HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

Veikkaisin Krimin, Donbassin ja sen kolmannen piraattialueen aseman luovan erimielisyyksiä.
Ne nyt on varmaan monen mielestä mennyttä ja ehkä voi olla helpointa vetää raja niiden kohtaan, ne ei kuitenkaan pärjää omineen niin joko vinkuu takas tai liittyy neukkulaan ihan kaikin puolin.
Toki varmaan pitää niitä yhtenä asiana neuvottelupöydässä ja se mikä on kerran jo menetetty voitaneen luovuttaa ilman niin isoa tuskaan.
Se nähdään varmasti että neukut esittää jotain tukikohtavaatimuksia sun muuta paskaa ja armeijan vahvuuden tekemistä nimelliseksi.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
HS

Venäjä tarkentaa, millainen olisi demilitarisoitu Ukraina – mallia Itävallasta ja Ruotsista​

''Venäjä on kertonut tarkempia yksityiskohtia, mitä se haluaa neutraalilta ja demilitarisoidulta Ukrainalta.

Kremlin mukaan Ukrainalla voisi edelleen olla oma armeija, kuten Itävallalla ja Ruotsilla, kertoo uutistoimisto Reuters.

Venäjä on jo aiemmin kertonut haluavansa Ukrainasta demilitarisoidun alueen. Perinteisesti demilitarisoinnilla tarkoiteaan jonkin alueen tyhjentämistä sotilaista ja aseista. Esimerkiksi Ahvenanmaa on tällainen alue.

Nyt Venäjä on Reutersin mukaan sanonut, että Ruotsin tai Itävallan malli voisi olla mahdollinen kompromissi. Venäjän muukaan Ukraina ei voi liittyä Natoon. Maan on oltava neutraali. Uutta on nyt tieto Ukrainan oman armeijan sallimisesta mahdollisena kompromissina.

Suomea ei mainittu esimerkkimaiden joukossa, vaikka Ruotsin ja Itävallan tapaan myös Suomi on Naton ulkopuolella. Maiden asevoimissa on kuitenkin eroja. Ruotsissa painotus on ollut oman maanpuolustuksen sijaan kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Suomessa on pidetty yllä vahvaa maanpuolustusta ja asevelvollisuusarmeijaa.

Ukraina vastasi ehdotukseen kertomalla, että nyt on neuvoteltava todellisista turvallisuustakuista Ukrainalle.

Ukrainan neuvottelija Myhailo Podolyak sanoi ymmärtävänsä aloitteellisuuden ja maininnat ruotslaisesta ja itävaltalaisesta puolueettomuusmallista. "Mutta Ukraina on suorassa sodassa Venäjän kanssa. Siksi mallin täytyy olla ukrainalainen. Tarvitsemme laillisesti varmistettavat turvallisuustakuut. Muita malleja tai vaihtoehtoja ei voi olla."

Tällä Ukraina tarkoittaa, että turvallisuudesta lupautuvat vastaamaan myös muut valtiot tai tahot, jotka tulevat heti apuun, jos Venäjä hyökkää uudelleen.

"Ukraina ei enää halua olla riippuvainen byrokratiasta, jotka sallii tai ei salli ilmatilan sulkemista ohjuksilta", neuvottelija sanoi Telegram-kanavalla.

"Siksi Ukraina haluaa todella vahvan liittolaisjoukon, jolla on meille selkeät turvallisuustakuut", Podolyak sanoi.''
------

:LOL::LOL:

Venäläisoligarkin superjahtia ei suostuta tankkaamaan Norjassa – ”He voivat soutaa kotiin”​

Pohjois-Norjan Narvikissa sijaitseva Ragnar-superjahti on jumissa, sillä paikalliset polttoaineen toimittajat eivät suostu myymään sille polttoainetta. Asiasta kertoo The New York Times.

Jahdin omistaja on entinen KGB-agentti Vladimir Stržalkovsk, joka on rikastunut nikkelikaivoksilla ja on Venäjän presidentti Vladimir Putinin pitkäaikainen tuttava.Vaikka Stržalkovsk ei ole EU:n pakotelistalla, useat norjalaispoliitikot ovat vaatineet aluksen takavarikointia.

Norjan laki kuitenkin estää maan ulkoministerin Anniken Huitfeldtin mukaan takavarikoinnin ilman EU:n direktiiviä.

