HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

Luulen, että nämä Ukrainan vastahyökkäykset yritetään tehdä nyt niissä paikoissa, joissa on havaittu venäläisten asemien rakentelua. Vaikka joka päivä sota muuttuu haastavemmaksi molemmille, uskon lyhyellä aikajänteellä ukrainalaisten olevan paremmassa asemassa. Joukkoja koulutetaan koko ajan lisää ja kalustoa tulee ulkomailta. Näin ei ryssillä ole. Toisekseen mitä syvemmälle ryssä pyrkivät sitä haastavemmaksi huolto muuttuu.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Jos kalusto ja Ukrainan tilanne taistelutahdon ja aktivoinnin nopeudesta olisi ollut sellainen kuin ns. virallinen tieto niin kaiken olisi pitänyt onnistua suunnitelmien mukaan, ei suunnitelmat ollut pielessä ja tavallaan kaikki tehty oikein.
Aika monta asiaa kusi ja suurin niistä ukrainan nopeus ja tahto, sen jälkeen ilmeisesti neukkusotilaiden motivaatio yhdessä oletettua paskemman kaluston kanssa teki etenemisen hitaaksi.

Sanotaan että venäjä oppii ja parantaa toimintaa mutta jos kavereita lentelee palasiksi ympäriinsä ja kalusto paskaa ilman polttoainetta/huoltoa ja ruokaakaan ei saa niin en jaksa uskoa että kauaa voi kestää ennenkuin alkaa perääntyminen kun hyökkäystahto/kyky on ilmeisesti täysin nollissa.
Varmaan yrittää pitää vain saavutetut asemat mistä ne pitäisi saada vyörytettyä pois, sielläkin tulee nyt neukkujen linnoitusta ja miinoitusta sun muuta sulutusta eteen niin ei ihan helppoa sekään.
Mistä vitusta sä revit näitä juttuja? Ruoka loppu? Hyökkäyskyky ja tahto nollissa?

Mistä nää tulee? Twitteristä ukrainan kirjoittamana tai CNN?
 
Jos kalusto ja Ukrainan tilanne taistelutahdon ja aktivoinnin nopeudesta olisi ollut sellainen kuin ns. virallinen tieto niin kaiken olisi pitänyt onnistua suunnitelmien mukaan, ei suunnitelmat ollut pielessä ja tavallaan kaikki tehty oikein.
Aika monta asiaa kusi ja suurin niistä ukrainan nopeus ja tahto, sen jälkeen ilmeisesti neukkusotilaiden motivaatio yhdessä oletettua paskemman kaluston kanssa teki etenemisen hitaaksi.

Sanotaan että venäjä oppii ja parantaa toimintaa mutta jos kavereita lentelee palasiksi ympäriinsä ja kalusto paskaa ilman polttoainetta/huoltoa ja ruokaakaan ei saa niin en jaksa uskoa että kauaa voi kestää ennenkuin alkaa perääntyminen kun hyökkäystahto/kyky on ilmeisesti täysin nollissa.
Varmaan yrittää pitää vain saavutetut asemat mistä ne pitäisi saada vyörytettyä pois, sielläkin tulee nyt neukkujen linnoitusta ja miinoitusta sun muuta sulutusta eteen niin ei ihan helppoa sekään.
Luulis et nää ukrainalaiset joita ryssät meni "vapauttamaan" natsien kynsistä tekis kaikkensa helpottaakseen hyökkääjän toimia ja siviilit haluis pakoon vapauttajien kotimaahan. Nyt näyttää vähän erilaiselta omaan silmään.
 
Ukraina periaatteessa yllätettiin housut kintuissa mutta saivat kerättyä itsensä nopeasti ja hyvä niin.
Kun ne ei ollu housut kintuissa usko jo. 200k ammattisotilasta, valmius nostettu korkeaksi ja lomat peruttu. Ei se ole housut kintuissa olemista. Liikekannallepanon ne toteutti myöhään, muttakun niiden puolustus ei perustunut siihen!
Älä nyt vertaa Suomeen jossa homma perustuu juuri siihen lkp toteuttamiseen. Suomessa se perustuu lähes kokonaan reserviin.

Saattoi olla Ukrainan etu että puolustusta ei ollu ryhmitetty rajoille ja venäläiset eteni suoraan pitkälle. Venäläisten huolto venyi heti liikaa.
Rajan pintaan ryhmittyneet Ukrainalaiset olis saanu massiivisesti nokkaan tykistöstä ja venäjän joukoilla olisi ollut toimivat huoltoyhteydet.
 
Jos kalusto ja Ukrainan tilanne taistelutahdon ja aktivoinnin nopeudesta olisi ollut sellainen kuin ns. virallinen tieto niin kaiken olisi pitänyt onnistua suunnitelmien mukaan, ei suunnitelmat ollut pielessä ja tavallaan kaikki tehty oikein.
Mikä virallinen tieto? Ei sodassa sellaista ole, harhainen tarvii olla jos moiseen uskoo.
 
Mikäköhän tässäkin viestissä olisi sellaista, joka niin kovasti näyttää triggeröivän "anti-mikasa fan basea" :unsure:
Koitetaanko pitää nää viestit sellaisena, ettei aina kuittailla Mikasalle, kaveri vaan linkittää asiaan liittyvää ja jos se ei nyt satu miellyttämään, niin mitä sitten, ei kuitenkaan tartte kokoajan joka tyypin kuittailla siitä.
 
Kyllä, ihan vitun lapsellista menoa. Ja vieläpä tuolla eräässä törkyketjussa ihan omalla tasollaan.

Mitä tulee tähän Mikasan viimeisimpään, niin olisi kyllä hyvä. Tarjoaisi turpaan saaneelle osapuolelle näennäisesti kunniakkaan perääntymisen. Perusoppi Sodankäynnin taidosta (Sunzi, joskus yli 2000 vuotta sitten).
 
Sun tzu on kyllä ollu fiksu kaveri, varmaan käytetään tänäkin päivänä koulutuksessa.
 
13min sitten laitettu viesti mihin ei ole suoraan viittausta edes keneltäkään joten en kyllä tiedä mistä puhut.
Onhan siinä mainittuna Interfax tiedon lähteeksi, joten jutussa saattaa olla jotain perää.

EDIT: Ja kyllä, mikäli venäläiseen tietotoimistoon on uskominen, tämmöstä tosiaan oli juteltu: https://interfax.com/newsroom/top-stories/76844/
 
Viimeksi muokattu:

Se torppattiin suoriltaan

Taitaa tulla pitkä sota...
Onkohan tuo ehdotus oikeasti kaatunut siihen ettei Ukrainalle kävisi puolueettomuus, vai siihen että ehdotuksessa ollut jotain muita pöyristyttävän huonoja ehtoja?:unsure:
 
Taitaa tulla pitkä sota...
Onkohan tuo ehdotus oikeasti kaatunut siihen ettei Ukrainalle kävisi puolueettomuus, vai siihen että ehdotuksessa ollut jotain muita pöyristyttävän huonoja ehtoja?:unsure:
Tuon asian kohdalla Ukraina vaatii jotain laajempia turvatakuita, mitä se sitte ikinä meinaakaan. Kai siellä vielä on soviteltavaa vaikka ja kuinka. Jotenkin vaikea kuvitella mitään tulitaukoa ennen kuin hyökkääjä lupaa poistua maasta.
 
Ukrainan neuvottelija: Turvatakuut neuvottelupöydällä​

Ukrainan neuvottelija Myhailo Podoljak sanoo, että Kiovan ja Moskovan neuvottelupöydällä on laillisesti sitova turvatakuumalli.

– Turvatakuumalli on neuvottelupöydällä. Mitä tämä tarkoittaa? Peräänantamatonta sopimusta useiden takaajamaiden kanssa, joita koskisivat selkeästi ja laillisesti sitovat velvoitteet siitä, että ne pyrkivät estämään hyökkäykset Ukrainaan tulevaisuudessa, Podoljak kirjoittaa.
---

Venäjä: Ukrainan Ruotsin kaltainen puolueettomuus hyvä vaihtoehto​

Venäjän mukaan Ukrainan konfliktin ratkaisu voisi olla sopimuksessa, joka tekee Ukrainasta liittoutumattoman.

Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan mallina voisivat olla Ruotsi tai Itävalta, joilla on oma armeija.

– Tästä mallista puhutaan juuri nyt ja se voisi todella olla hyvä kompromissi.

Peskov puhuu Ukrainan demilitarisoinnista Ruotsin ja Itävallan tyyliin. Tiedottaja tarkoittanee tällä sotilasliittoihin kuulumattomuutta.

Myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on puhunut, että tietyt muotoilut rauhansopimuksesta ovat jo lähellä hyväksymistä.

Yle/reuters
 
^
"This means that Ukraine needs absolute security guarantees, Podolyak said.

"Effective ones, rather than protocol-type or Budapest-type ones. And that means that the countries signing such guarantees wouldn't just stand by if Ukraine is attacked but would be actively involved in a conflict on the Ukrainian side and would officially ensure immediate supplies of the necessary amounts of weapons for us," he said.

"And secondly, Ukraine doesn't want to depend any longer on bureaucratic procedures that allow for or don't allow for closing its airspace, say, to cruise missiles. We need direct and rock-solid guarantees that the airspace would definitely be closed," Podolyak said.
"

Ukrainan puolelta uhmakkuutta löytyy edelleen, kun Natollekin noin suoraan piikitellään.
 
Taitaa tulla pitkä sota...
Onkohan tuo ehdotus oikeasti kaatunut siihen ettei Ukrainalle kävisi puolueettomuus, vai siihen että ehdotuksessa ollut jotain muita pöyristyttävän huonoja ehtoja?:unsure:
Oisko tuossa jätetty Suomi mainitsematta esimerkkinä "puolueettomasta" maasta siksi, että täällä on oikeat puolustusvoimat? 🤔 Jos mitään siihen suuntaankaan, että Ukrainan pitää rajoittaa puolustusvoimiensa kokoa tuon liittoutumattomuuden lisäksi, niin hyvä vaan etteivät suostu ellei ole pakko.
 
Back
Ylös Bottom