Psyykelääkkeet ja treeni

[yusuplus]

Eiköhän nyt oo parempi, että optimin viestit poistetaan tästä tredistä. Noi viestit alkaa mennä typeryydellä sille tasolle, ettei niitä oikein jaksa edes lukea, saati vastata.

 

[late91]

Eiköhän nyt oo parempi, että optimin viestit poistetaan tästä tredistä. Noi viestit alkaa mennä typeryydellä sille tasolle, ettei niitä oikein jaksa edes lukea, saati vastata.

Kannatan pois vaan

 

[Tahaton emissio]

joo no kolmas nimeni on petteri, ja lukion toisiksi viimeistä päivää koulussa istun. Enpä vaan tiedä kannattaako sun kolme vuotta vanhempana hirveästi mun mielipiteitä arvostella. 21v on kuitenkin vielä nulikka.

Kuinka vanha täytyy olla saadakseen arvostella typeriä kommentteja?

 

[SanttuN]

Turha sitten alkaa valittaa jos teidän tulevat lapsenne joutuu joskus koulutragedian uhriksi. Tarpeeksi naurettavia nää jokelan tapauksen vanhemmat kun ensin päästää poikansa tekemään mitä teki ja sitten alkaa puhumaan miten nuoret pitäisi saada hoitoon. Parempi ennen kuin myöhään.

Okei, Petteri. Väännetäänhän rautalangasta. Uskallan mututuntuntumalta sanoa, että Suomessa tälläkin hetkellä erilaisia psyykkeeseen vaikuttavia lääkkeitä vetää kuusinumeroinen lauma ihmisiä. Näistä varmasti suurin osa kärsii lähinnä masennuksesta ja ahdistuksesta. Lääkkeiden avulla nämä ihmiset välttävät syrjäytymisen ja sairaseläköitymisen (ps. jos et tajunnut sairaseläköityminen ja syrjäytyminen maksavat yhteikunnalle aivan homonaan). Laitoshoito, se ei maksa homonaan, se maksaa aivan vitusti.

Millä tavalla nämä vanhemmat "päästivät" Auvisen tai Saaren tekemään mitä tekivät? Vallan luulin, että Matti & Pekka toimivat yksin. Pekan tapauksessa kohtalokkaaksi kyllä kieltämättä koitui juuri se, että poika ei saanut tarvitsemaansa hoitoa silloin kuin sitä tarvitsi, mutta se nyt ei liity millään tavalla hänen vanhempiinsa, idiootti.

Ai niin, Matti Saari ei muuten ikinä syönyt minkäänlaisia nappeja.

Kehtaan myös mututuntumalta sanoa, että valtaosa väkivaltarikoksista tehdään alkoholin, eikä psyykelääkkeen vaikutuksen alaisena. Sinusta kai jokainen keppanaan joskus koskenut pitäisi laittaa laitokseen ja vapauksen ehtona olisi vähintään antabuskapseli olkapäähän?


Jos olet trolli niin onnittelen, hölmöytesi sai minut kiihottuneeseen tilaan.

 

[Viiwi]

Takaisin aiheeseen!

Onko kenelläkään kokemusta siitä, että ihminen voi kärsiä urheilusta pakko-oireena (pakko-oireisuus voi ilmetä mitä moninaisemmissa muodoissa)? Tällöin liikunta on liiallista ja pakonomaista ja ilman rutiininomaista suorittamista tulee niin suuri ahdistus, että se vie koko keskittymiskyvyn. Tämä on kuulemma melko yleistäkin ja vaatii pakko-oireisen sairauden mukaisesti lääkehoitoa. Pitäisikö tuossa tilanteessa välttää kaikkea urheilua vai jatkaa liikkumista ja luottaa siihen, että ajan myötä oikea hoito lievittää pakonomaisuutta?

 

[Tahaton emissio]

Takaisin aiheeseen!

Onko kenelläkään kokemusta siitä, että ihminen voi kärsiä urheilusta pakko-oireena (pakko-oireisuus voi ilmetä mitä moninaisemmissa muodoissa)? Tällöin liikunta on liiallista ja pakonomaista ja ilman rutiininomaista suorittamista tulee niin suuri ahdistus, että se vie koko keskittymiskyvyn. Tämä on kuulemma melko yleistäkin ja vaatii pakko-oireisen sairauden mukaisesti lääkehoitoa. Pitäisikö tuossa tilanteessa välttää kaikkea urheilua vai jatkaa liikkumista ja luottaa siihen, että ajan myötä oikea hoito lievittää pakonomaisuutta?

