Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tämänkin päivän Nokian uutiset ei paljoa viennin kasvamista edistä. Ajattelee pelkästää Salonkin tehtaan tuotteiden keskihintaa ja voluumia niin saa olla aika monta pk-alan vientiyritystä että menetys paikataan.
Tämänkin päivän Nokian uutiset ei paljoa viennin kasvamista edistä. Ajattelee pelkästää Salonkin tehtaan tuotteiden keskihintaa ja voluumia niin saa olla aika monta pk-alan vientiyritystä että menetys paikataan.
Tänään luennolla opettaja/luennoitsija heitti mielenkiintoisen näkökulman, että hänen mielestään valtion budjetit saataisiin kuntoon yksinkertaisesti kieltämällä lainanotto tahoilta, jotka eivät voi mennä konkurssiin (=valtioilta). Mielipiteitä tästä? Hyvin erikoinen ajatus äkkiseltään ja muuttaisi kyllä täysin markkinoiden luonnetta. Valtio pakotettaisiin säätämään menonsa verokertymän perusteella. Elvytys / suhdanteiden tasaus vaikeuttuisi huomattavasti. Toisaalta alunperin Keynesiläisyydessä taisi olla ajatus, että nousukausilla säästetään ja laskukausilla kulutetaan näitä säästöjä.
Minkä alan luennoitsija oli kyseessä? Toivottavasti ei ainakaan minkään taloustieteen alan. ;)
Sitä minä hieman ihmettelen, että miksi valtion ylijäämäisistä seuraisi vaihtotaseen alijäämä?
Godleyn identiteetin mukaan globaalilla tasolla rahamääräistä velkaa on aina väistämättä saman verran kuin rahamääräistä varallisuutta. Näin ollen yhden valtion näkökulmasta Godleyn identiteetti voidaan esittää muodossa:
Yksityisen sektorin rahoitustase + julkisen sektorin rahoitustase + ulkomaansektorin rahoitustase = 0
Toisin sanoen:
Yksityisen sektorin rahoitustase = - (ulkomaansektorin rahoitustase) - (julkisen sektorin rahoitustase)
Näin ollen voimme havaita, että yksityisen sektorin varallisuusasema riippuu kahdesta ulkopuolisesta seikasta: ulkomaansektorista ja julkisesta sektorista. Tämä on tärkeää ymmärtää, koska talouden vakauden ja kasvun kannalta yksityisen sektorin varallisuusaseman turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Ulkomaansektorin ollessa ylijäämäinen (eli kun tarkastelumaan vaihtotase on alijäämäinen) on julkisen sektorin rahoitustaseen oltava väistämättä alijäämäinen, jotta yksityisen sektorin varallisuusasema säilyy positiivisena. Tarkkaan ottaen julkisen sektorin alijäämän on oltava vähintään yhtä iso kuin ulkomaansektorin ylijäämän [eli tarkastelumaan vaihtotaseen alijäämän], jotta yksityisen sektorin nettovelkaantumista ei tapahdu.
On myös syytä havaita, että viime aikoina Suomenkin vaihtotase on kääntynyt tappiolliseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä Suomessakin olisi tehtävä alijäämäisiä budjetteja, jotta yksityisen sektorin varallisuusasema ei heikentyisi.
Näin ollen teoreettisesti valtio ei millään voi pyrkiä jatkuvasti ylijäämäisten budjettien ylläpitoon, koska valtion liikkeellelaskemaa rahaa olisi kierrossa vähemmän kuin mitä yksityiselle sektorille asetetut verovastuut olisivat. Kansalaiset voisivat käyttää ensiksi säästöjään verojen maksuun, jonka jälkeen voisivat siirtyä myymään valtion joukkovelkakirjoja joiden olemassaolo itsessään on riippuvainen siitä, että valtiolla on joskus aiemmin ollut alijäämäisiä budjetteja. Jos vielä tässäkin vaiheessa valtio yrittäisi ylläpitää ylijäämäistä budjettia, voidaan huomata että ainoa tapa mistä rahaa talouteen voisi tulla on valtion kulutuksen kautta.
Periaatteena: Valtio siis kuluttaa (ostaa hyödykkeitä, palveluita jne yksityiseltä sektorilta), jonka jälkeen tätä rahaa käytetään yksityisen sektorin toimesta valtion asettamien verojen maksuun. Loogisesti: kansalaiset eivät voi maksaa verojaan fiat-rahassa valtiolle ennen kuin valtio on siirtänyt fiat-rahaa kansalaisten käyttöön (mm. em. ostojen muodossa).
“The deficit of the entire government (federal, state, and local) is everywhere and always equal (by definition) to the current account deficit plus the private sector balance (the excess of private saving over investment).”
“The graph shows the financial balances of the three sectors which comprise the US economy – the private sector, the government sector and the foreign trade sector. The financial balance of each sector is equal to its income less its total expenditure. A financial surplus indicates that the sector is a net acquiror of financial assets, while a deficit indicates that the sector is running down its net assets (or increasing its borrowing) to finance its activities. Because the three sectors cover all of the activities of the US economy, at home and abroad, their financial balances must sum to zero.
The first point to note is the dramatic reversal which has taken place in the past 3 years in the private sector’s financial balance. This sector includes both households and corporations, and in most economies it tends to record a small surplus most of the time. This was true in the US until the late 1990s, when the household sector started to run a financial deficit. Basically, rising equity prices, and then rising house prices increased personal wealth, and this induced households to reduce the amount they saved out of current income. As a result of this deficit, the private sector’s leverage ratio (the stock of outstanding debt/income) rose to record levels.
After 2007, falling house prices and the financial panic caused both households and companies to slash their spending relative to their income, and to generate excess cash. The shift in the private balance was a remarkable 14 per cent of GDP, and the consequent collapse in spending caused the recession. Meanwhile, the extra cash was devoted to paying down net debt, so the leverage in the private sector balance sheet started to decline. This process continued to gather momentum until the early part of 2009.”
That’s an excellent description of what occurred and shows how the Clinton surplus likely played a larger role in the current crisis than anyone thinks. That’s right, Clinton’s much applauded budget surplus was not a net benefit for the economy….After all, the government is nothing like a household or business and its balance sheet should never be managed as such.
For now, the government appears to be running a large enough deficit to offset the majority of the de-leveraging that is occurring, but there are many moving parts in this equation. As the de-leveraging continues it’s important that government not attempt to balance its budget. For now, we appear to be avoiding the austerity that is driving Ireland and Greece further into depression. But, imbalances and risks remain and importantly let’s remember that stimulus is far different from self sustaining recovery. The private sector is getting back to its feet, but remains on a very unsound foundation.
Source: FT
Hmm eli Suomessa 2000-luvun puolessa välissä Suomessa oli ylijäämäisiä budjetteja ja samoin vaihtotase oli tukevasti plussalla. Ulkomaansektorin on siis pakko olla ollut näiden verran negatiivinen?
Kuvio 1. Eri sektoreiden rahoitusasema Suomessa kansantalouden tilinpidon mukaan vuosina 1975-2010, prosenttia BKT:sta (Lähde: Tilastokeskus).
Tämä kaavio kuvaa sitä rahan määrää, minkä pankkimme pitävät talletuksena keskuspankissa. Kuten näkyy, uusi luotu raha pysyy pankeilla jotka sen sen sijaan, että lainaisivat sitä ihmisille, joiden tarvitsee uudelleenrahoittaa asuntonsa tai yrityksensä ja jotka saattaisivat laajentaa ja palkata ihmisiä (kuten Fed tarkoitti tapahtuvaksi), ne (pankit) vain tallettavat ilmaisen rahan takaisin Fediin ja tienaavat massiivisia määriä korkoja.
Suppose that instead of lowering its target interest rate, the central bank lends $40 to Bank B. In making this loan, the central bank credits $40 to Bank B’s reserve account. Bank B can then use these funds to repay Bank A without decreasing
its lending. The banks’ balance sheets after these actions take place are depicted in Figure 3, where the changes from the earlier figure are in red. For Bank B, the loan from the central bank has replaced the interbank loan. Bank A holds the funds that it previously lent to Bank B as reserves. Notice the change in reserve holdings: total reserves have increased to $60, and excess reserves are now equal to $40.
The goal of the central bank’s lending policy here is to mitigate the effects of the disruption in the interbank market by maintaining the flow of credit from the banking sector to firms and households. The policy is highly effective in this regard: it prevents Bank B from having to reduce its lending by $40. This simple example illustrates how such a policy creates, as a byproduct, a large quantity of excess reserves. Looking at aggregate data on bank reserves, one might be tempted to conclude that the central bank’s policy did nothing to promote bank lending, since all of the $40 lent by the central bank ended up being held as excess reserves. The point of the example is that such a conclusion would be completely unwarranted.
...
The general idea here should be clear: while an individual bank may be able to decrease the level of reserves it holds by lending to firms and/or households, the same is not true of the banking system as a whole. No matter how many times the funds are lent out by the banks, used for purchases, etc., total reserves in the banking system do not change. The quantity of reserves is determined almost entirely by the central bank’s actions, and in no way reflect the lending behavior of banks.
Harmi kun jf1 katosi (?) palstalta.
Olisin niin kovasti halunnut kuulla miten Euroopassa tilanne on tällä hetkellä objektiivisesti tarkasteltuna parempi kun velkadeflaation annetaan pyöriä toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa VALTION toimesta huolehditaan talouskasvusta ja työllisyydestä.
Itävaltalaisen koulukunnan mukaanhan nyt investointien pitäisi Euroopassa allokoitua "oikeisiin" kohteisiin, kun taas Yhdysvalloissa harjoitettu raha- ja finanssipolitiikka ohjautuu aivan "väärin", koska tuhma valtio keskuspankkeineen on mennyt kuluttamaan ja tekemään perisynnin, eli koskemaan rahaperustaan.
http://mises.fi/post/23
(Odottakaa vaan syntiset, kyllä se hyperinflaatio sieltä vielä tulee!)