No, silti mielestäni yritys on enemmän kuin siellä työskentelevien ihmisten summa (siis ollessaan menestynyt). Mikäli näin ei olisi, en ymmärrä miksi vaikkapa brändillä on niin suuri merkitys. Jo pelkästään brändi osoittaa että yrityksellä on itseisarvo. Ja onhan lukuisia yrityksiä jotka ovat ulkoistaneet lähes kaiken toimintansa jopa niin että siellä toimii pelkästään toimitusjohtaja. Onko silloin yritys itse asiassa yhteistyökumppaneiden työntekijöiden koostama yhteenliittymä. En oikein usko kun eivät nuo ihmiset välttämättä edes miellä tekevänsä yritykselle töitä vaan sille yritykselle joka palkan maksaa. Ja tuskin esimerkkitapauksessa voidaan myöskään sanoa että miljoonaluokan yrityksen verot ovat pelkästään toimitusjohtajan veroja.
Ei kukaan ole sanonut, että yrityksen verot olisivat pelkästään yrityksen toimitusjohtajien veroja. Eikä brändillä ole mitään tekemistä verojen maksamisen kanssa, oli yrityksellä arvokas brändi tai ei, se saa rahansa myymällä tuotteita tai palveluita.
En oikein hyväksy mielestäni aika vasuri ajatusta ettei yrityksellä ole mitään itseisarvoa eikä se maksa veroja, samaan aikaan kun se maksaa suoraankin esimerkiksi yhteisöveroa ja on myös oikeushenkilö (juridinen henkilö).
Se, että raha lähtee yrityksen tililtä tai se, että yritys on juridinen henkilö ovat kirjanpidollisia ja lakiteknisiä asioita. Ne eivät ole verotuksen kannalta oleellisia.
Oleellista on, että yritys voi maksaa veroja ainoastaan rahoista, joita se kerää asiakkailtaan, tai rahasta jonka se säästää pienentämällä työntekijöidensä palkkoja tai omistajiensa osinkoja. Täten on täysin selvää, että yritysverojen oikeat maksajat voivat olla vain yrityksen asiakkaat, työntekijät ja/tai omistajat.
Asian voi havainnollistaa vielä näin: Ajatellaan, että huomenna nostamme Suomessa yritysveroja 50%. Onko mahdollista, että yritysten tuotteiden hinnat, työntekijöiden palkat ja omistajien osingot pysysivät muuttumattomina? Ei tietenkään, koska tällöin raha syntyisi tyhjästä. Joten jos nostamme yritysveroja, on täysin selvää, että tuotteiden hinnat nousevat, työntekijöiden palkat laskevat ja/tai omistajien osingot laskevat.
Koko tämä asia saattaa kuulostaa hiusten halkomiselta tai sematiikalta mutta tämän asian ymmärtäminen on tärkeää, koska se auttaa näkemään talouden näkyvän puolen lisäksi myös näkymätöntä puolta. Näkyvää on se, että rahat lähtevät yrityksen tililtä, jolloin voisi kuvitella, että yritys maksaa veroja. Mutta näkymätöntä on miten ne rahat tulevat yrityksen tilille, ne tulevat yrityksen asiakkailta. Joten talouden näkökulmasta on täysin yhdentekevää antavatko asiakkaat suoraan rahan valtiolle vai käyvätkö rahat yrityksen tilin kautta, tilanne on silti täsmälleen sama eli se, että vain ihmiset voivat maksaa veroja, eivät yritykset tai brändit.
Asia tulee konkreettisesti kun aletaan puhua valtion menojen kattamisesta. Jotkut haluaisivat nostaa yritysten veroja, koska he eivät joko ymmärrä tätä asiaa tai eivät halua ihmisten ymmärtävän, että yritysten verottaminen tarkoittaa ihmisten verottamista. Aivan samoin kuten jotkut vaativat rikkaiden verojen korottamista, he eivät joko ymmärrä tai eivät halua muiden ymmärtävän, että rikkaiden verottaminen vähentää myös pieni- ja keskituloisten ansioita.
Frederic Bastiat oli ensimmäinen, joka kirjoitti talouden näkyvästä ja näkymättömästä puolesta. Hänen esimerkkinsä oli sellainen, että pihalla leikkivät lapset heittävät pallon vahingossa jonkun ikkunaan ja ikkuna menee rikki. Aluksi paikalle kerääntyneet ihmiset harmittelevat tilannetta kunnes joku keksii, että tämähän oli hyvä asia, koska rikkoutunut ikkuna antoi töitä lasimestarille! Ilman rikkoontunutta ikkunaa, lasimestarilla olisi ollut vähemmän töitä. Mutta tämä on vain asian näkyvä puoli. Näkymätöntä on se, että ilman rikkoutunutta ikkunaa, ikkunan omistajalla olisi ollut rahaa käyttää nämä rahat vaatturille, jolta hän oli ostamassa uuden puvun. Kun tarkastelemme myös asian näkymätöntä puolta huomaamme, että ikkunan rikkoontuminen ei synnyttänyt työtä vaan se ainoastaan siirsi vaatturille tarkoitetut rahat lasimestarille. Ei syntynyt mitään uutta työtä, se ainoastaan siirtyi yhdeltä toiselle.
Tätäkin esimerkkiä on hyvä tuoda esille niin usein kuin mahdollista, koska valitettavan moni ihminen yhä uskoo tähän rikotun ikkunan myyttiin siitä, että luonnonkatastrofit tai sodat saavat aikaan hyvinvointia, koska niiden jälkeen on mahdollista työllistää ihmisiä jälleenrakennustöihin. Eikä ole kuukauttakaan kun viimeksi kuulin erässä poliittisessa tilaisuudessa yhden puheenvuoron jossa toivottiin Eurooppaan uutta suursotaa, joka nostaisi Euroopan pois tästä talousahdingosta.
