Onko dieettaaminen psyykkisesti tervettä kaikille?

[Bisley]

Laitoin tänne treenipuolelle, kun aihe sivuuttaa myös treenaamista.

Eli, jos joku on esimerkiksi henkisesti epävakaa, onko raju ja ankara (kilpailumielessä) dieettaaminen/treenaaminen vaarallista? Itsekin muistan dieetillä ajatelleeni heikoimmilla hetkillä kaikenlaista levotonta. Mitä dieetti tekee sitten epävakaille ihmisille? Harkitaanko todella itsemurhaa? Osaako valmentaja nähdä todellisen hätähuudon vai luokitteleeko se sen yleiseksi vitutukseksi?

Tiedän, että olisi helppoa vain sanoa, että lopeta jos et jaksa, mutta se ei ole niin helppoa, kun on asettanut tavoitteita itselleen ja on tietynlainen velvollisuus onnistua niissä.

Mielipiteitä ja kokemuksia!

 

[kilppuli]

tää nyt on vaan mun omia horinoita ja näkemyksiä...,mut jos ihminen on joku perfektionisti tai kuten liian moni nyky aikana on varsin mielyttämis haluinen luonteeltaan/ei kestä myöntää epäonnistumisia,tms ni sillon tuntuupi että diettaaminen ei välttämättä oo fiksua Huom. varsinki liian pienil kalorimääril ja jos elämä menee pelkäks dietiks.. koska ihminen siinä vaihees ku haluaa mielyttää muita ja on jotain päättäny hän omasta mielestään epäonnistuis jos myöntäis et tää dietti ei nyt ookkaa mun juttu..
koska dietin tarkotus ei vissiikää oo kärsii henkisesti ees ite sitä tajuumatta!sellanen ihminen voi saada jotain sairasta mielihyvää siitä et kestääkin sen kärsimyksen tms...liian monet ihmiset tavottelee nykysin sellasta "yhteiskunnan ihanne ihmistä" joka on arvostetussa asemassa, harrastaa liikuntaa väh se 3krt viikossa, syö terveellisesti ja yms jaada jaada...
noi on nii paskaa,tai siis varmasti terveydelle on hyväkski liikkuuaesim. se minim.3krt viikos,mut vittuako mä siitä itteeni iloseks teen jos lähen liikkumaan sen takia että "nytpä elän terveellisesti" tai käyn jossain kulttuuri museos joka ei paskaakaa nappais koska nii vaa kuuluis..
Eiköhän jokaisella oo omat tapansa ja tyylinsä selvitä ja elää täällä nii että ite on tyytyväinen ja onnellinen(jee ja välil kaikkii vituttaa), niitä ei mistään vitun tilastoista löydä :9
mut joskus tuntuu et saa olla rohkee jos uskaltaa kuunnella omii fyysisii ja psyykkisii tuntemuksiaan..

wups,meniköhä vähä aiheen vierestä ?

 

[Fiona]

mut joskus tuntuu et saa olla rohkee jos uskaltaa kuunnella omii fyysisii ja psyykkisii tuntemuksiaan..

Sepä se. Vaikka olisi minkälainen guru valmentajana, omaa kroppaa pitäisi osata kuunnella ja vieläpä uskaltaa reagoida sen kertomiin viesteihin, vaikka valmentaja sanoisi mitä. Siinäpä työsarkaa ja opettelua, ainakin mulla...

 

[kahlaajalintu]

Ainakin bipolaarisuudesta kärsiville pitkä diettaaminen voi laukaista maanisen tai masennus kauden.

 

[Mike]

Olen vahvasti sitä mieltä, että etenkin ankarasti paljon kiloja tiputtavilla dieetti ja siinä edistyminen voi laukaista syömishäiriön jos kuuppa ei ole täysin kunnossa.

 

[Gillyanne]

Olen vahvasti sitä mieltä, että etenkin ankarasti paljon kiloja tiputtavilla dieetti ja siinä edistyminen voi laukaista syömishäiriön jos kuuppa ei ole täysin kunnossa.

