Eniten ottaa päähän oma saamattomuus! Tietysti olen tehnyt uuden vuoden lupauksen itselleni, että muuttaisin elitapojani terveellisemmiksi, mutta ei! Kohta on helmikuukin hurahtanut ohi ja loppu vuodesta huomaan, ettei mitään tullut taas tehtyä lupauksen eteen. Ja mitään muuta en voi syyttää kuin itseäni. Olen aina ollut pyöreän puoleinen ja haluaisin eroon ylimääräisistä kiloista (joita ei edes ole paljoa, n. 5 kg jo pudonnutkin) ja haluaisin myös aloittaa kunnollisen salilla käymisen. Ärsyttää, kun ei itsekuria löydy senkään vertaa, että noista jotain tulisi! Motivaatiokin on sellainen asia, että sitä joko on paljon tai ei ollenkaan. Olen ihan tosissani tämän homman kanssa ja tällainen tosiaan turhauttaa... :curs:
Kuulosti varmaan, että pidän itseäni hirveänä sotanorsuna, mutta meikällä ei ole mitään ongelmia kehoni kanssa, vaikka hiukan pyöreä olenkin. Jonkin aikaa sitten opin arvostamaan ja pitämään itsestäni tällaisena kuin olen, mutta tykkäisin hirveästi edes jonkunlaisista lihaksista. Niitä vaan kun ei istumalla saada. Futiksen ansiosta multa löytyy hyvä peruskunto ja jalkalihakset, mutta nyt olen ollut puoli vuotta tauolla valmentajan lopetettua (mikä myös ketuttaa). Vapaa-aikaa alkaa oleen liikaa ja tekemättömyys vaivaa, vaikka laiska olenkin. Että aikaa kyllä löytyis punttauksen aloittamiseen... Mutta taas se oma laiskuus... :curs: Ja tietysti ärsyttää se, että ikäni ja sukupuoleni perusteella meikäläistä ei yleensä "oteta tosissaan". Salilla kaapin kokoiset äijät nostaa 150 kiloa ja naureskelee, kun jotain yritän tehdä.
Jep, oon nuori ja nainen, mitä sitten?!
Sitten ketuttaa kouluhommat. Juuri peruskoulun vikana vuotena (jonka arvosanat vaikuttavat eniten päättötodistuksen arvosanoihin) meikäläiselle on pitänyt iskeä totaallinen laiskuus opiskelua kohtaan. Motivaatio mennyt katon rajasta lattialle ja alemmaksikin... Viime viikolla sain kyllä otettua itseäni niskasta kiinni ja tein kaikki kouluhommat ja vielä hyvin! Mutta nyt olen taas lähtöpisteessä...
Tämän viikon saamattomuus johtuu siitä, että vaarini kuoli viime maanantain ja tiistain välisenä yönä ja viikko on ollut aika vaikea, on ahdistanut ja ollut paha olla, eikä mikään ole oikein kiinnostanut. Käytiin tiistaina vaaria katsomassa, tuntui tietysti pahalta. Vaarillani todettiin kaksi vuotta sitten keuhkosyöpä, joka teki sitten myöhemmin etäpesäkkeitä selkärankaan ja aivoihin. Siinä sitten miestä vietiin. Onneksi ihanat ystävät ovat tukena ja turvana ja tietysti se auttaa, ettei kenenkään meistä tarvitse surra yksin. Vaarilla on nyt parempi olla ja se tieto helpottaa.
Mutta voimia kaikille! 
Ja anteeksi tällainen hirveä vuodatus... Toivotaan että huomenna on parempi päivä, eikä tarvitse taas repiä hiuksia päästä ja pelotella kavereita vihaisella katseella ja puuskutuksella :D
... Tänään juoksin 70 minsan mäkilenkin(n. 11 kilsaa) plus kävelin tunnin kauppaan ja pyöräilin tunnin kaupungille. Sen jälkeen kotona vielä vähän vatsatreeniä ja punnerruksia huvin vuoksi.
Voin kuvitella, kuinka raivostuttavaa!!! Mä en mitään niin vihaa kuin sitä, jos joku sotkee mun asuntoa eikä siivoa jälkiään!!!:curs: Tänään harmaita hiuksia aiheutti jo se, että aamulla siivosin kaikki lattiat imuroiden ja pesten ja sitten kun äskön tulin kotiin, eteisen lattia oli täynnä miehen ja sen kaverin jättämiä kurajälkiä. Onneksi sain miehen siivoamaan ne, kun tarpeeksi ärähdin. En edes tiedä, selviäisinkö hengissä, jos mulle kävisi noin kuin sulle!
