajatuskehikon seurauksena nähdään taloustieteessä perverssejä esityksiä, kun teoria ja todellisuus eivät kohtaa: ei suostuta hylkäämään teoriaa, vaan väitetään että maailma toimii väärin. Postkeynesläisyys taas on ontologialtaan lähempänä ns. kriittistä realismia.
Postkeynesläiset ovat myös käsitelleet stagflaatiota, enkä osaa sanoa, että mikä sitten olisi vaatimasi "uskottava selitys".
Postkeynesläiset ja itävaltalaisen koulukunnan edustajat itse asiassa ovat paljonkin tekemisissä toistensa kanssa, koska ovat yhtä lailla sivussa valtavirrasta. Valtavirran taloustieteestä on tullut sisäänpäinkäpertynyt tieteenala. Kyse ei mielestäni todellakaan ole postkeynesläisten tutkijoiden osaamisessa, vaan esimerkiksi siinä, että neutraalin rahan aksiooman hylkäämisellä olisi katastrofaalisia vaikutuksia uusklassiselle taloustieteelle.
Miksi ylipäätään mikroperusta on välttämätöntä olla? Se on välttämätöntä vain siinä tilanteessa, jos tieteenalaa leimaa metodologinen individualismi. Postkeynesläisyys taas on metodologialtaan pluralistinen.
Annat myös jotenkin ymmärtää, että valtavirran taloustieteessä metodologisia ongelmia ei ole lainkaan. Tästä ei ole kyse, vaan suurelta osin valtavirran kyvyttömyys kuvata todellisuutta johtuu nimenomaan niistä abstrahoinneista, joita joudutaan tekemään, jotta teoria voidaan ilmaista matemaattisessa muodossa. Teorian kyvyttömyys kuvata todellisuutta taas voi johtaa perversseihin politiikkasuosituksiin, kuten tämä eurokriisi hyvin osoittaa.
