Paniikkihäiriö?

[Hippa]

Myös siltä kannalta mietin asiaa, kuten toisessa threadissa jo pohdin, mihin sivuoireisiin olisi hyvä varautua näin nuorella iällä. Aivothan kehittyvät 20. ikävuoteen asti ja nopeasti ajateltuna ei kuulosta järin hyvältä pitkällä tähtäimellä, jos aivokemiaa sotketaan lääkkeillä.

Kuitenkin kaikki apu olisi nyt tarpeen, joten siksi kyselen tietoa noista. Jonkin verran olen muista lähteistä asiasta lukenut, mutta missään ei ole kunnolla selvitetty lääkkeiden vaikutuksista ikäiselleni.

VIP puolella on asiantuntijafoorumilla keskustelua masennuksesta ja lääkkeistä.

Mä en ajattelisi niin, että lääkitys sotkee aivokemian. Ajattelen pikemmin niin, että aivokemia on jo sotkussa ja lääke korjaa sen sotkun.

En tiedä tiesitkö ennestään, mutta pitkäaikainen masennus ja ahdistus aiheuttavat muutoksia aivoihin (jopa pysyviä). En millään muista, mistä tuon olen lukenut, mutta kauhistutti itseäni ihan reippaasti, kun sen joskus luin. Mulla kun on itselläni ollut pitkä masennus ja paljon ahdistusta. Eikä muisti ole palannut ennalleen, vaikka masennuksesta on vuosia.

EDIT: tässä pari linkkiä, joissa on uutisoitu masennuksen ja aivoperäisten ongelmien yhteyttä (tossa ekassa viitataan siihen, josta jo puhuin eli hippokampuksen kutistuminen):

http://www.verkkoklinikka.fi/news_a...10BA57381C09FD&articleOID=1068552454_890_207e

http://www.verkkoklinikka.fi/news_a...310BA57381C09FD&articleOID=1101808451_609_3e0

 

[Mniska]

olin joskus lapsena allergiasta lääkärillä ja minulle määrättiin duactia, lääkäri sanoi ettei mielellään kyllä antaisi näitä näin nuorelle kun vaikuttavat (en muista enää tarkkaan, mutta jompaan kumpaan) välittäjäaineisiin tai keskushermostoon.

NO, joskus alle 20 kymppisenä tuli satunnaisesti pahaolo, pää kalpeni, oksennus, ei tietoa mistä tai miksi näin kävi mutta kävipähän vaan.

sitten alkoi pikku hiljaa tulla useimmin ja koulusta aloin lintsaamaan.

punttauksen aloitin vähän tämän jälkeen, sitten kokeiltiin ekan kerran jotain lääkitystä panikointiin, noin 6 kk söin niitä.
en huomannut mitään "hyötyä" niistä, sen huomasin että orgasmia oli vaikea saada siis todella vaikea, muna kyllä toimi ja oikein loistavasti.
kun lopetin, lopetin heti, en pienentänyt satsia ym. puntilla tulokset nousi noin 10% hyvin nopeasti.

muutama vuosi elelty sen jälkeen ja ajat vaihtelee joskus ei ongelmia, mutta nyt oli talvella paskin aika elämässäni ja vaikeuksien kautta olen aloittanut taas "kuurin" uusilla lääkkeillä, katsotaan jos hiukan helpottaisi.

sinänsä aika vittumaista kun kaupassa käyntikin voi olla mahdotonta, tulee väkisinkin katkoa bulkkiin

ja kyllähän se päästä kiinni on, ajatusmaailma alkaa muuttua pikkuhiljaa pessimistisemmäksi, en mää sinne tuu, en mä viitti, kumminkaan en pärjää...
onhan sitä itseään välillä potkinut persiiseen, mutta kun se tulee vie se isommankin tahdon alta jalat, ainakin mulla.

tää oli sydämen avausta, no kai joku kohtalo"toveri" saa tästä lueskeltua että hei niin mullakin, mutta mitäs sitten lohduttaako se ettet ole yksin. ehkä..


e: niin noista lääkkeistä, kyllähän sitä hiukan kirveli ja ajatteli että oonko jo ihan pilalla ja yhteiskuntakelvoton jne. mutta olen törmännyt yhä useimpiin samoista ongelmista kärsiviin ja se hiukan helpottaa KYLLÄ etten ole yksin ja muitakin vaivaa joskus, se on puol normaalia. pitäis vaan olla ajattelematta tyhmiä.

e2: nyttenkin himottais mennä pakkiksen ybermiittingiin expoon, mut pystynkö, no vitut kumminkaan

 

[JiiTeeTee]

Itse olen aina vähän naureskellut kaikenmaailman masennuksille ja muille nuppiongelmille ja pitänyt niitä lähinnä luonteen heikkoutena.

Vuodenvaihteessa aloin ihmetellä omaa voimatonta ja saamatonta oloani eikä salilla käyminenkään enää maistunut. Toki minulla on ollut duunissa kovasti stressiä jo pitkään, mutta kyllähän sellaista pitää miehen kestää ja jaksaa. No, viime kuukausina fiilikset ovat olleet alakuloiset, mikään ei ole huvittanut ja muutenkin elämä tuntunut kurjalta.

