Ei. Muillakin asioilla on väliä, kuten esim. kuiduilla, riittävällä veden juomisella, vitamiineilla ja hivenaineilla, yleensäkin ruoan laadulla. Väitätkö todella, että tavalliselle pulliaiselle on hänen elämänlaatunsa ja läskin määrän kannalta aivan sama, ottaako hiilarinsa esim. kaurapuurosta tai karkista? Oletko todella sitä mieltä, että jos em. ravintoaineilla otetaan sama määrä kaloreita, niin läskien karistaminen onnistuu samalla lailla, ettei esim. verensokerin heittely ja sitä kautta mielialan vaihtelu (ja roskaruokahimot sitä kautta) todellakaan vaikuta mitään, vain kaloreiden kokonaismäärä?teemupii sanoi:
Se pointti näissä "Calories are not equal" väitteissä on käsittääkseni seuraavissa: kuidut, ruoan imeytymisnopeus, vitamiinit ja hivenaineet. On otettava huomioon nämäkin, kun läskejä karistetaan:
1) Kuinka helppoa on jotakin ruoka-ainetta on syödä ja kuinka nopeasti siitä saa lisää kaloreita? Verrataanpa esim. kuvitteellista ryhmä A:ta ja B:tä. Ryhmä A:han laitamme esim. karkit, sipsit ja vaalean leivän (ns. ranskanpullan), ryhmä B:hen laitamme vaikkapa kaurapuuron, täysjyväruisleivän ja keitetyt kuorimattomat perunat. Voidaan huomata, että ryhmä A:n ruoka-aineista pystyy kuka tahansa mättämään suunnilleen 15-30 minuutissa nälissään noin 1000kcal, joissa ei ole juuri muuta kuin huonolaatuisia nopeita hiilareita. Ei kuituja, ei vitamiineja eikä hivenaineita, mutta on saatu erittäin nopeasti kauhea kasa kaloreita ja insuliinia reilusti elimistöön. Entäpä ryhmä B:n ruoka-aineet? Kuinka moni pystyy niitä syömällä saamaan esim. 1000kcal vaikkapa 15-30 minuutissa? Väitän, ettei kovin moni muu kuin ehkä Winsu. :D
2) Ruoan tilavuus verrattuna sen sisältämään kalorimäärään. Kurkkua saa mättää aika monta kiloa, että kertyy edes 100kcal, suklaata riittää 100 grammaa (moni tuntemani popsii tuosta vaan 200 grammaa ja nopeasti), niin kasassa on jo noin 500kcal (finelin mukaan). (oho, tämä tulikin jo oikeastaan kohdassa 1, nooh, toisto on oppimisen äiti :D)
3) Henkiset tekijät. Jos läskejä karistelevalla henkilöllä koko ajan heittelee verensokeri sinne tänne (nopeita hiilareita syötyään), niin elämä on henkisesti vaikeampaa kuin jos on tasaisen hitaasti imeytyvää energiaa (esim. laatuprotusta, laaturasvoista ja laatuhiilareista, EI nopeista hiilareista) saatavilla. Mieliala ja pirteystaso heittelevät verensokerin mukana ja vielä jos yhtälöön lisätään se kovin yleinen laihduttajien tyyli, että syödään pirun harvoin ja aivan liian vähän, niin noidankehä on valmis ja roskaruokahimoja piisaa.
Tuosta tulee taas kerran mieleen kestävyysurheilijat ja heidän hiilarivoittoinen ruokavalionsa (jossa huipulla vissiin käytetään myös glukoosia suoraan suoneen). Heille kaikki hiilarit ovat tarpeen ja heidän kannattaa monesti suosia nopeitakin hiilareita ja välttää rasvan syöntiä. Miksi näin? Siksi, että heidän reeninsä kuluttavat helposti 700-1000kcal per kerta (punttireenaajilla ehkä noin 300-600kcal, riippuen reenaajasta ja reenin kovuudesta). Kaikki energia on heille tervetullutta, koska se menee paljon energiaa kuluttavan reenin polttoaineeksi, minkä saamiseksi hiilaripitoiset ruoat ovat tietenkin parhaita mahdollisia. Olen näistä asioista keskustellut paljonkin erään työkaverini kanssa, joka on aktiivinen kestävyysurheilija (juoksee kilpaa useammankin maratonin vuodessa).
Suomalaisen ns. virallisen ravintotietämyksen yksi ongelma on mielestäni ollut ja on vieläkin hiilareiden korostaminen juuri tämän kestävyysurheiluperinteen takia. Kuvitellaan, että suomalaiset muka vieläkin kävelevät, pyöräilevät, juoksevat, uivat, hiihtävät ja pelaavat palloilupelejä runsaasti. Kuvitellaan, että suomalaiset muka vieläkin syövät enimmäkseen täysjyväleipää (eikä ranskanpullaa) ja keitettyjä pottuja (ei ranskiksia ja sipsejä). Kumpikaan ei enää pidä paikkaansa (vaikka toki haistapaskaturhien kyselytutkimusten mukaan suomalaiset muka syövät yhä terveellisemmin ja liikkuvat yhä enemmän), joten myös ns. virallisia ruokailusuosituksia olisi syytä muuttaa vähemmän hiilaripainoitteiseen suuntaan.
Hiilarien tehtävä = polttoaine. Jos ei ole kulutusta (eli pitkäkestoista aerooppista rasitusta), niin mihin niitä hiilareita (eli polttoainetta) sitten tarvitaan? Ei mihinkään, joten kroppa varastoi ne läskiksi.
Anteeksi pitkä postaus ja paasaava sävy. Mua vain ärsyttää se, että moni vieläkin viitsii väittää, että "Samahan se, mitä syö, kunhan syö riittävän vähän!". Ihan täyttä paskapuhetta ja/tai tietämättömyyttä moinen. Toki kalorien määrällä on merkitystä läskien karistamisessa, mutta niin on laadullakin. Määrän kun säätää sopivalle tasolle ja laadun mahdollisimman korkealle sekä lisää yhtälöön sopivasti liikuntaa, niin ollaan oikeilla jäljillä.
.
