Tuolla ylempänä Uga ainakin argumentoi (korjaa jos käsitin väärin) jotenkin tyyliin, "en voi ymmärtää makeanhimoa koska itse söin karkkia viiimeeksi kesällä". Tässä yhteydessä on hyvä muistaa se että jos ihmisellä ei ole itsellään tarvetta/himoa johonkin niin silloin se että toisella on tämä tarve jää käsittämättömäksi. Me ei aidosti voida ymmärtää jotakin joka ei ole millään relevantilla tavalla osa omaa kokemusmaailmaa. Mikä on aika ikävää ja suvaitsemattomuutta väistämättömästi lisäävää, mutta asia jolle me ei kauheesti voida mitään inhimillisinä otuksina.
Pointti on kai sanoa että aivan yhtä vaikeaa on makeaa rakastavalle about absolutistille (toim.huom. sopivasti lihavalle
) naiselleni ymmärtää mitä vittua mä siinä viinanpaskassa näen. Mä itse pääsin tämän "miksemussuttaa" ajattelun yli nimenomaan havahtumalla siihen että käsitteellisesti siinä ei oo mitään eroa mun viinanjuomiseen. Ei se happaman juominenkaan ole tarpeellista tai välttämätöntä mutta on se vaan niin kivaa olla kännissä ;)
Ihminen kuten sanottua on kokonaisuus josta ei voi erottaa jotain mystistä sisintä minää. Aikoinaan eksäni oli jotain 63kg ja 162 senttiä kun tavattiin. Juuri sopivan "fiftari" tavalla muodokas ampiaisvartalo. Mutta noin kilojen valossa painoa oli siis jo lähtökohtaisesti ihan kohtalaisesti. Ja tapahtuipa seuraavaa - puolessa vuodessa painoa tuli lähes viistoista kiloa lisää ja sitä omppulihomista pahimmasta päästä. Jalkojen päälle tuli se vyötärötön löysästi hyllyvä omena, korkeat poskipäät ja hymykuopat katosivat sinnen kolmoisleuan ja ihraposkien alle. Olutta ja sipsiä piti olla koko ajan, joskus kun se siivosi lomppakkooaan näin sivusilmällä että töissä ravintolan kanttinista on ostettu viineriä useampikin päivässä.
Minusta oikeasti tuntui siltä kuin seurustelisin eri ihmisen kanssa. Hänessä ei ollut fyysisesti enää mitään tunnistettavia piirteitä siitä ihmisestä mihin olin vain hetki aikaisemmin rakastunut. Tunsin itseni petetyksi ja huijatuksi.
Useimmiten lihominen kasvattaa tissejä joka "tasapainottaa" lihomista. Tässä tapauksessa ei lainkaan. bee pysyi beenä vaikka painoa oli noin paljon. Sekin vitutti :(
Joka tapauksessa menin tämän jokinorsun kanssa naimisiin koska oli suhteeseen sitoutunut ja kuitenkin rakastin häntä.
Otin eron kun paljastui että jokinorsullani on suhde naapurinmiehen kanssa. En siksi että hän oli jokinorsu.
Jonkin aikaa eron jälkeen seurustelin semivakavissani paparazzi-mallin kanssa joka jostai syystä piti minusta. Jokinorsun jälkeen oli kamalan kummallista kun kun kadulla kävellessä joka ikinen äijä tuijotti sitä ja sitten mua ja selvästi mietti että millä vitulla toi tavallinen tappi on ton kalastanut.
En oikein tiedä mitä itseasiassa yritin tällä tarinalla kertoa. Jollakin oudolla tavalla koin kosmisessa perspektiivissä kamalan oikeudenmukaiseksi että pyyteettömästi rakastamani petollisen jokinorsun jälkeen sain "prinsessaa". Ugh, olen puhunut