Aluksen kapteeni Rob Lancaster kertoi yleisradioyhtiö NRK:lle, että miehistöllä ei ole mitään tekemistä aluksen omistajan kanssa.

Miksi meidän pitäisi auttaa heitä? He voivat soutaa kotiin. Tai purjehtia”, paikallinen polttoaineen toimittaja Sven Holmlund puolestaan sanoi NRK:lle
 
Ukrainan neuvottelija: Turvatakuut neuvottelupöydällä​

Ukrainan neuvottelija Myhailo Podoljak sanoo, että Kiovan ja Moskovan neuvottelupöydällä on laillisesti sitova turvatakuumalli.

– Turvatakuumalli on neuvottelupöydällä. Mitä tämä tarkoittaa? Peräänantamatonta sopimusta useiden takaajamaiden kanssa, joita koskisivat selkeästi ja laillisesti sitovat velvoitteet siitä, että ne pyrkivät estämään hyökkäykset Ukrainaan tulevaisuudessa, Podoljak kirjoittaa.
---

Venäjä: Ukrainan Ruotsin kaltainen puolueettomuus hyvä vaihtoehto​

Venäjän mukaan Ukrainan konfliktin ratkaisu voisi olla sopimuksessa, joka tekee Ukrainasta liittoutumattoman.

Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan mallina voisivat olla Ruotsi tai Itävalta, joilla on oma armeija.

– Tästä mallista puhutaan juuri nyt ja se voisi todella olla hyvä kompromissi.

Peskov puhuu Ukrainan demilitarisoinnista Ruotsin ja Itävallan tyyliin. Tiedottaja tarkoittanee tällä sotilasliittoihin kuulumattomuutta.

Myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on puhunut, että tietyt muotoilut rauhansopimuksesta ovat jo lähellä hyväksymistä.

Yle/reuters
Turvatakuumalli ei mene ikinä läpi. Periaatteessa jos vähän kärjistää niin nato lähtisi puolustamaan Ukrainaa kun venäjä hyökkää seuraavan kerran. Uskon kyllä että saadan jonkilainen sopimus aikaiseksi, venäjä tullut vastaan jo aika paljon. Venäjä pääsee nuolemaan haavojaan.. Mitäköhän sen jälkeen tapahtuu
 
Toki lavrovin sanomana. Pitää olla helvetin iso skeptisyys mukana. Ryssään kun ei voi luottaa..​

Lavrov: Ukraina suostumassa neutraaliin asemaan​

klo 14:19: Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoo, että Ukraina on lähempänä suostumista "neutraaliin asemaan" osana rauhansopimusta, kertoo The Guardian. Samaan aikaan taistelut kuitenkin jatkuvat.

- Neuvottelut eivät ilmeisistä syistä ole helpot, mutta joka tapauksessa toivoa on kompromissiratkaisun löytymisestä, Guardian kertoo Lavrovin sanoneen RBC-uutiskanavan haastattelussa.

Myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut neuvottelujen edenneen kohti realismia.

- Yritystä tarvitaan edelleen, kärsivällisyyttä tarvitaan. Jokainen sota loppuu sopimukseen.

Zelenskyin kerrotaan tarjonneen Kremlille lupausta siitä, että Ukraina ei ole liittymässä Natoon.

Neuvotteluja käydään myös Krimin niemimaan, Luhanskin ja Donbassin alueiden tulevaisuudesta.

IL
 
Screenshot_20220316-154548_Chrome.jpg
 
Zelensky varmasti kohtaisi putlerin mutta toka niistä ei tule koskaan siihen suostumaan.
Pikantti yksityiskohta ettei neukut ole maininneet vielä mitään pakotteiden poistamisesta, ehkä leikkii vain badass tyyppei että antaa tulla ei tunnu missään?
Mutta varmasti tulee jossain vaiheessa ja ehkä myös nopeasti että pakotteet pitää poista heti jne.
 
Jotenkin musta tuntuu että oisko Zelenskyi jossain muualla kuin Kiovassa kuitenkin? Kaikki maat edelleen ukrainalaisten hallussa Kiovasta länteen-lounaaseen-etelään rajalle saakka, miksi riskeerata jäädä mottiin Kiovaan? Tuskin EU-ministerejäkään Kiovan keskustaan viedään?