Tein sitten netissä muutaman masennukseen liittyvän testin ja tulokset olivat aika yksiselitteisiä: Masennus. Eipä sitten muuta kuin lääkäriin. Nyt olen popsinut kolme viikkoa masennuslääkkeitä ja olo on palautunut normaaliksi :-) Taas hymyilyttää ja fiilis on suhteellisen energinen. Salillakin olen taas alkanut käydä. Puolisen vuotta noita pillereitä pitää napsia, mutta kun niillä ei paljoa sivuvaikutuksia ole niin eiköhän tuo onnistu.

Ehdottomasti kannattaa käydä lekurissa hakemassa apua jos alkaa tuntua siltä, että on masentunut.

 

[Kamomilla]

Kun minulla tuli ero exäni kanssa, niin masennushan siitä seurasi. En pystynyt nykkumaan ja jos nukahdinkin, niin heräilin siinä neljän aikaan aamuyöstä ja valvoin sitten siihen kun piti lähteä töihin. Töiden tekeminen oli väsymyksen vuosi aika tuskaa. No masennuslääkityshän siihen määrättiin, nukahtamislääkkeet ja terapiaa. Muistaakseni minulla oli SSRI lääkitys eli serotoniinin takaisinoton estäjiä. Oma kuurini on jo onnellisesti ohi. Masennuksessa siis aivojen serotoniinitasot voivat olla liian alhaalla ja noilla lääkkeillä pyritään tasoittamaan tilannetta. Kyllä tuo lääkehoito on terapian ohella ihan ok homma ja ei noihin serotoniinin takaisinoton estäjiin jää mitenkään kiinni. Ei niiden käyttöä edes huomaa, sillä olo alkaa tuntumaan vain normaalilta, eli ei mitenkään "ylionnelliselta". Noi nukahtamislääkkeet on sitten toinen juttu, jos niitä turhaan ja varomattomasti käyttää, niin niihin voi jäädä jopa koukkuun. En kuitenkaan tietenkään ole heti kenellekään tuputtamassa lääkkeitä vaan on lääkärin asia arvioida tilanne ja kyllä mun mielestä terapia pitää olla hoidossa mukana. Toisinaan pelkkä terapiakin auttaa.

Masennus ja paniikkihäiriö ei ole sama asia, vaikka molemmissahan ongelma on ihmisen päässä. Itse kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Tarkemmin sanottuna kahvikuppineuroosista. Tämähän ei varsinaisesti oli paniikkihäiriö vaan taas ihan oma juttunsa. Asian tiimoilta olen käynyt lääkärissä ja psykologilla. Onneksi tää ei oo niin paha, että olisi kovin elämää haitannut. Jos tiedän, että on joku iso tilaisuus edessä, niin sellaisiin tilanteisiin minulla on betasalpaajia (käytetään myös verenpainelääkkeenä). Tää kahvikuppineuroosi on ollut mulla jo niin kauan, että olen oppinut elämään sen kanssa.

 

[ZannaZ]

No just joo. Ne jotka ei tajua paniikkihäiriöstä ja muista ni vois pitää mun puolesta turpansa kii aiheesta. Koska tää just kuuluu sarjaan asioita joita, jos ei tajua ni ei tajua.

http://www.introspekt.fi/artikkelit/paniikki.html

Kyllä sen paniikkiHÄIRIÖN tunnistaan jos semmonen on. Mutta mua itteä vituttaa kun tavistallaajat sekottaa sen tavalliseen masennukseen tai ahdistuneisuuteen. Paniikkihäiriö on paljon pidemmälle mennyt ja oikeesti JO SAIRAUS.

Itellä todettiin tosiaan lekurissa paniikkihäiriö viime huhtikuun kieppeillä (olipas kiva synttärilahja :jahas: ) ja se oli selvää kun pläkki. Mulle tuli joka saatanan oire tosta listasta (ks. linkki). Ja siitä on kiva kaukana!

Paniikkihäiriö, siis ihan se sairaus on tosi vittumainen. Kun monet sekottaa sen tavalliseen ahdistukseen/stressiin. Meikälläkin oli sama, ja tyhmänä ruoskin itteeni vaan että mitä mä nyt tälleen ja mites vitus mä oon näin heikko. No se kostautu, homma kasaantu ja kasaantu. Ja siinä vaihees kun todettiin olin jo KUSESSA.

Monta monta vuotta on itänyt, ja vähintään saman verran menee parantua. Ne jotka ei tajua asiasta mitään, ni ne ei oikeesti tajua, eikä siten ole mitenkään oikeutettuja IMO asiaa kommentoimaan varsinkaan tyyliin "mitä sä lääkkeitä vedät, kasaa nyt vaan ittes eläkä oo noin heikko".

Mä pyydän anteeks et kirjotan nyt vähän mitä sylki suuhun tuo. Itelle arka aihe ja näen punaista kun joku selvästi ei ymmärrä mistä puhuu ja sekoittaa asioita. Paniikkihäiriön kun tietää ja tunnistaa ni siinä on aika helvetin selvä raja "normaaleihin" masennuksiin, ahdistuksiin ja stresseihin.

