Enhän mä osaa noita muokata joten pahoitteluni sama viesti mittaustiedoilla:
Avaudutaan tänne nyt omasta tilanteesta, koska se on omalla tavallaan terapeuttista että ainakin voi kuvitella että jonkun tarkkailevan kehitystä.
Pari viikkoa sitten katsoin aamulla suihkun jälkeen peiliin ja totesin että voi perkele. Miehelle on tullut hieman ylimääräistä vähän joka paikkaan ja erityisesti vyötärön seutu alkoi hirvittämään. Päätin että nyt kun on työpaikan vaihtuminenkin tulossa niin tässä on irtisanomisaikana hyvä tilanne aloittaa projekti ja käydä työpäivän aikana salilla ennen uuden duunin aloitusta ja tehdä samalla elämäntaparemontti. Olemus on siis "roteva", lähempänä läskiä kuin laihaa.
Tavoitteena on vuoden ja kuukauden aikana ennen 27v syntymäpäiviä treenata itsensä elämänsä kuntoon. Aikeena on ensin polttaa ylimääräiset rasvat pois maltillisesti juhannukseen mennessä (paino 90-95 kg), jonka jälkeen aloittaa varsinainen lihan hankkiminen. Painosta en ota stressiä ja torstaina on inbody mittaus jossa saadaan tarkempi lähtötilanne. Päivitän senkin tänne kunhan se on alta hoidettu. Toki tässä tilanteessa lihaa varmaankin tulee tässä diettaamisen aikanakin koska pitkän tauon jälkeen alkaa rauta taas nousemaan. Ennen - kuvat on nyt otettu ja tavoitteena vuoden päästä hymyilevä jälkeen -kuva.
Toissa viikolla analysoin syömistäni ja katsoin ongelmat läpi: Liian suuret annoskoot ja aivan liikaa hiilareita. Ruokavalio on nyt laitettu kuntoon maltillisilla miinuksilla ja yleisesti terveellisemmällä ruualla. Alkoholi on kokonaan pannassa juhannukseen asti. Tavoiterasvojen jälkeen lähden maltillisesti tasaamaan painon ja siitä pikkuhiljaa nostamaan sitä lihalla. Viime viikolla aloitin salitreenit tutustumalla taas tauon jälkeen laitteisiin, tekniikkaan ja liikkeisiin. Päätin että liikkeelle lähdetään alkuun Arskan mahtikutosella sitä säntillisesti noudattaen. Vihaan yleisiä kuntosaleja joten jäsenyys vaihtuu nyt pienempään ja hiljaisempaan saliin, jossa pääsee vapaapainoillekin silloin kuin haluaa eikä jonossa puhelinpellejen perässä. Minulla on nuorena vahva jääkiekkotausta joten treenaaminen ei sinällänsä ole millään tavalla outoa.Nykyään pari kertaa viikossa. Kesät pari kertaa viikkoon jalkapalloa. Salitreeneistä ja tuloksista en ota stressiä ennen tavoiterasvojen saavuttamista ja lihan hankkimisen aloitusta.
Treenaus tulee koostumaan ma-ke-pe salitreeniä, ti ja to aerobista eri lajien muodossa. Sunnuntai täysin vapaa päivä.
Projekti alkoi viime maanantaina 6.4. ja tässä aloitus specsit:
Mies kohta 26V
187cm / 104 kg
Tilanne 1,5 vko aloittamisen jälkeen kehonkoostumusmittauksessa:
Paino: 100,5 kg
Rasva % 24,6
Viskeraalinen rasva: 7
Keskivartalo: Lihas 39,1 kg / rasva 27,1%
Oikea käsi: Lihas 4,2 kg / rasva 23,1 %
Vasen käsi: Lihas 4,1 kg / rasva 24,9 %
Oikea jalka: Lihas 12,4 kg / rasva: 21,5 %
Vasen jalka: Lihas 12,5 kg / rasva 19,5 %
Suunta on siis oikea
Sarjapainot G6 ohjelman mukaan tällä hetkellä:
1. kyykky 80 kg
2. penkki 45 kg
3. Niskantakaa punnerrus 40 kg
4. Hauiskääntö 25kg (puhtaita)
5. Leuat 1kpl
6. Istumaannousu: Niin paljon kuin jaksaa, nyt 10kg lisäpainolla jotta toistomäärä pienenisi.
Tästä tulee rankka vuosi, mutta olen tottunut siihen että nöyrä työ palkitaan. Samalla tarkoitus on korjata elämäntavat siihen että sama homma jatkuisi vuodesta toiseen. Täytyy sanoa, että vaikka dieettiä on vain viikko takana niin olo on paljon kevyempi mitä puntari näyttää ruokavalion ollessa kunnossa.
Kiitos ja anteeksi, päivittelen asioita quotella parin kuukauden välein.