Siellähän niitä eilen kävi junalla?

Puolan kaksikkko, Tsekin ja Slovenian pääministerit. Macron jäi larppaamaan kotiin

View: https://twitter.com/visegrad24/status/1503881458175381505
 
Zelensky varmasti kohtaisi putlerin mutta toka niistä ei tule koskaan siihen suostumaan.
Pikantti yksityiskohta ettei neukut ole maininneet vielä mitään pakotteiden poistamisesta, ehkä leikkii vain badass tyyppei että antaa tulla ei tunnu missään?
Mutta varmasti tulee jossain vaiheessa ja ehkä myös nopeasti että pakotteet pitää poista heti jne.
Pakotteiden poistamiseen liittyis sitte varmaan paljon muutakin. Kuten puten pois potkiminen, Ukrainan jälleen rakentaminen ryssien rahoilla ja muuta sen sellasta. Luulen et pakotteiden poistosta pitäis neuvotella joidenkin muiden kanssa kun Ukrainan eikä niissä ryssät olis kuskin paikalla.
 
Putin: Venäjän operaatio on ollut "menestys"​

klo 16:00: Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on ollut menestys ja se etenee suunnitellusti. Putin viittasi sotaan tuttuun tapaansa kiertoilmaisulla "sotilaallinen erikoisoperaatio".

Putinin sanoo, että Venäjä suorittaa kaikki tehtävänsä loppuun ja saavuttaa asettamansa päämäärät Ukrainassa.

– Operaatio kehittyy menestyksekkäästi ja tiukasti suunnitelmien mukaisesti. Emme salli Ukrainan toimia ponnahduslautana Venäjän vastaisille hyökkäystoimille, Putin toteaa.
------
Upeaa sotilaallinen menestys!
 
Yllättävän hyvä suoritus kyllä jos uskoisi kaikkea mitä tilanteesta tännekin linkataan. Voisi kuvitella ala-asteen likkojenkin hakkaavan ryssät jos aivan kaiken nielisi.
 
Yllättävän hyvä suoritus kyllä jos uskoisi kaikkea mitä tilanteesta tännekin linkataan. Voisi kuvitella ala-asteen likkojenkin hakkaavan ryssät jos aivan kaiken nielisi.
Tätä ketjua seuranneena en ole kyllä havainnut mitää väitteitä siitä että "ala-asteen likat" olisivat antamassa tukkapöllyä ryssille. Paljon pohdintaa ja kritiikkiä toki siihen suhteutettuna, että Venäjä on sotilaallinen suurvalta ja syystäkin...

Edit. Siis syystäkin kritiikkiä Venäjää kohtaan. Huonosti muotoiltu lause.
 
Joo päin vittuahan tuo meni ryssältä, oikein nöyryytys, sotamahti olikin tussaus.
Jep. Natosta turha enää edes puhua, koska ei mitään funktiota koko laitoksella näillä näyttöä. Eihän venäjästä ole mitään vastusta kenellekään. Lähinnä komiikkaa vain.
Hyvä ettei suomen tarvi turhaa maksaa jäsenmaksuja tai muutakaan.
 
Jaa, ryssä aloitti nopeesti tämän leikin:
"Venäjän Suomen suurlähetystö julkaisi iltapäivällä yhteisöpalvelu Twitterissä viestin otsikolla ”Rakkaat maanmiehet!”. Viestissä suurlähetystö kehottaa Suomessa olevia Venäjän kansalaisia Ilmoittamaan Venäjän kansalaisiin ja venäjää äidinkielenään puhuviin kohdistuvista oikeusrikkomuksista, syrjinnästä ja vihaan yllytyksestä suurlähetystön konsuliosastolle sähköpostitse."
Screenshot_20220316-164004_Chrome~2.jpg

----

No sinä? Suuri tsaari ja johtaja. Ei muuta ku käärit hihat ja leivot parit leivät 144miljoonalle ihmiselle. Leipurit herää 3-4 aikaa aamulla...🥱🥱

View: https://twitter.com/DeItaone/status/1504090828716785665?t=Z1FfO6uyFNRTknvFjrIsGA&s=19

Sitä paitsi, kun kaikki menee kun suunniteltu, miks noin ärrimurrina? En ymmärrä.

