Pakkislaisten omia treenivideoita

Meta title: 💥 Pakkislaisten omia treenivideoita – foorumin rautaisimmat suoritukset yhteen megaketjuun

Meta description: Keskustelua jäsenten treenivideoista, kehityksestä, tekniikoista ja kommenteista – näytä omasi ja anna palautetta muille.


Kova irtiottokyky. Mulla nuorena meni 5x200, 3x205 ja sillä 1x220. Kaikki siis kuolettamalla. Vähintään 5 tai 6 toistoa mun pitää 180:lla saada 200 kilon kuntoon.
Veto onkin ainoa, missä irtiottokyky on hyvä. Muissa liikkeissä saan tehtyä vitosen 90 prosentilla.
 
Mave vaikuttaa tottelevan laskurien logiikkaa aika huonosti. Siinä taitaa olla niin paljon muuttujia pelissä, että maksimikunnon ennustaminen on erityisen vaikeaa. Itse otin ekan kerran 200 niinkin kepoisella perusvoimalla kuin 3 x 3 x 160. Ehkä noissa oli vähän varoja, mutta esim. 180 kilolla en olisi todellakaan saanut kolmosta ylös tuolloin.

Vedän toki sumona, ja olen suhteellisen tekninen nostaja, mikä varmasti vaikuttaa asiaan. Ja toki mulla taitaa olla myös pikajuoksijan lihassolujakauma. Kyykyssä ja penassa on kuitenkin aina ollut odotuksenmukaisempi suhde sarjojen ja maksimin välillä.
Melkoiset suhteet on kyllä sulla maven perusvoiman ja maksimin välillä :LOL:

Mave on kyllä kaikista liikkeistä se joka eniten riippuu päivän kunnosta ja vireystilasta. Ja vetää eniten jumiin jos lyö yli treeneissä.
 
...200 niinkin kepoisella perusvoimalla kuin 3 x 3 x 160. Ehkä noissa oli vähän varoja, mutta esim. 180 kilolla en olisi todellakaan saanut kolmosta ylös tuolloin.

Vedän toki sumona, ja olen suhteellisen tekninen nostaja, mikä varmasti vaikuttaa asiaan.

On muuten mielenkiintoinen suhde, mikä sun heikko kohta sumossa on tuollaisella?

Itsellä on se perinteinen lattiasta irroitus, josta tulee se että jos rauta irtoo kerran niin helposti irtoo monesti perään eli ~90%:lla hyvänä päivänä voi ottaa halutessaan 6-8 toistoa.
 
Paljos sulla apulus on all-time recordit voimanostoliikkeissä?

Oliko sulla tavallisessa kyykyssä jotain ongelmia käsien kipeytymisen kanssa kun et näytä sitä juurikaan tekevän?

Tsemppiä!
 
Paljos sulla apulus on all-time recordit voimanostoliikkeissä?

Oliko sulla tavallisessa kyykyssä jotain ongelmia käsien kipeytymisen kanssa kun et näytä sitä juurikaan tekevän?

Tsemppiä!
Kisoissa en oo ottanu ku vedon, 252,5kg.

Joo, kädet ei kestä takakyykkyä yhtään. Paras kyykkysarja 5v takaa 4x190, paras etukyykky 165kg.
 
Back
Ylös Bottom