Siis pakkomielle omaan kroppaan tai ihan oikea endorfiinikoukku?

Syömishäiriöön voi luullakseni liittyä lisänä pakonomainen treenaaminen, joka varsinkin yhdistettynä huonoon ruokavalioon vetää kropan ainakin ylikuntoon, ellei pahempaankin.

 

[Gynis]

Takaisin aiheeseen!

Onko kenelläkään kokemusta siitä, että ihminen voi kärsiä urheilusta pakko-oireena (pakko-oireisuus voi ilmetä mitä moninaisemmissa muodoissa)? Tällöin liikunta on liiallista ja pakonomaista ja ilman rutiininomaista suorittamista tulee niin suuri ahdistus, että se vie koko keskittymiskyvyn. Tämä on kuulemma melko yleistäkin ja vaatii pakko-oireisen sairauden mukaisesti lääkehoitoa. Pitäisikö tuossa tilanteessa välttää kaikkea urheilua vai jatkaa liikkumista ja luottaa siihen, että ajan myötä oikea hoito lievittää pakonomaisuutta?

Kyllä se mahdollista on, tosin tässä yhteiskunnassa jollekin asialle omistautumista ihaillaan. Toisena esimerkkinä voisi mainita johtajan joka ei koskaan poistu työpaikaltaan.

Tämä nyt meni enemmän pers.häiriöiden puolella, mutta uskon urheilukin mahdollisuudesta pakko oireen kohteena. Monilla urheilijoilla on esim. anorexia. Varmaan parasta ottaa yhteyttä ensin omaan lääkäriin ja siitä se homma sitten lähtee käyntiin ja mitä aikaisemmin otat yhteyttä, sitä parempi. Pakko-oireet saadaan kyllä kuriin lääkityksella ja tuollaiseen vaivaan psykiatrikin olla ihan hyvä ratkaisu.

 

[Viiwi]

Kyllä se mahdollista on, tosin tässä yhteiskunnassa jollekin asialle omistautumista ihaillaan. Toisena esimerkkinä voisi mainita johtajan joka ei koskaan poistu työpaikaltaan.

Tämä nyt meni enemmän pers.häiriöiden puolella, mutta uskon urheilukin mahdollisuudesta pakko oireen kohteena. Monilla urheilijoilla on esim. anorexia. Varmaan parasta ottaa yhteyttä ensin omaan lääkäriin ja siitä se homma sitten lähtee käyntiin ja mitä aikaisemmin otat yhteyttä, sitä parempi. Pakko-oireet saadaan kyllä kuriin lääkityksella ja tuollaiseen vaivaan psykiatrikin olla ihan hyvä ratkaisu.

Olen jo ottanutkin ja olen saanut lääkettä, mutta tuntuu, että ei oikein tehoa. Psykiatri oli sitä mieltä, että tässä ei psykoterapiasta paljon ole apua, kun enemmän on kyse aivokemiasta mun kohdalla. Hän ei kehottanut erityisesti rajoittamaan liikkumista, koska siitä periaatteessa on ihmiselle enemmän hyötyä kuin haittaa.

 

[TroynPaluu]

hyvin mahdollista, mutta eiköhän ole jo todistettu että suomessa on liikaa hulluja vapaalla jalalla. Tulee 2 kouluampumista heti ensimmäisenä mieleen. Pelkkä lääkkeiden tarve kertoo jo minun mielestä sen että lukkojen taakse kuuluisi. Turhia riskejä ei kannata ottaa.

Olipas typerin mielipide aikoihin. Katsotaan oletko samaa mieltä kun tulee joku oikeasti mullistava asia sun elämääsi. Sellainen, jota et nyt pysty edes kuvittelemaan. Itsekin nauroin tällaisille "tissiposkille" vielä pari vuotta sitten, mutta elämä heittelee.

Esim musta ei ikinä uskoisi että syön mielialalääkkeitä, oikea porvarillisen 2000-luvun kiiltokuvapoika olen puvussa veroeuroja keräämässä.