Olet täysin oikeassa, ikävä kyllä. Tai itse asiassa ankaralla dieetillä se syömishäiriö voi puhjeta, vaikka ennen dieettiä ei mitään ongelmia olisi ollutkaan. Taannoinhan tuli TV:stä dokkari, jossa oli juttua siitä, miten ankara diettaus ja itsensä nälkiinnyttäminen (joo, joo, tiedän ettei kisadieetti saisi olla mikään sairas nälkäkuuri...) voi aiheuttaa muutoksia aivojen toiminnassa, ja nämä muutokset sitten taas saattavat altistaa anoreksialle tms.

EDIT: Jaa, Kahlis näköjään ehtikin kommentoida samasta silläaikaa, kun editoin ekan kerran.

 

[vilma-liina]

Jos ihminen on niin heikossa psyykkisessä hapessa, että dieetillä miettii todellakin ranteiden aukomista ja on muutenkin henkisesti ihan pirstaleina, niin ehkä sitä kannattaa siinä vaiheessa miettiä, että onko se dieetti ja kilpaileminen sen arvoista. Kun elämässä on paljon muitakin arvokkaita asioita, eikä omalla fyysisellä tai psyykkisellä tarveydellä kannata leikkiä. Siinä voi helposti polttaa näppinsä.

Osalle se ankarankin dieetin vetäminen pää ja kroppa jumissa tuntuu olevan kaikesta huolimatta "helppoa", eli vaikka olisi lopen uupunut ja jatkuvasti äärirajoilla, niin silti homma pysyy jollakin tavalla hanskassa.

Ja voin kyllä helposti kuvitella, että jos ihmisellä on historiassaan esim. vakavaa masennusta, niin dieetti ja sen mukanaan tuoma väsymys ja mahdolliset paineet voivat toimia erilaisten mielenterveyden poikkeustilojen laukaisijoina. Ja myös jotkut sallitut burneritkin voivat olla joillekin liikaa.

 

[Zoikki]

Kokemuksesta voin sanoa että varsinkin juuri kova diettaaminen ei ole psyykkisesti tervettä kaikille, riippuen tietysti henkilön henkisestä vahvuudesta.

Tulee aika synkkiä ajatuksia mieleen kun alkaa moneen kertaan alaspäin siirretty kilotavoite häämöttää ja kehonkuva ei miellytä vieläkään.

 

[kilppuli]

mulle itelle on käyny näin : 8en nyt jaksa pitkää sepostaa)
elämä oli aika lailla vituillaan,poikaystävänkaa meni huonosti,tulevaisuus pelotti,vanhempiin välit viturallaa yms...,siinä kaiken paskalla minä idiootti löysin "terveelliset" elämän tavat,tarkotuksena ei ees ollu koskaan laihduttaa..
,mut sit ne kilot alko karista ku eli ku oppi kirjan mukaan (aluks siis,lopulta ne hyvät rasvatki oli jo pahoja) -< mulle tuli tunne et hallitsen itteeni ees jossain ja olin hetken aika onnellinen, se vitun anoreksia oli suoraan sanottuna hetken mun henkireikä, vaik heikotti ja yms,ois pitäny kuunnella oikeita tuntemuksii mut ylpeys ei antanu periks.kyl jossain vaihees alko tajuta et nyt ajatukset ja elämä pyörii liikaa tämmösen ympärillä mut eipä sitä sairaaks itteensä myöntäny.yks kaunis päivä mutsi vei sit lääkäriin ja siitä alkokin prosessi..
ihan tosi,voi kuullostaa kauheelta mut mul oli samalla keskivaikee masennus, josta en ite edes pahemmin tienny (olihan mul paska olo,mut kai siihen ehti jotenki tottumaan,ei muistanu miltä oikee ilo tuntuu,teeskentelyn ammattilaiseks kehittyny)!