Sairaus on sairaus, ja vakavasti otettava juttu. Ei niitä lääkkeitä hyvin vuoks syödä.

-bottom line- saatanan vittumainen sairaus, jota ei pidä aliarvioida. Siitä ei tuu kun haittaa. Ne jotka tietää, tietää oikeesti ja ne jotka ei on yhtä pihalla kun lumiukko Saharassa. Ne on onnellisia, jotka ei tiä mitä toi on pahimmillaan (been there, done that, got the scarves to prove it). Mutta jos ei tiä, ni älkää tulko opettamaan isäänne naimaan :D.

-edit-
Nii ja Mike. Se että kehittyy SAIRAUS on fyysistä. Kone keittää, leikkaa kii. Se on ihan fyysistä. Mutta se mistä se lähtee kehittyy (itellä se on ni kaukana etten osaa ees ajatella mistä tää paska on lähteny kasaantumaan) on toki pään juttu. Stressi, ahdistuneisuus ja masennus. Ekaks ne voi olla normaaleita, mutta jos aivot ei saa "jäähdytysnestettä" ni kone leikkaa kii. Toi on hyvä vertaus, autoon siis. Jos ei oo jäähdytysnesteettä, kone leikkaa kii. Ja sit ei oo kivaa enää, eihän?

Jos oikeesti kiinnostaa tietää tosta ni netistä löytyy kyl helvetisti tietoo just tosta, sitä on tutkittu paljon ja ei se oo kaikki sitä että "keksitään" vaan kyllä kroppa ja pää tosiaan reagoi. Paniikkihäiriö sairautena on just sitä että sitä ei vaan omalla järkeilyllä/ajattelulla/päällä saa kuntoon vaan on menty jo niin yli että ei vaan riitä paukut enää. Ei ihmisen kroppa oo luotu tiettyihin juttuihin, saatika sit pää. *ttu! Mä en osaa selittää. Ja tuntuu turhauttavalta koittaa selittää ihmisille jotka ei tajua, ja ei taida ees haluta tajuta.

Paniikkihäiriö ei todellakaan ole mitään semmosta, mitä ite aiheutetaan. Ei sairauksia kukaan halua, miks niitä sit tulee? Koska niille ei vaan mahda mitää. ÄÄÄÄH! Koittakaa tajuta SAIRAUDEN ja normaalin ajattelun/yms. ero. Sairaus on SAIRAUS! Perkele, mulla rupee keittämään, lopetan tähän. Ne jotka ymmärtää, ymmärtää ja ne jotka ei , ni älkää lähtekö tosiaan vänkäämään asiasta josta ette ymmärrä. "Älä opeta isääs naimaan!"

 

[kimmo2543]

Hyvä Zannaz.Yksi tuttu joutui lopettamaan työssäkäynnin.
Ei pysty kunnolla kaupassa käymään(yhdessä tutussa jotenkin).
Lääkitys on päällä ja voi olla silti ettei mene enään koskaan työelämään.
Ei todellakaan siis ole mitään stressiin verrattavaa tai muuta paskaa
jota täällä on viljelty.Masennustahan on jokaisella,mutta tämä on potenssiin sata.

 

[Mniska]

lisä paineita tuo talous ongelmat, töissä ei pärjää edes harjottelussa, sopulista ei saa mtn eikä kelaltakaan, elä siinä sitten kynsiä syöden, tietysti jos viuruisi saikkua lekurilta 1 vuoden ja sit taas lisää, kukahan kirjottaisi, siinäkin on 2kk karenssi ja sen jälkeen saa alle 300e/kk

 

[Hippa]

Masennustahan on jokaisella,mutta tämä on potenssiin sata.

Jos me puhumme masennuksesta ja paniikkihäiriöstä sairauksina, ei tuollaista vertausta kertakaikkiaan voi tehdä.

Kyseessä on kaksi niin vastakkaista vaivaa, ettei tosikaan. Siinä missä paniikkihäiriössä kohtauksen tullessa lähtee elimistö vetää tuhatta ja sataa, masennus voi lamauttaa ihmisen täysin.

 

[Henkäys]

Huh! Tuli taas mieleen omat kokemukset. Mullahan ei ole paniikkihäiriötä, mutta yksittäinen raju kohtaus on vajaa vuosi sitten ilmennyt. Kuulemma aika "normaalia" useimmilla ihmisillä jossain elämän vaiheessa. Kokemus oli sellainen, etten todellakaan halua enää ikinä uusintaa. Aikaisemmin en olisi uskonut, jos joku olisi vastaavaa kohtausta mulle kuvaillut.

