Juu, Trolllolloo, mutta vastataan nyt jotakin, kun aihe on on silti mielenkiintoinen.
Tässä nyt vähän vähemmän syväluotaava esittely olennaisesta tutkimusdatasta (jonka sinäkin varmasti jaksat lukea) sentencing projectilta, jossa ruoditaan yleisellä tasolla kriminologien parissa saavutettua konsensusta siitä, että kiinnijäämisen riskillä on kovaa rangaistusta suurempi ehkäisevä vaikutus.
http://www.sentencingproject.org/doc/deterrence briefing .pdf (kts erityisesti s.4, jos laiskottaa)
Tämän jälkeen, jos siis intoa riittää, voi lukaista seuraavan tutkimuksen, jossa päästään vastoin esittämääni yleistä kantaa lopputulokseen, jonka mukaan asia olisikin päinvastoin.
http://www.uq.edu.au/economics/abstract/400.pdf . Sain itse linkin tähän vasta viime viikon alussa, enkä ole ehtinyt kuin lukaista pintapuolisesti läpi. Mutta premissi on joka tapauksessa mielenkiintoinen. Käytännössähän tuo aiempi tutkimusdata alalla on perustunut hyvin pitkälti tilastolliseen havainnointiin, eikä laboratorio-oloissa arvioituihin riskinotto- ja päätöksentekoprosesseihin. Saas nähdä jos joutuu ainakin tarkistamaan omia kantojaan. Mutta lue ihmeessä, kun vaikuttaa tukevan sinun kantaasi, ehkä saadaan ajatustenvaihtoa aikaiseksi.
Viimeiseksi vielä mielenkiintoinen tutkimus (vanha, mutta hyvä), jonka perusteella (etenkin uusijoiden parissa) työllistyminen mielekkäisiin ja riittävän hyvin palkattuihin tehtäviin on erittäin tehokas rikosten ehkäisijä. Niin itsestään selvältä kuin tämä vaikuttaakin, kannattaa pitää mielessä, että muun muassa tutkimus, johon tämä tutkimus on ikään kuin vastine, päätyi sellaiseen lopputulokseen, ettei työllistymisellä ja palkkauksella ole merkitystä, vaan kovat rangaistukset ja suuri kiinnijäämisen todennäköisyys jyräävät.
Estimating the Economic Model of Crime: Employment Versus Punishment Effects (valitettavasti vaatii lukuoikeudet, mutta useimpien yliopistojen verkoista pääsee)
Vielä noihin muihin kommentteihisi viitaten; Oletin, että täällä keskustellaan teoreettisella tasolla. Tuolla "vaihtoehtoinen" sanalla pohjustin ehkä hieman kärjistetysti ajatustani siitä, että rangaistuksen tulisi teoriassa seurata jompaa kumpaa filosofiaa. Joko se on ennaltaehkäisevä tai sitten jälkikäteinen. Luonnollisestihan nämä vaikuttimet sekoittuvat ihmistoiminnassa, mutta ymmärtänet silti mitä ajan takaa. Kumpaa lainsäätäjä siis ajattelee: säädän rangaistuksen, jonka vuoksi kukaan ei tohdi ryhtyä tekoon vai säädä rangaistuksen, joka pitää tuon tekijänperkeleen poissa pahanteosta ja saastuttamasta yhteiskuntaa. Pohdin siis pohjimmiltaan rankaisijan vaikuttimia. On muistettava, että eri rangaistuksien kohdalla erilaiset rangaistuskäytännöt ovat joka tapauksessa perusteltuja. Voisihan jopa heittää, että kovat rangaistukset ovat perustelluimpia tilanteissa, joissa on kyse harvoin ratkeavista rikostyypeistä ja suhteessa kevyet rangaistukset tulisi säätää rikoksista, joissa on korkea kiinnijäämisen todennäköisyys...
Kiinnijäämisen todennäköisyysargumentin heikko puolihan on luonnollisesti se, ettei tekijä usein suorita järkiperäistä hyöty- ja haittalaskelmaa tekoon ryhtyessään vaan toimii täysin impulsiivisesti ja mahdollisesti päihtyneenä/huumeiden vaikutuksen alaisena tai muuten tunnekuohun vallassa. Toisaalta näissä tilanteissa ei rangaistuksen pelkokaan liene kovinkaan määräävä tekijä. Tällaisten tekojen ja tekijöiden kohdalla sitä ehkä soisi tilanteesta toki riippuen, että tekijä korjattaisiin mahdollisimman varmasti talteen ja teon taustavaikuttimet selvitettäisiin, vahingonkorvaukset määrättäisiin ja tekijä pyrittäisiin joko yhteiskuntakelpoistamaan (puuttuminen päihderiippuvuuteen muihin ongelmiin, mahd pikainen työllistäminen ja sitä kautta valmius ottaa edes joskus taloudellinen vastuu tekonsa seurauksista jne) tai sitten ns parantumaton tai liian vaaralliseksi todettu tapaus lukittaisiin yhteiskunnan ulkopuolelle.