nyt on asiat aika kondiksessa,pieniä askelia kerrallaan..punttailusta on tullu mulle tärkee osa elämää,välillä sekin vähä pelottaa et miks nyt piti tykästyy näin suorituskeskeiseen lajiin ;) meinaa kaikki ruokavalio jutut ja muut..
mut nyt tiiän heikot kohtani ja annan itelleni anteeks! sen todistin itelleni eilen vissii ekaa kertaa, olin duunista menos salille väsyneenä ja palkkarinki unohtanu kotiin...oven kahvaa ku tartuin ni ajattelin et eipä nyt kyl inspaakkaa ku on ni väsy ja se palkkari on mulle viel täs vaihees ku näi pikkune on ni tärkee...,ni käännyinpä kotiin, tänää sit taas maistu ja reeni meni ku unelma (vertaa,entinen minä ois menny väkisin puhkunu itku kurkus ja ollu salaa tyytyväinen et se palkkari jäi..)

mut enpä usko et koskaan haluun kisaamaan sun muuta tekemään, ja tätäkin teen niin kauan ku mielenterveys pysyy messis!ja hyvältä tuntuu..
ja dietille kummosemmalle en usko koskaan lähteväni...,nyt koitan keräillä sitä massaa sillee kohtuuvauhdil ettei uimarengasta tuu..

 

[Bisley]

Miten huomata, jos joku on pahassa henkisessä ahdingossa? Jos muutenkin kilpailuihin dieettaavalla ihmisellä on raskasta ja se normaali ahdistus kuuluu asiaan? Miten erottaa terve ahdistus vaarallisesta, henkisestä epätasapainosta, joka voi johtaa jopa itsetuhoisiin tekoihin?

 

[Pohjoisvirta]

Miten huomata, jos joku on pahassa henkisessä ahdingossa? Jos muutenkin kilpailuihin dieettaavalla ihmisellä on raskasta ja se normaali ahdistus kuuluu asiaan? Miten erottaa terve ahdistus vaarallisesta, henkisestä epätasapainosta, joka voi johtaa jopa itsetuhoisiin tekoihin?

Vaikeaa on masennuksen tunnistaminen, eikä itsetuhoisien tekojen tekijät aina etukäteen varoittele.

 

[ZannaZ]

Lyhyesti - juu ei ole nimim. kokemusta on. Mutta on se joskus hyvinki se ainut pelastava lenkki, et saa tehä sitä mistä tykkää ja sen takia jaksaa.

 

[Lampunjalka]

Bisley, sepä se.. Tota ei varmasti tajua kukaan muu kuin itse.. Tai monesti ei varmaan edes itse tajua kuinka huonossa mielen tilassa lopulta on.
Voisin kuvitella, että hyvä psykke olis tärkeä, ennakkoon jo.

Matalat hiilarithan vaikuttaa sitte aivojen välittäjäaineisiin jonkin verran? En muista/tiedä mitä kaikkea siellä pääkopassa tapahtuu, kun hiilarit on matalalla.
Varmaan raskainta on se, että kroppa on kokoajan jossain määrin kovan stressin alaisena ja kokoajan keskitytään itseensä, miltä näyttää, -tuntuu ja kuinka se reeni kulkee yms.
No joo, eipä ole kisadieteistä kokemusta. Ihan siksi, että on jo tarpeeksi raskasta psyykkisesti koko treenaaminen normi valioillakin, kun hommat ottaa vakavasti.
Tosin vakavasti se sillon pitääkin mun mielestä ottaa, jos on myrkyt koneessa ja tulevaisuuden tavotteet mielessä.
Itselle on ainakin vaikeinta tuo yksinäisyys.. Nytkin talven aikana kuukausi kuukaudelta näin vähemmän ystäviä ja sosialisointi kaikella tavalla väheni todella olemattomiin.. Ja kyllä se nyt alkukesästä jo alkoi tuntua nupissa aika hurjasti.. Onneksi nyt on kesä ja reenit jää vähäksi aikaa korkeintaan toissijaiseksi aktiviteetiksi ;=)
Ei sitte meinaan stressaa yhtään vaikka tulee taukoa reeneistä =)

 

[dhaimon]

On se todellakin psyykkisesti vaarallista niille, joilla on pitkä dietti takana ja tavoite alkaa silti karkaamaan käsistä. Nykyaikana kun se ihanne ulkonäkö on mediassa ym. sellainen kaksimetrinen jäätynyt pulkannaru.