 

[Gynis]

Olen jo ottanutkin ja olen saanut lääkettä, mutta tuntuu, että ei oikein tehoa. Psykiatri oli sitä mieltä, että tässä ei psykoterapiasta paljon ole apua, kun enemmän on kyse aivokemiasta mun kohdalla. Hän ei kehottanut erityisesti rajoittamaan liikkumista, koska siitä periaatteessa on ihmiselle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Yhteys hoitavaan lääkäriin uudelleen, jos lääkitys ei mielestäsi ole kunnossa. Oireet lähtee, kun löytää toimivan lääkityksen. Joskus se vaan kestää aikansa, että löytyy sopiva lääke ja oikea annostus. Koska tiedät mistä tuo johtuu niin pystyt jossain määrin vaikuttamaan liikkumiseen, eli suosittelisin jatkamaan liikkumista, mutta maalaisjärkeä silti sen kanssa.

 

[Viiwi]

Yhteys hoitavaan lääkäriin uudelleen, jos lääkitys ei mielestäsi ole kunnossa. Oireet lähtee, kun löytää toimivan lääkityksen. Joskus se vaan kestää aikansa, että löytyy sopiva lääke ja oikea annostus. Koska tiedät mistä tuo johtuu niin pystyt jossain määrin vaikuttamaan liikkumiseen, eli suosittelisin jatkamaan liikkumista, mutta maalaisjärkeä silti sen kanssa.

Mulla on lääkkeenä cipralex ja siinä maksimiannos 20 mg/vrk. Kokeiltiin aluksi pienemmällä annoksella, mutta toinen lääkäri ehdotti saman tien suurempaa annosta, kun konsultoin häntä. Mitään sivuvaikutuksia ei ole ollut ja ahdistus ja masennus eivät ole enää yhtään niin pahoja kuin ennen lääkitystä. Siksi olen vielä toiveikas, että tuo pakko-oireisuuskin alkaisi vähitellen helpottamaan. Lääkittynä olen ollut vasta joulukuun alusta asti. Seuraava tapaaminen pitäisi olla ensi kuun alussa.

 

[Gynis]

Mulla on lääkkeenä cipralex ja siinä maksimiannos 20 mg/vrk. Kokeiltiin aluksi pienemmällä annoksella, mutta toinen lääkäri ehdotti saman tien suurempaa annosta, kun konsultoin häntä. Mitään sivuvaikutuksia ei ole ollut ja ahdistus ja masennus eivät ole enää yhtään niin pahoja kuin ennen lääkitystä. Siksi olen vielä toiveikas, että tuo pakko-oireisuuskin alkaisi vähitellen helpottamaan. Lääkittynä olen ollut vasta joulukuun alusta asti. Seuraava tapaaminen pitäisi olla ensi kuun alussa.

20mg ei ole vielä kovin paljoa ja on varaa reilusti nostaa, mutta kannattaa siitä sitten tohtorin kanssa jutella. Alkuun noi monesti pahentavat oireita ja kestää aikansa ennen kuin oireet alkavat helpottaa, mutta sekin on yksilöllistä. Ja mikäli tuo Cipralex ei syystä tai toisesta toimi niin vaihtoehtoja on paljon, eli ei siis syytä huoleen.

En tiedä oletko jo lukenut, mutta tässä on hyvää perustietoa lääkkeistä tuohon vaivaan: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00065

 

[Kylli]

Mulla on lääkkeenä cipralex ja siinä maksimiannos 20 mg/vrk. Kokeiltiin aluksi pienemmällä annoksella, mutta toinen lääkäri ehdotti saman tien suurempaa annosta, kun konsultoin häntä. Mitään sivuvaikutuksia ei ole ollut ja ahdistus ja masennus eivät ole enää yhtään niin pahoja kuin ennen lääkitystä. Siksi olen vielä toiveikas, että tuo pakko-oireisuuskin alkaisi vähitellen helpottamaan. Lääkittynä olen ollut vasta joulukuun alusta asti. Seuraava tapaaminen pitäisi olla ensi kuun alussa.

Tämä on nyt vain oma teoriani, mutta mun mielestä mielialahäiriöihin liittyy usein tiettyjä luonteenpiirteitä jotka ei lääkitsemälläkään katoa. Pakko-oireet ja taipumus addiktoitua voi olla juuri tällainen piirre. Ja en sitten tiedä miten paljon lekurisi uskoo terapiaan kohdallasi (vai haluaako vain lääkitä), mutta veikkaisin että parempi elämänhallinta auttaa pitämään omat ei-toivotut käyttäytymismallit kurissa. Myös sillä on väliä, mistä käytöksesi johtuu. Onko liikunta sinulle tapa kontrolloida omaa kroppaa (kuten anorektikolle) vai oletko sitä tyyppiä, jolla karkaa mopo käsistä esim. liikunnan, viinan, seksin, shoppailun jne jne. kanssa.

Ja nyt kun kuitenkin Pakkiksella ollaan: tavoitteelliseen treenaamisen ei sovi pakkomielteisyys, sillä saat mainiosti itsesi ylikuntoon. Yritä astua tilanteesta ulkopuolelle ja mieti, viekö nykyinen treenimäärä sinua kohti tavoitettasi.

 

[wunda]

Mitä psyykelääkkeitä porukat käyttää? Mikä on vaikutus treeniin. Ite syön leponexia ja deprakinea lisäksi tarvittaessa temesta ja serenase

Cipralexia (ssri-lääke), en oo huomannut vaikutusta treenaamiseen. Kun aloitin käytön, lääke aiheutti lievää huimausta ja pahoinvointia, mutta se kesti muutaman tunnin aamuisin lääkkeen ottamisen jälkeen ja illalla harkoissa oli ihan tavallinen olo. Noita lieviä (jo ohimenneitä) sivuvaikutuksia lukuunottamatta kroppa tuntuu fyysisesti ihan samalta kuin ilman lääkkeitä, tosin vähemmän ahdistaa ;).

 

[Viiwi]

Myös sillä on väliä, mistä käytöksesi johtuu. Onko liikunta sinulle tapa kontrolloida omaa kroppaa (kuten anorektikolle) vai oletko sitä tyyppiä, jolla karkaa mopo käsistä esim. liikunnan, viinan, seksin, shoppailun jne jne. kanssa.

Luulen että mussa on vähän molempaa vikaa. Laihdutus on välillä karannut käsistä ja välillä on ollut ortorektisia piirteitä. Toisaalta taas suvussa on alkoholismia, joten riippuvuusaltistus on tullut varmaan jo äidinmaidosta. Muita kuin liikuntariippuvuuksia ei itselläni onneksi ole ollut.

Ja nyt kun kuitenkin Pakkiksella ollaan: tavoitteelliseen treenaamisen ei sovi pakkomielteisyys, sillä saat mainiosti itsesi ylikuntoon. Yritä astua tilanteesta ulkopuolelle ja mieti, viekö nykyinen treenimäärä sinua kohti tavoitettasi.

Helpommin sanottu kuin tehty. Tavoitteita on, mutta niitä ei vain pysty ajattelemaan heikkona hetkenä, jolloin maailma kaatuu, jos en pääse liikkumaan.

 

[Kylli]

Luulen että mussa on vähän molempaa vikaa. Laihdutus on välillä karannut käsistä ja välillä on ollut ortorektisia piirteitä. Toisaalta taas suvussa on alkoholismia, joten riippuvuusaltistus on tullut varmaan jo äidinmaidosta. Muita kuin liikuntariippuvuuksia ei itselläni onneksi ole ollut.

Helpommin sanottu kuin tehty. Tavoitteita on, mutta niitä ei vain pysty ajattelemaan heikkona hetkenä, jolloin maailma kaatuu, jos en pääse liikkumaan.

Sori mutta sun täytyy vain ottaa vastuu itsestäsi. Lääkkeet ei ratkaise sun ongelmia (vaikka niitä tarvitsetkin), etkä voi ruveta avuttomaksi sillä verukkeella että olet psykiatrisessa hoidossa. Ota selvää omasta sairaudestasi ja tee kotiläksysi sen suhteen, mikä sinun kohdalla pahentaa oireita. Käy terapiassa, jos tuntuu että tarvitset apua. Yritä ymmärtää omaa käytöstäsi. Opettele tietoisesti terveempiä käyttäytymistapoja. Ratko itse omat ongelmasi, äläkä pakene niitä liikuntaan tai mihinkään muuhunkaan sijaiskäyttäytymiseen. Ja nimenomaan hae apua jos se on tarpeen, se on tervettä itsekkyyttä. Omiin oireisiin ei kannata jäädä rypemään. Voimia ja jaksamista! :thumbs:

 

[Mniska]

joskus 17 / 18-vuotiaana alkoi tulemaan paniikkikohtauksia. pyörrytti, laatta lensi --> kamala olo. En silloin tiennyt mistä on kyse. No oireet yleistyivät ja alkoi pelkäämään että koska taas iskee, ja sitten sitä jännitti jännittämistä....

sitten koitettiin jotain mielialalääkettä (en muista enää, oliko joku serox tai xerox). söin ehkä 2 kuukautta ja lopetin seinään (kun en huomannut vaikutusta), samalla (lopettamisen jälkeen) treenasin ja tulokset salilla nousi noin 10% hyvin nopeasti.

nyt olen syönyt citalopram:ia noin 2 vuotta, ja nyt vuoden vaihteessa
puolitin annoksen, koska aion lopettaa. välillä olen pari pvä ollut syömättä, mutta iskee pirullinen huimaus. NO taas menee treeneissä lujaa, enkka sarjoissa mennään ja osassa on jo tullut ennätyksiä...

Mun mutulla noi tuotteet laiskistaa.

 

[Weirdinin]

Liitynpä keskusteluun mukaan.

Reilu pari kuukautta sitten koin ikävän elämänmuutoksen, joka on käynyt nyt aika pahasti psyyken päälle. Yhtäkään yötä en ole saanut nukuttua kunnolla ja välillä menee valvomiseksi koko yö. Tyypillisesti herään noin kolmen, neljän tai viiden aikaan aamuyöstä, pyörin sängyssä pari tuntia ja ehkä nukahdan vartiksi ennen kuin kello soi. En ole aamulla kuitenkaan lainkaan väsynyt. Väsymys iskee usein noin kello viiden jälkeen. Illalla saan unen päästä kiinni toisinaan ja toisinaan en. Illalla alkaa pelottaa nukkumaanmeno, sillä se tietää sitä, että aamulla saa taas puoliherännenä käydä saman paskan läpi ajatuksissa uudestaan ja uudestaan. Siis sen, mitä tapahtui pari kuukautta sitten.

Valvomisen lisäksi ahdistus meinaa olla läsnä 24/7. Aina se on siellä taustalla, mutta välillä se puskee niin pahasti päälle, että on pakko vain päästä makuuasentoon itkemään. Kun saan itkettyä ja oksennettua, olo helpottuu vähän. Välillä ahdistus iskee arvaamatta ja sitten se on menoa ja kolinaa. Oksentelua mulla esiintyy lähes päivittäin ja itkemistä 5-10 kertaa päivässä. Aamuisin oksentelu on yleisintä mulla. Onko muilla ollut oksentelua?
Veriarvot mulla oli ok, kun kävin labrassa testissä. Eli kaippa tää on sitten psykosomaattista, se oksentelu siis. Kaikista pahin tunne on se kauhea epätoivo, joka välillä iskee. Silloin tekee mieli vain kuolla pois. Välillä aamuisin sitä jää vain punkkaan makaamaan ja tuijottamaan kattoa. Tosin harvemmin näin... onneksi.

Kerran koin paniikkikohtauksen. Aikaisemmin ei ole ollut mitään vastaavaa, ja toivon, että toi jää elämäni ainoaks paniikkikohtaukseksi. Siinä todellakin luulee kuolevansa siihen paikkaan.

Mielessä on käynyt myös itsetuhoiset ajatukset. Välillä itsaria ajattelee enemmän ja välillä vähemmän. Kuitenkin tiedän, että se itsemurha ei ole vaihtoehto, koska sillä teolla voi tuhota niin monen muunkin elämän. Olen varannut psykologilta ajan, mutta sinne pääseminen kestää kuukauden. Olisi pitänyt varata jo aikaisemmin... omaa tyhmyyttä.

Lääkäri on ehdottanut ahdistukseen lääkitystä ja masennukseen tarjonnut kanssa pilleriä, mutta olen kieltäytynyt. On vain niin rankkaa myöntää itselleen, että tarvitsisi lääkitystä. Omasta mielestäni en vielä tarvitse lääkistystä. Vai valehtelenko vain itselleni? Psykologillekin soittaminen kesti minulta kauan. Oon kyllä nyt harkinnut, että ehkä sitä lääkettä vois ottaa ahdistukseen silloin, kun ahdistus on kaikista kovin.

Treenit oli ensimmäisen kuukauden aikana aika nollissa. Syönti ei käynyt puoleentoista kuukauteen ja paino tippui. Parina ensimmäisenä päivänä paino putosi 4 kiloa. Nyt paino on pudonnut yhteensä 5-6 kiloa. Nyt syönti käy paremmin ja treenikin maistuu. Oikeastaan liikunta on auttanut pääsemään vaikeiden hetkien yli.

Mitä mieltä olette, että kannattaako mun jatkaa tällä tavalla miten nyt, eli siis ilman lääkkeitä ja turvautua vain liikunnasta saamaan mielihyvään ja helpotukseen? Vai pitäisikö alkaa käyttämään ryynejä? Jotenkin tuntuu itsestäni siltä, että niin kauan kuin hyvän olon voi saada jostain muusta lähteestä kuin lääkkeistä, siihen lähteeseen kannattaa tukeutua.

Omaa oloa helpottaa myös se, että tiedän mistä paha oloni johtuu. Siihen on yksi syy. Jotenkin tuntuu helpottavalta ajatella, että vika ei ole minussa, en ole "hullu" enkä taipuvainen masennukseen tai muuhun mielialasairauteen. Eikä koskaan sellaisesta ole ollut mitään viitteitäkään.

 

[Soppaluu]

Ihan normaaliahan se on reagoida elämänmuutokseen. Toisinaan ne on niin isoja, ettei niistä selviä yksin.

Lähtisin ehkä sun tilanteessa miettimään sitä, että ovatko oireet vähentyneet vai lisääntyneet viimeisen parin kuukauden aikana. Jotain viitettä annat, että ruokahalu on palautunut ja reenikin maistuu, se on tosi hyvä. Pidä kiinni siis siitä ja tee juttuja, joista tulee hyvä mieli. Sinänsä tuo oksentelu mielestäni kertoo melko pahasta ahdistuksesta ja on psykosomaattista. Tuosta voi tulla melkoinen kierre kun et nuku tarpeeksi, itket ja oksentelet ja haudot itsetuhoisia ajatuksia.

Ei se sitä tarkoita, että psyykelääkkeitä käyttää loppuelämänsä, jos niitä kerran alkaa käyttämään. Näkisin asian niin, että olet melko akuutissa tilanteessa, jossa jo pienikin jakso lääkkeitä voisi helpottaa tilannetta. Kertomuksestasi kuitenkin saa käsityksen, että on tapahtunut jotain konkreettia, joka vaatii käsittelyä ja siitä pääsenee ajan kanssa yli. Psyykelääkkeet voivat ehkä edesauttaa tätä prosessia siten että pääsisit isoimmasta ahdistuksesta, unettomuudesta ja saisit kapasiteettia käsitellä asioita.

Silti tärkeimpänä näkisin, että sait ajan psykologille ja pääsisit juttelemaan asiasta, mikäli et sitä ole oikein voinut tähän mennessä tehdä. Mielestäni oireilu vaikuttaa sen verran hälyttävältä, että jonkinlainen hoitokontakti olisi hyvä saada nyt, mikset vaikka kävisi juttelemassa lääkärille uudestaan, olisiko mahdollista saada joku akuuttiaika psykolle?

 

[111Toke]

Liitynpä keskusteluun mukaan.

