Syksyn 2007 kisaajat, dieettifiilistelyt tänne!

[akki]

Mulla ei itsellä kauhean negatiivistä palautetta ole asiasta tullut, mutta voin toki kuvitella miltä susta Susannah tuntuu. Sun täytyy vaan ajatella, että tavallaan "ihan sama" mitä muut ajattelee...pääasia että itse nauttii siitä mitä tekee

Mun perhe on onneksi ollut koko ajan mukana touhussa. Sisko ja äiti reissasi Kajaanista asti ekoihin kisoihin ja nyt Kultsalla oli iskäkin mukana. Onhan niitä kommentteja aina kuullut kotona käydessään, mut jotenkin mä vaan en ota niitä vakavissani.

Iskä ihmetteli monet kerrat että miksi en voi syödä paistettuja muikkuja tai maistaa punaviiniä. Mummo (94 v) sanoi viime dieetin lopussa, että "Anskulle on tullu vanhuus ku oot menny noin kurjan näköiseksi" :lol2: Niin ja sanoihan isä kerran, että "ala säkin harrastaa kunnon urheilua, ala vaikka juoksee maratooneja, niin ei tarvii itteensä tuolleen nälkiinnyttää" :D

Mut nyt kun iskä oli katsomossa ja menin kisan jälkeen halaamaan ja kysyin, että oliko tää nyt sellaista ku olit ajatellu..Iskän kasvoille levis leveä hymy ja ja hän katsoi mua ylpeänä ja totesi "Vielä parempaa!" :haart: Oli jännittänyt mun puolesta kamalasti ja sanoi vaan, että kyllä tyttö melkoisen tempun teit! Ehkä ne nyt ymmärtää paremmin, miksi ei muikut sun muut aina maistu

 

[Elkku82]

Tosi ikävää kuulla että läheiset suhtautuu asioihin noin. Ite saan vaan kauheesti tsemppiä lisää kun kuulen ihmisten kauhistelevan tätä juttua ja tietysti lisään vettä myllyyn enemmän, tyyliin että koko ajan on kauhee nälkä ja treenaan kuin hullu:D Mua ei haittaa yhtään jos joku tuttu tai läheinen kauhistelee että miten sää nyt tollasta teet. Nautin jotenkin tilanteesta koska tiiän että monet haluais pystyä tälläseen hommaan ja itsekuriin, mutta ne ei vaan pysty! Ei mulle kyllä kukaan keuheesti mitään negatiivista olekaan sanonut tästä lajista, enempi on tullut hyviä kommentteja tyyliin että vähän sulle on luonnetta kun pystyt tollaseen.

Me saahaan oikeesti olla ylpeitä siitä mitä tehään. Mun elämä olisi ainakin paljon ankeampaa ilman tavoitteita ja etenkin ilman urheilua...

 

[Jonna1983]

Mä en oo omille vanhemmilleni hirveesti koko touhusta ees kertonu. Iskä jaksaa joka kerta nähdessään kauhistella miten oon laihtunu. Ei saa kuulemma laihduttaa liikaa. Samaa sanoo mutsikin. Sisko on sentään kyselly jotain ihan fiksuakin. Avokin porukat suhtautuu tosi positiivisesti ja sen sisko kyselee kaikenlaista ihan innoissaan. En oo kyl keltään mitään negatiivista palautetta saanut. Ikävä, että joidenkin kohdalle semmosia sattuu :(. Mulle todellakin on ihan sama mitä muut asiasta ja tästä lajista ajattelee. Muiden negatiiviset ajatukset vain lisää mun rakkautta tähän lajiin! Mun mielipidettä tästä lajista ja sen tuomista positiivisista asioista ei pysty mikään muuttamaan. Piste. :D

 

[urheilija]

HEi!
Tuo on kyllä inhottavaa, kun muut vaan KAUHISTELEE, mutta ne EI YMMÄRRÄ... valaiskaa niitä? AUttaisko se?

Ite olen päässy helpolla, koska olen selittänyt asian vanhemmille, siten, että kisoihin on TIRISTETTÄVÄ RASVAT kehosta ja KISAKUNTO EI OLE NORMAALIOLOTILA. Lavalla näyttää hyvältä, mutta takahuoneessa on aikas monella törröttäviä luita ja näky ei ole mitenkään rehevä. (huom ei kaikkien kohdalla)

Kuinka moni kisaaja tunnistaa kroppansa kisakuntoisena ja tuntee olonsa normaaliksi?

Toisaalta on myös itsestä kiinni millaisen kuvan dietti tilanteesta antaa?? Voi valitella kurjuutta ja nälkää ja sitä, kuinka on luovuttava "normaalista" elämästä hetekeksi, EI SAA TEHDÄ SITÄ JA EIKÄ TÄTÄ ja KUULUTTAA KOKO MAAILMALLE, kuinka vähän syön... Kyllähän siitä huolestuu kaikki ympärillä olevat ihmiset ja saavat väärän kuva fitness elämäntavasta.

Diettiä ei mielestäni tarvitse korostaa. RUokaa saa kuitenkin syödä määrällisesti PALJON, jos se on puhdasta ja laadukasta, eikä nälkä ole kurniva. Dietin ruokamääriä on ulkopuoliset ihmetelly, että miten tuollaisella määrällä voi laihtua? Tai miten noin pieni tyttö syö noin paljon? Osoittakaa läheisille, että tiedätte mitä teette ja ulkoinen olemus palautuu perustilaansa kisojen jälkeen.

Tsemppiä kaikille kisaajille. Pitäkää lippu korkealla ja nauttikaa matkasta!

 

[Suvituuli]

Urheilija: Olen kanssasi samaa mieltä, että itse voi vaikuttaa käyttäytymisellään siihen, miten läheiset suhtautuvat lajiin. Mutta vaikka vannotin ja vakuutin, että elän elämäni energisintä aikaa, ja kuinka ihanaa on kun on unelma, jonka eteen tehdä töitä, ei se paljoa auttanut... Jos itse olisin ulkopuolinen, saattaisin ajatella, että "joopa joo, noin ne anorektikotkin varmasti sanovat ja sitten oksentavat salaa vessassa". Minunkin taholla juuri sen painottaminen, että kisakunto on vain hetkellistä, auttoi asian ymmärtämistä ja hyväksymistä. Mutta kai se on niin, että kaikkien ennakkoluulojen edessä vain tutustuminen uuteen vie raja-aitojen ylitse.

Kiva juttu Susanah, jos kirjoituksestani oli edes vähän apua. Ja hieno homma, että Ex-Tavis sait jotain irti viestistäni! Olen niin iloinen, jos siitä, että paljastan itsestäni about kaiken, on jollekin jotain hyötyä. Eihän nää asiat mene minnekään tai muutu miksikään, jos asioista ei voida puhua suoraan ja tarvittaessa vaikka isoon äänneen.

Faidra: Mä jäin miettimään sun leirillä sanomia juttuja liittyen hiilarimääriin. Mä oon nyt dietin jälkeen ollut ihan tajuväsynyt ja treenit ovat olleet raskaita. Ensin mä ajattelin, että kyllä se on hormonaalista, mutta kyllä se kiva reippaus tuli taas takaisin, kun palailin diettiruokavalioon. En ehkä olisi osannut yhdistää hiilarimättöä siihen, kun treenit eivät kulje ja uni tulee silmään vaikka väkisin, ilman että olisit puhut aiheesta. Kiitos siis siitä. Varmaan valmentaja olisi taas saanut naureskella partaansa, kun olisin mennyt valittelemaan tästä enemmänkin. Kiva tajuta jotain itsekin.

 

[Faidra]

Faidra: Mä jäin miettimään sun leirillä sanomia juttuja liittyen hiilarimääriin. Mä oon nyt dietin jälkeen ollut ihan tajuväsynyt ja treenit ovat olleet raskaita. Ensin mä ajattelin, että kyllä se on hormonaalista, mutta kyllä se kiva reippaus tuli taas takaisin, kun palailin diettiruokavalioon. En ehkä olisi osannut yhdistää hiilarimättöä siihen, kun treenit eivät kulje ja uni tulee silmään vaikka väkisin, ilman että olisit puhut aiheesta. Kiitos siis siitä. Varmaan valmentaja olisi taas saanut naureskella partaansa, kun olisin mennyt valittelemaan tästä enemmänkin. Kiva tajuta jotain itsekin.

Aivan... jotkut on vaan herkempiä nopeille hiilareille, tai ylipäätään hiilareille. Toisilla ne ei tee mitään hallaa. Musta tulee zombie jos syön niitä jatkuvalla syötöllä. Jotenki uskon että suurin osa ihmisistä tulee toimeen maltillisilla hiilarimäärillä, kun taas ääripäitä ovat sitten ne jotka voivat syödä valtavia määriä ilman väsymyskohtauksia ja ne, joilla pienetkin määrät saavat olon väsyneeksi.

Mulla itselläni on vihdoin sellainen fiilis, kuin oisin saanut jonkun kummallisen valaistuksen. Yhtäkkiä tiedänkin, miten mun pitää syödä - ruoka-aineet, ruokarytmi, makroravinteiden painotus eri aterioilla - kaikki tuntuu paljon selvemmältä. Ja mitä mä muutin? Aloin tekemään kuten järki ja kroppa sanoo, en enää niin että luen paperista miten kuuluu tehdä. Ei me kaikki vaan toimita samalla tavalla. Mun treeniteho on noussut varmaan 150% :D Mulle helpoimmalta tuntuu elää tätä lajia ja harrastusta niin, että se todellakin on sidoksissa mun jokaiseen päivään samalla tavalla, oli dieetti tai ei. Eli haluan ajatella että aina on ON SEASON. Ei ole offia! Tai siis - minä en halua, että mun kohdallani sellaista on. Se ei vaan mulle toimi, että dieettaan täsmälleen samoja ruokia (jotka joku muu on valinnut) syöden 4kk ja sen jälkeen saankin yhtäkkiä päättää. Se vapaus tekee hulluksi ja on tosi vaikea sen jälkeen laittaa itsensä syömään puhtaasti, saati niitä samoja dieettiruokia. Ennemmin syön joka päivä hiukan eri ruokaa, rungon pysyessä samana... valitsen itse ne ruuat jotka mun keholleni sopii, ja vältän sitä olotilaa että joudun sanomaan/tuntemaan "kun mä en saa/voi syödä sitä ja tätä". Kaikki on sallittua... ero on vaan siinä, että valitsee järkevästi.

Montakohan kertaa mä olen selostanut tätä asiaa... aina kirjotan samaa juttua, vähitellen alkaa tuntua siltä kuin tää ois joku saamarin kultti johon olen hurahtanut. :lol2: Tuntuu vaan niin mielettömän hyvältä, kun syö itselleen sopivalla tavalla ja on mahtava fiilis joka ikinen päivä! Ja farkut alkaa vihdoin lököttää jalassa... nyt myös ekaa kertaa tiedän, että kun tavoite on saavutettu niin tällä tavalla siinä on myös helppo pysyä. Ei enää orjallisia, muiden laatimia ruokavalioita mulle, kiitos!

nimim. "nti täällä määrään minä" (siis mun kropassani)

edit: Kysytääs vielä - millaisia ajatuksia teillä muilla on tuosta hiilareiden syömisestä? Miten muilla keho reagoi hiilareiden runsauteen tai vähyyteen? Miten ne vaikuttavat kiristymiseen?

 

[SENNI HIETANEN]

Hip. Täällä dieetataan viidettä päivää CBB-kisoihin. Kiva kun olassa ja alavatsassa alkaa jo näkyä suonen tynkää ja paino pudonnut lähes 3kg, vaikka kalorit on vain hilkun verran alle 3000. Kuluttava elämä.. 3-vuorotyö ja kahden pienen ihanan termiittitytön yksinhuoltaja, eli rasvanpolttosykkeellä mennään lähes koko ajan 4-6 tunnin yöunia lukuunottamatta.

Sitten seuraa pikku avautuminen.. Ketään täällä en kritisoi enkä soimaa! Siihen minulla ei todellakaan ole varaa!!! Kerron vähän omaa tarinaani. Olen treenannut punttia 14 vuotta ja siihen on mahtunut kolme kahden viikon taukoa. (Synnytysten ja esikoiseni isän kuoleman jälkeen) Kuntosali ja kaikki siihen liittyvä on ollut kuin kirkkaanpunainen vaate varsinkin vanhemmilleni aina alusta lähtien. Pinnallista touhua eikä kunnon äiti sellaista harrasta..! Olen siis koittanut pitää mahdollisimman matalaa profiilia nuihin salihommiin liittyen.

Ei minua ns. normaalien ihmisten reaktiot ihmetytä. Pakkohan se on myöntää, että ainakin itse olen Narsisti isolla N:llä. Jonkin sortin narkkari. "Kisahimo" on ollut valtava jo monta vuotta. Joskus aikojen alussa kisasin nuorten bodykisoissa ja sitten tuli lapset ym.. Bodyfitnessiä en oikein tunne omakseni ja olin megahäpi kun naisille tuli mahdollisuus skapata CBB:ssä. Viime vuotisen jouduin peruuttamaan, kun avokin kanssa puhkesi ihan tolkuton sota. Nyt on mahtava fiilis. Harmittaa vaan, kun tiedän ettei osallistujalista tule olemaan tänäkään vuonna kummoinen.

Mutta itse asiaan.. Täältä kun näitä juttuja lukee, niin välillä tulee fiilis, että onko sali, ruoka ja kisaaminen ahmaissut elämän. Luin, kuinka jonkun tyttö on joutunut sairaalaan, mutta onneksi sieltä saa kanasalaattia. Voin valitettavasti allekirjoittaa tuon lausahduksen, koska itse ajattelisin tod.näk. samalla tapaa. Totta helvetissä omat lapseni on just se maailman tärkein asia. Mutta on surullista myöntää, että oma kehonpalvonta tulee kakkosena ja siihen väliin on tosi vaikea kenenkään tai minkään muun tunkea. En väitä, että kukaan muu täällä on samanlainen dilledong kuin allekirjoittanut. Halusin vain kokeneena treenaajana/ruoankyttääjänä (en siis kisaajana!) varoittaa nuoria innokkaita naisia. Ettei meno riistäydy käsistä. Elämässä on niin paljon kaikkea muutakin mahtavaa koettavaa! TSEMPPIÄ kaikille!

 

[camu]

Asiaa puhut,Ninuli! Helposti se mopo keulii muillakin, ja suhteellisuuden tajui elämään vääristyy. Kaikki ei todellakaan ole samanlaisia ajatusmaailmaltaan, silti ruoasta ja treenistä jatkuva puhuminen ja painon vatvominen on lopulta niin turhaa.
Joskus on kiva, etenkin dietillä jutella jonkun muun kisaanvalmistuvan henkilön kanssa diettijutuista, mutta kyllä mä vältän aihetta kaikissa muissa tilanteissa. Friikkitouhua tää kuitenkin on, niinkuin kaikki mikä viedään äärimmilleen. Mulle oikeastaan riittää se että on valmentaja sitä varten, jos on tarve puhua näistä aiheista. Ei kukaan lajista ymmärtämätön voi kuunnella näitä ajatuksia leimaamatta yksinkertaiseksi tai hulluksi.

Omasta itsestäni voin sen verran, että laji on muokannut varmasti tietyllä tavalla ajatusmaailmaa. Selväähän se jos kilpailee bodyfitneksessä, niin oma kehonkuva ja urheilijan identiteetti kevyellä narsismilla on osa minua! Narsismi on käsitteeni aika negatiivinen, mutta jokaisen ihmisen tulisi olla mielestäni terveellä tavalla narsisti. Jos pitää itsestään, ei se tarkoita että omaa kuvaa ihailee peilistä jatkuvasti. Se on osa tervettä itsetuntoa.
Toisaalta kun miettii sitä kuinka paljon ihmiset yleensä ajattelevat ulkonäköä ja tavoittelevat kauneutta, niin uskallan väittää että aika moni nainen murehtii niitä ylimääräisiä kiloja jatkuvasti ja ei kuitenkaan tee niille mitään. On itselleen katkera ja arvostelee itsestään huolehtivia naisia turhamaisiksi. Ihmisluonne on lopulta aika samanlainen.
Homma kyllä kääntyisi itseään vastaan jos elämässä ei olisi muuta. Asioilla pitää olla oikeat mittasuhteet. Mä ajattelen asian niin että kilpailen koska tykkään treenata tavoitteellisesti ja päämäärähakuisesti. Samalla 'tuuletan päätäni', kun on joka päivä se oma hetki jolloin pääsee tekemään omaa treeniä. Ruokailu on samaa vuodesta toiseen, ja dietti sana on väärä sitä kuvaamaan. Parempi olis ruokavalio, kisakaudella määrät ja suhteet vaan tarkemmat.
Mä olen joka ainoassa työpaikassa ja missä vaan liikun, se joka on aina 'jollain ihmedietillä ja treenaa vaan'. Ulkopuolisesti katsottuna. Paljon voi itse vaikuttaa minkälaisen kuvan itsestä ja lajista antaa. Ihmisillä on kuitenkin aika vahvat stereotypiat keholajien harrastajista. Ne ihmiset jotka tuntevat ja ovat oikeasti tärkeitä, tuntevat ja tietävät että sinne päähän mahtuu aika paljon muutakin. Mun suurin onneni on se että kaverit hyväksyy, saattaa kysyä jotain mun puuhista mutta ei sen enempää. Toki kannustavat mikä on ihana asia. Mä en edes viitsi selitellä ja puolustella ulkopuolisille elämäntyyliäni, valinnat on jokaisen omia. Kun tutustuu ihmiseen ja keskustelee asioista, voi itse muodostaa oman käsityksen ennen kuin yleistää.
Tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa.

 

[SENNI HIETANEN]

Sinusta Camu voi ainakin sanoa, että sen vähän, mitä silloin "vanhalla salilla" siun juttuja vähäsen sivukorvalla kuulin, niin olet kyllä tosi symppiksenoloinen nainen ja TOSI kaukana siitä imagesta, mitä joillakin tavantallaajilla teistä fitnesstytöistä on! Ja kirjoitit tosi hienosti!!!

 

[SENNI HIETANEN]

Sinusta Camu voi ainakin sanoa, että sen vähän, mitä silloin "vanhalla salilla" siun juttuja vähäsen sivukorvalla kuulin, niin olet kyllä tosi symppiksenoloinen nainen ja TOSI kaukana siitä imagesta, mitä joillakin tavantallaajilla teistä fitnesstytöistä on! Ja kirjoitit tosi hienosti!!!

Taitaa jo tämä dieetintynkä vaikuttaa aivotoimintaan.. tosi, TOSI, tosi... Nyt kotiin! Aurinkoista viikistä!!

 

[Faidra]

Hmmm.. musta tuntuu, että usein varsinkin nuorilla tytöillä (joihin luen myös itseni), varsinkin ne ekat ja tokat kisadieetit menee vielä sellasessa hurmoksessa, ettei siinä paljon muuta ajatuksiin ja elämään mahdu. Se on dieettiä 24/7 - ja miksei se alkuun saisikin olla? Innostus ei mielestäni ole ollenkaan paha juttu. Kyllä se höyryäminen siitä tasoittuu, kun on käynyt muutaman kisan. Kaikki dieettiasiat ja kisajutut ei olekaan enää niin uutta, että niistä jaksaisi repiä riemua joka ikinen hetki. Saati tuijottaa sitä kuntoa, etsiä suonia, vouhottaa säikeistä jne. päivästä toiseen. Sitten kun fitness on tavallaan "nähty", tulee sellainen taantumavaihe - kuherruskuukausi on ohi...

En tiedä muista, mutta ainakin mulle itselleni noin on käynyt. Ajatukset kisaamisesta on paljon maanläheisempiä nyt ja se ylenmääräinen touhotus ja vouhotus on jäänyt pois (ei-aktiivista musta tosin ei varmasti saa ikinä, nautin dieetistä ja kisaamisesta niin paljon!). Mutta tarkoitankin tuolla sitä, että dieetistä ja kisoista ei todellakaan halua puhua kaikille ja joka paikassa, mieluiten pitää koko jutun omana asianaan ja puhuu vain jos joku kysyy jotain. En halua tehdä sellaista numeroa itsestäni ja dieetistä, tosin en kyllä ekalla kisadieetillänikään sitä tehnyt... mutta nyt vielä vähemmän. Haluan, että lajin eläminen on niin lähellä "normaalielämää" kuin se voi olla. Mulle se tarkoittaa vaan järkevien valintojen tekemistä... ja mielestäni mm. Suvituulen jutut tuolta sairaalareissulta jne. kuulostaa hyvin samalta. Jos olosuhteet heittelehtii, tehdään vaan se mikä on mahdollista eikä vedetä siitä raivokohtauksia ja luulla että koko elämä ja dieetti loppuu. Jos eväät unohtuu, syödään mitä pystyy... eikä aleta kitisemään kun ei voi syödä mitään muuta ku just sen mitä valkku sanoo ja yhy-yhy. Firmalounaalla valitaan se kanasalaatti ilman kastiketta ennemmin kuin raahataan ne seiti-parsakaalipurkit sinne kaikkien töllisteltäväksi...

... tai siis, näin minä sen haluan nykyään tehdä. En tosin sano että se olisi oikea tapa, jokainen tekee tyylillään.

Ninuli, uskon että sulla ja muilla vanhemmilla/kokeneemmilla kisaajilla elämä on näyttänyt jo niin monta puolta, että osaatte suhtautua kisaamiseen ja dieettiin hyvin eri tavalla kuin me nuoremmat. Ei meidän elämissä välttämättä olla menty edes sellaisten vaiheiden läpi, että olisi ikinä joutunut erityisesti huolehtimaan toisista (esim. omasta lapsesta, sairaista vanhemmista tms.) joten moni ei vaan yksinkertaisesti osaa laittaa asiaa isompaan perspektiiviin. Eikös nuorelle ihmiselle muutenkin ole ominaista se, että helposti eletään sitä omaa juttua sellaisen vaaleanpunaisen saippuakuplan sisällä ja opitaan vasta siinä vaiheessa elämästä hiukan lisää, kun se kupla poksahtaa.

Ja vielä pitää sanoa yksi juttu Camusta, Fitcatista ja Fättiksestä. Siinä on kolme ihmistä, jotka ovat olleet NIIN merkittäviä mulle tämän harrastuksen aikana. :haart: Kaikki ovat vanhempina ja kokeneempina avanneet itsensä mulle, jakaneet kokemuksia siitä huolimatta että olen ollut ihan täysi noviisi. Mä olen siitä niin kiitollinen, etten tiedä oikeasti miten voisin asian edes ilmaista. Enpä usko että parempia tsemppaajia tämän lajin parista voi löytää. On ollut tosi tervettä nähdä, kuinka vanhemmat kisaajat lajiin suhtautuvat ja millainen heidän fitness-elämäntapansa on. Siinä on sellaisia tyttöjä joiden soisi olevan pitkään tämän lajin keulakuvina Suomessa. Jos jonain päivänä voin olla jotain samanlaista toiselle aloittelijalle, niin olen siitä kyllä äärimmäisen onnellinen. Kiitos tytöt!

 

[Ex-Tavis]

Tänne on tullut kyllä todella hyviä kirjotuksia ja mietteitä kokeneemmilta kisaajilta - kiitos teille kaikille omasta puolestani, sillä sain taas itsekin ajateltavaa! Nyt ajattelin hieman purkaa samasta aiheesta omia ajatuksiani, jotka ovat vieläpä ihan lähiaikoina hieman muuttuneet:

Mä kuulun juurikin näihin Faidran puhumiin nuoriin touhottajiin. Kaikki on uutta ja treenaus ihanaa. Diipa daapa. Vaaleanpunaiset silmälasit ovat tiukasti päässä ja kyllähän sitä väistämättä dieetin edistyessä tajuaa tuijottelevansa peiliin enemmän myös poseerausharjotusten ulkopuolella. Välillä tuntuu siltä, että haluaisi puhua näistä dieetti- ja treeniasioista pelkille tutuillekin, mutta nämä "halut" olen kyllä pitänyt sisälläni suurimmalta osin. Hyvä niin!

Kuitenkin nyt, kun elämään tuli erilaista rytmiä töiden takia, ajatukset dieettaamisesta ovat selvästikin muuttuneet normaaleimmiksi ja saaneet oikeammat mittasuhteet. Tällä hetkellä nimittäin iloitsen ja "touhotan" ja "vouhotan" eniten nimenomaan todella mielenkiintoisten työtehtävien takia. Tunnen olevani niin onnekas, kun olen saanut nyt konkreettisesti kokea intohimon omaa alaani kohtaan. :haart: Tähän asti lähivuosina elämässäni ainoana suurena intohimon kohteena kun on ollut treenaus, niin on ollut erittäin tasapainottavaa huomata, että myös muut asiat "sytyttävät" näin paljon.

Jotenkin vasta ihan tämän viime kuun aikana silmäni ovat avautuneet myös sille, että vaikka olen saanut aivan ihania ystäviä ja tuttuja punttisalin kautta, olen todella onnekas, kun mulla on parhaina ystävinä ihana ystäväporukka täysin punttisaliharrastuksen ulkopuolelta. Heitä kerkeän näkemään nyt dieetillä vähemmän kuin ennen, mutta heidän ansiostaan kaikki ylettömät dieettitouhotusajatukset normalisoituvat (aina ainakin hetkeksi) ja muutenkin kuva ympärillä olevasta elämästä avartuu, kun tajuaa, että koko elämä ei ole pelkkää treenaamista, syömistä pilkun tarkasti, poseerausharkkoja, venyttelyä, seuraavien treenien suunnittelua ja ruokien punnitsemista. Myös tulevat koulu-, matka- ja työympyrät tulevat varmasti pitämään itseni enemmän maanpinnalla.

Summa summarum: Touhotus fitness-elämäntavasta varmasti tulee vielä jatkumaan vielä kenties vuosia, mutta sen olen jo esim parhaille ystävilleni sanonut, että syksyn jälkeen tulen varmasti taas sallimaan itselleni normaalimpaa ruokavaliota (mikä ajatuksenakaan ei ollut itsestäänselvyys itselleni vielä 3kk sitten, sillä olen jo pitkään ollut todella pikkutarkka nimenomaan ruokavalion kanssa). Täältä lukemien kirjoitusten perusteella olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että ajatukset fitnesselämäntapaa ja vaikkapa kisaamista kohtaan "maallistuu" ajan myötä pysyvästi, ja sillon ei varmasti halua tehdä tästä elämäntavastaan ollenkaan suurta numeroa muille.

Koska muuten itse olen selvästi ollut jotenkin vielä tavallista iloisempi ja energisempi ainakin tähän asti kuluneen dieetin ajan, olen saanut "ulkopuolisilta" nyt lähiaikoina vain ja ainoastaan positiivisen hämmästelevää kommenttia. Tältäkin osin allekirjoitan jonkun teistä (en nyt jaksa etsiä kuka tämän sanoi) mielipiteen siitä, että omalla suhtautumisella on varmasti vaikutus siihen, kuinka sinua kohdellaan ja millaisena tämä laji nähdään.

 

[fitcat]

...minäkin sitten.

Kiitos Faidralle kiitoksista. Tosiasia on se, että ken on avoin uusien ihmisten vastaan ottamiselle, saa itse myös mahdottoman paljon. Sinulta varsinkin, kun oot monessa mielessä paljon lajitietoisempi kummää :D Vaikken nyt mikään mahdottoman vanha enkä kokenut vielä ole, niin valitettavasti se ruusunpuna on karissut silmäkulmasta jo monta kilsaa sitten...ehkä vähän liiaksikin. Saiskohan sitä ostaa jostain vähän takas? Oli eka dieetti vaan niin mussukkaista menoa, kun kaikki oli niin siistiä Oikeiden Urheilijoiden pariin siirryttyä Tervetuloa vaan uudet pimut, tää on kuin tauti. Usein vihaamme valintaamme, muttemme näemmä osaa luopuakaan, kun taas ollaan vaakojemme äärellä ja aamut alkaa ittesä nipistelyllä

Syksyä kohti siis täälläkin puksutellaan.

PS. Niistä unista. Nykyisellä dieetillä en ole uneksinut vielä mistään, edes ruuasta, mut aiemmilla olen pari kertaa herännyt omaan huutooni kisojen alla. Aina sama idea: oon kisapaikalla lavan takana, ja jotain on unohtunut. Tähän mennessä oon unohtanut eri unissa:

- ne kengät, tietenkin
- värien levityksen (ohops!)
- viimeistelyt eli tyhjennys-tankkaus-rumban (hups!)
- koko dieetin, mutta silti olin muistanut tulla lavalle. ARGH.

...että onhan näitä!!! :lol2:

 

[--Nala]

Heips
Dietillä täälläkin. Ensimmäisellä sellaisella, kaikki uutta ja vaativaa. ymm ehkä monesti on tullut mieleen aamuisilla lenkeillä, mikä saa ihmisen tekemään tämän!?!
- kurinalaisuus, rakastan sitä yli kaiken
- valmentaja: ei tod ole helppo eikä anna ns mitään anteeksi ja aina odottaa enemmän
- kehitys ja tulokset
- miele ala
-sali ympäristö
- kaikki
Sitten off:lla mietin useati kuinka pystyn syömään, kuinka saan itseni kehittymään ilman että näyttäisin aivan pulla sorsalta. Moni vuotinen syömishäiriön kanssa eläminen on AINA osa elämää, samat ajatukset kuin lihasta kasvattaessa tosin määränpää on aivan eri, you know! Esim nyt pitäis syödä, syödäkkö?lihoan taas! haluanko kehittyä? KYLLÄ, ja nyt oikeasti koen voittaneeni sairauden joka kauan kauan kiusasi. Moni ystävistäni näki ja koki myös sen helvetin, ja osaksi lavalle nousuni on myös kiitos ja kumarrus tukioille, ja terveiset, parannuin, voitin itseni, voitin suurimman painajaisen ja olen helvetin onnellinen.
Joten dietti tällä hetkellä etenee hyvin. En tule enään ikinä hairahtaamaan bodauksen piiristä muualle, se on kotini. Ja mikä parasta, on pakkis, saa lukea muidenkin ajatuksia ja kokemuksia kaikesta diettiin ja treenaamiseen liittyen. Tsemppiä kaikille hurjasti

 

[Annabel]

Haluan, että lajin eläminen on niin lähellä "normaalielämää" kuin se voi olla. Mulle se tarkoittaa vaan järkevien valintojen tekemistä... ja mielestäni mm. Suvituulen jutut tuolta sairaalareissulta jne. kuulostaa hyvin samalta. Jos olosuhteet heittelehtii, tehdään vaan se mikä on mahdollista eikä vedetä siitä raivokohtauksia ja luulla että koko elämä ja dieetti loppuu. Jos eväät unohtuu, syödään mitä pystyy... eikä aleta kitisemään kun ei voi syödä mitään muuta ku just sen mitä valkku sanoo ja yhy-yhy. Firmalounaalla valitaan se kanasalaatti ilman kastiketta ennemmin kuin raahataan ne seiti-parsakaalipurkit sinne kaikkien töllisteltäväksi...

Mä olen tässä asiassa samaa mieltä. Mulla on aika paljon kaikenlaista palaveria ja matkustamista Helsinkiin tämän työn takia, joten joudun monta kertaa dietin aikana (ja muulloinkin tietty) miettimään viikon ja päivän ohjelmat ja ruuat tilanteiden vaihtuvuuden mukaan. En voi joka paikkaan ottaa aina omia ruokia, se ei vain ole sopivaa. On pitänyt oppia tietämään ilman vaakaa tai valmentajaa, että mikä on missäkin tilanteessa se paras valinta. Ruokamäärien silmämääräinen mittaaminen ja eri annosten sisällön "hyvyyden" arviointi ovat taitoja, jotka kehittyvät kun vain harjoittelee ja hakee tietoa eri lähteistä.

Kokenut kisaaja en todellakaan ole, mutta sen verran kisaamiseen ja kaikkeen tähän hääräämiseen uppoutuneena voin myös allekirjoittaa sen tosiasian, että ne ruusunpunaiset lasit ovat kauan aikaa sitten jo hävinneet. Jotenkin oon vaan antanut tämän dietin mennä omalla painollaan (ainakin tähän asti..), enkä jaksa vouhottaa siitä omasta tai muiden kunnosta sen enempää. Kaikkeni toki teen sen eteen, että tällä kertaa lavalla seisoisi astetta parempi runko kuin viimeksi. Mutta reilusti yli 20 viikkoa on pitkä aika hössöttää ja stressata. Energia pitä kohdistaa oikeisiin asioihin, jotta sen tehon saa maximoitua.

Ihan peruskuntokaudella ajatukset on samat. Mulla ei ole mitään ongelmia pitää itseäni urheilijan näköisenä ihan ympäri vuoden. Olen oppinut elämään tätä lajia niinkuin minkä tahansa muunkin lajin kilpatason harrastajakin tekee: harjoittelee kovaa, elää myös "normi"elämää, tekee töitä ja syö sen verran, että kehitystä voi tapahtua. Ei liikaa, ei liian vähän. Olen oppinut tuntemaan milloin on oma keho on balanssissa.

Mutta ne, joille tämä kaikki on vielä uutta ja jännää, saavat puokkoilla innosta just niin paljon kun haluavat , niin me kaikki ollaan jossain vaiheessa tehty. Enkä mä väitä, ettenkö mäkin välillä riehaannu vähän siitä sun tästä .

Tehdään jokainen tätä sillä tavalla, mikä kenellekin omimmalta tuntuu!

edit: mitähän mä kämmäsin ton lainauksen kanssa, kun jäi värit vajaaksi..

 

[Carina]

On ihana lukea teidän kommentteja siitä, että se elämä alkaa ihan oikeasti joskus lutviutua ihan rennostikkin. Tällähetkellä tuntuu siltä, että tää "normaali"elämään paluu ei ole niin helppoa, mutta teidän kommenttinne antaa toivoa, että paistaa se aurinko joskus risukasaankin. Kiitos siitä.

Tsemppiä kaikille syksyn kisoihin meneville. Näyttää siltä, että syksyn kisoista tulee taas aikamoinen eventti, jipii. Ennakkoaavistelut näyttää siltä, että myös vaparipuolelle taitaa olla enemmän kisaajia lähdössä, hienoa.

:haart: Carina

 

[Suvituuli]

Faidra: Mun mielestä on todella hienoa, että olet löytänyt oikea linjan syömisen suhteen. Se näkyy ulospäinkin! Olit todella fitness -urheilijan näköinen leirillä.

Mä varmuuden vuoksi tarkennan, että kirjoitin, että TARVITTAESSA näistä asioista pitää pystyä puhua isoon ääneen. Eli en minkään toitottanut koko maailmalle kisaamisestani, vaan kerroin siitä vain läheisilleni ja niille, jotka siitä suoraan minulta kysyivät. Salilla jolla käyn, varmaan 2% saattaa tietää, että kisaan. Varmaan suurin osa siitä, että K&F -lehdessä oli juttu musta. Mutta ei monikaan ole tunnistanut mua siitä kuvasta, että eli aikamoista hiljaiseloa olen saanut elää tän homman kanssa. Jos olen harjoitellut poseerauksia salilla, on jengi varmaan ajatellut, että oon vaan yhtä sekaisin kuin aina ennenkin.

Mä TODELLAKIN myönnän, että olen vauhko tän lajin suhteen. Ei siinä mitään. Mutta ei mulle BF kisaaminen ja ulkonäköön liittyvänä lajina ole ensimmäinen. Ne touhut alkoivat jo lapsuudesta. Baletti, kilpatanssi, kilpavoimistelu, Cheerleading ja hetki kilpa-aerobickiakin. Ei tää oo siis mitään uutuuden hehkutusta tai urheilijaksi tulemiseen liittyvää intoilua. Siis MUN kohdalla. Mä puristelin mun ravasolukerrostumia varmaan jo ala-asteiässä. Se on tavallaan sääli, mutta olen kasvanut tähän touhuun.

Se mitä tarkoitan vauhkoamisella tän lajin suhteen on sitä, että tykkään tästä kamalasti. Mä myönnän, että ekoihin kisoihin lähdin ihmettelemään, mutta kyllä mä jatkossa tavoittelen myös paremoia sijoituksia. Ei mulla ois muuten mitään järkeä kisata, koska voin olla hyvässä kunnossa muutenkin. Luulisin että se on se tavoitteellisuus, mitä minäkin haen tältä lajilta.

Mä kirjoitan vähän kaikesta, joten mun jutuista hymiöt pitää tosissaan ottaa huomioon. Jos laitan , se pitää tosiaan ottaa siten, että kirjoitan asian hymysuin.

Mä kerron sen verran, että mä elin lapsuuteni kulissiperheessä. Tarkoitan, että perheessäni näytettiin ulkopuolelle mahdollisimman loistava kuva, mutta sisältä se oli mätä. Vanhammat nukkuivat eri puolella taloa AINA ja jokaiseen päivään mahtui kasapäin riitaa. Muhun se on vaikuttanut siten, että mä haluan olla kaunis niin ulkoa- kuin sisältäpäin. Lisäksi olen sellainen, etten halua salata mitään. Mutta en minä silti itsestäni numeroakaan halua tehdä. Ja jos haluan, osaan onneksi tehdä sen muutenkin kuin BF -harraruksen kautta.

Mitä tulee siihen, että tää laji täyttyy koko elämän, niin onhan se aika paljon totta. Mä en ala kirjoittaa mitään puolustuspuhetta tän suhteen. Totean vain, että se täyttää MINUN VAPAA-AIKANI, eli sen ajan, jolloin en ole lasteni kanssa. Olen lukenut kasvatuspsykologiaa pääaineenani, joten uskoisin, että osaan ajatella asioista lasteni parasta ajatellen. Se sairaalasalaatti -heitto oli siis todellakin esimerkki siitä, että näitä asioita voi tosisaan tehdä lasten ja muun elämän ohella. Ei siis tarvitse olla viemättä lasta äkkiäarvaamatta sairaalaan sen takia, että protskupaukku jäi himaan.

Ninuli: Minullakin oli tilanteita, että jouduin keskustelemaan avopuolisoni kanssa siitä, voinko kisata ylipäätään ollenkaan. Joutuihan hänkin koville. Hän otti pitkän työpäivän (herätys viiideltä, kottiin 16:30) jälkeen lapset lennosta hoidettavaksi. Vasta sen jälkeen hän pääsi itse treenaamaan. Joustin itse treeniajoissa niin paljon kuin mahdollista (esim. aamulenkin 4:20-5:50, jotta sain ne tehdyksi omalla ajallani). TSEMPPIÄ sinulle kisaamisprosessin läpiviemiseen! Toivon, että kaikki sujuu suuremmitta mutkitta!

Mulle lapset, perhe, koti ja läheiset menevät kisaamisen etusijalle. Sanoinkin avopuolisolleni, että hänen ei tarvitse kuin pyytää että lopetan koko touhun, niin teen sen samoin tein. Mulle tää on vielä helppoa hommaa, kun ei tarvitse tehdä töitä samalla. Silloin perheelle ja ystäville jää helposti yhdessäoloaikaa.

No mut nyt on aika laittaa sitä perhettä etusijalle. Lähdemme markinnoille ja ulkoilemaan! Aurinkoista sunnuntaita!

 

[Aivi]

Mulle ensimmäinen kisadietti oli just semmonen, että elin vain kisoja varten. Hieman kärjistetysti sanoen. Koulu työt jäivät tosi vähiin ja viimeisillä diettiviikoilla sain jopa opettajalta luvan pitää taukoa ja jatkaa kisojen jälkeen. Olin fyysisesti ja henkisesti niin väsynyt. En antanut itselleni yhtään periksi, eikä missään tilanteessa voinut joustaa. Jos nälkä kurni vatsassa ja heikotti en sallinut itselleni edes ylimääräisä kasviksia. Kiukuttelin läheisilleni jne...Oikei mahtui mukaan paljon hyviäkin hetkiä. Mutta kaikkiian tuo ensimmäinen koettelemus oli aika shokki. Varmasti juuri siksi, että mietein sitä 24h vuorokaudessa Toipuminen kisasta kesti myös kauan ja olo oli pitkään tyhjä.

Jotain hyvää siinä touhussa kuitenkin oli, kun lähdin kisaan toisenkin kerran ;)
Onneksi paljon viisaampana. Olin syömisten suhteen joustavampi, kuten Faidra ja Annabelkin toivat esille, välilkä on joustetta ja vain arvioitava. Muutenkin olen oppinut antamaan itselleni armoa Vaikka välillä se on vaikeaa. Tokalla dietillä pystyin siis jo keskittymään muuhunkin Tein mm. graduni samalla. Tajusin että on parempi kun keskittää energiaansa muuhunkin kuin kisatouhuihin. Toivottavasti kolmannella kerralla (koska se sitten onkaan) Olen vielä viisaampi ja tressittömämpi. Monia virheitä on tullut tehtyä, mutta kantapään kautta oppii. Paljon on tullut analysoitu omia "virheitä". Mutta olen oppinut erottamaan kisaminän ja tavisminän :D

Nala toi esille normikauteen sopeutumisen. Se on ollut minullekin vaikeaa, mutta sekin tulee ajan ja kokemuksen myötä. Sillä kehitystä ei voi saavuttaa ilman painon nousua. Faidra kertoi saavuttaneensa itselleen ihanteellisen tavan syödä. Milestäni olen myös pikku hiljaa löytämässä sen "ihannetilan". Mutta toki välillä tulee hetkiä jolloin inhoaa peilikuvaansa ja pyristelee "läskejä". Ja pohtii pitäiskö vähän dietata vai syödä lisää niin sais sitä lihasta ;)

 

[Faidra]

Sitä en muuten sanonut, että vielä olisin ihan sinut sen kuvatuksen kanssa joka peilistä katsoo takaisin. :D Uskon kuitenkin vakaasti, että kun nyt olen löytänyt sen hyvä tasapainon syömisen ja treenin suhteen, niin se toivottu peilikuva tulee siellä perässä. Näillä syömistavoilla ja treenillä ei voi käytännössä mitään muuta edes tapahtua - kroppa muokkautuu hitaasti mutta varmasti. Nyt viimeisen parin kuukauden aikana (jona aikana olenkin juuri kokenut, että nyt tiedän mitä mun kuuluu tehdä), on keho jo muovautunut huomattavasti enemmän "omaksi". Viikottain näkee pieniä muutoksia. Uskon, että juuri se mun "aina ON" -tapa syödä muokkaa kehoani hitaasti - arvioisin että puolen vuoden sisällä olen saavuttanut sen kunnon missä haluan olla läpi vuoden. Nyt kroppa ei vielä siltä täysin tunnu, paitsi sisäisesti. Joudun joka päivä edelleen opettelemaan sitä kärsivällisyyttä... ja positiivista ajattelua. Ajattelen, että teen tätä loppuelämää varten, en vain yhden kisan vuoksi. Vaan sen vuoksi, että voin elää oikeasti loppuelämäni sopusoinnussa tämän kehon kanssa, jonka hyvinvointi kuitenkin vaikuttaa niin valtavan paljon siihen miten itseni koen, tunnen ja näytän myös ulospäin.

edit: Pitäiskö näitä pohdintoja siirtää ihan omaksi ketjukseen, vai annetaanko olla vaan täällä? En osaa olla lätisemättä näköjään tänne vaikka en syksyn kisaan olekaan menossa :D Toisaalta, tämähän on aivan mahtavaa, että ollaan saatu näin avointa keskustelua aikaan!! Jatkakaa ihmeessä (sama se missä ketjussa)

 

[susanah]

On ollut tosi tervettä nähdä, kuinka vanhemmat kisaajat lajiin suhtautuvat ja millainen heidän fitness-elämäntapansa on. Siinä on sellaisia tyttöjä joiden soisi olevan pitkään tämän lajin keulakuvina Suomessa. Jos jonain päivänä voin olla jotain samanlaista toiselle aloittelijalle, niin olen siitä kyllä äärimmäisen onnellinen.

Minä olen aika vakuuttunut Faidra, että sinä (myös muiden upeiden tyttöjen lisäksi) olet aika monelle aloittelijalle juuri se keulakuva . Sinä olet kannustanut ja auttanut monia tyttöjä eteenpäin omalla esimerkilläsi ja avullasi. Sinusta löytyy melkoinen annos positiivista energiaa, tahtoa auttaa ja vaikuttaa.

On ollut todella ilo lueskella teidän kaikkien kokeneiden kisailijoiden mietteitä. Teidän aatoksista löytyy paljon mietittävää ja opittavaa. Kiitos .

Minä jatkan tätä sätkimistä kohti määränpäätä ruusunpunaiset lasit silmilläni ja nautin siitä matkasta ihan kybällä . Paljon on minullakin vielä opittavaa, mutta juuri se tekee tästä matkasta niin mielenkiintoisen.