- Liittynyt
- 17.12.2010
- Viestejä
- 876
En miten sinä käsität teorioiden selitysvoiman. Minäkään en tieteen filosofiaa ole lukenut kuin pari kurssia, mutta sen verran tiedän että mitä vähemmän selittäviä tekijöitä tarvitaan jonkin asian selittämiseen niin sitä parempi, kunhan selitysvoima on sama.
http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/viewFile/787/647
Kanniaiseen tiivistyy suht hyvin moni asia mikä valtavirran taloustieteessä on vialla. Yksi niistä on se, että Kanniainen puhuessaan neo-klassisesta koulukunnasta puhuu "keynesläisyydestä" yleisesti. Kuten esimerkiksi yllä postatusta kuvasta näkyy, tuo ei todellakaan ole onnistunut kuvaus. Lisäksi Kanniainen antaa ymmärtää, että taloustieteessä olisi saavutettu jonkinlainen paradigmaattinen hyväksyntä siitä, että:
Optimistikaan ei enää luota keynesiläiseen ajatukseen kysynnän aktiivisesta hienosäädöstä julkisen menotalouden avulla.
Paskapuhetta.
About 11 years ago, James K. “Jamie” Galbraith recalls, hundreds of his fellow economists laughed at him. To his face. In the White House.
...
But if Galbraith stood out on the panel, it was because of his offbeat message. Most viewed the budget surplus as opportune: a chance to pay down the national debt, cut taxes, shore up entitlements or pursue new spending programs.
He viewed it as a danger: If the government is running a surplus, money is accruing in government coffers rather than in the hands of ordinary people and companies, where it might be spent and help the economy.
“I said economists used to understand that the running of a surplus was fiscal (economic) drag,” he said, “and with 250 economists, they giggled.”
http://www.washingtonpost.com/blogs...-deficit-owls/2011/08/25/gIQAHsoONR_blog.html
Olen 100 % varma, että Kanniainen ei esimerkiksi näe mitään ongelmaa julkisen talouden budjettiylijäämissä.
Tuossahan tuo tuotiin hyvin esille mikä tuossa mallissa on vialla. Kyse ei niinkään ole siitä etteikö yksinkertaiseen malliin pyrkiminen olisi hyve, vaan siitä mitä taustaoletukset ovat.
The bottom line is that the “money growth==>inflation” view makes perfect sense in some alternate universe where all those assumptions regarding the variables DO hold, but not here, not today, not in the United States of America in 2011. That’s not how it works. It’s a damn shame, I know, because it’s so simple and intuitively appealing and it would make controlling inflation really simple. But, if we are to develop useful policies then we need a model better suited to the way the modern financial system works.
There’s no reason to throw the baby out with the bath water, so let’s retain the equation. However, we need new assumptions with respect to M, V, P, and y:
M: A precise definition and identification of money is elusive in a modern, credit-money economy, and its volume can change either with or without direct central bank intervention. In addition, the monetary authority cannot raise the supply of money without the cooperation of the private sector. Because central banks almost always target interest rates (the price of holding cash) rather than the quantity of money, they tend to simply accommodate demands from banks. When private banks communicate that they need more reserves for loans and offer government debt to the Fed, the Fed buys it. It’s the private sector that is in the driver’s seat in this respect, not the central bank. The central bank’s impact is indirect and heavily dependent on what the rest of the economy is willing to do (which is, incidentally, why all the QE and QE II money is just sitting in bank vaults).
V: The velocity of money is, indeed, related to people’s behavior and the structure of the financial system, but there are discernable patterns. It is not constant even over the short run.
P: While it is true that factors like production bottlenecks can be a source of price movements, the economy is not so competitive that there are not firms or workers who find themselves able to manipulate the prices and wages they charge. The most important inflationary episode in recent history was the direct result of a cartel, i.e., OPEC, flexing its muscle. Asset price bubbles can also cause price increases (as they are now). The key here, however, is that P CAN be the initiating factor–in fact, it has to be, since M can’t.
y: The economy can and does come to rest at less-than-full employment. Hence, while it is possible for y to be at its maximum, it most certainly does not have to be.
M:n koko ei siis määrity eksogeenisesti vaan endogeenisesti. Muutokset P:ssä saattavat siis olla tulosta joko kovemmista palkkavaatimuksista tai, kuten tuossa todetaan, OPEC:in päätöksestä korottaa öljyn hintaa. Tämän toteamuksen hyväksyminen saattaa johtaa katastrofaalisiin lopputuloksiin koko neoklassiselle koulukunnalle. Kausaliteetti menee siis täysin eri päin kuin mitä esimerkiksi sinä yllä väitit:
kausaliteetti menee niinpäin juuri, että kasvava rahamäärä johtaa nouseviin hintoihin
ja tuohon lopputulokseen päädyt reaalimaailmasta irrallisten oletusten kautta:
kun kaikki muut asiat ovat ennallaan