- Liittynyt
- 2.2.2014
- Viestejä
- 381
Tänään tulee päivälleen 6kk kun aloitin salilla räpeltämään, tosin välissä on ollut noin kuukauden ajan treenaamattomuutta sairastelujen ym. remontti/muuttokiireiden vuoksi. Salitaustaa sitä ennen ei ollut yhtään ja liikuntaa tuli muutenkin harrastettua erittäin vähän, tosin pari-kolme vuotta takaperin harrastin parisen vuotta kamppailulajia, missä aerobinen kunto parani hetkellisesti jonkin verran. Lihaskunto on aina ollut erittäin huono, teini-iässä tuli mieluumin istuttua koneen ääressä kuin liikuttua. Olen aina ollut todella hoikka ja edellisessä duunipaikassa kuihduin epäinhimillisen työtahdin vuoksi entisestään (oli päiviä, jolloin ei tullut syötyä tyyliin kuin aamulla sekä myöhään illalla, työpäivät olivat jopa 16h jne. paskaa). Viime kesänä painoin alimmillaan 60kg, vaikka pituutta on 180cm. Irtisanouduin kyseisestä duunista kesällä, pääsin todella paljon parempaan paikkaan töihin ja pikkuhiljaa alkoi virtaa riittämään myös liikuntaan ja syksyllä -13 aloitin käymään puntilla alkuun 3x/vko yksijakoisella, sittemmin 4x/vko 2-jakoisella PT:n opastuksella. Nyt noin viikon ajan on ollut testissä nelijakoinen ohjelma. Edellinen ohjelma, jota tein vajaa 4kk ei tuntunut kehittävän tuloksia lähellekään niin hyvin, kuin edellinen 1-jakoinen, mutta peilikuvassa muutosta tapahtui kenties enemmän. Testailen nyt hetken mitä nelijakoinen saa aikaan ja jos ei toimi, täytyy varmaan palata joksikin aikaa yksijakoisen pariin.
Ikää siis 27v ja pituus 180cm.
Eli lähtötilanne 2.10.13:
Paino n. 66kg (eli kesästä olin kerennyt jo lihomaan sen 6kg)
Penkki: 37,5kg 4x5
Kyykky: n. 40kg 4x5 (ensimmäisillä kerroilla tämäkin taisi jäädä välillä pohjaan...)
Mave: n. 60kg 4x5
2.4.14:
Paino 74,3kg (laardia tullut kans jonkin verran vyötärölle)
Penkki: 52,5kg 4x6
Kyykky: 65kg 4x6
Mave: 90kg 4x6 (100 varmaan nousisi suht hyvin 4x6, mutta olen koittanut parannella tekniikkaa)
Penkki ei kehittynyt edellisen ohjelman aikaan juuri ollenkaan. Täytyy testailla miten käy tällä uudella ohjelmalla.
Niin siis olet mies? Kyllä noilla tuloksilla ottaisin itse jonkun aloittelijoille tarkoitetun ohjelman, kuten starting strength:in. Sillä olis tarkoitus päästä siihen 1/2/3/4, eli pystypunnerrus 60kg, penkki 100kg, kyykky 140kg ja mave 180kg. Ennen kuin voimatasot on kohdillaan, en lähtis tekemään mitään monijakoisia ohjelmia.