Olen miettinyt ihan samoja asioita viime vuosina. Milestäni tilanne, jossa kuntoon kohentamassa oleville harrastajille julistetaan kovan treenin ihanuutta, on hyvin ristiriitainen. What ever it takes ja niin pois päin. Jotain itsensä vakavasti sairaaksi tai jopa hautaan asti treenanneita tapauksia glorifioidaan, vaikka heidän pitäisi olla varoittavia esimerkkejä. Kova treeni on vähintään kuluttavaa ja usein myös rikkovaa. Treenillä haluttaisiin parantaa kuntoa, mutta monesti päädytään tuhoamaan terveyttä. Aloittelijat, jotka ovat vasta harjoittelevat treenaamista, rimpuilevat kaikenlaisilla tyyleillä sellaisten rautojen kanssa, joiden hallitsemiseen ei vielä löydy kykyjä. Hauskaahan se rajojensa kokeileminen siihen asti, kunnes ne rajat löytyvät.
Haastan tuon näkemyksesi tuosta oppimisesta. Ihmisten kyvyissä oppia on valtavia eroja. Toiset tekevät kaikki virheet ja toiset selviävät paljon vähemmällä hölmöilyllä. Eihän valmentajillakaan olisi mitään annettavaa, jos kaikki oppiminen syntyisi vain omista virheistä. Itse tunnistan monta ihmistyyppiä tässä. On niitä, jotka eivät vain välitä, puolustavat omia mutuilujaan aggressiivisesti ja sitten on niitäkin, jotka janoavat avoimin mielin lisää tietoa. Ja tämähän ei näy pelkästään salilla vaan läpi elämän.
Omalla kohdalla punttaus alkoi kunnon kohentamisella, muuta huomasin hyvin pian, että kropassa ei tapahtunut mitään näkyviä muutoksia. Jossain vaiheessa päätin vaan, fuck it, mulla ei ole mitään menetettävää, joten voin yhtä hyvin heittää kyykkytreenissä tankoon 120kg, ja katsoa, mitä tapahtuu ( entinen enkka oli 110kgx5, joten aivan kamikaze meiningistä ei ollut kyse ). Sain ton saman vitosen 120 kg:lla, ja sen jälkeen olin "koukussa". Tolla samalla treenityylillä sain reilussa vuodessa kyykyn sarjapainot 160 kg hujakoille, jonka jälkeen niitä olikin erittäin vaikea enää kehittää. Mutta, toi juntti puntti meininki toimi kuin junan vessa aloittelijana.
Ehkä yksi iso syy angastailulle on sen tosiasian tiedostaminen, että tuollaista vastaavaa kehitystä ja tuloksekasta riskinottoa treeneissä ei tule enää samassa mittakaavassa koskaan kokemaan. Oma rajallisuus on vähän liian hyvin tiedossa. Onneksi en tosin kilpaile missään voima- tai bodylajissa, joten voin tehdä salilla ihan mitä huvittaa, Vagin tyyliin. Pakko hyväksyä se tosiasia, että jotkut jutut, mitkä toimivat helvetin hyvin freesimmällä kropalla, toimivat nykyään ihan helvetin huonosti. Esimerkiksi tiheäfrekvenssinen takakyykkääminen, polvet, olkapäät, ranteet, kyynärvarret, alaselkä ja lantio eivät vain nykyään arvosta tätä aktivitteettia, pääkopasta puhumattakaan. Harmi sinänsä, koska kyykkäämällä oikeasti tulee voimaa koko kroppaan. Mutta jos treeneistä ei palaudu, niin kehitys jää lunastamatta. Onneksi on vaihtoehtoja, esim. etari, ssb kyykky, hack jne. Mutta joo, sama pää edellä läpi seinästä-meininki ei enää toimi treeneissä, jos haluaa kehittyä.
'
Kyllähän asioita voi oppia monella tapaa, mutta juurikin tuo todellinen ymmärtäminen ja sisäistäminen vaatii omalla kohdalla sen, että ensin pitää kokeilla, mitä ei kannata tehdä.