Enää ei ole Ukrainan valtauskaan suunnitteilla. Eikä ydinaseetkaan ollu syy. Paitsi ryssä bottien mielessä. Nyt toteaa myös itse diktaattori tämän.

Mut kaikki menee just hyvin.

Ja talous tulee nousemaan. Silti jää mysteeriksi, miks noin ärrimurri😕
Screenshot_20220316-165005_Chrome.jpg
 
Jep. Natosta turha enää edes puhua, koska ei mitään funktiota koko laitoksella näillä näyttöä. Eihän venäjästä ole mitään vastusta kenellekään. Lähinnä komiikkaa vain.
Hyvä ettei suomen tarvi turhaa maksaa jäsenmaksuja tai muutakaan.

Eikö levelillä oo live menossa? Sun pitäis siihen keskittyä nyt...
 
Ei kai kukaan tosissaan vertaa Ukrainan ja Venäjän propagandan luonteen ja määrän tasoa keskenään? Tai mielestäni silloin ei vain voi olla seurannut mediaa kovinkaan kriittisesti ja analyyttisesti. Etenkään ilman värilaseja. Tästä voi olla eri mieltä ja erittäin mielelläni kuulen laajempaa perustelua ja analyysiä aiheesta 👍

Ukrainan suunnalta tulee selkeästi vahvoin piilomotiivein lihavoitettua uutisvirtaa, jonka suhteen on todellakin syytä olla hereillä. Pääosin se tuntuu kuitenkin vain korostavan asioita, eikä systemaattisesti luo radikaalisti virheellistä tietoa. Toki Ukrainassakin on omat "mv-lehtensä", mutta ei keskimääräistä lännen mediaa nyt vain voi verrata Venäjän vastaavaan.

Venäjän toiminta on systemaattista vaientamista, rauhallisten mielenosoittajien kontrollointia, vankeustuomioilla uhkailua, sosiaalisen median hiljentämistä ja nimenomaan propagandaa aidoimmillaan ja puhtaimmillaan. Tietty aate halutaan järjestelmällisesti ajaa läpi manipuloimalla todella rajulla kahdensuuntaisella toiminnalla ja poliittisella agitaatiolla ihmisten ajattelua. Jatkuvalla syötöllä.

Ukrainan/lännen media korostaa, liioittelee ja jättää kertomatta asioita omassa uutisoinnissaan. Venäjän media sen sijaan on todella raskasta, autoritaarisen hallinnon mustaa propagandaa ja se poikkeaa luonteeltaan huomattavan paljon länsimaisesta median mielipidevaikuttamisesta.
 
Kuka tässä venäjän propagandaa puolustaa? Se että katsoo läpi tämän länsipropagandan roskan ei tarkoita että pitää toisenpuolen propagandasta. Samaa paskaa kummallakin puolen.
Onneksi muutamia youtubekanavia ja tahoja jotka kertovat asioista suht. neutraalisti. Mihinkään ei silti voi luottaa täysin.
 
Eikö levelillä oo live menossa? Sun pitäis siihen keskittyä nyt...
Enpä ole seurannut.
Miksi sinä ohjaat minua pois keskustelualueelta?
Sekä eikö ole aika hupaisaa puhua samalla hirveästä hädästä liittyä natoon ettei venäjä tapa meitä kaikki ja sitten toisella kädellä taas nauretaan kuinka venäjä rämpii tuolla benny hill musiikki taustalla eikä mikään kuulemma toimi.
 
Putin: Venäjän operaatio on ollut "menestys"​

klo 16:00: Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on ollut menestys ja se etenee suunnitellusti. Putin viittasi sotaan tuttuun tapaansa kiertoilmaisulla "sotilaallinen erikoisoperaatio".

Putinin sanoo, että Venäjä suorittaa kaikki tehtävänsä loppuun ja saavuttaa asettamansa päämäärät Ukrainassa.

– Operaatio kehittyy menestyksekkäästi ja tiukasti suunnitelmien mukaisesti. Emme salli Ukrainan toimia ponnahduslautana Venäjän vastaisille hyökkäystoimille, Putin toteaa.
------
Upeaa sotilaallinen menestys!
Kuulin tämän äsken radiosta ja ihmettelin, että mitä ne nyt tällaista menee uutisoimaan, kun valtamedian piti olla sensuroitu yhden totuuden torvi.
 
Back
Ylös Bottom