Pakkiksen lapsettomat pariskunnat.

[jambo]

Vitut niitä lapsia hankita kuin jotain uutta autoa. Lapset saadaan. Aika huvittavaa lukea kun joku suunnittelee että 30.8 vuotiaana hankkii 1 lapsen ja farmari volvon. Se kun nyt vaan ei aina mene niin. Voihan se mennä niinkin että ei sitten pystykkään saamaan lapsia.

Meillä päätettiin 29 vuotiaina että nyt kun opiskelut on ohi niin tuntuis oikealta ajalta lisääntyä. Reilu pari vuotta meni yrittäessä eikä mitään tapahtunut. Mitään vikaa ei kummastakaan tutkimuksissa löytynyt. Iso kiitos lääketieteelle ja suomalaiselle terveydenhuollolle siitä että saatiin apua, ja kolmoset. Vaikka välillä on raskasta (viimeksi yöllä neljän aikaan kuorohuutoa) niin lapsia osaa arvostaa enemmän kun niitä ei ole hankittu kuin uutta mp3 soitinta vaan on oikeasti jouduttu miettimään asioita ja käymään läpi sekin vaihtoehto ettei voisikaan saada lapsia.

 

[kaisa]

Kyllä ärsyttää sukujuhlien lapsikyselyt. Kuten joku täällä sanoikin, niin mitä jos tilanne olisikin juuri se, että lasta ei yrityksistä huolimatta kuulu? Ihmiset ei kyllä ajattele yhtään.

No ei todellakaan ajattele. Kaikkein karuin esimerkki tästä on se, että yksien tuttujen häissä joku "huolehtiva sukulainen" antoi pariskunnalle häälahjaksi pinnasängyn. Voi jestas sentään, jos tässäkin tapauksessa lasta ei vain kuulu vaikka yritetty on. Kiva siinä lahjapöydän äärellä sitten olla, kun alkaa alahuuli väpättää...

 

[She Devil]

Itse olin pitkään sitä mieltä, etten ikinä halua lapsia! Kerroin tämän myös miehelleni hyvissä ajoin, ettei sitten jossain vaiheessa elämää tule asia yllätyksenä. En voinut kuvitellakaan kirkuvaa, pientä ihmistä elämääni, joka on minusta riippuvainen, ajattelin kauhulla että meikäläisen elämä loppuu siihen. Ymmärrän kyllä hyvin niitä, jotka eivät halua lapsia, se on jokaisen oma valinta.

Mitä sukulaisiin ym. tulee niin monta vuotta muakin härnättiin tällä lapsi asialla ja sanoin joka ikinen kerta, että ovatko he edes varmoja että voin yleensäkään saada lapsia? Loppuihan nuo utelut sitten aikanaan.

Nyt on tilanne se, että odotan esikoistamme. En potenut minkäänlaista vauvakuumetta ja inhoan edelleen kaikenlaisia sanoja kuten esim. raskaana oleminen, imettäminen. En esim. puhu ikinä imettämisestä vaan syöttämisestä. Jos nyt yleensä on pakko jotain aiheeseen liittyvää puhua....
Mutta, elämäntilanne tuntui sopivalta. On kaikki perusasiat kunnossa ja ennenkaikkea mies, joka varmasti kantaa vastuunsa lapsestaan, eikä työnnä lasta vain minun hoidettavaksi. Enää ei ole tunnetta, että elämä loppuu kun lapsi syntyy maailmaan, erinäiset asiat kun ovat järjestelykysymyksiä. Niin, kohtapuoliin täytän 27.v.....

 

[kimmo2543]

Tai no, kaverini ajatteli alle kaksikymppisenä hankkia vauvan, jotta pettävä ja väkivaltainen poikaystävä muuttuisi --> ei onneksi tärpännyt. Että ehkä tuo olisi kuitenkin ollut se maailman huonoin syy.

Varmasti olisi ollut, siinä olisi vaan tehty lapsia tuleviksi nyrkkeilysäkeiksi. Toivottavasti eivät enää asu saman katon alla.

 

[Eleonoora]

Huhhuh, onpas herkkäfiilis, kun lukee täällä joidenkin juttuja ja taustalla soi Uniklubin Näiden tähtien alla. Ihanaa, että toisilla menee hyvin.:haart: Kunpa minullakin olisi joskus sellainen olo, että kaikki on hyvin ja nyt olisi ihan oikeasti sen lapsen aika. Tähän asti olen ajoittain potenut kovaakin vauvakuumetta ja toivon, että jonain päivänä mulla olisi se oma vauva sylissä. Tällä hetkellä vaan on jostain syystä hieman surullinen mieli. Ihan kuin olisin eronnut miehestä jne. Kaiken pitäisi kuitenkin olevinaan olla hyvin. Mut sit kun lukee/kuulee miten toisilla oikeasti on kaikki hyvin ja elämää tuntuu olevan ihanaa.. Alkaa miettiä, että munkin pitäis kai saavuttaa jotain.. Anteeksi, meni pahasti OT:ksi.

