Willie sanoi:
Luulenpa että Venäjä on tällä hetkellä se jolla olisi vaikeuksia saada edes 10% hävittäjistään ilmaan, täysin riippumatta vastustajan aktiivisuudesta. Maan asevoimat ovat tällä hetkellä todella retuperällä, eikä suurella määrällä kalustoa juhlita jos sitä ei kyetä huoltamaan. Venäjä on ollut sotilaallinen supervalta, mutta tänä päivänä se ei ole sitä.
No eihän sitä kukaan varmasti tiedä, missä kunnossa Venäjän ilmavoimat ovat, kuin Nalle itse. En kyllä lähtisi allekirjoittamaan tuota 10% ilmavoimista toimintakykyinen. Varmasti he saisivat ainakin 500 hyökkäyskonettaan (98 tilasto) iskukuntoon, jos olisivat tosissaan sotimassa. Sekin olisi tarpeeksi pudottelemaan Suomen 62 hornettia. Muita sotakelpoisia koneita Suomella sitten ei olekaan. Eivätkä ne Migit niin rusinoita ole, kuin yleisesti kuvitellaan. Muistakaa, että vielä 20 vuotta sitten Neuvostoliiton ilmavoimat olivat iskukykyisiä USA:n ilmavoimia vastaan.
Olet varmasti oikeassa, että Venäjän maavoimat ovat surkeassa jamassa. Miehistöä ja kalustoa heillä kuitenkin on. Ja kokemusta Tshetsheniasta. Sekä erinomainen "sulkeisjärjestelmä", jolla "koulitaan pojista miehiä"...
Nyt muihin asioihin:
Joku mainitsikin, että vertailu Talvi-/jatkosodan taisteluihin on kaukaa haettua. Suomen rintama oli pieni paise Stalinin perseessä. Talvisodassa Suomi saavutti torjuntavoiton pitkälti Stalinin aliarvioitua meidän taistelutahtomme, ja lähetettyä meitä vastaan surkeita, huonosti varustettuja, talvisodankäyntiin tottumattomia paapushkoja, jotka olivat todennäköisesti harjoitelleet enemmän trumpetin soittoa paraatissa, kuin todellista maastosodankäyntiä.
Jatkosodassa taas meillä oli puolellamme sen ajan iskukykyisin, tehokkain ja koulutetuin armeija.
Isänmaallisessa hurmoksessa saattaa unohtua se pikku seikka, että Suomi HÄVISI molemmat sodat. Ja ennen kuin joku älähtää "torjuntavoitosta", niin minä vastaan, että on kahdenlaisia häviöitä:
Torjuntavoittoja ja ehdottomia antautumisia. Torjuntavoitto mahdollistaa taistelun jatkamisen muulloin, esim. rauhan aikana taloudellinen kilpailu. Näin Suomenkin tapauksessa - torjuntavoitto mahdollisti Suomen itsenäisyystaistelun jatkumisen taloudellisella rintamalla. Tämän Suomi sitten voittikin.
Molemmissa sodissa Suomen pelasti paitsi sotamenestys, myös NL:n mielenkiinnon kohdistuminen isompiin kohteisiin. Ilman NL:n ja Lännen kilpajuoksua Berliiniin olisi Suomi jakanut Viron kohtalon. Suomelta olisi yksinkertaisesti loppunut ammukset.
Historiasta voimme oppia sen seikan, että maailman kaikkien kansojen kohtalo on pitkälti riippunut siitä, kenen kanssa ne ovat liittoutuneet. Yksin ei kukaan ole pärjännyt pitkälle. Mesopotamiasta Roomaan, Espanjasta Yhdysvaltoihin ovat kaikki tarvinneet liittolaisia, tai olisivat tarvinneet...
Suomen liittoutumattomuuspolitiikalla on takanaan onnistunut historia KAHDEN suurvallan välissä. Nyt maailmassa on vain yksi suurvalta, ja se entinenkin hieroo tuttavuutta entisten vihollistensa kanssa. Vähintään Suomen tulisi pohtia uudestaan politiikkaansa mahd. strategisia kumppaneita (muitakin kuin Ruotsia) kohtaan. Tämä ei tarkoita itsenäisyydestä luopumista, vaan osallistumisesta yhteisiin asioihin globaalissa maailmassa.
Maailmassa on tällä hetkellä yksi valtio, joka dominoi maailmanpolitiikkaa sotavoimallaan. EU on perustamassa nopean toiminnan joukkoja sotilaallisen riippumattomuutensa takaamiseksi. Suomi on niihin osallistumassa. Tulevaisuudessa EU tulee todennäköisesti rakentamaan sotilaallista voimaansa, jotta sen poliittinen painoarvo vastaisi paremmin sen taloudellista asemaa. Silloin viimeistään Suomen tulee tehdä päätös: Liittoutuako vai ei?
Jos Suomi valitsee liittoutumisen, tulee Suomen armeijan luonne muuttumaan:
Tarvitsemme palkkasotilaita osallistumaan EU:n intressien puolustamiseen. Asevelvollisilla tämä ei onnistuisi, sillä asevelvollinen on silloin epätasa-arvoinen muiden EU valtioiden palkkasotilaiden rinnalla (aseVELVOLLINEN). Ei kestäisi aikaakaan, kun Suomi haastettaisiin jonkun vittuuntuneen Balkanille lähetetyn alokkaan toimesta EU tuomioistuimeen, ja Suomen pitäisi päättää, tuleeko palkka-armeija, vai ei.
Tietysti Suomi voisi jatkaa nykyisellä linjallaan, eli luovuttaa yhteisiin joukkoihin 200 sotilasta, mutta tällöin Suomi olisi auttamatta EU:n ytimen ulkopuolella, seuraten, kuinka meidän asioistamme päätetään enemmän panostaneiden kesken. Joka ei riskeeraa mitään, ei voi voittaakaan mitään.
Jos Suomi jättäytyisi kokonaan EU:n yhteisten joukkojen ulkopuolelle, olisi nyk. asevelvollisuusjärjestelmä ainoa "uskottava" vaihtoehto. Muistakaa nyt kuitenkin, missä Suomen vahvuudet ovat: kaupassa, diplomatiassa ja liittolaisissa. Sotilaallisesti Suomi ei vailla liittolaisia voisi puolustautua keskitettyä, tosimielellä tehtyä hyökkäystä vastaan suuremman naapurin toimesta. Tämän on historia meille opettanut.