Usein laukaisevia tekijöitä on monia, niin mullakin. Hyvin tyypillisesti olin dokannut edellisenä viikonloppuna normaalia rankemmin. Vähän aiemmin kaksi mulle läheistä ihmistä oli kuollut äkillisesti, kumpikin varsin ikävällä tavalla. Siinä sitten olin viikon verran pohtinut perimmäisiä kysymyksiä, kun kuulin puhelimessa varsin merkittävästä taloudellisesta takaiskusta, jonka olin itse kännipäissäni kaverilleni aiheuttanut. Vähitellen hengittäminen alkoi tuntua työläältä, ikäänkuin happea ei vain olisi saanut tarpeeksi. Sydän alkoi hakata tuhatta ja sataa. Vasen käsi puutui. Rintaa alkoi ensin pistää kainalosta alkaen. Kipu siirtyi keskelle rintakehää ja muuttui uskomattoman kovaksi paineeksi. Laskimosuonet olivat nousseet tässä vaiheessa pintaan, ja esim. kaulalla näkyi peilissä sydämen tahtiin pullisteleva suoni. Otsalla oli hiki ja samaan aikaan paleli. Päällimmäsenä tunteena oli totaalisen aseistariisuva pelko, että tässäkö tämä nyt oli. Ei muuta kuin Marian päivystykseen, jossa tilani rauhoittui melko pian. Sydänfilmi näytti aivan normaalilta. Lievempänä sama kohtaus iski taas seuraavana yönä ja pari kertaa myöhemminkin lähipäivinä. Sen verran tuo häiritsi elämää, että kuurin verran söin nukahtamislääkkeitä. Ei onneksi ole nyttemmin uusinut, mutta aina krapulassa sitä kauhulla odottaa.

 

[Onyx]

Kylläpä oli osuva threadi, olen nimittäin alkanut löytämään paniikkihäiriön oireita itsestänikin. Täytyy myöntää, että on lievänäkin erittäin inhottava sairaus, joka rajoittaa elämää.
Paniikkihäiriö on luultavasti alkanut kehittymään vanhempieni erosta, joka tapahtui minun ollessani 11vee. Sen jälkeen en ole ollut yhteydessä toiseen vanhempaani ja koko asia on luultavasti vieläkin käsittelemättä päässäni vaikka ikää on jo reilu 20. Siihen mielenmyllerrykseen oman lisänsä toi vaikea akne yläaste-iässä, muutto kauas kavereista ja perheen talousvaikeudet. Tämä kaikki muutti ennen suositun lapsen syrjäytyneeksi friikiksi yläasteella. Onneksi lukioon mentäessä jokin muuttui, aknen paransin lääkkeillä ja muutenkin elämä alkoi edes vähän hymyilemään, sain erittäin nätin ja mukavan tytön etc., mutta esiintymispelko ja huono itsetunto kolkutteli silti vanhasta tottumuksesta. Esitelmien pito, varsinkin yksin, oli toisinaan täyttä helvettiä; henki ei kulkenut hikoilutti, eikä suusta oikein saanut sanottua sanaakaan vaikka miten kakisteli. Sen lisäksi tilanteet, joissa piti istua hiljaa suurella joukolla pelottivat, kuten oikeusistunto, jossa luokan kanssa käytiin tuntui olevan aluksi täysin mahdoton tehtävä. Silloin tuli ensimmäisen kerran olo, joka vaivaa vielä nykyäänkin toisinaan; oksetus tilanteissa, joista ei pääse pois. Nämä kohtaukset ovat se rajoittavin tekijä omassa sairaudessani, minulle saatta tulla huono-olo aivan kuin salamaniskusta esim. treffeillä tytön kanssa, elokuvateatterissa ja muissa paikoissa mistä ei pääse ns. pakoon. Toki on ilmentynyt myös normaali panikointia, missä henki salpautuu ja lihakset turtuvat, mutta sitä tapahtuu onneksi harvakseltaan.
Olen koittanut antaa itselleni ns. siedätyshoitoa menemällä sellaiseen työpaikkaan, jossa joudun olemaan jatkuvasti tekemisissä eri ihmisten kanssa, tutustumalla uusin ihmisiin jne., mutta edelleen on tilanteita, jotka pelottavat minua suunnattomasti. Jouduin mm. hylkäämään työtarjouksen, jossa olisin päässyt muotinäytöksiin malliksi, mutta edelleen pelottaa se tunne mikä siellä lavalla voi tulla kun on aivan yksin kaikkien silmien alla, pelottaa että jos alankin voimaan huonosti keskenkaiken tjsp.
Anteeksi sekavasta kielestä, se johtuu siitä, että en yleensä kirjoita mihinkään pitkiä tekstejä. Kylläpäs helpotti avautua, vaikkakin näin anonyymisti.

 

[reino]

Kylläpä oli osuva threadi, olen nimittäin alkanut löytämään paniikkihäiriön oireita itsestänikin.

No lopetas nyt heti alkuun niiden oireiden etsiminen ja löytäminen.

Koita mieluummin sitä siedätyshoitoa ja liikuntaa ja bodausta ja anna palaa vaan.

Elämä on.

Paniikkihäiriöt ja muut löpöhöpöt on laiskojen tekosyitä. Lääkkeillä sekotat ittes lopullisesti. Ehkä SS-lääkkeet vai mikä se SRi oli :D on tänäpäivänä luokiteltu vaarattomiksi. Amfetamiini oli suosittu laihdutuslääke 60-luvulla.

Nyt kun rupeet vaan popsiin niitä pillereitä, niin mä lupaan sulle, että kahden vuoden päästä olet hullu. Oikeasti.

