Ravinto-osion yleiset kysymykset. Yksinkertaiset nopeat kysymykset tänne

Ihan suosilla osta se ruokavaaka. Ei siitä niin kauheasti tarvitse pulittaa, oma makso 20e. Omalla kohdalla oli aikoinaan sama ongelma kun silmämääräisesti yritin laskea paljonko mamman laittamassa annoksessa on esim. riisiä. Eihän siitä tullut mitään.

Menin ja ostin vaa'an, osallistuin hieman ruoan laittoon kotona, punnitsemalla ja tehden itselle sopivan annoksen. Välillä teen kyllä ruokaa itse, mutta vasta sen jälkeen kun ruoka vaakaa kokeilin onnistuu myös jotenkin silmämääräisesti laskeminen.
 
mitä jos menee salille sillain että sieltä tulessaan on vielä vatsa niin sanotusti täynnä, niin onko samantien saatava proteiinia ettei treeni mene hukkaan, vai käyttääkö keho vielä noita masussa olevia ravinteita että ruokailun voi hoitaa muutaman tunnin päästä?
 
Kyllähän se niitä jonkin verran niitä purkaa, ruoansulatus on pitkä prosessi. Kuitenkaan ei kauheen pitkään kannata venyttää treenin jälkeistä syömistä, syö mieluummin itsesi ähkyyn treenin jälkeen.
 
Tässä ekaa dieettiä olen nyt aloittelemassa. Ongelmia muodostuu kalorien laskun kanssa meinaan ruokavaakaa en vielä omista -pitäisi kyllä hankkia - ja kun elää vanhempien kanssa niin kotiruokien kalorimäärän arviointi on vaikeaa. Kellään jotain vinkkejä silmämääräiseen kalorien arviointiin? Muuten kaikki toimii, pakkista on paljon luettu, kalorilaskuri käytössä ja niitä kaloreita lasketaan hartaasti. Asiaa vaan vaikeuttaa kun joutuu aina arvioimaan -ja siten ei ole varmuutta että onko arvioitu oikein - että kuinka paljon jauhelihaa tuossa mahtaisi olla jolloin sen grammamäärän voisi sitten syöttää kalorilaskuriin. Ei ole kiva sitten jos arviot menee perselleen ja loppu tulos on + - 0 ja parin viikon laskeskelut hukkaan.
Tai sitten vaan opettelet arvioimaan henkilövaa'an ja peilikuvan avulla ruokamäärääsi. Ei kukaan, edes kalorilaskuri.fi, pysty arvioimaan lähellekään tarkasti kalorikulutustasi joten se on ihan vitun sama kuinka tarkasti punnitset ruokiasi tai lasket kaloreita. Muutenkin elämä IMO paljon helpompaa kun ei tarvitse punnita ja laskeskella ihan 24/7 paineissaan. Tosin mä oon mä ja joku toinen onki sitten erilainen.
 
IMO se elämä on helpompaa juuri silloin, kun laskee ne kalorit tarkasti. Siihen menee päivittäin max. 10min yhteensä. Eipähän tarvi aina iltasin miettiä, että tuliko nyt varmasti tarpeeksi kaloreita tälle päivälle. Tuo sun viiminen lause kuitenki on ihan totta, jotku tykkää siitä tarkasta syömisestä ja suunnitelmallisuudesta, kun taas joku toinen syö sen verran kuin siltä tuntuu. :)
 
Sanokaapa mitä palkkaria kannattas alkaa hommaamaan. Käyn salilla 4krt/viikko ja omasta mielestä treenaan kovaa, tai ainakin itselle kovat painot on kyseessä. :D Tähän mennessä oon mennyt hera+malto setillä. Kannattaako ruveta vaihtamaan johonkin vai jatkaa "vanhalla"?
 
mitä jos menee salille sillain että sieltä tulessaan on vielä vatsa niin sanotusti täynnä, niin onko samantien saatava proteiinia ettei treeni mene hukkaan, vai käyttääkö keho vielä noita masussa olevia ravinteita että ruokailun voi hoitaa muutaman tunnin päästä?

1-2 tuntia treenin jälkeen on tuo syömis suositus, voit vaikka makoilla tunnin ja sit vasta syödä. Eikä tässä ole väliä syökö hitaita vai nopeita protskuja.
 
IMO se elämä on helpompaa juuri silloin, kun laskee ne kalorit tarkasti. Siihen menee päivittäin max. 10min yhteensä. Eipähän tarvi aina iltasin miettiä, että tuliko nyt varmasti tarpeeksi kaloreita tälle päivälle. Tuo sun viiminen lause kuitenki on ihan totta, jotku tykkää siitä tarkasta syömisestä ja suunnitelmallisuudesta, kun taas joku toinen syö sen verran kuin siltä tuntuu. :)

Niinpä. Enkä tuota laskemista mitenkään huonona tapana pidäkään, vaikka sekään ei kovin tarkka ole. Jotkut valitettavasti luulee että se on ainoa tapa kasvattaa lihasta tai laihduttaa, jolloin on hyvä aina täällä muistutella ettei asioista tarvitse tehdä niin vaikeita jos siihen ei riitä energia. :)

- - - Updated - - -

mitä jos menee salille sillain että sieltä tulessaan on vielä vatsa niin sanotusti täynnä, niin onko samantien saatava proteiinia ettei treeni mene hukkaan, vai käyttääkö keho vielä noita masussa olevia ravinteita että ruokailun voi hoitaa muutaman tunnin päästä?