Lapsettomuus on mun mielestä jokaisen oma päätös. Surullisia ovat ne tarinat, joissa pariskunta tahtoisi lapsen, mutta eivät saa. :( Onneksi lääketiede on nykyään kehittynyttä ja melkein jokainen voi saada lapsen. Ja onhan adoptiokin keksitty. Mut mun mielestä on tyhmää, jos sukulaiset alkaa vihjailla, että eikö olisi jo lapsen aika tai vastaavaa. Itse en yleensä mene ihan kenelle tahansa tuollaisia puhelemaan. Toisten elämään lapset vaan eivät sovi ja sillä selvä. Ei kenenkään ole pakko niitä lapsia yrittää saada.

 

[Gillyanne]

Vaikka en niitä lapsia tällä hetkellä halua ja oon ollut joskus todella paljon niitä vastaan niin tiedän et mieli muuttuu. Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että ajattelutapa asioista muuttuu elämän myötä.

Niin, kellä muuttuu, kellä et. Etpä voi oman itsesi perusteella yleistää, että kaikille muillekin näin kävisi.

 

[japa]

32v. ja emäntä muutaman vuoden nuorempi. Yhteiskunnalla jo odotus että meillä olisi se 2,5 lasta,asuntovelkaa ja volvo. Ja muutaman vuoden päästä kriisi suhteessa ja ehkä suhde katkolla ja sitten olisin vloppu isä ja taloudellisessa ahdingossa kun makselisin elatusmaksuja, no thanks. Mielummin elän tätä omaa "projektia" ja katsotaan mitä elämä tuo ja muuttaa minun haluja ja mitä elämä tuo meidän suhteelle.
Suhde on loppujen lopuksi oikealla raiteellaan ja tuntuu siltä että tässä vanhetaan yhdessä, mutta itselläni ei yhtään mitään halua tällä hetkellä saada lapsia. Emäntä kyllä joskus aina höpöttää niistä. Ohimennen on keskusteltu lapsista ja jokunen ajatus siitä että kun emäntä valmistuu ja saa duunin ja sen jälkeen eletään jokunen aika taloudellisesti paremmin. Saadaan ehkä oma asunto, hieman rahaa säästöön ja muutenkin talous kuntoon niin katsotaan sitten. Itse olen kyllä jo nähnyt maailmaa mutta emäntä ei ole paljoakaan esim matkustellut kuin viime vuosina minun mukana. Samoin taloudellinen tiukkuus on rajoittanut muutenkin elämän nauttimista sen verran hänellä ja minulla että tuntuu siltä että haluan viellä jos itselleni niin ainakin emännälle tarjota mahdollisuuden nähdä ja kokea maailmaa lisää että joskus sitten tulevaisuudessa pinnasängyn vierressä ei tarvitse harmitella ja tuskailla kun tekisi mieli mennä...
Mutta entäs jos sittenkin on minulla sama fiilis? ei lapsia huutamaan ja rajoittamaan elämää... kaatuuko siihen koko suhde? todennäköisesti.. surullista.. joudunko antamaan emännän haluille periksi? vai tuleeko jossakin vaiheessa itselle sitten sellainen fiilis että nyt sitten on nähty maailmaa ja tehty kaikki mitä haluan ja nyt on lapsien vuoro?
Olen ehkä liian pessimisti mutta kun omakin elämä on ollut aika vaikeaa välillä niin miksi tehdä lapsi sitä samaa kärsimään. Onko minulla edes lapsen saannissa tuuria vai tuleeko esim. jotain terveydellisiä ongelmia lapselle vastaan. Liian paljon viellä kysymyksiä avoinna että olisin valmis lapsen tekoon.

ps. olen aina huumorilla sanonut että sitten lapsia kun niissä on sellainen on/off kytkin ainakin itkulle ja huudolle

pss. aika sekavaa ajatelmaa...kuin ei ole noita kirjoittajan lahjoa

 

[Palaton]

Toden totta joka sana, moni tekee lapsia varmasti vaan sentakia, koska pelkäävät jäävänsä yksin vanhana. Meikäläisenkin mummo makailee palvelutalossa kaikki päivät ja mikä on tulos... lapset käyvät katsomassa periaatteessa vaan juhlapäivinä ja lapsenlapset sitäkin harvemmin...yksin siellä viimeisellä lautalla ollaan oli lapsia tai ei :itku:

 

[Spidey]

Toden totta joka sana, moni tekee lapsia varmasti vaan sentakia, koska pelkäävät jäävänsä yksin vanhana. Meikäläisenkin mummo makailee palvelutalossa kaikki päivät ja mikä on tulos... lapset käyvät katsomassa periaatteessa vaan juhlapäivinä ja lapsenlapset sitäkin harvemmin...yksin siellä viimeisellä lautalla ollaan oli lapsia tai ei :itku:

No käy kattoon sitä jos noin ahdistaa?:jahas: