Tulenpa tänne sitten kuokkimaan, vaikka aluksi ei ollut tarkoitus kirjoittaa tänne.
En tiedä miten hyvin lääkärisi kertoi sinulle, mutta alussa nuo mielialalääkkeet nostavat noiden ahdistusten määrää, mutta sitten se olo rupeaa helpottamaan noin kuukauden tai kahden sisään. Tiedän, ettei tuo tieto pahemmin lohduta, kun tuntuu siltä, että pää räjähtää. Itse syön tällä hetkellä Citalopharmia 40mg/vrk ja muistan vieläkin sen ensimmäisen yön puolikkaan pillerin ottamisen jälkeen; koko yön nukuin äärettömän levottomasti, pyörin ja heiluin laidasta laitaan ja uni oli katkonaista. Itselläni tuli myös alussa huono olo pillerin ottamisen jälkeen, mutta sitäkin kesti vain noin viikon verran. Olen itse syönyt tuota lääkettä vuoden verran, ja nyt ovat menossa uudet tutkimukset, kun näyttää siltä, että minulla tuo vakava masennus ja ahdistuneisuus ovat itse asiassa kaksijakoinen mielialahäiriö, eli tutummalla nimellä maanis-depressivyys. Itse olin myös alussa lääkitystä vastaan, kun en halunnut myöntää itselleni, että olen sairas ja ajattelin myös, että pillerit tekevät minusta automaattisesti hullun. Mutta sen jälkeen, kun lääkitys rupesi tehoamaan, niin olen sen sata kertaa ajatellut, että olipa onni, että otin lääkityksen, sillä ilman lääkitystä en olisi todennäköisesti enää edes hengissä. Lääkitystä ei myöskään kannata mennä lopettamaan kesken kaiken omin päin, sillä silloin ovat vaarana mahtavat sivuvaikutukset. Itselläni kävi pari kolme viikkoa sitten sellainen vahinko, että unohdin ottaa lääkkeet viikon ajan, ja loppuviikosta sitten meinasinkin jo heittäytyä saksiin. Jos harkitsee lopettamista, niin kannattaa ottaa asia puheeksi lääkärinsä kanssa. Saattaa mennä myös hetki, ennen kuin löytyy itsellensä sopiva lääke.
Tiedän myös tunteen, kun ei pysty astumaan ulko-ovesta ulos, ja kuinka pelkkä ajatus ulos lähtemisestä saa ahdistamaan. Itselläni tähän auttoi melko hyvin lääkitys, ja se kuinka huijasin itseäni ulos. Tämäkään ei tosin joka kerta auttanut, mutta oli siitä kuitenkin pientä hyötyä. Ajattelin tosiaan asian siten, että menenpä käymään vaikka edes ala-aulassa, jos ei muuta tai menen haistelemaan ilmaa tuohon pihalle.
Sanon sinulle sen minkä terapeuttini kertoi minulle silloin, kun itselläni meni harvinaisen lujaa, ja menee vielä välilläkin, silloin iskee paha olo (esimerkiksi itsemurha-ajatukset tulevat mieleen), niin silloin EI saa jäädä missään nimessä yksin! Nimittäin apua löytyy aina. Terapeuttini antoi minulle paikallisen psykiatrisen päivystysnumeron ja käski sinne soittaa, vaikka keskellä yötä, jos iskee paha olo. Tai pystyt myös soittamaan itselleni ambulanssin, jolloin he käyvät hakemassa sinut sairaalaan. Jos et itse pysty soittamaan, niin pyydä vaikka äitiäsi soittamaan tai parasta kaveriasi. Näissä asioissa kaikkein tärkein on läheisten tuki. Seuraavan kerran, kun sinulle tulee näitä itsemurha-ajatuksia, niin soita sinne päivystykseen tai vaikka edes jollekin läheisellesi, sillä sekin jo auttaa, kun saa purkaa ne ajatuksensa jollekulle, eivätkä ne enää niin pahasti kierrä kehää päässä. Muista kuitenkin, että itsemurha ei ole mikään vaihtoehto, sillä vaikka itse pääsisit irti tuskistasi, niin ajattele minkälaisen tuskan ja syyllisyyden sinä sitten aiheutat lähimmäisillesi, eritoten jos he eivät ole olleet tietoisia tilastasi. Pohjalta pääsee aina pois, se tie vain sattuu olemaan välillä hyvinkin kivikkoinen ja välillä tulee myös takapakkia, mutta se täytyy vain hyväksyä osaksi parantumista.
