Pakkiksen lapsettomat pariskunnat.

[Gillyanne]

Luulen Spitiumin tarkoittaneen sitä, että jos lastenhankinta ei oikeasti kiinnosta henkilöä itseään pätkääkään, niin ei siihen silloin kannata pelkästään ympäristön odotusten ja painostuksen vuoksi ryhtyä.

 

[Huppe]

Haista :lol2:

Ei kai, mielipiteensä kullakin. Kiitos tän päivän "kiehautuksesta" :D

Eikä musta oo saanut kyllä moneen vuoteen teiniä tekemälläkään...

Hahahahhaaaa! 23-vuotias kertoilee 10 vuoden elämänkokemuksesta ja "vakaasta" sekä pysyneestä päätöksestään pysyä lapsettomana. Noh, kunhan täytät sen 24 vuotta ja Hesarille sekä Stockholmiin pääseekin sisään ihan ilman whinetystä niin huomaat ettei se baarielämä ja lapsettomana olo niin kivaa sitten olekaan. Viininjuonti kotona alkaa tuntua paremmalta vaihtoehdolta ja lopulta tulee tunne että kaipaisi jonkun mukulan vielä seuraksi pyörimään jalkoihin ja touhuamaan omia juttujaan Tästä voin sanoa että "nimimerkillä kokemusta"

Mutta tottakai Sundae kuten muutkin voivat elää päivän kerrallaan ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Jos ajatukset muuttuvat niin mitä se kenellekään kuuluu ja kuka estää ajatuksia muuttamasta.

 

[Sumu]

. Noh, kunhan täytät sen 24 vuotta ja Hesarille sekä Stockholmiin pääseekin sisään ihan ilman whinetystä niin huomaat ettei se baarielämä ja lapsettomana olo niin kivaa sitten olekaan. Viininjuonti kotona alkaa tuntua paremmalta vaihtoehdolta ja lopulta tulee tunne että kaipaisi jonkun mukulan vielä seuraksi pyörimään jalkoihin ja touhuamaan omia juttujaan

Aamen. Jos olisin kei, valitsisin ehdottomasti Hupen.

 

[Tomppa85]

Pieni välikysymys: Kaikki te, joille lapsien hankinta missään elämän vaiheessa tuntuu kauhistukselta, oletteko kuopuksia tai ainoita lapsia?

Tuli tämä vain mieleen, koska kuopukset ja ainoat lapset eivät ole tottuneet pieniin lapsiin ja tämä ehkä saattaa nostaa kynnystä hankkia sitten omia lapsia. Itse olen modernin suurperheen vanhin lapsi ja huutaviin ja itkeviin lapsiin niin tottunut, että jopa tuntuisi oudolta elää vailla moista kotionnea loppuelämää.

Ja tiedän kyllä millaisen reaktion itkevä ja hankala lapsi herättää lapsiin tottumattomissa. Eivät lapset todellakaan ole helppoja, ja niiden jotka pyrkivät lapsilla paikkaamaan parisuhdettaan pitäisi ajatella muutaman kerran että mitä ovat menossa tekemään. Lapsi kun on elinikäinen tuomio (isääni lainatakseni)...

Mutta kyllä isyydessä on vain jotain älyttömän äijämäistä. Siinä on karua runollisuutta, kun työn kovettamat känsäiset kädet pitelevät hellästi pientä vauvaa.

 

[Moksu]

Ei kai, mielipiteensä kullakin. Kiitos tän päivän "kiehautuksesta" :D

Eikä musta oo saanut kyllä moneen vuoteen teiniä tekemälläkään...

I'm here to please ;)

Tiedätkö, että ne vanhemmat ihmiset harvoin turhan takia sanoo mistään. Ne on kokenut asiat jo ennen sua ja ei sun tilanne oo mitenkään outo. Joku toinen on jo ennen elänyt samat vaiheet ja käynyt samat tunteet läpi. Ei sun elämä oo erikoisempi tai ainutlaatusempi.
Jonain kauniina päivänä se oot sinä, joka toteaa nuorelle kapinalliselle, että "kyllä se mieli siitä muuttuu". Usko vaan, oot ihan samanlainen kuin kaikki muut; vielä nuori ja tietämätön.

Jep, niin saattaa muuttua - allekirjoittaneella oli elämänsä tähän asti ainoa todellinen vauvakuume 20-ja-risat -iässä, kun taas nyt, 10 vuotta myöhemmin, ajatus lastenhankinnasta ei tunnu olevan ainakaan tällä hetkellä ajankohtainen

Näinhä se on et mieli muuttuu asiassa kuin asiassa. Luulen, että jokaiselle se ennemmin tai myöhemmin muuttuu siihen lapsia haluavaksi.

 

[Net Virgin]

Pieni välikysymys: Kaikki te, joille lapsien hankinta missään elämän vaiheessa tuntuu kauhistukselta, oletteko kuopuksia tai ainoita lapsia?

Mutta kyllä isyydessä on vain jotain älyttömän äijämäistä. Siinä on karua runollisuutta, kun työn kovettamat känsäiset kädet pitelevät hellästi pientä vauvaa.

Ööh.. meitä ainakin on neljä veljestä(itse olen toiseksi vanhin) ja toisaalta olenhan ollut 5 vuotta päiväkodissa duunissakin... 0-3 vuotiailla 2.5 vuotta ja 3-5 vuotiailla toisen mokoman...

Ja silti ei kipinää iske :lol2:

 

[Misanthrop]

Luulen Spitiumin tarkoittaneen sitä, että jos lastenhankinta ei oikeasti kiinnosta henkilöä itseään pätkääkään, niin ei siihen silloin kannata pelkästään ympäristön odotusten ja painostuksen vuoksi ryhtyä.

Taisinkin enempi ajatella ääneen (kirjallisesti)..
;)

Jäin vain tosiaan miettimään näitä lapsenhankkimisperusteita. Meikäläiselle on aina tuntunut riittävän se pään sisäinen viesti "kyllä, haluan lapsia" ilman sen syvällisempiä perusteita. Käytännön asioita, elämänarvoja jne. on kyllä tullut punnittua kovastikin, mutta ne oikeat syyt..?
Oi kertokaa te jo lapsia hankkineet! (sorry, threadin aloittaja; taitaa lähteä väärille urille.. )

 

[Gillyanne]

Luulen, että jokaiselle se ennemmin tai myöhemmin muuttuu siihen lapsia haluavaksi.

Tuskin kuitenkaan...

EDIT: Tarkoitan tuolla sitä, että kyllä niitä ihan omasta tahdostaan lapsettomiakin on, pariskuntiakin (uskokaa tai älkää, perheelliset ;)).

 

[Tomppa85]

Ööh.. meitä ainakin on neljä veljestä(itse olen toiseksi vanhin) ja toisaalta olenhan ollut 5 vuotta päiväkodissa duunissakin... 0-3 vuotiailla 2.5 vuotta ja 3-5 vuotiailla toisen mokoman...

Ja silti ei kipinää iske :lol2:

Ehkä oletkin saanut yliannostuksen? :lol2:

No joo, ei se niin yksinkertaista todellakaan ole. Tuli vain mieleen tämä asia ja hetken mielijohteesta päätin kysyä.

Onkohan tästä mitään tutkimuksia olemassa?

 

[Timba79]

Kyllä se kipinä iskee itse kullekin jossain vaiheessa, jos se sopiva kumppani vain on kainalossa.

Itsekin ajattelin viel pari vuotta sitten, että ehkä sitä joskus 10 vuoden päästä on valmis lapsia tekemään. Mutta toisin kävi, nyt ollaan raskaudessa puolivälissä ja ihan jänniä aikoja nämä on. Raha-asiat tässä eniten huolettaa, kun sitä perusduunarina mennän niin ei nuo liksat mitään huimia ole. Mutta eiköhän sitä pärjää kun kuitekin työ on.

Huvittaa itseäkin että 23 vuotias on niin hiton varma ettei koskaan lapsia halua. Sitä ei voi tietää että mitä mieltä on esim. 2 vuoden päästä, saati sitten 10 vuoden päästä.

 

[Net Virgin]

Kyllä se kipinä iskee itse kullekin jossain vaiheessa, jos se sopiva kumppani vain on kainalossa.

Huvittaa itseäkin että 23 vuotias on niin hiton varma ettei koskaan lapsia halua. Sitä ei voi tietää että mitä mieltä on esim. 2 vuoden päästä, saati sitten 10 vuoden päästä.

Meillä on kyllä jutskattu oikeesti siiitä, että adoptoitas jostain päin sitten joskus...

Eli sinällään lapsen tekeminen jostain oudoista syistä ei iske... :D

 

[IronMind]

Oot kokonaista 23 vee ja elät jossain teinirakkaussuhteessa. Tähän ei voi muuta sanoa kuin: kyllä se mieli siitä vielä muuttuu.

Toinen setä peesaa. Eli muutaman pidemmän suhteen kokemuksella sanoisin, että se on lähes jokaiselle naiselle ylitsepääsemätön paikka kun 30-35v ja munasolujen viimeinen käyttöpäivä lähestyy.

Silloin viimeistään lipsahtaa pykälään last-chance-overdrive ja lapsia on saatava oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Samalla unohtuvat myös kaikki parikymppisenä vallinneet ikuiset asenteet.

Ymmärrän toki tuota naisten hätääntymistä, mutta näin miehenä kun ei noin ehdotonta takarajaa ole pentujen hankkimiselle niin raivoa hankintaankaan ei ole ihan samalla lailla.

 

[Spitium]

Toisaalta, mikä on OIKEA syy hankkia lapsia? Periaatteessa luonnonlakien mukaan niitä hankitaan juuri sen takia, että niin "kuuluu" tai "pitää" tehdä. Onko sitten syvällisempää tai parempaa ajatella hankkivansa lapsia, koska haluaa geeniperimänsä, sukunsa tms. jatkuvan? Tai vaikkapa siksi, että vain yksinkertaisesti pitää lapsista? Tahi että haluaa nauttia turvallisemmista eläkepäivistä?
Mikä oli sinulle se syy?
En kysy tätä vittuillakseni, sillä kysymys on minullekin hyvinkin ajankohtainen, ja aloin oikeasti miettiä omia perusteitani lasten hankkimiselle. Ei niin, että olisin tullut asiassa toisiin aatoksiin.. ;)

Tossa luonnonlaki-vertauksesta puuttuu jotain oleellista, nimittäin nykyihmisen tunnepuoli. Enää ei lapsia tarvitse tehdä sen vuoksi, että päämäärä pysyy isompana kuin vihollisleirin tai joku möhköfantti tulee ja korjaa "sadon". Me kykenemme tunteelliseen ajatteluun, joka ohjaa pitkälti valintoja.

Mikä oli meidän syy hankkis lapsia? Me halusimme lapsia, emme halunneet olla ilman lapsia, halusimme vipinää mökkiin, halusimme antaa rakkauden ihmeen paljastavan meille kasvonsa, halusimme antaa lapsille mahdollisuuden nähdä ja kokea tämä maailma yhdessä kanssamme. Lasten kasvun, kehityksen ja touhuilun seuraaminen on jotakin ihmeellistä, miten me, "tavikset", ollaan saatu aikaan jotain niin kaunista ja ainutlaatuista? Vaikea selittää, mutta kyllä lastenhankinnat perusteet meillä oli täysin toiset, kuin vaan suvun jatkaminen luonnonlaen puitteissa - lapset ovat ihmeellisintä ja ihaninta mitä olemme saaneet aikaan, myös niinä huonoina päivinä:haart:

 

[Emmah]

Ymmärrän toki tuota naisten hätääntymistä, mutta näin miehenä kun ei noin ehdotonta takarajaa ole pentujen hankkimiselle niin raivoa hankintaankaan ei ole ihan samalla lailla.

Sikspä oiskin kiva kuulla kommentteja myös miehiltä, jos on tällainen kuume joskus iskenyt ja missä vaiheessa elämää

 

[Inska]

Mulla on vähän kaksijakoinen tilanne. Eli kyse on enemmänkin lapsien saamisesta kuin tekemisestä. Mahikset fifty-sixty, joten näin sinkkuna joku -40% mahis :D
Toisaalta ajatus lapsesta on muuttunut nyt vuosien varrella. Aikaisemmin oli aika ehdoton ei niiden suhteen, mutta nyt voisin yhtä harkita. En tiedä muuttiko mieltä se, kun sai kuulla ettei ole mitenkään varmaan että niiden tekeminen onnistuu tuosta vaan. Toisaalta en ole yhtään sellaista naista tavannut vielä jonka kanssa voisin kuvitella lapsen, minun ja lapsen äidin elämän olevan onnellinen. Siinä hyvä syy olla 'tulematta' isäksi. Mielenkiinnolla odotan iskeekö jotain kriisiä siinä vaiheessa kun kaikilla kavereilla on lapsia

 

[Sundae]

En ole todellakaan puhunut 10 vuoden "elämänkokemuksesta", enkä yritä sellaista väittääkkään. Enkä vietä riehakasta baarielämääkään, vaan silmät on kiinni viikonloppuisinkin jo viimeitään 11 aikaan. Eli ihan rauhallista kotielämää rivarissa, omasta mielestäni hyvä tutkinto ja työpaikka, ja sitä rataa.

Voittehan toki kyseenalaistaan sen, mitä luulen tai tiedän elämältäni haluavan. Mutta ei kiitos sillä perusteella, että eihän 23-vuotias voi tietää mitään. Ehkä sitten muut ootte kokeneet itsenne nuoreksi 23-vuotiaana, mutta itse olen tuntenut itseni 10 vuotta kavereitani vanhemmaksi jo silloin, kun olin 15...

En siis hakenut lisää sitä hyssyttelyä, että kyllä se mieli siitä muuttuu. En ole ihminen, joka elää elämäänsä ympäristön odotusten perusteella ja haluaa ehdoitta avioliiton, omakotitalon, kaksi lasta, farmarivolvon ja kultaisennoutajan... Mutta ei siinä ole mitään pahaa, jos joku toinen haluaa.

Tuota analysointia, miksi lapsia ei sitten halua...Onko kukaan kokenut haluttomuutta hankkia lapsia, jos on itse ollut "vaikea lapsi"? Periaatteessa sellaiset kokemukset vaikuttavat varmasti, esim. ongelmalapselle ei välttämättä tule vanhempana kovia haluja hankkia omia lapsia.

Edit. Enkä ole "asiasta varma" vaan se tunne on ollut mussa aina vahvana. Eli se ei ole päätös, vaan pikemminkin liittyy itsetuntemukseen. Tämän selityksen ymmärtää ehkä vain sellaiset, jotka kokee samalla tavalla...

 

[Tomppa85]

Tossa luonnonlaki-vertauksesta puuttuu jotain oleellista, nimittäin nykyihmisen tunnepuoli. Enää ei lapsia tarvitse tehdä sen vuoksi, että päämäärä pysyy isompana kuin vihollisleirin tai joku möhköfantti tulee ja korjaa "sadon". Me kykenemme tunteelliseen ajatteluun, joka ohjaa pitkälti valintoja.

Ihmiset kykenevät kaikenlaiseen, eri asia ovatko kaikki nämä asiat kannattavia. Mielestäni tunteet ovat hyvä palvelija mutta huono isäntä. Tunteet kun ovat erittäin epävakaita ja epäluotettavia. Pitkällä tähtäimellä on parempi antaa kylmän logiikan hoitaa hallinnoimispuoli.

Oma järkeni sanoo, että ainoa tapa turvata elämän ja kaiken sen minkä vuoksi olemme taistelleet historiamme aikana jatkuminen, on siirtää geeniperimämme ja kulttuuriperimämme tuleville sukupolville. Ehkä tulevaisuudessa lapsia kasvatetaan joissain keinokohduissa ravinnealtaissa, mutta tällä haavaa se luonnollinen metodi on ainoa oikea. Pimppi ja pippeli-leikki jatkukoon...

 

[Huppe]

En ole ihminen, joka elää elämäänsä ympäristön odotusten perusteella ja haluaa ehdoitta avioliiton, omakotitalon, kaksi lasta, farmarivolvon ja kultaisennoutajan...

Tähän kuuluu työpaikka nokialla (mies) ja se talo sinne Espooseen, mielellään metsän keskelle. Noh, enpä tiedä ketää kuka nuo asiat tahtoisi.
Avioliitto, ok.
Omakotitalo, ei koskaan (mielihän saattaa muuttua ;)).
Kaksi lasta, miksei.
Farmarivolvo, volvo ehkä, ei varmasti farmari (tiesittekö että Volvo taitaa olla turvallisin auto ja tilavakin vielä, eli juuri oiva lapsiperheille. Siinä on myös parhaat penkit mitä voi normaaliautossa olla ja Volvo on halpa!)
Vihaan eläimiä.
Ei Nokialle.
Eikä varmasti Espooseen! :curs:

:lol2:

 

[Timba79]

En ole todellakaan puhunut 10 vuoden "elämänkokemuksesta", enkä yritä sellaista väittääkkään. Enkä vietä riehakasta baarielämääkään, vaan silmät on kiinni viikonloppuisinkin jo viimeitään 11 aikaan. Eli ihan rauhallista kotielämää rivarissa, omasta mielestäni hyvä tutkinto ja työpaikka, ja sitä rataa.

Sulkeeko se lapsensaanti ja hyvä työpaikka toisensa jotenkin pois vai miksi tämä tästä niin vahvana tuli esille?

Edit. Enkä ole "asiasta varma" vaan se tunne on ollut mussa aina vahvana. Eli se ei ole päätös, vaan pikemminkin liittyy itsetuntemukseen. Tämän selityksen ymmärtää ehkä vain sellaiset, jotka kokee samalla tavalla...

No joo, sitten kun sä vielä 20 vuoden päästä sanot nämä samat sanat niin voin uskoa. ;)

Mittikääpä muuten sellaista tilannetta, että mies 45 vuotta ja nainen 28 vuotta alkaa seurustelemaan. Seurustelu jatkuu vakavana ja tulee lapset puheeksi, vaikka seurustelun alkuaikoina mies on tehnyt selväksi että hän ei enää lapsia tee. Miehellä on siis jo kaksi lasta ja ne lentäneet pesästä, naisella ei ole lapsia ollut mutta niitä haluaisi. Onkohan tällaisella suhteella mitään toivoa? Jommankumman tuossa on annettava periksi jos meinaa että homma jatkuu. Tiedän tällaisen pariskunnan, eli ei ole mikään tuulesta tempaistu juttu. Molempien kanta on ymmärrettävä, mutta ilmeisesti naisella tämä mielipide muuttunut muutaman vuoden aikan (5-6 vuotta).

 

[Ruger]

Huomaa kyllä että harmittaa, jopa PIENTÄ katkeroitumista on havaittavissa.

Osu ja uppos :itku: