Tuloksesi 6kk treenaamisen jälkeen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja dexma
  • Aloitettu Aloitettu
No niin, puolisen vuotta ehjää treeniä takana. Alun alkaen tavoitteena oli lähinnä painon pudottaminen, mutta enemmän perusvoiman hankintaa tämä on ollut. Jonkin verran paino on laskenut varsinkin kun vertaa pahimpaan tilanteeseen, mutta mitat ovat edelleen 181/114. Kesäksi lisää aerobista liikuntaa ja syöminen tarkempaan kontrolliin.

Mistään kummoisista lihasmassan lisäyksistä tällä iällä (46) tuskin kannattaa haaveilla ainakaan kovin nopealla aikataululla, mutta voimatasojen nousuun varmaankin vaikuttaa myös hermotuksen kehittyminen. Salilla olen käynyt on/off tyyliin tuolta 90-luvun alkuvuosilta asti, mutta nyt oli taukoa takana aika reilusti.

Perusliikkeissä työsarjat ovat 2 x 6 toistoa, ja niissä tulokset tällä hetkellä:
Maastaveto 135 kg
Kyykky 95 kg
Penkki 70 kg

Kyykkyyn siirryin prässistä vasta vähän aikaa sitten, joten voi hyvinkin olla että tulokset nousevat siinä aika helpostikin. Penkki on se murheenkryyni, mutta eipä hötkyillä. Tiedän periaatteessa treenaavani sitä (ynnä apuliikkeitä) riittävästi, ja tekniikkavirheetkin ovat vähentyneet. Maltilla, maltilla.
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Nyt on tullut treenattua vajaa 7kk lihasmassan kasvatukseen pyrkien ja onhan sitä vähän siunautunutkin, ohjelmana ollut pari eri 4-jakoista ja ruokaa syöty välillä enemmän kuin mieli tekisi.

01.12.2014
Ikä 18 pituus 169cm paino 54.5kg
23.6.2015
Paino 72-73kg
Paino tullut lähinnä veden ja lihan muodossa rasvamassan pysyen lähes samana.

Aloitus kuvaa ei ole, mutta tässä 29.4 otettu kuva paremmalta puolelta.


DSC_0006_1.webp
Voimapuoli saanut kehittyä sivutuotteena, tässä jotain sarjapainoja noin 10-12 toiston sarjoista.
Dippi omapaino - +45kg
Jalkaprässi 75kg - 250kg (jalat levyn alareunassa)
Kp penkki n.15kg - 30kg
Leveä ylätalja 35kg - 75kg

Nyt on edessä katabolia-armeija niin ei jää kuin raskausarvet muistoksi.
 
Nonnis, 1/2 vuotta voiman palauttelua kun melkein 3 vuotta täysin levossa, sitä ennen satunnaista reenailua jaksottain. pituus 178, paino 107->96->103

kyykky 90->135
mave 70-> 140
penkki 70-> 117,5
rive 35->72,5
leuat 0->3
 
Sen verran taukoa taas salitouhuista alla, että nollista saa aloittaa. Kuukauden verran tullut nyt käytyä, laitan sarjapainot tähän ja katsotaan puolen vuoden päästä uudestaan. Vammoista palautumisen ja tekniikan uudelleen hiomisen takia sarjat ei aina ole ollut ihan tappiin asti vietyjä, mutta kuitenkin.
Painoa tällä hetkellä 76kg, kroppa lähinnä mallia laihaläski.

Kyykky : 3x8x70kg
Pena : 3x8x50kg
Rive : 3x8x40kg
Hauis - Z : 3x10x18kg
Leuat : 3x5
Voimap. : 3x4
polvilta
 
Nyt reilu 6kk treenattu progressiivisesti, Lähdin aivan nollasta liikkeelle. 17-vuotias ja painoa on 67kg.
Kyykky 3x5x70kg
Penkki 3x6x50kg
Mave 3x7x65kg
Hauis 3x6x20kg
Leuanveto 0 > 6
 
Nyt noin 6kk mennyt. Aloitus käytännössä sohvan pohjalta ihrakasan kanssa. Paino on tippunut ja lopulta noussut 102 - 92 - 95 (pituus 179, ikä noin 30), mikä selvästi hidasti kehitystä noin kahden kuukauden dietin aikana. Ohjelma on ollut yksijakoinen (20min jalat, 20min vetävät liikkeet, 20 min työntävät liikkeet), mutta olen hieman vaihdellut liikkeitä eri treenipäivinä. Juossut ja uinut myös sen mitä tuntunut sopivalta. Muuten olen ollut erittäin tyytyväinen, mutta yläkropan suhteen työntävät liikkeet on kehittynyt hitaasti suhteessa alakroppaan ja selkään. Onneksi on ollut apuna kunnon urheilijatuttuja, jotka auttaneet paljon tekniikassa ja muussa. Nyt tavoitteena kesään mennessä on vetää 3kk pienillä plussakaloreilla ja reilun kuukauden voisi dietata kahdessa tai kolmessa osassa.

Etukyykky 4x30kg - 1x85kg (tehty koko ajan)
Takakyykky 60kg -3x95kg (tehty viimeiset 1,5kk)
Mave 90kg - 1x130kg (pari kuukautta vanha ennätys)
tempausotemave 70kg - 1x105kg (nykyinen suosikkini tavalliseen maveen nähden)
pystypunnerrus 6x10kg kässärit - 2x45kg tangolla
raakarinnalleveto 2x40 - 1x65 (tulee käytännössä suorille jaloille, joten parantamista olisi tekniikalla paljo saatavissa)
leuanveto 0 - 5
Voimapyörä polvilta 0 - 7
Dipit 0 - 3
kiertäjäkalvosinliike seisaaltaan 4kgx8 - 3x10x7kg

5km juoksu 33min - 26min 20s
10km nyt 59min
 
Huhhh aika sairasta kehitystä kaikilta :DD apuaaa oon tässä miettinnykkin että paljonkohan kehitystä vois oottaa, ittellä ei tunnu painot kasvavan..:/
n.6kk++ sitten lähti kunnolla yritys (sitä ennen vähän huono tekniikka kaikessa ja ruokavalio ratkaisevan heikko)
mave 40kg> 55kg
kyykky 35kg> 45/50kg
pystyp. 20kg >25kg
prässi (vanhalla rohjolla jossa vissii 60kg ite laite) +40kg >+90kg
painoa tullut suhteellisen paljon niin leukamäärä romahtanut :D tämä ei vissiinkään kuulu asiaan?
oiskohan täällä pakkiksen sivuilla joku osio mistä löytäs neuvoa tai mistäköhän :o
 
Takana 5 kuukautta saliharjottelua,ikää 41v.paino noussu 83sta 103 kiloon eli syöty on , mitat kasvanu seuraavasti vatsa 93-100cm rinta 110-125cm reisi 58-68cm ja hanskat 35-42.5cm eli on tullu lihasta mutta reilusti rasvaakin. Sitten kiloissa mitattu kehitys .penkki 55-110kg kyykky 80-130kg mave n.100-170kg pystypunnerrus ehkä kehittynyt parhaiten sarjapainot n.2.5 kertaistuneet.eli mukavaa kehitystä varttuneessakin iässä ja aikaisempaa salitaustaa ei ollut ,aikasemmin keskitytty maratonharjoitteluun.tästä hyvä jatkaa kohti 150 penkkiä joka vielä joskus nousee,siihen täytyy uskoa.niin ja yksijakosella on menty koko ajan.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Nyt takana 2,5kk treeniä treeniohjelman ja treenivihkon kanssa. Sitä ennen satunnaista treenailua. Ruokavalioonkin nyt panostanut ainakin sen vaérran että syö paljon. Aamulla ja illa puuro,koulu ruokaa vitusti ja kotona jauhelihamakroonia ja jotain sekalaista välipalaa. alkupaino 2kk sit 63,5kg pituus n.180. Nyt paino 70,5kg, pituus sama.
Penkki 42,5kgx3x8----->65kg 8,8,5
mave 50kgx3x6-8----->105kgx3x6-8
leuat 10------>18
prässi 100kgx10----->170kgx12
 
Nuita "pääliikkeitä" penkkia mavea yms en juuri tee kun ei ole salilla kaveria. Mut näitä muita on tullu kehitettyy hyvin.

Treenausta on nyt 3kk takana ja tämmösii Personal recordeja tullu.

Hauiskääntö scotissa: 15kg-35kg
Talja ojentaja 30kg-60kg
Selkä soutu: 20kg-40kg per käsi siis paino.
Käsipaino penkki on ainut mitä ns pääliikkeistä uskallan tehdä kun siinä ei juuri varmistajaa tarvi ja siinnä kehitys on ollut 12kg käsipainoista 22kg käsipainoihin.

Painot on siis sarja painoja tietenkin enemmänkin repis muutaman toiston sarjoja mutta en ole viitsinyt testailla ettei mikään paikka hajoa.
Ja ihan nollasta on lähdetty että en salia ole ennen harrastellut enkä juuri muuta urheiluakaan.

Editti:

Muita muutoksia on tullut et 20 kiloo paino puonnut säännöllisen liikunnan ja ruokavalion ansioista sitten hauis on kasvanut jo 50cm ympärysmittaan mutta se on pelkkää läskiä :nolo::D Viellä kun pari kk jaksaisi dietata niin voisi alkaa vähän bulkkaan ja nostaan sitä rautaa kunnola..
 
Nuita "pääliikkeitä" penkkia mavea yms en juuri tee kun ei ole salilla kaveria. Mut näitä muita on tullu kehitettyy hyvin.

Treenausta on nyt 3kk takana ja tämmösii Personal recordeja tullu.

Hauiskääntö scotissa: 15kg-35kg
Talja ojentaja 30kg-60kg
Selkä soutu: 20kg-40kg per käsi siis paino.
Käsipaino penkki on ainut mitä ns pääliikkeistä uskallan tehdä kun siinä ei juuri varmistajaa tarvi ja siinnä kehitys on ollut 12kg käsipainoista 22kg käsipainoihin.

Painot on siis sarja painoja tietenkin enemmänkin repis muutaman toiston sarjoja mutta en ole viitsinyt testailla ettei mikään paikka hajoa.
Ja ihan nollasta on lähdetty että en salia ole ennen harrastellut enkä juuri muuta urheiluakaan.

Editti:

Muita muutoksia on tullut et 20 kiloo paino puonnut säännöllisen liikunnan ja ruokavalion ansioista sitten hauis on kasvanut jo 50cm ympärysmittaan mutta se on pelkkää läskiä :nolo::D Viellä kun pari kk jaksaisi dietata niin voisi alkaa vähän bulkkaan ja nostaan sitä rautaa kunnola..

Aika hurjankokoinen tassu sulla.. hienoa!!!!
 
Aikoinaan tuli salilla käytyä, mutta sitten tuli varmaan 15 vuoden tauko. Nyt himpun vajaa 2kk treeniä takana ja siitä alkutilanne -> Penkki 10 x 60kg, Mave 10 x 70kg, Kyykky 10 x 60kg ja nyt mennään näissä --> Penkki 10 x 80kg, Mave 10 x 110kg, Kyykky 10 x 85kg. Itse olen tyytyväinen alkuun ja ikääkin on jo 38 vuotta, niin ei uskalla "vanha" rytkäytellä vaan pyrin puhtaisiin suorituksiin. Palautusjuoma ja kreatiini käytössä, sekä kunnon kotiruoka salaattia unohtamatta. Itselleni silmiä avaava temppu oli ottaa heti harjoitus päiväkirja käyttöön. Voi kun sitä nuorempana olisi tajunnut sen ja samalla olisi hieman vähemmälle jättää kylillä kännäilyn ;) no oppia ikä kaikki. Hyviä treenejä pakkotoiston porukalle.
 
Joo itsellä kans nosti sali haluja tuo treeni vihkon pitäminen. Kokoajan tunne et haluaa parantaa viime treeneistä niinkuin tietty ennen treenivihkoakin mutta nyt siittä on mustaa valkoisella miten viimeksi meni treeni ja on helpompi pysyä kartalla missä menee.. Ja päivitystä tuohon omaan paranteluun. Tuli kokeiltua tuossa vähän omia rajoja tietysti terveessä määrin ja rintaa vertical push koneella tuli heitettyä 140kg romuilla. Aikaisemmin uskaltanut vain korkeintaan 50kg painoilla mut nyt kun lisäsin ruokaa ruokavalioon niin parantu palautuminen ja uskalsi alkaa repimään..
 
Mites tuo kaverin puute noitten treenailun estää? Suurin osa ihmisistä reenaa salilla pääosin itekseen ja hyvin sujuu penkit mavet kyykyt.o_O
No eihän se estä mavea ja kyykkästä mut mavea en oo koskaan juuri tehnyt ja kyykkäilyssä on niin mitättömät painot etten niitä viitsi julkaista :D Koneissa jalkoja tehnyt ja prässi PR sarja paino on 150kg tällä hetkellä.
 
No eihän se estä mavea ja kyykkästä mut mavea en oo koskaan juuri tehnyt ja kyykkäilyssä on niin mitättömät painot etten niitä viitsi julkaista :D Koneissa jalkoja tehnyt ja prässi PR sarja paino on 150kg tällä hetkellä.
Oukei :)

Parempi se varovasti ja tekniikkaa hioen onkin alussa tehdä, eikä väkisin ryskäämällä :) kannattaa maveakin alkaa harjoittelemaan, senhän voi alkuun tehdä vaik jalkapäivän (tms) lämppäreissä. Ja penkissä nyt ei alkuvaiheessa ja perusreenissä mitää varmistajia tartte ja sit ku tarttee ni voiha sitä jotain randomia kysyy. Minnuuki kysyy isot körmyt varmistamaan vaikka pikkulikka olenkin :D
 
Joo mie vain treenaan yleensä nii myöhään tai aikasin ettei siellä ole muitako minä ja siitä mie tykkäänkin et saa rauhassa huiskia. Penkkailen mie joka rinta treenissä mutta en kokeile maksimi sarjapainoja vaan lämmittelen penkissä. Nyt oon alkanut pikkuhiljaa hiomaan tuota penkkiä ja etsimään smitissä semmoista hyvää treeni painoa minkä uskaltaa yksin repiä smitissä kun on se stoppari ettei putoa rinnalle jos failure iskee :)
 
Joo mie vain treenaan yleensä nii myöhään tai aikasin ettei siellä ole muitako minä ja siitä mie tykkäänkin et saa rauhassa huiskia. Penkkailen mie joka rinta treenissä mutta en kokeile maksimi sarjapainoja vaan lämmittelen penkissä. Nyt oon alkanut pikkuhiljaa hiomaan tuota penkkiä ja etsimään smitissä semmoista hyvää treeni painoa minkä uskaltaa yksin repiä smitissä kun on se stoppari ettei putoa rinnalle jos failure iskee :)

Joo suotta sitä ujostelemaan. Meikäläinen kun aloitti taas tauon jälkeen kyykkäilyn ja laitoin lämmittelyyn 40kg niin kyllä tuntu alkuun kauhealta. Mave lähti heti paremmin, mutta kyykyssä meinasin luovuttaa jo alkuun. Lisäksi parin ekan kyykkytreenin jälkeen teki vaikeaa tuolilta nousta, vaikka hyvin maltilla lähdin liikeelle.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom