Väitän sensijaan näin:
-Uskonnolliset yhteisöt ovat yhteisöllisempiä kuin ateistiset
perustelu?
--> yhteisöllisemmät yhteisöt assimiloivat tai tuhoavat vähemmän yhteisöllisiä yhteisöjä
Eikö tällöin käy niin, että islaminuskoiset yhteisöt tuhoavat kristittyjä yhteisöjä, sillä islam on hyvin paljon yhteisöllisempi uskonto kuin kristinusko (joitakin suuntauksia lukuunottamatta).
-Ateismi syö yhteisön yhteisöllisyyttä mm. sukupuolimoraalia rapauttamalla
perustelu?
-Toiset uskonnot (kristinusko) tuottavat yhteisöllisyyden lisäksi enemmän sosiaalista hyvinvointia toteutuessaan kuin toiset (islam)
--> Meidän tulisi suosia niitä uskontoja, joiden lopputulema on suurempi sosiaalinen hyvinvointi
Miksi ylipäänsä pitäisi suosia juuri uskontoa yhteisöllistävänä tekijänä? Miksi ei jotain muuta yhteistä tekijää, joka tiivistää yhteisön yhteistyötä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta? Esimerkiksi Suomessa uskonnon merkitys ihmisten jokapäiväisessä elämässä on suurimmalle osalle lähes olematon. joten yhteisöä yhdistävänä tekijänä on todella hölmöä pitää vain sitä, että ihmiset sattuvat olemaan kirjoilla samassa kirkkokunnassa.
Otetaan esimerkkinä kuvitteellinen omavarainen yhteisö, jonka perustavat pakkislaiset. Yhteisöä yhdistävänä tekijöinä ovat harrastukset, ruokailutottumukset ja muutenkin elämäntavat. Yhteisön jäsenet kokevat suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisöllisyyttä, kun voivat yhdessä tehdä haluamiaan asioita ja elää samaan tyyliin kuin muutkin. Mihin uskontoa tällöin tarvitaan? Vaikka kyseisen pakkisyhteisön kaikki jäsenet olisivat "moraalisesti rappioituneita ja arvotyhjiössä eläviä" ateisteja, niin heillä lienee syy auttaa kaveria ja toimia toisiaan hyödyttävällä tavalla, vaikka mikään jumalolento ei heitä siihen ohjeistaisikaan. Riippumatta uskontokunnasta yhteisö, jolla on uskontoa merkittävämpiä siteitä, pystyy olemaan vahvasti yhteisöllinen. Ja IMO yhteistyö on silloin paljon terveemmällä pohjalla, kun yhdistävä tekijä on jotain konkreettisempaa kuin valtaapitävien persoonien määrittelemä jumalhahmo/jumalhahmot.
Sen, mihin itse kukin uskoo, tulisi olla täysin henkilökohtainen asia, eikä sen pitäisi olla tekijä, joka määrittelee, kuka kuuluu yhteisöön ja kuka ei (tasa-arvo, anyone?). Tilanne länsimaissa on pääosin hyvä sen suhteen, että uskonnolla ei ole liian merkittävää jalansijaa ihmisten elämässä. Ongelmia syntyy silloin, kun uskonto määrittelee liikaa sitä, mitä ihminen saa tehdä ja mitä ei (esimerkiksi käy mikä tahansa fundamentalistinen uskonnollinen suuntaus).
Juuri sen takia, että koen uskon vahvasti henkilökohtaisena asiana, karsastan uskonnollisia instituutioita, joita ei mielestäni tarvita lainkaan. Niiden pääasiallinen tehtävä on kuitenkin vain ylläpitää valtaa ja kerätä rahaa omilta jäseniltään (ja jopa ihmisiltä, jotka eivät edes ole jäseniä, esim. yhteisövero Suomessa). Siksi evankelis-luterilaisen kirkon erityisasema valtionkirkkona pitäisikin purkaa hetimmiten.