Itselläni on ollut jos jonkinmoinen dietti, millä olen puristanut sen 45kg pois itsestäni jo 6kk aikana, ja siihen pääsemiseen ei riittänyt ihan ne pienet vajeet. Liikunnalla tehtiin niin paljon kuin pystyttiin ja ruokailusta alettiin loppua kohti tinkimään entistä enemmän.. Siinä vaiheessa, kun oli kovimmat ajat koulussa ja vielä päälle älytön kuuri (tiedän, ei olisi pitänyt vetää näin kovalla, mutta oppinut olen läksyni) niin alkoi jo ruoka näyttämään silmissä ja mielessä siltä, etten voi sitä vetää. Kyllä se alkaa ahistamaan, jos ei meinaa saada hyvällä omallatunnolla syötyä edes kouluruokaa mitä tarjotaan joka ei varmasti ketään lihota. Siinä vaiheessa, kun tajusin kuinka lähellä menin syömishäiriön rajaa, päätin nostaa hetkeksi kalorit taivaaseen ja poistaa kaikki ajatukset päästä dietin osalta. Nyt, tänä aamuna alkoi uusi dietti jolla pitäisi vielä puristaa viimeiset pois ja voin sanoa sen, että tyyli on eri. Tavoite on saada ne pois tässä loppu vuoden aikana, eikä kahdessa kuukaudessa.

Kyllä se vain sykähdytti elämää hetken aikaa, kun 17-vuotiaan kaverin silmissä alkoi tuntemaan syömishäiriön oireita. Kiitän luojaa, että tämä pakkis pelasti vähän minua ja samalla itse tajusin, että nyt kaikki ei ole oikein. Nyt on nostettu tavoite vasta joulun ajaksi olla valmiina dietin osalta, ja saa syödä aivan eri tyylillä ja sali tullut elämään. Elämä maistuu 10x paremmalta ja vaaka on unohdettu jo lähes

 

[Pia-Maria H]

Diettaaminen on mielestäni riskialtista niissä tapauksissa, joissa sillä täytetään tyhjiötä elämässä, niin että dietistä tulee puuttuva sisältö tai silloin kun siit tehdään jonkinlainen ristintie...ajatuksella että on 'oikea' urheilija/kehonrakentaja vasta kun kärsii ja tuo kärsimys itsessään jotenkin palkitsee. Myös silloin kun lähipiiri ei lainkaan ymmärrä dietin tavoitetta tai lajin luonnetta syntyy helposti uhma ajatuksella että 'näyttää kaikille' ja lopulta on yksin asiansa kanssa. Toki esim.kilpailudietti saa nupin heittämään jonkin verran, kyllä se auttamatta käytökseen loppuvaiheessa vaikuttaa (yhdistettynä kisajännitykseen, unenpuutteeseen ym.seikkoihin) , mutta kyllä ne notkahdukset pienellä koomailulla ja itkeskelyllä (heh) pitäis yli mennä.
Varmaankin äärimmäinen perfektionismi yhdistettynä heikkoon itsetuntoon on aika tuhoisa yhdistelmä.

 

[kilppuli]

hienoo dhaimon että oot löytäny itelles paremman tyylin :D tarkkaile fiiliksiäs ja hifistele sen mukaan, kyllä sulle löytyy tyyli mikä toimii psyykkeen kaa käsikäes !

 

[protsku]

onko raju ja ankara (kilpailumielessä) dieettaaminen/treenaaminen vaarallista? Itsekin muistan dieetillä ajatelleeni heikoimmilla hetkillä kaikenlaista levotonta.

Mielipiteitä ja kokemuksia!

Kisadieetistä ei ole kokemuksia, mutta vuosia jatkuneesta jojottelusta painon kanssa on kokemusta.

Minun mielestä jatkuva dieetillä oleminen ei ole ihmiselle normaali olotila. On vaikea sanoa mitään absoluuttista rajaa, mutta jos aletaan olla monta kuukautta vuodesta dieetillä, niin se aiheuttaa hirveää stressiä.

Mä olen aina parin vuoden välein havahtunut siihen, että "jahas, nyt on sitten läski saanut yliotteen tässä kropassa". Ja kerta kerralta se 10-20 kilon urakka on alkanut tuntumaan suuremmalta.

Jokaisella on tietty käsitys omasta ihannekropasta, ja paino kuuluu siihen yhtenä asiana. Oikea paino oikealla rasvaprosentilla on ihanne jota tavoitellaan.

Tavallisena liikunnan harrastajana pitäisi päästä siihen olotilaan, että treeni ja järkevä ruokavalio pysyy koko ajan muistissa, eikä käy niin, että on vaikka talvella 6 kuukautta unessa tämän asian suhteen. On aina huono homma, jos "ryhdistäytyminen" tapahtuu vain jotain rantakautta varten. Olisi paljon parempi pysyä kunnossa läpi vuoden.

Mutta joo, kilpailijat on sitten asia erikseen, ja onhan paljon puhuttu urheilijoitten syömishäiriöistä varsinkin naisten urheilussa. Kehonrakennuksessa kilpailutasolla vaatimukset on kovat sekä miehillä että naisilla. Varmaan miestenkin harjoittelussa kisadieetti voi särkeä jopa avioliiton, jos se on niin fanaattista että ajatukset pyörii vain siinä.

Ne kenellä paukut riittää kisadieetin vaatimaan itsekuriin, voivat tietysti tehdä sitä. Toivottavasti jokainen tuntee itsensä niin hyvin, ettei laita kaikkea muuta elämässään sen armoille. ;)

 

[KKHS]

Eli, jos joku on esimerkiksi henkisesti epävakaa, onko raju ja ankara (kilpailumielessä) dieettaaminen/treenaaminen vaarallista?

En usko että se kovin terveellistä, tai millään tapaa hyväksi on juuri kenellekään, joten miksei se voisi psyykkeesiä vaivoja korostaa siinä kuin fyysisiäkin

 

[dhaimon]

hienoo dhaimon että oot löytäny itelles paremman tyylin :D tarkkaile fiiliksiäs ja hifistele sen mukaan, kyllä sulle löytyy tyyli mikä toimii psyykkeen kaa käsikäes !

Täytyy todellakin hifistellä lisää ja antaa vähän aikaa tälle niin motivaatio pysyy Pakko se on itselle sanoa, ettei tämäkään elämän ainut dietti joten siinä mielessä nyt otetaan pois.

 

[Nadesha]

Diettaaminen on mielestäni riskialtista niissä tapauksissa, joissa sillä täytetään tyhjiötä elämässä, niin että dietistä tulee puuttuva sisältö---.

Totta turiset tyhjiön täyttämisestä! Toisaalta: jos on esim työttömänä, on hyvä, että jonkinlaiset päivärutiinit säilyy ja että on jokin elämänalue, johon voi keskittyä, josta saa itseluottamusta ja johon voi panostaa täysillä. Tai jos elämästä puuttuu parisuhde, niin onpahan sitten aikaa keskittyä diettailuunsa eikä ainakaan se läheinen ihmissuhde kärsi, jos sitä ei ole

Ihanteellista tietysti olisi, jos nämä osa-alueet olisi jotenkin balanssissa. Mopo karkaa helposti, jos ei jatkuvasti muistuta itselleen, että se olen muuten MINÄ, joka hallitsen diettiä, eikä dietti minua. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Vaarallista, jos diettaamisella aletaan täyttää tunnetyhjiötä - jos mikään ei tunnu oikein miltään, niin ainakin äärimmäinen väsymys alkaa tuntua ja saa nupin tutisemaan...