Intian valtameren tsunami oli yksittäisenä onnettomuutena hirvittävä ja on saanut ihmisten solidaarisuuden heräämään.
Täytyy kuitenkin muistaa missä mennään. Maailmassa on meneillään jatkuva katastrofi: miljardi ihmistä elää kroonisessa nälässä, satatuhatta lasta kuolee aliravitsemuksen seurauksena joka viikko siitä huolimatta, että ravintoa tuotetaan riittävästi jokaiselle; kolmessakymmenessä vuodessa kalorimäärä henkeä kohti on lisääntynyt lähes viidenneksellä.
Tilanne on jopa pahentunut viime aikoina. Joka kuudes maapallon asukas kärsii puhtaan veden puutteesta. 11 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuolee vuosittain sairauksiin, jotka pystyttäisiin helposti parantamaan. Yksinkertaisesti: 60-100 tuhatta ihmistä kuolee joka päivä köyhyyteen.
Lähes 60 maassa on meneillään aseellinen konflikti, joiden uhreista 90 prosenttia on siviilejä (joista 80 prosenttia naisia ja lapsia). Irakin miehityksessä arvioidaan kuolleen 100 000 ihmistä. Talouspakotteet, joita niin ikään perusteltiin Irakin joukkotuhoaseilla tappoivat eri arvioiden mukaan puolesta miljoonasta miljoonaan alle 16-vuotiasta lasta. Bamin maanjäristyksen, Bangladeshin tulvien, hurrikaani Mitchin jne. tuhojen uhrit odottavat edelleen heille luvattua apua.
Ero Etelä-Aasian ja muiden mainittujen katastrofien välillä on se, että ensin mainitussa oli uhreina mainittava joukko länsimaisia turisteja. Pakko on kysyä, määritetäänkö ihmisarvo rodun, kansallisuuden tai lompakon paksuuden mukaan.