Ihan täysin mutuna(koska mitäänhän en oikeasti tiedä) sanoisin, että mättöpäivät on aika pahoja bulkilla. Tavaraa tulee jo muutenkin yli oman kulutuksen, eli rasvaa tulee pakostikkin kertymään vaikka bulkki olisi kuinka puhdas. Siihen kun muutaman kerran viikossa vetää ylimääräiset kalorit viinasta, roskaruoasta, karkista, jne niin voidaan jo puhua melko likaisesta bulkista, jonka tulokset tulevat jäämään huomattavasti puhdasta bulkkia heikommaksi. Lihasmassaa kun ei voi hirveästi kasvattaa kuukaudessa, menevät ylimääräiset kalorit rasvaksi. Mitä enemmän rasvaa keräät bulkin aikana, sitä enemmän joudut laihduttamaan sen jälkeen, ja sitä enemmän tulet menettämään lihasta laihdutuksen yhteydessä, vaikka kalorit olisivatkin maltillisesti miinuksella.
Lisäksi tuohon nyt voisi mainita, ettei elimistö pysty poistamaan rasvaa varastoivia soluja(tai mitä ovatkaan) vaikka ne tyhjenevätkin laihdutettaessa. Eli mitä enemmän fläsää keräät bulkin aikana, sen helpommin se tulee takaisin myös tulevaisuudessa.