 

[Venla]

Paniikkihäiriöt ja muut löpöhöpöt on laiskojen tekosyitä. Lääkkeillä sekotat ittes lopullisesti. Ehkä SS-lääkkeet vai mikä se SRi oli :D on tänäpäivänä luokiteltu vaarattomiksi. Amfetamiini oli suosittu laihdutuslääke 60-luvulla.

SSRI-lääkkeitä taitavat olla. Serotoniinintakaisinotonestäjiä, masennuslääkkeitä, eivät paniikkihäiriöön. Mutta ei niillä itseään sekoamaan saa.

Lääkkeet voivat olla kemiallisena kainalosauvana vähän aikaa tai jonkinlaisena ensiapuna, mutta kyllä mielenterveysongelmien kohdalla tietenkin kannattaa muihin keinoihin mahdollisuuksien mukaan turvautua. Onneksi monet lääkäritkin alkavat sen nykyisen medikalisaation rinnalla olla jo hyvin tarkkoja siitä mitä lääkettä ja kuinka paljon kenellekin annetaan. Riskejä liioitellaan. OIKEESTI nukahtamislääkkeet voivat olla hyväksi eikä niihin jää niin koukkuun kuin väittävät. Ja jos puolikkaan pamin ottaminen estää joutumasta hysteeriseen paniikkiin ja koettamasta itsemurhaa niin kuin erään ystäväni kohdalla niin kyllä mää sanon että parempi ottaa se lääke kuin juntata ittensä yhä syvemmälle ahistukseen.

Mut joo. Silti. Toivottavasti selviät(te) ilman lääkkeitä ihmiset. Pystytte rauhoittumaan. Viinat ja kofeiinit pois ja niin edelleen. Ja jos liikaa ahistaa niin lääkäriin sitten, ei niitä ongelmia välttämättä nimittäin itse pysty ratkomaan eikä ajattelun lukkoja aukomaan.

 

[Suni]

No lopetas nyt heti alkuun niiden oireiden etsiminen ja löytäminen.

Koita mieluummin sitä siedätyshoitoa ja liikuntaa ja bodausta ja anna palaa vaan.

Elämä on.

Paniikkihäiriöt ja muut löpöhöpöt on laiskojen tekosyitä. Lääkkeillä sekotat ittes lopullisesti. Ehkä SS-lääkkeet vai mikä se SRi oli :D on tänäpäivänä luokiteltu vaarattomiksi. Amfetamiini oli suosittu laihdutuslääke 60-luvulla.

Nyt kun rupeet vaan popsiin niitä pillereitä, niin mä lupaan sulle, että kahden vuoden päästä olet hullu. Oikeasti.

 

[Kamomilla]

Paniikkihäiriöt ja muut löpöhöpöt on laiskojen tekosyitä. Lääkkeillä sekotat ittes lopullisesti. Ehkä SS-lääkkeet vai mikä se SRi oli on tänäpäivänä luokiteltu vaarattomiksi. Amfetamiini oli suosittu laihdutuslääke 60-luvulla.

Nyt kun rupeet vaan popsiin niitä pillereitä, niin mä lupaan sulle, että kahden vuoden päästä olet hullu. Oikeasti.

Mun pitäis kai Reinon puheiden perusteella olla hullu ja laiska. En kuitenkaan suostu ottamaan tuollaista kritiikkiä vastaan, sillä tiedän että en ole hullu, enkä myöskään laiska. Olen syönyt SSRI- ja nukahtamislääkkeitä ja en minä niistä sen hullummaksi ole tullut kuin mitä olen normaalistikin ollut. Nykyisin tosiaan otan betasalpaajia omaan sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja niitäkin vain tarvittaessa eli melko harvoin. Muita lääkkeitä ei enää tarvita. Liikunta on hyvää terapiaa, mutta arvatkaa miten käy kahvikuppineuroosille käsitreenien jälkeen.

Onyx: Mun mielestä noi sun oireet viittaavat paremminkin sosiaalisten tilanteiden pelkoon, kuin varsinaiseen paniikkihäiriöön. Tsemppiä sulle... et oo yksin noitten vaivojen kanssa... meitä on paljon muitakin. Mulla onneksi vain kapea-alainen sosiaalisten tilanteiden pelko. Älä anna peloille periksi, sillä niillä on muuten vain taipumusta kasvaa.

 

[ZannaZ]

SSRI-lääkkeitä taitavat olla. Serotoniinintakaisinotonestäjiä, masennuslääkkeitä, eivät paniikkihäiriöön. Mutta ei niillä itseään sekoamaan saa.

Lollotilolloo :lol2:, niille siis jotka oikeesti kuvittelevat että noista lääkkeistä olis enemmän haittaa kuin hyötyä. Itellä, ja varmaan muillakin joilla paniikkihäiriö on kehittynyt vaivihkaa salakavalasti saatanan vakavaks ja elämää häiritseväks tekijäks, auttaa noi lääkkeet aivan perkeleesti. Aluks ne tosiaan esti kaikki hmm... itsetuhoiset ajatukset (mulla onneks vaan jääny sille ajatuksentasolle, kaikilla näin ei ole). Nykyää ne on vaan tukena. Rauhottavia (pameja yms.) en oo pitkääään aikaan ottanut, mut kyl ne mukana aina kulkee. Ihan vaan siltä varalta. On meinaan aika perkeleenmoinen apu kun TIETÄÄ että voi sen pilllerin ottaa jos oikeesti meinaa hevoset karata suitsistaan, mutta harvoipa siihen enää koskee kun alkaa olee asiat paremmalla tolalla (kiitos alunperin niiden "vaarallisten pillereiden, nykyään sit paljon muutakin hoitoa).

Lääkkeet voivat olla kemiallisena kainalosauvana vähän aikaa tai jonkinlaisena ensiapuna, mutta kyllä mielenterveysongelmien kohdalla tietenkin kannattaa muihin keinoihin mahdollisuuksien mukaan turvautua. Onneksi monet lääkäritkin alkavat sen nykyisen medikalisaation rinnalla olla jo hyvin tarkkoja siitä mitä lääkettä ja kuinka paljon kenellekin annetaan. Riskejä liioitellaan.

Juuri näin!

...Ja jos puolikkaan pamin ottaminen estää joutumasta hysteeriseen paniikkiin ja koettamasta itsemurhaa niin kuin erään ystäväni kohdalla niin kyllä mää sanon että parempi ottaa se lääke kuin juntata ittensä yhä syvemmälle ahistukseen.

Eipä voi olla enempää samaa mieltä. Ärsyttävää tää komppaaminen, mutta tuli ni fiksua tekstiä että on "ihan pakko". Ootteko te jotka tota paskaa suollatte, koskaan, ikinä, millonkaan, missään tilanteessa, nähny kun ihminen joka sairastaa paniikkihäiriötä saa totaalisen paniikkikohtauksen??? Se on meinaan tosi rajua katsottavaa. Kun meikäläinen "pimahteli" ni puupaa-autolla mua vietiin, kun se näytti oikeesti tosi rajulta ja vakavalta ja porukka soitteli ambulanssia. Vaikka siinä selittää että "hei, ei mul oo hätää. Tää on paniikkikohtaus, ja sairastan paniikkihäiriötä. Näin ollen kohtaus menee ohi about 10 minuutissa" ni eihän ne sitä usko kun se tosiaankaan ei näytä siltä että menee ohi. Ynnätkää piruuttaan kaikki nää oireet päällekkäin samaan tilanteeseen ja kuvitelkaa miltä se näyttää:

Paniikkihäiriön oireita

* Sydämentykytys, rintatuntemukset
* Ilman loppumisen tunne
* Hikoilu, kylmät ja kuumat aallot
* Vapina, tärinä
* Huimaus, heikotus
* Epätodellinen olo
* Kuolemanpelko
* Kontrollin menettämisen pelko, sekoamisen pelko

Näyttääkö kivalta? Jos ni sitten ette todellakaan tiä mistä puhutte, joten tukkikaa turpanne. Turha on opettaa isäänne naimaan! :curs: . Jos taas ei näytä kivalta, ni kuvitelkaas miltä se TUNTUU. Itellä tohon viä ynnätä sen että tipahtelin (pyörtyilin) kun ei happi kulkenu enää aivoihin. Olin kirjaimellisesti ihan hysteerinen. Itkin ja huusin että kuolen (siltä se meinaa tuntuu!!!), vapisin ja tärisin. Hikoilin ja samalla palelin. Oli olo että ei todellakaan ole tässä, vaikka ruumis onkin. Siinä on tosiaankin semmonen olo että "jes, tässä tullaan nyt sitten hulluks". Ei oo kivaa ei!

...Toivottavasti selviät(te) ilman lääkkeitä ihmiset. Pystytte rauhoittumaan. ...

Aikanaan, ne lääkkeet varmaan jäävätki pois. Kun asiat jotka ovat kasaantuneet ja aiheuttaneet ton ovat käsitelty ja homma alkaa olee hanskassa. Ennen tota niistä on VAIN ja AINOASTAAN hyötyä. Jos on säännöllinen lääkitys, ni totta mooses sitä seurataan kokoajan, just noita riippuvuusjuttuja välttääkseen. Eikai kukaan tosissaan kuvittele et jengille määrätään (jos on tutkittu ja todettu paniikkihäiriö) lääkkeitä ja sitten jätetään oman onnensa nojaan "kyllä se siitä"-olantaputuksilla? Ehei! Kyllä lääkärit tietää mitä tekevät.

 

[ZannaZ]

...
Paniikkihäiriöt ja muut löpöhöpöt on laiskojen tekosyitä. ....

:jahas:. Taas näitä fiksuja juttuja, joita olis voinu olla parempi jättää kirjottamatta. Tuliko tosta nyt sitten hyvä olo???????? [paska provo, vaikka siihen onkin pakko tarttua]

Mun pitäis kai Reinon puheiden perusteella olla hullu ja laiska. En kuitenkaan suostu ottamaan tuollaista kritiikkiä vastaan, sillä tiedän että en ole hullu, enkä myöskään laiska.

Samaa sanon itestäni. Tää "laiska" likka on vetänyt kohta lokakuusta lähtien kisadieettiä ja perkele aikoo nousta lavalle :D. Kuinkas moni lähtee samaan leikkiin ja vetää sen kunnialla läpi???? Tulee sanoo sit mulle päin naamaa et oon "laiskapaska" ni lupaan nauraa räkäsesti takasin .. Et noin järjettömältä toi kuulostaa.