Täydellä vatsalla ei ole optimaalista treenata, koska a) voit saada huonon olon ja treenistä ei saa kaikkia tehoja irti ym diipa daapa ja b) keho käyttää verta ruoansulatukseen jolloin sitä ei riitä lihaksille niin paljoa. Jonkun palkkarin voisit vetää kyllä treenin jälkeen joka tapauksessa vaikka olisikin täysi vatsa.
 
Sanokaapa mitä palkkaria kannattas alkaa hommaamaan. Käyn salilla 4krt/viikko ja omasta mielestä treenaan kovaa, tai ainakin itselle kovat painot on kyseessä. :D Tähän mennessä oon mennyt hera+malto setillä. Kannattaako ruveta vaihtamaan johonkin vai jatkaa "vanhalla"?

No mihin sä ajattelit oikein vaihtaa? Mitä muuta tarvitset kuin maltoa ja heraa. Voithan sä ostaa palkkariin kreatiinia, jos haluat jotain lisätä tai muuttaa.
 
OUTLET PWO -40%

Grapefruit Lemonade

14,90€
Mitä enää tehtävissä jos rasvanpoltto on ns. jotenki jumissa, johtuen varmaan siitä kun aloitin dieetin liian alhasilla kaloreilla 1800kcal (pituus 178cm, paino dietin alus 82kg ja nyt 74kg) ja nykyisin kalorit keikkuu päivässä siinä 1500kcal kieppeillä ja kulutus on kuiteski yli 2000 kcal? uskaltaako mennä enempi enää miinuksille? tarkoitus olisi pudottaa painoa vielä se 4-5kg että sais rasvat tonne lähelle 10%
 
osta syke mittari, taisin jostain sivusilmällä lukea että noin 140 syke on paras missä rasvapalaa, eli koita hellittää vähän treeniä? Viisammat kertokoon lisää, sivusilmällä vaan oon nähnyt
 
Mitenköhän helposti VHH dieetillä rasva varastoituu läskiksi?

Tuntuu henk.koht, että nestettä kyllä postuu mutta läskit eivät lähde minnenkään. Jopa tulee enemmän? IMO

Päivässä sellaiset 2000 kcal. Proteiinia vaihtelevasti 160-200g hiilareita alle 50 ja rasvaa n.100-120g

Pituus 171 paino 74kg
 
Tässä fitnesstukun sivuja selaillessani vastaan pomppasi elintarvike -välilehdeltä Walden Farmsin täysin kalorittomia tuotteita. On kaikkea suklaadipistä salaatinkastikkeeseen sekä vaahterasiirappiin. Tai siis oikeastaan kysehän on näiden "makuisista" tuotteista. Itse olen perso makealle ja varsinkin dieetillä kaloriton suklaadippi kuulostaa pelottavan hyvälle!
Onko muilla kokemuksia ja mielipiteitä näistä tuotteista? Kohtuullisen hintaviahan nuo ovat, sitä ei voi kiistää.
 
itse oon kans vhhlla ja tuntuu ettei lähe millää palamaa rasva:/ vai pitääkö laskee miinuksille enempi? jokatapauksessa aattelin kokeillla kuukauden jutan ja bullin gofatgo dieetti jos sillä lähtis ja toimis ohjeitten mukaan kun että lähtee itse säveltämään
 
Kysyinkin tätä jo toisessa ketjussa, mutta selvää vastausta en saanut. Eli lisäättekö kuitujen määrät hiilihydraattien määrään? Esmes. kaurahiutaleet sisältää 60g HH 100g:ssa, ja kuituja sen 10g. Eli onko HH 70g?
 
itse oon kans vhhlla ja tuntuu ettei lähe millää palamaa rasva:/ vai pitääkö laskee miinuksille enempi? jokatapauksessa aattelin kokeillla kuukauden jutan ja bullin gofatgo dieetti jos sillä lähtis ja toimis ohjeitten mukaan kun että lähtee itse säveltämään

Se on ihan sama mitä metodia käyttää, jos ne kalorit on suuremmat kuin kokonaiskulutus niin läski ei silloin pala. Ja vhh:lla juuri pitääkin suosia rasvaisia tuotteita.
 
Tässä fitnesstukun sivuja selaillessani vastaan pomppasi elintarvike -välilehdeltä Walden Farmsin täysin kalorittomia tuotteita. On kaikkea suklaadipistä salaatinkastikkeeseen sekä vaahterasiirappiin. Tai siis oikeastaan kysehän on näiden "makuisista" tuotteista. Itse olen perso makealle ja varsinkin dieetillä kaloriton suklaadippi kuulostaa pelottavan hyvälle!
Onko muilla kokemuksia ja mielipiteitä näistä tuotteista? Kohtuullisen hintaviahan nuo ovat, sitä ei voi kiistää.

TÄNÄÄN juuri hain kinuskiversion ja iltarahkaan aattelin sitä kokeilla mansikoiden kanssa. Laitan kokemusasiantuntija-komentin kokeiltuani :)
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom