Raskaus ja treeni osa 2

[elli]

Moikka!

Minäkin luin noista kohtukuolemista ja sen jälkeen oon tarkkaillut liikkeitä huolellisemmin. Hyvinhän tuo onneksi vielä liikkuu. Kyllä mulla on ainakin välillä tosi apaattinen ja väsynyt olo, ehkä jonkinlaista masennustakin. En tiiä liittyykö enemmän tähän raskauteen vai syksyyn vai yleensö elämäntilanteeseen. Miehellä on paljon harrastuksia, eikä hän ole kovin kiinnostunut vauvasta, joten tunnen kyllä oloni välillä tosi yksinäiseksi- fyysisesti ja henkisesti.

Minä lenkkeilen enää hyvin lyhyitä lenkkejä, koska kävely on tämänhetkisistä liikuntalajeista epämiellyttävin. Vauva painaa rakkoa, ja kävellessä tuntuu, että ois koko ajan vessahätä, eikä se tästä ainakaan loppua kohti vähene. Pyöräillessä ja uidessa ei ole mitään tuntemuksia, joten niitä oo tehny oikein mielelläni.

Salilla käyn yhä ja mielestäni treenaan aika kovaa olotilaani nähden. Mutta kun tuntuu hyvältä eikä aiheuta mitään supistuksia niin olen ajatellut jatkaa niin kauan kuin voin. Tällä viikolla treenasin neljä kertaa, viimeks eilen olkapäätreenin tein kovempaa kuin pitkään aikaan. Painot eivät ainakaan oo tippuneet raskauden myötä- paitsi jalkaliikkeissä tietty.

Huomenna täytyy jo rv 36. Maha on jo aivan valtava pallo ja saa nähdä millaiseksi paisun. Salilla äheltämiseni ainakin herättää huomiota, samoin uimahallissa käyminen.

Kiva kun meitä on näin monia täällä!

 

[lil'blue]

Itse koen jotenkin huonoa omaatuntoa siita etta kun raskaus on mennyt todellisuudessa aika pienin ongelmin alkuajan painonputoamista ja super-vasymysta lukuun ottamatta,
ja silti en ole varsinaisesti kokenut sita "raskauden tuomaa suurta autuutta" ja "ihanan naisellista tunnetta" josta media ja niin monet ystavani ovat minulle suitsuttaneet kuinka "raskaus on elaman parasta aikaa".

Aluksi mietin etta onkohan minussa joku vialla kun en vaan tunne tallaista autuutta, sitten mietin etta voi lapsi rukkaa kun syntyy tallaiselle aitille joka ei osaa edes iloita raskaana olosta jne...
Niin onhan se elaman suurimpia tapahtumia ja varsinainen ihme etta miten siella oman masun sisalla voi kasvaa kokonaan uusi elama
Mutta silti vaikka kuinka olenkin onnellinen siita etta meille on tulossa lapsi, niin en olen tahan asti osannut kokea raskautta mitenkaan erityisen miellyttavana kokemuksena ja nyt on alkanut lahinna harmittaa etta en ole osannut nauttia nain ainutlaatuisesta tapahtumasta, kun olen vaan tuntenut itseni artyneeksi vasyneeksi ailahtelevaiseksi virtahevoksi, ihan kuin en olisi ollut ollenkaan oma itseni.

Mutta kaikki tamakin on kuulema ihan normaalia, etta ihmiset kokevat vaan raskauden niin eri tavoin. Toisille se on sita elaman parsata aikaa ja toiset eivat koe ollenkaan olevansa elementissaan.
Ja etta samalla henkilollakin eri raskaudet voivat olla aivan erilaisia keskenaan.