...Viinat ja kofeiinit pois ja niin edelleen. ...

Tähän on pakko viä heittää et vetäkääs kisadieetti ilman kofeiinia tai muitakana boostereita. En lähde päälläni leikkimään. Viunakset tosiaan jätin pois, koska ne EI TODELLAKAAN sovi yhteen paniikkihäiriön kaa. Puhumattakaan tosiaan kofeiinista tai muista jutuista jotka menee ristiin noiden lääkkeiden kaa. Ehkä sitten joskus voi viä ajatella ottavansakin jotain, mutta ei tässä vaiheessa kun on viä työ ja tuska pysyä kasassa.

Hyvin paistaa eräistä kommenteista läpi, että "puhuvat viisaita" asioista, joista ymmärtävät yhtä paljon kun lehmä sähköaidasta. Njääh.

 

[Mniska]

mulla ei tuo itse kohtaus ole ihan niin paha kuin luulen, mutta tuo ennakko pelko on vähän kasvanut liiankin. viinalla sai nuo ennakot katoamaan joskus, nykyään ei oikein enää, tuntuu ettei nouse kunnolla päähän ja taas sitä funtsii tyhmiä, noh krapula onkin sitten PAHINTA mitä on, yhtä kohtausta kokopäivä. enpähän silti enää paljoa käytäkkään just sen takia kun on tuo rapula päivä paha.
mun jeesustelu jossain roinajutuissa johtuu varmaan tästä panikoinnista, sillä uskon että mä ainakin pimahtaisin lopullisesti jos ottaisin boostia, joku "pikku sivari" kramppi tai sykkeen nousu , ei hyvä. siksipä ihmettelen ja toivon ettei heille tulisi mitään tälläistä.

laiskaksi juu minuakin luullaan, mutta se on sitä ei tietämystä, kai sitä hiukan kummalliseksi luullaan kun ei pysty tiettyihin perusasioihin. en kavereilleni kehdannut sanoa vaivasta mitään, ovat muutenki aika kriittistä porukkaa, mutta yks kerta baarissa kaveri tuli sanomaan mulle että sulla on paniikkihäiriö, olin että oho, mistä tunnistit jne..
sittenpähän kerroin muillekkin tuntu paremmalta ja helpommalta. jos tulee slaaki niin ne ymmärtää mistä on kyse tai jos välttelee jotain juttuja, niin ei tarvi keksiä kusetuksia.

 

[Tytteli]

SSRI-lääkkeitä taitavat olla. Serotoniinintakaisinotonestäjiä, masennuslääkkeitä, eivät paniikkihäiriöön. Mutta ei niillä itseään sekoamaan saa.

Lääkkeet voivat olla kemiallisena kainalosauvana vähän aikaa tai jonkinlaisena ensiapuna, mutta kyllä mielenterveysongelmien kohdalla tietenkin kannattaa muihin keinoihin mahdollisuuksien mukaan turvautua. Onneksi monet lääkäritkin alkavat sen nykyisen medikalisaation rinnalla olla jo hyvin tarkkoja siitä mitä lääkettä ja kuinka paljon kenellekin annetaan. Riskejä liioitellaan. OIKEESTI nukahtamislääkkeet voivat olla hyväksi eikä niihin jää niin koukkuun kuin väittävät. Ja jos puolikkaan pamin ottaminen estää joutumasta hysteeriseen paniikkiin ja koettamasta itsemurhaa niin kuin erään ystäväni kohdalla niin kyllä mää sanon että parempi ottaa se lääke kuin juntata ittensä yhä syvemmälle ahistukseen.

Mut joo. Silti. Toivottavasti selviät(te) ilman lääkkeitä ihmiset. Pystytte rauhoittumaan. Viinat ja kofeiinit pois ja niin edelleen. Ja jos liikaa ahistaa niin lääkäriin sitten, ei niitä ongelmia välttämättä nimittäin itse pysty ratkomaan eikä ajattelun lukkoja aukomaan.

Joo-o..itsekin paniikkihäiriöstä kärsineenä tiedän sen helvetin, mitä kohtauksiin liittyy. Nykyään se on ihan kontrollissa, mutta yksittäisiä kohtauksia tulee silloin tällöin väsyneenä tai muuten stressaantuneena. SSRI-lääkkeet (itselläni esim Seronil) auttavat oikeastikin myös siihen paniikkihäiriöön, lääkkeet alkavat kuitenkin vaikuttamaan kunnolla vasta viikkojen tai kuukausien päästä käytön aloittamisesta. Eli olen vähän ZannaZin kannssa samoilla linjoilla, että ihmiset joilla ei ko. sairautta ole, ei voi olla mitenkään käsitystä sairauden kuvasta ja siihen liittyvästä lääkehoidosta....pahimmassa tapauksessa tauti voi kuitenkin invalidisoida ihmisen totaalisesti.

 

[horst bulau]

Mä pidin masennusta ja paniikkihäiriöitä yms. ihan paskapuheena ja Reinon tapaan laiskojen tekosyinä. Myöhemmin tuli tutustuttua aiheeseen "vähän" tarkemmin ja mielipide muuttui.

 

[Kalmaaja]

Vähän aihetta viistäen, mutta samoilla taajuuksilla liikutaan, kun puhutaan Sosiaalisten tilanteiden pelosta. Onko tuttua?

Itse luulin kans aikaisemmin, että toi on ihan tyttöjenjuttu ja heikkojen hommaa, mutta ei se todellakaan kato ikää, eikä kokoa, kun se iskee. Itse en ole oikeastaan koskaan pelännyt mitään. Pikkupoikana pelkäsin mörköjä ja semmoisia, mutta siis mitään oikeita pelkoja ei ole koskaan ollut, enkä koskaan osannut odottaa, että minä voisin mitään pelätä. Kavereita on aina ollut, naisia on ollut, sosiaaliset suhteet aina mallillaan. Koulussa olin huulimiehiä ja muutenkin täysin normaali pikku-ukkeli, joka eli ihan normaalia elämää aina.

Oikeastaan haen pikemminkin hankaluuksia joskus vähän liikaakin, ikäviä tilanteita ja haasteita. En pelkää ihmisiä, eläimiä, en mitään. Ainoastaan sosiaalisia tilanteita(???) Erittäin kummallista.

Viimesen eron jälkeen (eukosta) erakoiduin tavallaan ja pistin sosiaalisen elämän aika katkolle. Muutin ensimmäistä kertaa oikeasti yksin asumaan yksiöön. (Kotoa muutin pois jo 18 vuotiaana)
Aina aikaisemmin on ollut joko kämppis, tai joku muija vieressä.
Tästä sitten kehittyi sosisaalisten tilanteiden pelko + julkisten tilojen pelko. Tosin se kesti vuosia. Ei se noin vain tule..Ois pitänyt huomata jo alussa ja tehä asialle jotain..Paheni vain kokoajan. Aluksi oli vain ihan pientä jännitystä erilaisissa tilanteissa.

Aivan saatanallisen tuskalliseksi se menee silloin, kun se häiritsee normaali elämää (rajoittaen). Onneksi tajus hakea apua ja lääkkeet, joilla homman saa kuriin. Noi pelkoasiat ei todellakaan ole naurun asia ja näiden ihmisten, joilla niitä ei ole, on aivan turha tulla tänne puhumaan / arvostelemaan, koska tuo on vain sellainen homma, jota ei voi sanoilla selittää. Joten voi pitää huoletta turpansa kiinni, ennenku rupeaa jauhamaan, että "Kestä kuin mies; Ota löysin rantein..; Vähän hällä-väliä -asennetta tjsp".. Se ei vaan mene niin...

Itselläni tuo ongelma esiintyy sekä henkisenä ahdistuksena, että fyysisenä hikoilemisena tilanteissa. Homman vittumaiseksi tekee se, että kun paineet alkaa kasautua -> alkaa hikoilla (ohimoista pahiten) -> huomaan hikoilun ja alkaa vituttaa -> Hermostuttaa -> luonnollisesti hikoilu lisääntyy -> tilanteesta poistuminen hataralla tekosyyllä. Sehän se vasta vituttaa, kun joutuu toimimaan vasten tahtoaan. Ja kun nuo tilanteet ovat tavallaan ihan naurettavia. Esim kahdenkeskinen keskustelu naispuolisen henkilön kanssa voi aiheuttaa tuon pelon.

Sitä vain alkoi karttamaan tilanteita, joissa joutui tekemisiin ihmisten kanssa. EI puhettakaan, että olisin mennyt johonkin suureen tapahtumaan, jossa on paljon ihmisiä, ja jossa olis joutunut huomion keskipisteeksi (strange, sillä nautin huomiosta, mutta samaan aikaan en voi sitä kestää...) Ei puhettakaan menemisestä myös pienempiin tilaisuuksiin, jossa oltiin tiiviisti muiden ihmisten kanssa..

Noh, aika, terapia & lääkkeet parantaa kaiken ja saa elämän taas maistumaan. Voin hyvin kuvitella, että tuollaiset oireet syöksee heikon mielen väjäämättä masennukseen ja silloin voi käydä huonosti. Masennuksen vuoksi riistetään henkiä aivan liikaa...

Kannattaa myös tutkia alan kirjoja ja opetella miten mieli toimii. Tutkia ja tasapainotella tilannetta. Tajuta syy-yhteyksiä. Opetella hallitsemaan. Siedätyshoidattaa itseään. Konsultoida auttajia (alan lääkäreitä) Kaikkea ei tosin kannata sokeasti uskoa. Kaikki ei ole selitettävissä kirjatiedolla.

Viimeinen virhe on lukea Kodin lääkärikirjaa. Se on muuten tappavin kirja, joka on kirjoitettu.... ;)


Anyway, jokaisen joka kärsii näistä on syytä mennä hakemaan lekurilta apua vaivoihin! Näiden juttujen kanssa ei TODELLAKAAN kannata yksin painiskella, koska niihin on apu! Yhtään tilaisuutta ei kannata menettää tällaisen ongelman vuoksi.

Amen!