Reilu pari kuukautta sitten koin ikävän elämänmuutoksen, joka on käynyt nyt aika pahasti psyyken päälle. Yhtäkään yötä en ole saanut nukuttua kunnolla ja välillä menee valvomiseksi koko yö. Tyypillisesti herään noin kolmen, neljän tai viiden aikaan aamuyöstä, pyörin sängyssä pari tuntia ja ehkä nukahdan vartiksi ennen kuin kello soi. En ole aamulla kuitenkaan lainkaan väsynyt. Väsymys iskee usein noin kello viiden jälkeen. Illalla saan unen päästä kiinni toisinaan ja toisinaan en. Illalla alkaa pelottaa nukkumaanmeno, sillä se tietää sitä, että aamulla saa taas puoliherännenä käydä saman paskan läpi ajatuksissa uudestaan ja uudestaan. Siis sen, mitä tapahtui pari kuukautta sitten.

Valvomisen lisäksi ahdistus meinaa olla läsnä 24/7. Aina se on siellä taustalla, mutta välillä se puskee niin pahasti päälle, että on pakko vain päästä makuuasentoon itkemään. Kun saan itkettyä ja oksennettua, olo helpottuu vähän. Välillä ahdistus iskee arvaamatta ja sitten se on menoa ja kolinaa. Oksentelua mulla esiintyy lähes päivittäin ja itkemistä 5-10 kertaa päivässä. Aamuisin oksentelu on yleisintä mulla. Onko muilla ollut oksentelua?
Veriarvot mulla oli ok, kun kävin labrassa testissä. Eli kaippa tää on sitten psykosomaattista, se oksentelu siis. Kaikista pahin tunne on se kauhea epätoivo, joka välillä iskee. Silloin tekee mieli vain kuolla pois. Välillä aamuisin sitä jää vain punkkaan makaamaan ja tuijottamaan kattoa. Tosin harvemmin näin... onneksi.

Kerran koin paniikkikohtauksen. Aikaisemmin ei ole ollut mitään vastaavaa, ja toivon, että toi jää elämäni ainoaks paniikkikohtaukseksi. Siinä todellakin luulee kuolevansa siihen paikkaan.

Mielessä on käynyt myös itsetuhoiset ajatukset. Välillä itsaria ajattelee enemmän ja välillä vähemmän. Kuitenkin tiedän, että se itsemurha ei ole vaihtoehto, koska sillä teolla voi tuhota niin monen muunkin elämän. Olen varannut psykologilta ajan, mutta sinne pääseminen kestää kuukauden. Olisi pitänyt varata jo aikaisemmin... omaa tyhmyyttä.

Lääkäri on ehdottanut ahdistukseen lääkitystä ja masennukseen tarjonnut kanssa pilleriä, mutta olen kieltäytynyt. On vain niin rankkaa myöntää itselleen, että tarvitsisi lääkitystä. Omasta mielestäni en vielä tarvitse lääkistystä. Vai valehtelenko vain itselleni? Psykologillekin soittaminen kesti minulta kauan. Oon kyllä nyt harkinnut, että ehkä sitä lääkettä vois ottaa ahdistukseen silloin, kun ahdistus on kaikista kovin.

Treenit oli ensimmäisen kuukauden aikana aika nollissa. Syönti ei käynyt puoleentoista kuukauteen ja paino tippui. Parina ensimmäisenä päivänä paino putosi 4 kiloa. Nyt paino on pudonnut yhteensä 5-6 kiloa. Nyt syönti käy paremmin ja treenikin maistuu. Oikeastaan liikunta on auttanut pääsemään vaikeiden hetkien yli.

Mitä mieltä olette, että kannattaako mun jatkaa tällä tavalla miten nyt, eli siis ilman lääkkeitä ja turvautua vain liikunnasta saamaan mielihyvään ja helpotukseen? Vai pitäisikö alkaa käyttämään ryynejä? Jotenkin tuntuu itsestäni siltä, että niin kauan kuin hyvän olon voi saada jostain muusta lähteestä kuin lääkkeistä, siihen lähteeseen kannattaa tukeutua.

Omaa oloa helpottaa myös se, että tiedän mistä paha oloni johtuu. Siihen on yksi syy. Jotenkin tuntuu helpottavalta ajatella, että vika ei ole minussa, en ole "hullu" enkä taipuvainen masennukseen tai muuhun mielialasairauteen. Eikä koskaan sellaisesta ole ollut mitään viitteitäkään.

Jos treenien kantilta aattelee niin pakkohan sitä ois saada nukuttua että vois lihakset kasvaa eli kyllä ainakin siihen kannattaa jotain apuja hommata.