Nyt on onneksi tosiaan alkanut helpottamaan ja mielialat jokseenkin tasaantuneet ja vahitellen tuntuu jo ihan mukavaltakin olla raskaana ja huomata kuinka keho muuttuu ja etenkin tuntea kuinka se pikkuinen siella masussa liikehtii

Suuresti tahan on kylla vaikuttanut aivan loistava kumppaniani joka on kylla tehnyt enemman kuin kaikkensa saadakseen taman "pirttihirmun" kokemaan olonsa mahdollisimman miellyttavaksi.
Han on osannut suhtautua muutoksiini niin hienosti etta en olisi ikimaailmassa voinut kuvitella kuinka hyva mies minulla onkaan, parempaa isia ei olisi kylla voinut siunaantua :D
Han on osannut rauhoitella minua vaikka hetkittain olen ollut lahes hysteerinen hormoonieni vallassa, han on kiikuttanut juotavaa ja jaakaappikylmia hedelmia kun olen pahoinvoivana maannut sangyn pohjalla, han on tuonut lisaevaita toihin etta ei vaan tule pahoinvointikohtausta, han on koittanut piristaa minua kun olen epatoivon partaalla miettinyt etta ei minusta voi tulla hyvaa aitia, han on raahannut minut elokuviin ja aamupalalle kahvilaan kun olen ollut allapain, han on hieronut kipeaa selkaani ja vasyneita jalkojani, han on jutellut ja laulanut kehtolauluja pikkuiselle masuasukille kun mina en ole osannut avata suutani.
Olen aivan varma etta jos mieheni ei olisi osannut hoitaa kaikkea nain mallikkaasti niin oloni ei olisi nyt yhtaan nain tyyni

Henkilokohtaisesti minua ei pelota synnytyskivut (vaikka epiduraalia ei kuulema olekaan tiedossa massiivisen tatuoinnin vuoksi) eika kehon muuttuminen eika muutkaan sellaiset asiat vaan olen lahinna myoskin kokenut pelkoa siita etta jos lapsi ei olekaan terve ja kunnossa, etta jos silla onkin joku vialla siella masussa enka vaan huomaa sita.
Minulla oli myos niita panajaisia ja ahdistuneisuuden tunnetta, mutta sitten paatin etta etsin netista vaan kaikkia "ihania" vauvajuttuja ja alan psyykata itseani parhaani mukaan parempaan olotilaan ja tama on onneksi alkanut vahitellen tuottaa jopa tulosta. Helppoa ei ole kun hormoonit jyllaa ja mielialat vaihtelee mutta vaha vahalta hammasta purren niin kuin punttitreenitkin ;)

 

[morgaise]

Itse koen jotenkin huonoa omaatuntoa siita etta kun raskaus on mennyt todellisuudessa aika pienin ongelmin alkuajan painonputoamista ja super-vasymysta lukuun ottamatta,
ja silti en ole varsinaisesti kokenut sita "raskauden tuomaa suurta autuutta" ja "ihanan naisellista tunnetta" josta media ja niin monet ystavani ovat minulle suitsuttaneet kuinka "raskaus on elaman parasta aikaa".

Olen kanssasi varsin samaa mieltä, lil´blue. Raskausajan euforia on ollut niin kaukana olotilastani, että olen alkanut epäillä jokaisen asiasta hehkuttavan olevan joko järkijättöinen tai yhdeksän kuukauden narkoosissa. Tai sitten lapseton. Mutta nyt, huolimatta järkyttävästä närästyksestä, krampeista, roimasta läskinlisääntymisestä normaalin painonnousun lisäksi sekä pikkupunttarista, joka ilmeisesti on päättänyt olla suomen seuraava kickbocksingmestari ennen 1-vuotissynttäreitään, tulee ajatelleeksi, ettei tämä ehkä loppujenlopuksi niin kamalaa olekaan. Verenpaine pysyy hyvänä, hemoglobiini samoin, aamulla tein ensimmäisen lenkin tyhjin vatsoin varmaan puoleen vuoteen ja olo on yhä vieläkin liki euforinen siitä hyvästä. Maha on tiellä kaikkialla paitsi kylvyssä, eikä mitään voi nostaa kun nipistää, mutta mitä väliä loppujen lopuksi? Tämä ei kuitenkaan loppuikää kestä, etenkään kun nykyaikana on liki mahdotonta kuolla synnytykseen. Vaikkei tästä voikaan nauttia, yritetään edes sietää. Palkkio on kuitenkin lopulta melkoinen.

 

[hinkuvinku]

Itsell raskaus oli suuri yllätys, vasta viikolla 15 siis sain edes tietää olevani raskaana, joten alkuraskaus sujui ymmärrettävästi ilman stressiä
Mutta nyt sitten kai otetaan menetetty aika takaisin..
Ja jotenkin masokistisesti piti vielä äsken käydä kaksplussan sivuilla keskenmeno-palstalla lukemassa kohtukuolemista.. siinä sitten kauniita unia vaan:(
Joka päivä kun vauva tuntuu isommalta ja oikeammalta, niin sitä kamalammalta tuntuu jos jotain sattuu.
Nyt pitäisi vaan laittaa itselle nettikielto(no ei ehkä pakkikseen..) niin jos hieman helpottaisi. Pöhkö minä.

 

[lil'blue]

Juu, nyt hinkuvinku lukee vaan niita pastellisavyin maalattuja ihania vauvajuttusia sielta interneetin ihmeellisesta maailmasta siita miten ihanaaa on olla raskaana ja kuinka kaikki menee hyvin etta ei tule sita turhaa ressia :D
Teet mukavan hypistelykierroksen paikallisen ostoskeskuksen vauvanvaateosastolle ja ihastelet ihania pikku topposia ja vauvabodyja ja ohjelmoit ajatukset parhaasi mukaan vaaleanpunaisiin ajatuksiin ;)
Kylla se siita sitten vahitellen helpottaa!

 

[OmppuO]

En mä nyt ymmärrä mitä euforista tässä olotilassa on? Siis onhan tämä ihan mukavaa aikaa, mutta en mä nyt sanoisi, että olisi parasta aikaa tai naiseus olisi huipussaan. Tällä hetkellä, kun ei suurempia vaivoja enää/vielä ole, ei olo ole normaalia elämää huonompikaan, mutta olettaisin, että vauvan tullessa pihalle voi olla huomattavasti kivempaa.

Mä olen kärsinyt jo muutamia viikkoja huonoista yöunista, nyt siis tulee 23. viikko täyteen. Joko muilla on vastaavaa?

 

[Ärrä]

Tottahan aika kultaa muistoja, mut mä kyllä kieltämättä koin omat, molemmat raskauteni, vallan ihanaksi ajaksi:haart:
Säästyin käytännössä kaikilta vaivoilta; tukisukkiksia kyllä käytin, seisomatyötä kun tein.
Mä oon aika voimakasluonteinen, niin iloissa kuin suruissa, ilman raskauttakin... Sekään ei siis sen kummemmin muuttunu:D

En muista kokeneeni mitää ultranaisellisuutta tai mitään muutakaan valtaisaa euforiaa, mutta kovin onnellista aikaa se oli!
Ja onnellista se on ollu sit noitten ipanoittenkin kanssa:haart:

Tän mamman vinkki odottaville vois olla se, et huolehtikaa lämmöllä omasta hyvinvoinnistanne. Isiä mitenkään väheksymättä: Te Äidit olette maailman tärkeimpiä omalle nyytillenne:haart:

 

[morgaise]

Mä olen kärsinyt jo muutamia viikkoja huonoista yöunista, nyt siis tulee 23. viikko täyteen. Joko muilla on vastaavaa?

Jup. Yöllä valvottaa ja ppäivällä unettaa, ja paikat tahtoo kramppailla ympäri vuorokauden. Lääkäri-tätini osti tuparilahjaksi jättipullon magnesiamaitoa, pitäisi helpata lihaskramppeja. En tiedä vielä vaikutuksesta, eilen illalla aloin ottamaan. Pistän viestiä vaikutuksesta sitten myöhemmin, mikäli vain muistan.

 

[Hemina]

Tämän ketjun aloittaja tässä moi

Meille syntyi toínen tyttö lokakuun alusta.Ja on nyt peräti 3 vkoa vanha!
"Pahalta" näyttää että tästäkin tulee kova huutaja niinkuin siskostaan.Nukkuu kyllä hyvin mutta hereillä ollessaan vaan huutaa.
Itse olen aika hyvin jo palautunut. Iso osa housuista jo mahtuu jalkaan,mutta taas se alkaa...Kadonneen ryhdin ja takapuolen metsästys.:curs:
Kyllä näkee ettei treenailtu raskausaikana.Oli niin alhainen hb ettei siis jaksanut.
Siis masentavaa tämä nykyinen olemus,niin ryhditön ja tasapaksu(tasalaiha)
Kiloja ei kyllä jäänyt yhtään mutta ne lihakset...missä ne on??

Onko muuten kellään kokemuksia steppereistä? Luin jostain ettei vielä kannata kyykkäilyjä aloittaa ennenkuin lantionpohja lihakset kunnossa.Saiskohan stepperillä yhtään tuota ahteria nousemaan?

 

[nelli]

Onnea Hemina!

Vinkki: Vaunulenkille ylämäkeen. Pitkä askel, hyvä ryhti ja tiukka pakaran puristus askeleen lopussa. Peppu tykkää ;) Lantion nostot, koirankusetusliikkeet ja muut jalan nostot ovat myös sallittuja. Kyykkäämään sitten kun lantiopohjan ihakset pysyvät siinä mukana.

 

[natsuli]

Onnea Hemina!

Mä olen vihdoin päässyt väsymyksestä! oih tätä oloa.. ei okseta eikä väsytä, tuntuu lähes luonnottomalta 15viikon "kärsimyksen" jälkeen. Eilen nostelin vähän punttejakin :D Jumpannut olen koko ajan (työni puolesta) enkä olekaan mitään muuta sitten jaksanut. Nyt tuntuu siltä että elämä voittaa ja puntit alkaa lentelemään

Peloista.. Vauvan puolesta pelkään kokoajan milloin murehdin onko sillä kaikki hyvin mahassa ja välillä yllyn pelkäämään kätkyt kuolemaa vaikka synnytykseenkin on vielä puoli vuotta aikaa Sen aiheuttamaa kipua tai oman kehon mahdollisia arpia tms en osaa pelätä. Ei kai tämä murehtiminen enää ikinä lopu kun kerran äidiksi ryhtyy...

No olen päättänyt lukea vain onnellisia tarinoita etten turhaan lisää murheiden määrää pienessä päässäni.

 

[She Devil]

Heminalle täältäkin onnittelut :haart:

Natsuli, meikäläinen oli kuin uudestisyntynyt, kun alun pahoinvointi ja väsymys hellitti. En nyt tietenkään durasell-pupun tavoin jaksanut alkaa heilua, mutta pääsinpä taas liikunnan riemuihin kiinni

En tiedä onko jotain syysmasennuksen tynkää vai mikä on kun tällä viikolla on alkanut väsyttää ja mikään ei huvita. Huomaan jopa hymyileväni tekohymyä ihmisille kun kuuntelen heidän juttujaan ja saman tien kun tilanne on ohi, niin suupielet venähtää alaspäin. Vauvelin liikkeitä ei ole kauheasti tällä viikolla tuntunut, pari muljahdusta sentään joka päivä, että kait tuolla alhaalla kaikki on hyvin, tämäkin tietysti huolestuttaa....

Nyt on alkanut ottaa pattiin toden teolla tämä muuttuva kroppa! Treenivaatteet päällä näyttää ihan tyhmältä kun kunnon vauvamahaa ei vielä ole, vaan omalla rasvakerroksella kyllästetty kohouma keskivartalossa *syvä huokaus* Tietysti hyväkin asia, ettei vielä maha ole tiellä. Jotain piristystä tarvis keksiä, mutta en tiedä mitä, ehkä jotain ihanaa hemmottelua...
Ensi viikolla on sentään kauneusilta työpaikan viihdekerhon järkkäämänä ja sielähän luonnollisesti on purtavaakin tarjolla (tämä toimi meikäläisellä houkuttimena) ja osallistuminen ihme kyllä ilmainen. Ehkä mä ängen sielä itseni hoidettavaksi kun kuitenkin joitain hoitoja esittelevät.

 

[natsuli]

Kauneushoidot kuullostaa ihanalta! Mä haluan kans jotain hemmottelua kun ilmakin meni näin synkäks hyvä syy keksiä jotain kivaa.
Mun uudesta energisyydestä on tullut suoraa palautetta jo asiakkailtakin :D tosin oon kyllä itsekin huomannut pitäväni paljon kivempia tunteja, mutta tuntuu aina mieltä lämmittävältä ja mukavalta saada positiivista palutetta. Ne oli varmaan kesän jälkeen kauhuissaan kun olin muuttunut niin vetämättömäksi ja löysäksi (=pahoinvoivaksi ja väsyneeksi). Mahakin on jo pullahtanut hieman esille ja silti sain eilen kuulla kuinka pitää nyt myrskyn tullessa laittaa kiviä taskuun etten lähde tuulen mukaan kun olen niin hentonen :D :D mummot on hassuja... Papat taas ovat huomanneet rintojen kasvun joten arvasivat perheen lisäystä olevan tulossa ja jälleen kävi ilmi mitä miesten päässä liikkuu oli ne sitten 25 tai 65!!!

 

[OmppuO]

Mahtavaa, kahden viikon sitkeä flunssa meni poskionteloihin:itku: Ja jotta se ei olisi riittävästi, niin eilen tuli vielä:urjo: Jotta täällä sitä vaan makoillaan eikä treenistä tietoakaan:(

 

[hinkuvinku]

Heip!
Tässä sitä ollaan taas hieman eteenpäin päästy, nyt viikkoja 34+5. Eilen sain ajan pelkopolille 15.11 ja seuraavana päivänä onkin sitten jo synnytystapa-arvio.

En sitten tiedä onko tuosta pelkopolista hyötyä, mutta eipä siitä varmaan haittaakaan voi olla?
Ja kun tuota synnytystapaa miettii, niin en kyllä osaa ajatella poistaisiko esim. sektio pelkojani, jotka siis suurimmin liittyvät lapsen hyvinvointiin..
Koska toisaalta myös sektiossa on riskinsä, ja onhan se iso leikkaus verrattuna siihen JOS synnytys taas hyvin sujuu..
Mutta mistäpä nämä voi tietää? Tuntuu niin hallitsemattomalle asialle tuo synnytys ja sen sujuminen, ettei oikein osaa ajatella mitä siitä osaa suunnitellakaan jos kaikki sitten meneekin sitten ihan toisellalailla.

Muutama yö on tullut tässä valvottua, kun kaveri mahassa taitaa kokea jo olonsa ahtaaksi ja möyrii ja potkii minkä jaksaa. Mutta eipä tuo mitään, hyvä että energiaa riittää ja nyt kun lomalla on, niin voipi päivällä nukkua!

 

[SENNI HIETANEN]

Minä henkilökohtaisesti suosittelen ihan sitä perinteistä synnytystä. Kaksi kertaa olen sen kokenut ja oli ne vaan ihanan mahtavan kamalia! Kipu tottakai kuuluu asiaan, mutta silti kokemuksena ihan käsittämättömän upeeta!! Ekan kanssa sain epiduraalin, niin homma meni suorastaan liian helpoksi. Toisen kanssa vedin luomuna, kun anestasialääkäriä ei saatu kiinni. Tuskat oli vähän eri luokkaa, mutta hoidin homman sisulla, eikä pahaa makua jäänyt siitäkään urakasta. Ja kun saat pienokaisen syliin, et muista kivuista enää yhtikäs mitään. Se on vain puhdasta onnea, mitä ei voi sanoin kuvata!!!

Mulla saattaa olla aika korkea kipukynnys ja kun en itse ole synnytyspelkoja lainkaan kokenut, niin en voi niihin ottaa kantaa. Ja onhan niitä paljon tapauksia, jotka syystä tai toisesta eivät voi alakautta synnyttää.

Onnellista loppuraskautta ja tsemppi päälle sinne synnytyssaliin, jos päädyt ponnistamaan perinteisesti!!!

 

[lil'blue]

olen myos kuullut useampaan otteeseen eri lahteista etta alatiesynnytys olisi elimistollekin parempi vaihtoehto jos se vaan on tapaus kohtaisesti mahdollinen, etta siita kroppa palautuu paljon paremmin ja etta vauvallekin se olisi turvallisempi...??
kokemusta asiasta minulla ei ole mutta kyllahan se ihan loogiselta kuulostaa

jos vaan itselleni se on mahdollinen niin haluan ehdottomasti synnyttaa normaalisti alateitse. kukin kohdallaan tietenkin harkitsee parhaan vaihtoehdon

sisua ja tsemppia kaikille synnytykseen!! :thumbs:

 

[Bliss]

olen myos kuullut useampaan otteeseen eri lahteista etta alatiesynnytys olisi elimistollekin parempi vaihtoehto jos se vaan on tapaus kohtaisesti mahdollinen, etta siita kroppa palautuu paljon paremmin ja etta vauvallekin se olisi turvallisempi...??
kokemusta asiasta minulla ei ole mutta kyllahan se ihan loogiselta kuulostaa

Tottakai se on, kuinka muutenkaan, koska näinhän luonto on sen tarkoittanut tapahtuvaksi. Ihmisen aukileikkely taas EI ole luonnollista, joten toipuminenkin on erilaista ja komplikaatioiden mahdollisuus moninkertaistuu.

Tämä ei ole mikään hyökkäys sektiota vastaan Tottakai se on pakollista joissain tapauksissa, ja onneksi sentään lääketiede on niin kehittynyttä tänä päivänä.

 

[morgaise]

Multa tentataan joka neuvolassa, ilmeisesti paniikkihäiriöni takia, että "eikö minua nyt varmasti pelota synnytys?" Tunnen itseni joskus vähän tyhmäksi, kun kuukausi kuukauden perään joudun vastaamaan samoin. Ei pelota. Jos jokin pelottaa, niin repeäminen. Mutta synnyttäminen itsessään ei pelota pätkääkään. Jos olisin hiukankin heikkohermoisempi, saattaisi tuo tenttaaminen aiheuttaa pelkoja jos jokin. Kipua on tunnettu ennenkin, nykyaikana on hyvät lievitykset, ja vaikka jostain syystä ei epuduraali yms. onnistuisikaan tai niitä ei ehdittäisi käyttää, ei se kipu loppuikää kestä. Etenkään kun nykyaikana länsimaissa on liki mahotonta kuolla synnytykseen. Tosin en kyllä meinaa ruveta miksikään teräsmammaksi, jos sattuu niin sitten aion kyllä ihan hyvällä omallatunnolla vaatia koko kaluston ilokaasusta alkaen.

 

[Eagle77]

Heip!
Tässä sitä ollaan taas hieman eteenpäin päästy, nyt viikkoja 34+5. Eilen sain ajan pelkopolille 15.11 ja seuraavana päivänä onkin sitten jo synnytystapa-arvio.

En sitten tiedä onko tuosta pelkopolista hyötyä, mutta eipä siitä varmaan haittaakaan voi olla?
Ja kun tuota synnytystapaa miettii, niin en kyllä osaa ajatella poistaisiko esim. sektio pelkojani, jotka siis suurimmin liittyvät lapsen hyvinvointiin..
Koska toisaalta myös sektiossa on riskinsä, ja onhan se iso leikkaus verrattuna siihen JOS synnytys taas hyvin sujuu..
Mutta mistäpä nämä voi tietää? Tuntuu niin hallitsemattomalle asialle tuo synnytys ja sen sujuminen, ettei oikein osaa ajatella mitä siitä osaa suunnitellakaan jos kaikki sitten meneekin sitten ihan toisellalailla.

Muutama yö on tullut tässä valvottua, kun kaveri mahassa taitaa kokea jo olonsa ahtaaksi ja möyrii ja potkii minkä jaksaa. Mutta eipä tuo mitään, hyvä että energiaa riittää ja nyt kun lomalla on, niin voipi päivällä nukkua!

Mulla on kokemus sekä alatie- että sektiosynnytyksestä. Mitään yleistä en kai noista voi sanoa, koska synntykset ja niistä toipumiset ovat niin erilaisia joka naisella, toiselle toinen tapa helpompi kuin toinen. Mulla alatiesynnytys venähti
yli vuorokauden mittaiseksi ja kivut olivat kovat puudutuksesta huolimatta. Päätin, etten siihen prässiin enää mene ja seuraavan teen sektiolla. Ei se sektiokaan mitään herkkua ollut (en sitä kuvitellutkaan) mutta huomattavasti helpommalla pääsin. Toipuminen on ollut oikeastaan nopeampaa kuin alatiesynnytyksestä, lähdin sairaalastakin jo kolmantena päivänä ja haava on parantunut hyvin.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että sektiosynntys on vauvalle turvallisempi, sen sijaan äidille se on tietenkin iso leikkaus ja siinä mielessä riskimpi. Ja toisaalta jos meinaa useamman lapsen tehdä niin jatkuva "mahan ratkominen" ei hyvää tee. Mutta minusta alatiesynnytyksen hyviä puolia korostetaan tietoisesti liikaa. Ei se mikään autuaaksi tekevä asia ainakaan mulle ollu, enkä usko että vauvallekaan. Paremmin tää mun sektiovauva on voinut elämänsä ensitaipaleen kuin esikoinen.